Jeah, Oulun abipäiviltä on kotiuduttu väsyneenä ja riutuneena ja ilman mustekynää. Etenkin mustekynä osuus on järkyttävä, koska halusin niin kovasti saada edes yhden mustekynän ja nyt jäin kokonaan ilman.
Tuskaani kylläkin lievittää hieno kangasmerkki, kaksi karkkia, hammastahna ja esitteet, joita minulle tarjottiin sen sijaan.
Menomatkan vietin melkoisen epämukavasti yhdelle penkille ahtautuneena (tämä oli kokonaan minun oma vikani, koska käytettävissä oli kaksi penkkiä), niska jumissa, kauheassa vessahädässä ja jonkinlaisessa horroksessa.
Perillä etsittiin ensimmäisenä vessa ja onnistuin totta kai aiheuttamaan jonkin asteista tulvaa omalla vuorollani kääntymällä laukku olalla ympäri pienessä vessakopissa niin, että seinällä ollut hana meni päälle ja vettä alkoi suihkuta ympäriinsä.
Pienen hätääntymisen jälkeen onnistuin kuitenkin katkaisemaan veden tulon ja läpsyttelin tilanteeseen nähden sangen hyväntuulisena ulos vessasta.
Aloitettiin kierros Oulun Yliopistossa aivan eksyneinä. Pyörittiin ympäriinsä oikein tietämättä mitä tehdä seuraavaksi tai minne mennä, kunnes sitten rohkeasti alettiin vierailemaan pöydissä aina kun kohdalle sattui joku itseä kiinnostava ala.
Meidän vaihtari törmäsi yllättäen hongkongilaiseen ystäväänsä, joka on myös vaihtarina Suomessa, paljon etelämpänä tosin. Ne lähti omille teilleen ja me jakauduttiin ”harhailevaan” ja ”pätevään” ryhmään, joista pätevä lähti kuuntelemaan esitelmää maantiedon opiskelusta ja harhaileva (johon itse tunnustan kuuluneeni) jäi nimensä mukaan haahuilemaan ympäriinsä aivan eksyneenä.
Oli siitä haahuilusta hyötyäkin, sillä mukaan tarttui kaikenlaisia ihan mielenkiintoisiakin esitteitä ja hammastahnaa, joka on tarkoitettu aivan erityisesti vihloville hampaille ja huonoille ikenille. Itse en tosin kärsi kummastakaan, mutta ei se mitään.
Harhailukierroksella kävin hukuttautumassa merkilliseen aineeseen ja katsomassa, kun kaverini tökkäsi sormensa johonkin maissijauho-vesi-seokseen ja kaiveli mönjää pois kynsien alta vielä monta tuntia myöhemmin kaupungilla. Itsellenikin tarjottiin samanlaista mahdollisuutta, mutta kieltäydyin kohteliaasti näkemästäni järkyttyneenä.
Havahduimme myös huomaamaan, että meidän vahtarimme oli jäänyt ilman ruokailulipuketta ja metsästimme sitä ikuisuuden, joka sisälsi myös valokuvaamista ja pitkän luennon taloustieteiden opiskelusta.
Ruokailu itsessään osoittautui hyvin haastavaksi ja hiki kyllä helmeili otsalla kun lopulta oli ruoka tarjottimella ja päästiin istumaan pöytään. Ruoka oli kuitenkin hyvää ja se edesauttoi toipumisessa, joskin kohtasin uuden vastoinkäymisen pelästyessäni kaverini yllättävää aivastusta ja puraisemalla kieleen.
Saamani tuki oli säälittävän vähäistä siihen nähden, että kärsin asiasta silmät vuotaen ja veren maku suussa.
Kolmisen tuntia saatiin kulutettua aikaa pöytiä kierrellen, sitten kipitettiin linja-autoon ja matkustettiin keskustaan.
Tai oikeammin meidän piti matkustaa keskustaan, mutta asioista täysin perillä oleva ystäväni (joka on jo kovasti varmasti ehtinyt odottaa postauksen tätä osuutta) käski meidän jäädä pois aivan väärällä pysäkillä. Niinpä me sitten talsittiin kylmässä ja sumussa loput pari kilometriä keskustaan ja linnottauduttiin Heselle lämmittelemään (ja tankkaamaan, koska edellisestä ruokailusta oli kulunut aikaa sentään... mitä, 30 minuuttia?).
Emme tietenkään voineet tilata kerralla kaikkea ja lopulta kannoimme melkoisen pinon tarjottimia pöydästä kun lähdimme (enkä itse edelleenkään ymmärrä miksi sain oman tarjottimen sekä pöytään kannettavalle numerolapulle että tilaamilleni neljälle kananugetille).
Hesen jälkeen oli luvassa päämäärätöntä shoppailua ja vaeltelua, joka sisälsi vielä kaksi muuta syöntikertaa (olemme abeja, meillä on siis nälkä).
Itse kuljin ympäriinsä kamerani kanssa ja olin suorastaan häikäistynyt, kun kaveri kysyessäni sanoi, ettei sitä ollenkaan nolottanut kulkea mukana, vaikka kuvasinkin Stockmannin joulukuusen joulupalloja. Ehkä olen vain liikkunut väärässä seurassa, sillä aikaisemmin olen saanut vain jäädä katselemaan, miten seurani luikkii häpeissään piiloon hyllyjen väliin kun kaivan kameran laukustani.
Ja mitäpä sitä ei hienon kuvauskohteen eteen tekisi: juuri ennen linja-autolle saapumista huomattiin kaverini kanssa vielä aivan erityisen hyvä kuvauskohde, joka suruksemme kuitenkin sijaitse autorivin ja pensasaidan päässä meistä. Ensin yritettiin olla sivistyneitä ja kuvata kiltisti autojen ja pensaiden takaa, mutta jo hetkeä myöhemmin löydettiin itsemme rämpimästä läpi pensaan ja lähemmäs itse kohdetta.
Kotona sain tosin huomata, että kamerani asetukset olivat olleet päin... no, jotain, mutta onneksi en järkyty pienistä!
Pienistä vastoinkäymisistä, puutuneesta takapuolesta, jumiutuneesta niskasta ja armottomasti särkevistä jaloista huolimatta reissu oli kuitenkin vastoin joitakin odotuksia todella mukava!
Olen kuitenkin melko varma, että tämä johtuu yksinomaan loistavasta seurueestani, joka tarjosi linja-automatkoillekin mitä hehkeimpiä keskustelunaiheita eikä lannistunut, vaikka väärällä linja-autopysäkillä pois jäätyämme kävelimme ensin tovin väärään suuntaankin ennen kuin totuus lopulta valkeni!
♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti