Olen kuitenkin kapinoiva abiturientti ja en siis tee mitään ennen kuin on aivan pakko. Mutta älkää ottako mallia minusta, ajaudutte rappiolle.
Yllättäen elämäni ei ole sisältänyt mitään kovin ihmeellistä (lukuunottamatta sitä, että yhteiskuntaopin tunnilla Eero Heinäluoma oli open suussa muuttumassa Eero Heinäsuovaksi). Eli toisin sanoen porskuttelen menemään entiseen malliin kärsien toisinaan vähemmän kuin yleensä, kun taas joskus kärsimykset kasvavat valtaviin mittasuhteisiin. Onneksi välitunnit ovat terapeuttisia monella tapaa ja viime aikoina onkin tuntunut, että vuorovälitunnein itketään toisillemme tekemisen paljoutta ja haikaillaan leppoisten lomapäivien perään.
Toisaalta olen seuraillut Facebookissa Amerikan kaveriani, jonka talo paloi lähes kokonaan tässä viime viikon lopulla. Se kävi aivan yhtäkkiä ja kaverilla tosiaan meni käytännössä kaikki: kenellekään perheenjäsenelle ei käynyt mitään, samoin saatiin koirat ulos, mutta perheen linnut ja kissat kyllä meni siinä mukana. Tavarat paloi, vaatteet ja ihan kaikki eli periaatteessa niillä ei ole jäljellä juuri mitään.
En kyllä osaa edes kuvitella miltä tuntuisi.
Viime perjantaina oli 13. päivä ja vaikka en taikauskoinen olekaan niin kyllä aloin jo päivän päätteeksi miettimään onko siinäkin jotain perää.
Koulupäivän laahasin läpi puhumatta paljoakaan. En ollut ollenkaan huonolla tuulella, kaikki vain harmitti ja seuraava viikko näytti synkältä. Olin suorastaan herttaista seuraa, kaverit oli varmasti vaikuttuneita.
Suurilta onnettomuuksilta kuitenkin vältyin, eli taikauskoista minusta ei silti tullut.
Koulumatkalla juuri ennen koulua tuli tosin yllättävä tuulenpuusta ja PUFFF, tien vieressä olevasta puusta humpsahti lumet suoraan mun päähän. Vauhti hyytyi hetkeksi pelkästä järkytyksestä ja lopun matkaa huidoin sitten pään päällä olevaa lumikasaa pois.
Myös pitkäaikainen pelkoni kävin toteen kun liukastuin alas koulun kirjaston portaat. Selvisin kuitenkin pelkillä mustelmilla, vaikka ehdin kyllä säikähtää kaverini puolesta kun siihen törmäsin pudotessani.
Peloistani huolimatta tämä viikko ei silti ole alkanut aivan yhtä kurjasti kuin pelkäsin.
Maanantaina suurin osa porukasta oli liikunnankurssin takia laskettelemassa ja abeista vain minä ja kolme kaveriani oltiin koulussa (miten niin ei olla urheilullisia?!). Tunneilla ei tehty oikeastaan mitään, koska sitä porukkaa ei ollut. Fysiikan tunnille olisin joutunut menemään yksin, mutta kaverini jalona persoonana suostui tulemaan kanssani.
Vietin sitten päivän viimeisen tunnin yrittäen olla vajoamatta kauheaan alakuloon kun en ymmärtänyt mitä tehdään.
Sählykerho oli yhtä epäterapeuttinen kuin yleensä.
Kerholaiset saivat kesken pelin päähänsä lähteä kiipeämään naulakoiden päälle hakemaan sählypalloa ja Krisun kanssa sitten katseltiin sydän kurkussa (Krista vähän yritti äristä niille, mutta sitä ei kuunneltu). Onneksemme kerhon ainoa vahinko oli osiin haljennut sählypallo. Lisäksi piristystä päivääni toi kaverini, jolla on selvästikin jonkinasteisia kuulovaikeuksia. Katsoin siis sylissäni olevaa paperia ja kun käännyin takaisin peliin, valmisteltiin siellä jo täyttä päätä rankkaria. Päätin ottaa tilanteesta selvää ja kysyin kaveriltani, että "Ai Krista mistä tuo rankkari tuli?". Krisu kuitenkin kuuli väärin, kääntyi minuun ja tokaisi ihmeissään: "Mikä runkkari?"
Sitten se onneton vielä kehtasi syyttää minua epäselvästä artikuloinnista kun nauroin sille silmät vuotaen saamatta koskaan tietää, mistä rankkari oli tullut.
Torstaina pitäisi sitten ilmeisesti taas mennä pitämään yksin kuperkeikkakerhoa, enkä voi olla epäilemättä kykyjani kerhonohjaajana: olen tasan kaksi kertaa pitänyt sitä kerhoa yksin ja ensimmäisellä kerralla yksi lapsista sai niin massiivisen nenäverenvuodon, että piti mennä pyytämään rakennusmieheltä apua, ja toisella kerralla kaksi löi päänsä lattiaan ja vollotti kuin viimeistä päivää.
Toisaalta olen myös hyvin järkyttynyt viimekertaisesta kauhukokemuksestani, joka jätti varmasti ikuiset arvet. Eräs kerholaiseni hävisi vessaan kesken kaiken ja ehdin jo luulla sen hukkuneen pöntöön kun ei alkanut kuulumaan, mutta sitten sieltä alkoi kuulua iloista laulua. Jossain vaiheessa se laulelu kuitenkin muuttui huuteluksi ja kun menin katsomaan mikä on hätänä, hymyili poika autuaana pöntöllä ja ilmoitti, että se ei osaa pyyhkiä.
Ei auttanut muu kuin voittaa pelkoni ja tehdä mitä oli tehtävä.
Yllätyksekseni meille oli tänään ilmestynyt makuuhuoneen oviaukkoon leuanvetoon tarkoitettu tanko. Olin jo innoissani hyppäämässä siihen, mutta äiti ja isi ehti onneksi hätiin ja ilmoittamaan, että se ei sitten ole kiinni. Harmi, jäi sitten muilta hieno showni näkemättä, itsehän olen niin etevä vetämään leukoja (saan 19 putkeen... tai ainakin sain edellisessä elämässä, nykyisessä kokeilin viimeksi pienenä kun isi nosti).
Oikeastaan minun periaatteen vuoksi pitäisi alkaa kokeilemaan leukoja että voisin näyttää kaverilleni miten prinsessoja kuuluu kantaa, koska kun pyysin tänään koulussa laiskuuden iskiessä kaveriani kantamaan minut parinkymmenen metrin matkan penkiltä toiselle (suureksi yllätyksekseni se suostui nurisematta), se roikotti minua tavalla, joka oli kyllä kaukana kaikkien prinssien uljaista elkeistä, jossa vain heilauttetaan prinsessa syliin ja kävellään vaikka maailman ääriin. Kaverini puolustukseksi on silti sanottava, että se ei tiputtanut minua lattialle kesken matkan kaikesta tästä huolimatta.
Tänään muistin jälleen kerran tuntea itseni niiiin niin todella vanhaksi. Näin käy kyllä usein, eikä asiaa ainakaan yhtään helpota Krisu, joka jaksaa muistuttaa siitä miten se on vielä kahdeksantoista kun itse täytän kaksikymmentä. Oikeasti, 20?! Tunnen itseni muinaiseksi.
Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että marssin tänään pankkiin lompakon, autonavaimien ja laskun kanssa ja maksoin laskuni (kun nyt kerran tänään tuli sähköpostiin ilmoitus H&Mltä tulossa olevasta paketista, joka yllätyksekseni sisältääkin yhden mekon sijaan kahdeksan juttua, hups). Menin lievittämään kriisiä kaverini työpaikalle, mistä ostin kourallisen Oukki Doukkeja (niiden hinta on noussut viisi senttiä!!) ja hetken mielijohteesta pari Pätkistä (kun kerran olivat alennuksessa).
Täytyy kyllä silti sanoa, että iskenyttä ikäkriisiäni ei yhtään helpottanut se, että ruvettiin kaverini kanssa vertailemaan eri kondomimerkkien kappalehintoja, lukemaan liukuvoiteen koostumuksesta ja tutkimaan raskaustestin käyttöohjeita. Huokaus.
Yläasteen kesällä aloitettu remontti on asiasta tietävien mukaan pian valmistumassa, mutta meidän lukiolaisten elämä vaikuttaa silti muuttuvan yhä helvetillisemmäksi yläastelaisten takia!
Okei, ne on tarvineet luokkia ja muita kun yläaste on ollut koko syksyn kun pommin jäljiltä, ymmärretään. Silloin sen vielä kestikin, koska ne kävi tunneilla ja häipyi sitten omille teilleen. Nyt on kuitenkin saaneet jostain sellaisen käsityksen, että koulu on näin ollen niiden omistuksessa ja siellä on ihan okei hengata tukkimassa paikkoja 24/7.
