torstai 29. syyskuuta 2011

C-hemistry

Kävelin yhtenä päivänä kaverin kanssa pois kemian tunnilta ja mietiskelin itsekseni ties mitä, kun kuulin kaverini yhtäkkiä tokaisevan vieressäni, että ”Cee hemistry”.

Nauroin koko matkan kotiin, vaikka siinähän ei periaatteessa ole mitään nauramista.

Muistin jutun taas tänään kesken kemian kokeen kun yritin näön vuoksi vielä miettiä tehtäviä (todellisuudessa olin jo luovuttanut, koska en osannut kerrassaan mitään), mistä ajatukset harhaili erääseen kissavideoon, jonka olin edellisenä päivänä linkittänyt samaisen kaverini Facebook-seinälle (koska en kyennyt sanoin kuvailemaan ilmettä, jonka se teki tunnilla kun kysyin jotain).

Vietin muutaman minuutin naama kiinni pulpetissa yrittäen pidätellä hirnuntaa, joka oli vaarallisen lähellä karata hallinnasta.



Aivan, koeviikko on siis alkanut. Takana on nyt fysiikka ja kemia, joista ensimmäinen (kaikkien odotusten vastaisesti) taisi mennä hitusen verran paremmin. Olin jo melkein luovuttanut kun parin päivän lukemisen jälkeen en edelleenkään osannut tehdä kertaustehtävistä kuin kaksi tai kolme, ja niitä sentään oli parikymmentä.


Kokeessa selasin MAOLiani niin, että sivut olivat tulessa. Valitettavasti MAOL oli kuitenkin yhteistyöhaluton ja kaiken lisäksi laskinkin vietti ikiomaa aprilli-päivää antaen joka kerralla erin vastauksen samaan laskuun.

Turhautumisaste oli huipussaan, kunnes lopulta ihan valehtelematta varmaan 20. laskemiskerran (kaksiosainen tehtäväkin vielä kaiken lisäksi) jälkeen sain kaksi kertaa saman vastauksen ja tyytyväisenä kirjoitin sen paperille (epäilen kuitenkin vahvasti, että vastaus oli kaukana oikeasta).


Tänään tuntuu viikonlopulta, koska huomenna ei ole koetta ja pitää vain käydä psykologian valmistelutunneilla (turhauttaa, koska kirjoitusten takia olen lukenut tämänkin kurssin kirjan läpi kahteen kertaan ja oon niin done with it) ja tekemässä kuviksen kurssia varten pimiössä pari valokuvaa. Olen jo täysin kyllästynyt ja väsynyt tämän kurssin suorittamiseen, koska olen onneton elektronisten laitteiden käyttäjä ja kurssi on toistaiseksi sisältänyt vain videokuvaamista, valokuvaamista (hankalasta aiheesta) sekä pienen maalaustehtävän, joka sekin nostatti hien otsalle vaikeasti käyttäytyvien maalien takia.

Odotan kuitenkin pimiössä olemista ihan kohtalaisen innolla, vaikka viimeksi kun pimiöön astuin (en valokuvia tehdäkseni, en edes muista millä asialla olin), sain sormeen haavan lasinpalasta.

Traumat.

No, ei sentään. Suurempi trauma tuli siitä kun onnistuin yläasteella kuviksen tunnilla saamaan järjettömän paljon verta vuotavan haavan sormeeni ja arvatkaa mistä? Kaverini MP3-soittimesta!

Kipittelin sitten kaverin kanssa opettajainhuoneeseen (joka on toisessa rakennuksessa kuin kuviksen luokka) hakemaan laastaria, jota ei laajoista etsinnöistä huolimatta luokasta löytynyt. Muistan vieläkin elävästi ne ilmeet, jotka opettajainhuoneessa sain kun tepastelin sisään käsi ylhäällä ja veri valuen kyynärtaipeeseen asti, hah.

Ei riittänytkään mikään pieni laastari sen paikkaamiseen.


Hei ystäväiset, jotka luette tätä (Kriselda, hehheh), onnea huomiseen Yo-kokeeseen! Odotan niiden loppumista yhtä paljon kuin tekin, olen hyvin väsynyt kuulemaan maaperän muotoutumisesta ja ylitse vyöryvistä sykloneista ♥


Meillä on meneillään siivous, joka kattaa kaiken ikkunoiden kiillottamisesta verhojen vaihtamiseen. Olen joutunut koko päivän istumaan autiossa huoneessa, jossa ei ole mitään tekstiilejä, ja nyt odotankin kuumeisesti, että saan alkaa laittamaan tällä hetkellä pesussa olevia lakanoita ja levittelemään mattoja ja ripustamaan verhoja.

Yleensä en moisesta välitä, mutta mun huone näyttää suorastaan järkyttävältä ilman niitä, hädin tuskin pystyn istumaan täällä ilman pään yli vedettyä paperipussia.


PS. Tämän kirjoittaminen meinasi tyssätä siihen, että kaivoin vihellellen kameran laatikosta ja ajattelin siirtää kuvat koneelle blogin päivitystä varten, kunnes kameran näytölle lävähti teksti: "Ei kuvaa".

Onneksi en kuitenkaan hätääntynyt ja jäänyt itkemään koneelle, vaan lähdin reippaasti kiertämään talon ympäri ja napsimaan nämä mestariotokset *facepalm*.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti