Kuntosalin kingit

Ollaan kaveini kanssa vallattu kuntosali ja nyt muutaman käyntikerran jälkeen ollaan rautaisessa kunnossa! Ei kestä enää yhtään jännittää käsivarsia tai jalkoja, koska vaatteista repeää saumat ja se on hieman kiusallista.

Tavoitteet on laitettu matalalle tasolle ja näyttää siltä, että ennen joululoman alkua penkistä nousee vähintään 150kg, mahdollisesti jopa pari sataa.

Tai sitten voi olla, että mitään varsinaista muutosta ei olekaan vielä tapahtunut.


Aioin lomalla päivittää montakin kertaa (siis tarkoitus oli, että teen useamman postauksen), mutta hehheh, kuinkas kävikään. Postaaminen jäi täysin. Haaparanta-kertomuksenkin sain tänne vasta kaverini ahkeran kannustuksen jälkeen (kannustuksen, joka oli lähinnä suunnattu sen omaa blogipäivitystä varten jos tarkkoja ollaan).

Nyt kuitenkin päätin haittakäyttää vapaa-aikani (jota tuli ylimääräiset 1,5 tuntia kun kukaan ei vaivautunut tulemaan suklapalloa pelaamaan) ja päivittää nopeasti viimeisimmät kuulumiset, jotka on kohtalaisen laimeat.


Se lomakin tosiaan meni, ihan salamana

Haaparannan lisäksi kävin kerran Oulussa ja pari mutkaa Rovaniemellä, muutan hyötykäytin aikaani mm. kirjoittamalla pohdintoja maalauksista ja yrittämällä aloittaa omaa, jonka olin loman aikana suostunut kuviksen kurssia varten tekemään. Sivuhuomautuksena voisin todeta, että eilen illalla paniikissa pikamaalasin maalaustani, että se olisi ajoissa valmis.

Niin siinä aina käy kun erehdyn ajattelemaan, että ”aikaahan on vaikka miten paljon”.

Yleensä olen tottunut siihen, että Rovaniemelle mentäessä on kasoittain poroja jolkottamassa tiellä, mutta nyt porot löytyivätkin Oulun reissulta. Oikeasti, niitä oli varmaan yhteensä suunnilleen 100 ja tavallista isompia laumoja vieläpä (en olisi lainkaan yllättynyt, vaikka vastaan olisi tullut kokonainen tokka).

Kyllä oli kärsivällisyys koetuksella kun jokaisen mutkan takana tuijotti joku keskellä tietä leuat jauhaen kiivaasti heiniä.


Lomani sujui siis suhteellisen turvallisissa merkeissä aina viimeisen lomapäivän iltaan saakka, jolloin päätin lähteä iltakävelylle.

Lähtiessä sain kuitenkin uskomattoman loistavan idean lähteä käymään ensin vintillä, koska on ollut asiaa sinne jo pitemmän aikaa, mutta sangen vaarallisen ampiaisyhdyskunnan takia en ole voinut sinne edes päätäni tunkea. Otin siis taskulampun ja aloitin tutkimusmatkani huolestuttavan täydellä vintillä.

Kaikki menikin alussa aivan liian hyvin, joten olin vain vähän hämmentynyt kun yhtäkkiä tunsin jalan tarttuvan johonkin ja mätkähdin naamalleni rojujen sekaan.

Uskomatonta kyllä, mutta selvisin pelkillä mustelmilla ja ankaralla laastaroinnilla huolimatta siitä, että kaaduin peilin päälle ja vielä (kirsikkana kakun päällä) siihen ainoaan terävään kulmaan, joka näkyvillä oli.


Paluu kouluun oli tietenkin kohtalaisen rankka, koska loma oli vienyt viimeisetkin jäljellä olleet motivaation rippeet ja minusta ihan tuntuu, että tästä ei enää paluuta ole.

Lohduttaudun kuitenkin sillä, että enää 1,5 jaksoa jäljellä (vaikka se aika järkyttävää onkin) ja sitten... no, YO-kirjoitukset. Ei hyvä.


Lunta odotan kuin kuuta nousevaa, mutta toistaiseksi lähimpänä on käyty niinä kahtena päivänä kun räntää sateli jonkin verran sekä loman viimeisenä sunnuntaina, kun oli pakkasta ja joka paikka oli jäässä koko päivän (kävelin ulkona ympäriinsä kieli keskellä suuta, koska pienimmätkin jäätiköt aiheuttaa mun kenkien alla hengenvaarallisen tilanteen).


Minä sain myös jokin aika sitten kuulla, että jään parin viikon kuluttua yksin koko viikonlopuksi, sillä äiti ja isi lähtee tuttujen luokse ja kaikki muut Maata Näkyvissä -festareille Turkuun.

Yritän nyt uskotella itselleni, että rakkaat muruseni eivät jätä minua pulaan, vaan pitävät reippaasti seuraa ainakin osan ajasta (sen sijaan että menisivät töihin..........). Onneksi viimeinen Harry Potter on tulossa DVD:lle samalla viikolla ja kaveri naapurista on luvannut tulla katsomaan sen mun kanssa (viimeksi elokuva onkin katsottu heinäkuussa 3D-lasit huurussa liikuttavista kohtauksista). Muitakin suunnitelmia on, mutta jännityksellä jään seuraamaan, miten niille käy.

Jos kaverit ei jostain (ei-hyväksyttävästä ja käsittämättömästä) syystä voikaan olla samassa paikassa mun kanssa niin oletan sentään, että sen jälkeen kun aurinko on laskenut, on jokainen puhelimen vieressä valmiina pelastamaan mut jos soitan tai vähintäänkin löydän juttuseuraa Facebookista.

Koska itse asiassa... itsehän pelkään olla yksin pimeällä.

Toisaalta voisin tietenkin rohkaista itseni ja kuvata uuden Yksin kotona -elokuvan.


Viime aikoina olen myös viettänyt aikaa kameraani näpräten, koska mulla oli lainassa koululta kameralle jalusta, joka osoittautui hyväksi kaveriksi.

Valitettavasti kuvauksen kohteita ei ole tullut eteen, joten olen joutunut tyytymään rikkaruohojen ikuistamiseen jännittävämpiä löytöjä odotellessa.