Esimerkkinä vaikkapa nyt vessa.
Lukion välitunnit tuntuu muutenkin olevan lyhyitä ja jos siinä vessaan pitäisi vielä ehtiä niin saa kiittää onneaan jos tunnin alkaessa on ajoissa luokassa ILMAN että on pitänyt jättää vessareissu väliin: vessoihin ahtautuu välituntisin nimittäin kymmenkunta kaakattavaa yläastelaista ja se vessa ei todellakaan ole iso.
Luultavasti jokainen lukiolainen repii tässä vaiheessa jo hiuksia päästään (niitä vähäisiä harmaita, jotka on vielä jäljellä), koska nämä hankalat yläastelaiset alkaa ihan oikeasti käydä sietämättömiksi.
Niillä on oma, sata kertaa suurempi koulu joka on just remontoitu ja luulisi siellä viihtyvän (ajelisivat vaikka sillä aulaan rakennetulla hissillä jos ei muuta tekemistä ole, hitto vieköön!), mutta kun ei.
Haluaisin vaihtaa mun huoneesta järjestystä, mutta kun tämä on niin onnettoman pieni ettei kovin paljon vaihtoehtoja ole.
Lisäksi alkaa kyllästyttää nuo samat julisteet seinällä. Haluaisin teettää vaikka tosi paljon valokuvia ja laittaa niitä, mutta kun ei saa aikaiseksi sitäkään. Tai keksiä jotain muuta jännää, mutta kun ei. Viikonloppuna tosin otin seinältä pois sports team -kuvat (en tiiä miksi nekin oli niin kauan seinällä, hmmm) ja ne muutamat seinällä olleet valokuvat (jotka etsivät tällä hetkellä uutta seinää vallatakseen sen) ja laitoin mun saamat postikortit siihen tilalle. Tänään sain kymmenennen (Espanjasta) ja onhan tuo nyt edes jotain vaihtelua.
Joulukuusi kököttää itsepäisesti tuossa pöydällä (en ole laiska, tykkään vain sen valoista) eikä varmaan ole lähiaikoina lähdössäkään. No, lohduttaudun sillä että siskollani on myös joulukuusi huoneessaan.
Kävin myös hieman tekemässä tuttavuutta koulumme uuden (okei, tuli joskus joulukuun alussa) kemian ja matikan opettajan kanssa. Meitä opetti koko syksyn aivan karmea yksilö, joka ei kyllä näin tarkemmin ajateltuna edes opettanut. Kerran se tosin aloitti tunnin lätkäisemällä muistiinpanot taululle ja toteamalla: "Minä kokosin tuon kappaleen tähän muistiinpanoihin kun nuo asiat oli vähän epäselvästi jäsennelty siellä kirjassa", minkä jälkeen me kolme ahkeraan kemian opiskelijaa kopioimme muistiinpanot vihkoihin ja urakan lopuksi ope toteaa, että "Niin ja nämä samat asiathan löytyvät sitten ihan suoraan listattuna sieltä kirjasta".
Anteeksi mitä?
Muutenkin se kemian kurssi meni lähinnä ihmetellessä ja jos joku meistä erehtyi kysymään jonkin kysymyksen, katkesi tunnin pitäminen noin kymmeneksi minuutiksi että ope sai etsittyä oikean vastauksen kirjasta (eikä aina edes löytänyt). Lisäksi kaverini kysyessä katalyytin toimintaperiaatetta, oli sen selittäminen muutoin kuin "No, se vain on sovittu niin" aivan täysi mahdottomuus ja piti sitten selitys sillekin etsiä itse. Eikä ollut edes vaikea (olen edelleen katkera koska kemia nyt on sarjassamme aineita, jotka yleensä vaatii jonkinlaista opetusta että sen voi tajuta kunnolla)!
No, anyway.
Tämä uusi opettaja osoittautui kuitenkin erittäin mukavaksi tyypiksi kun siltä niitä kemiankirjoja kävin kysymässä. Jutteli mukavia ja oli aivan ystävällinen kun etsi niitä kirjoja tietämättä oikein edes mistä hakea. Tuli vähäksi aikaa sellainen fiilis, että ehkä en olekaan aivan hukassa kemian kanssa jos voin sentään hädän hetkellä käydä kysymässä hieman neuvoa ja on aiemmasta poiketen jopa todennäköistä, että opettaja osaa vastata.
Pitäisi myös alkaa lukemaan kirja, jonka kaverini niin ystävällisesti suostui mulle lainaamaan (koska lainaan sille Lostin tuotantokausia ja sillä on näin ollen jotain jolla kiristää tavaransa takaisin minulta, eheh), One Day, jonka olen joskus aloittanut mutten päässyt kovin pitkälle.
Lainasin kaveriltani myös The Notebookin, joka pitäisi katsoa joskus kun ehdin (eli never).
Elämäni on selvästi muuttumassa megakiireiseksi.
Vai miten se meni....?
Okei, nyt en enää voi vastustaa matikan yo:n huhuilua. En tiedä olenko siitä kovinkaan innoissani, koska en muista oikein mitään, mutta yritetäänpäs silti.
Ajattelin tässä myös lainata ja soveltaa kaverini postausideaa, jossa se listaa aakkosittain kappaleita, joista pitää. Itse tosin meinasin tehdä elokuvista (joita en katso paljoa, mutta haluan silti kokeilla). But we shall see what happens.
Näkemisiin.
PS. Onko teistä maailman suurin kohteliaisuus jos piirustusta kuvataan sanoin "Näyttää siltä että Picasso olisi käynyt paskantamassa tuohon paperille!"? Kaverini nimittäin kuvaili erästä luomustani näin (kerrassaan upeaa sydäntä, jos tarkkoja ollaan) ja väitti sen olevan kohteliaisuus kun valmistauduin vääntämään itkua demonstroidakseni miten loukkaantunut olin.
Yllättäen elämäni ei ole sisältänyt mitään kovin ihmeellistä (lukuunottamatta sitä, että yhteiskuntaopin tunnilla Eero Heinäluoma oli open suussa muuttumassa Eero Heinäsuovaksi). Eli toisin sanoen porskuttelen menemään entiseen malliin kärsien toisinaan vähemmän kuin yleensä, kun taas joskus kärsimykset kasvavat valtaviin mittasuhteisiin. Onneksi välitunnit ovat terapeuttisia monella tapaa ja viime aikoina onkin tuntunut, että vuorovälitunnein itketään toisillemme tekemisen paljoutta ja haikaillaan leppoisten lomapäivien perään.
Toisaalta olen seuraillut Facebookissa Amerikan kaveriani, jonka talo paloi lähes kokonaan tässä viime viikon lopulla. Se kävi aivan yhtäkkiä ja kaverilla tosiaan meni käytännössä kaikki: kenellekään perheenjäsenelle ei käynyt mitään, samoin saatiin koirat ulos, mutta perheen linnut ja kissat kyllä meni siinä mukana. Tavarat paloi, vaatteet ja ihan kaikki eli periaatteessa niillä ei ole jäljellä juuri mitään.
En kyllä osaa edes kuvitella miltä tuntuisi.
Viime perjantaina oli 13. päivä ja vaikka en taikauskoinen olekaan niin kyllä aloin jo päivän päätteeksi miettimään onko siinäkin jotain perää.
Koulupäivän laahasin läpi puhumatta paljoakaan. En ollut ollenkaan huonolla tuulella, kaikki vain harmitti ja seuraava viikko näytti synkältä. Olin suorastaan herttaista seuraa, kaverit oli varmasti vaikuttuneita.
Suurilta onnettomuuksilta kuitenkin vältyin, eli taikauskoista minusta ei silti tullut.
Koulumatkalla juuri ennen koulua tuli tosin yllättävä tuulenpuusta ja PUFFF, tien vieressä olevasta puusta humpsahti lumet suoraan mun päähän. Vauhti hyytyi hetkeksi pelkästä järkytyksestä ja lopun matkaa huidoin sitten pään päällä olevaa lumikasaa pois.
Myös pitkäaikainen pelkoni kävin toteen kun liukastuin alas koulun kirjaston portaat. Selvisin kuitenkin pelkillä mustelmilla, vaikka ehdin kyllä säikähtää kaverini puolesta kun siihen törmäsin pudotessani.
Peloistani huolimatta tämä viikko ei silti ole alkanut aivan yhtä kurjasti kuin pelkäsin.
Maanantaina suurin osa porukasta oli liikunnankurssin takia laskettelemassa ja abeista vain minä ja kolme kaveriani oltiin koulussa (miten niin ei olla urheilullisia?!). Tunneilla ei tehty oikeastaan mitään, koska sitä porukkaa ei ollut. Fysiikan tunnille olisin joutunut menemään yksin, mutta kaverini jalona persoonana suostui tulemaan kanssani.
Vietin sitten päivän viimeisen tunnin yrittäen olla vajoamatta kauheaan alakuloon kun en ymmärtänyt mitä tehdään.
Sählykerho oli yhtä epäterapeuttinen kuin yleensä.
Kerholaiset saivat kesken pelin päähänsä lähteä kiipeämään naulakoiden päälle hakemaan sählypalloa ja Krisun kanssa sitten katseltiin sydän kurkussa (Krista vähän yritti äristä niille, mutta sitä ei kuunneltu). Onneksemme kerhon ainoa vahinko oli osiin haljennut sählypallo. Lisäksi piristystä päivääni toi kaverini, jolla on selvästikin jonkinasteisia kuulovaikeuksia. Katsoin siis sylissäni olevaa paperia ja kun käännyin takaisin peliin, valmisteltiin siellä jo täyttä päätä rankkaria. Päätin ottaa tilanteesta selvää ja kysyin kaveriltani, että "Ai Krista mistä tuo rankkari tuli?". Krisu kuitenkin kuuli väärin, kääntyi minuun ja tokaisi ihmeissään: "Mikä runkkari?"
Sitten se onneton vielä kehtasi syyttää minua epäselvästä artikuloinnista kun nauroin sille silmät vuotaen saamatta koskaan tietää, mistä rankkari oli tullut.
Torstaina pitäisi sitten ilmeisesti taas mennä pitämään yksin kuperkeikkakerhoa, enkä voi olla epäilemättä kykyjani kerhonohjaajana: olen tasan kaksi kertaa pitänyt sitä kerhoa yksin ja ensimmäisellä kerralla yksi lapsista sai niin massiivisen nenäverenvuodon, että piti mennä pyytämään rakennusmieheltä apua, ja toisella kerralla kaksi löi päänsä lattiaan ja vollotti kuin viimeistä päivää.
Toisaalta olen myös hyvin järkyttynyt viimekertaisesta kauhukokemuksestani, joka jätti varmasti ikuiset arvet. Eräs kerholaiseni hävisi vessaan kesken kaiken ja ehdin jo luulla sen hukkuneen pöntöön kun ei alkanut kuulumaan, mutta sitten sieltä alkoi kuulua iloista laulua. Jossain vaiheessa se laulelu kuitenkin muuttui huuteluksi ja kun menin katsomaan mikä on hätänä, hymyili poika autuaana pöntöllä ja ilmoitti, että se ei osaa pyyhkiä.
Ei auttanut muu kuin voittaa pelkoni ja tehdä mitä oli tehtävä.
Yllätyksekseni meille oli tänään ilmestynyt makuuhuoneen oviaukkoon leuanvetoon tarkoitettu tanko. Olin jo innoissani hyppäämässä siihen, mutta äiti ja isi ehti onneksi hätiin ja ilmoittamaan, että se ei sitten ole kiinni. Harmi, jäi sitten muilta hieno showni näkemättä, itsehän olen niin etevä vetämään leukoja (saan 19 putkeen... tai ainakin sain edellisessä elämässä, nykyisessä kokeilin viimeksi pienenä kun isi nosti).
Oikeastaan minun periaatteen vuoksi pitäisi alkaa kokeilemaan leukoja että voisin näyttää kaverilleni miten prinsessoja kuuluu kantaa, koska kun pyysin tänään koulussa laiskuuden iskiessä kaveriani kantamaan minut parinkymmenen metrin matkan penkiltä toiselle (suureksi yllätyksekseni se suostui nurisematta), se roikotti minua tavalla, joka oli kyllä kaukana kaikkien prinssien uljaista elkeistä, jossa vain heilauttetaan prinsessa syliin ja kävellään vaikka maailman ääriin. Kaverini puolustukseksi on silti sanottava, että se ei tiputtanut minua lattialle kesken matkan kaikesta tästä huolimatta.
Tänään muistin jälleen kerran tuntea itseni niiiin niin todella vanhaksi. Näin käy kyllä usein, eikä asiaa ainakaan yhtään helpota Krisu, joka jaksaa muistuttaa siitä miten se on vielä kahdeksantoista kun itse täytän kaksikymmentä. Oikeasti, 20?! Tunnen itseni muinaiseksi.
Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että marssin tänään pankkiin lompakon, autonavaimien ja laskun kanssa ja maksoin laskuni (kun nyt kerran tänään tuli sähköpostiin ilmoitus H&Mltä tulossa olevasta paketista, joka yllätyksekseni sisältääkin yhden mekon sijaan kahdeksan juttua, hups). Menin lievittämään kriisiä kaverini työpaikalle, mistä ostin kourallisen Oukki Doukkeja (niiden hinta on noussut viisi senttiä!!) ja hetken mielijohteesta pari Pätkistä (kun kerran olivat alennuksessa).
Täytyy kyllä silti sanoa, että iskenyttä ikäkriisiäni ei yhtään helpottanut se, että ruvettiin kaverini kanssa vertailemaan eri kondomimerkkien kappalehintoja, lukemaan liukuvoiteen koostumuksesta ja tutkimaan raskaustestin käyttöohjeita. Huokaus.
Yläasteen kesällä aloitettu remontti on asiasta tietävien mukaan pian valmistumassa, mutta meidän lukiolaisten elämä vaikuttaa silti muuttuvan yhä helvetillisemmäksi yläastelaisten takia!
Okei, ne on tarvineet luokkia ja muita kun yläaste on ollut koko syksyn kun pommin jäljiltä, ymmärretään. Silloin sen vielä kestikin, koska ne kävi tunneilla ja häipyi sitten omille teilleen. Nyt on kuitenkin saaneet jostain sellaisen käsityksen, että koulu on näin ollen niiden omistuksessa ja siellä on ihan okei hengata tukkimassa paikkoja 24/7.
Esimerkkinä vaikkapa nyt vessa.
Lukion välitunnit tuntuu muutenkin olevan lyhyitä ja jos siinä vessaan pitäisi vielä ehtiä niin saa kiittää onneaan jos tunnin alkaessa on ajoissa luokassa ILMAN että on pitänyt jättää vessareissu väliin: vessoihin ahtautuu välituntisin nimittäin kymmenkunta kaakattavaa yläastelaista ja se vessa ei todellakaan ole iso.
Luultavasti jokainen lukiolainen repii tässä vaiheessa jo hiuksia päästään (niitä vähäisiä harmaita, jotka on vielä jäljellä), koska nämä hankalat yläastelaiset alkaa ihan oikeasti käydä sietämättömiksi.
Niillä on oma, sata kertaa suurempi koulu joka on just remontoitu ja luulisi siellä viihtyvän (ajelisivat vaikka sillä aulaan rakennetulla hissillä jos ei muuta tekemistä ole, hitto vieköön!), mutta kun ei.
Haluaisin vaihtaa mun huoneesta järjestystä, mutta kun tämä on niin onnettoman pieni ettei kovin paljon vaihtoehtoja ole.
Lisäksi alkaa kyllästyttää nuo samat julisteet seinällä. Haluaisin teettää vaikka tosi paljon valokuvia ja laittaa niitä, mutta kun ei saa aikaiseksi sitäkään. Tai keksiä jotain muuta jännää, mutta kun ei. Viikonloppuna tosin otin seinältä pois sports team -kuvat (en tiiä miksi nekin oli niin kauan seinällä, hmmm) ja ne muutamat seinällä olleet valokuvat (jotka etsivät tällä hetkellä uutta seinää vallatakseen sen) ja laitoin mun saamat postikortit siihen tilalle. Tänään sain kymmenennen (Espanjasta) ja onhan tuo nyt edes jotain vaihtelua.
Joulukuusi kököttää itsepäisesti tuossa pöydällä (en ole laiska, tykkään vain sen valoista) eikä varmaan ole lähiaikoina lähdössäkään. No, lohduttaudun sillä että siskollani on myös joulukuusi huoneessaan.
Kävin myös hieman tekemässä tuttavuutta koulumme uuden (okei, tuli joskus joulukuun alussa) kemian ja matikan opettajan kanssa. Meitä opetti koko syksyn aivan karmea yksilö, joka ei kyllä näin tarkemmin ajateltuna edes opettanut. Kerran se tosin aloitti tunnin lätkäisemällä muistiinpanot taululle ja toteamalla: "Minä kokosin tuon kappaleen tähän muistiinpanoihin kun nuo asiat oli vähän epäselvästi jäsennelty siellä kirjassa", minkä jälkeen me kolme ahkeraan kemian opiskelijaa kopioimme muistiinpanot vihkoihin ja urakan lopuksi ope toteaa, että "Niin ja nämä samat asiathan löytyvät sitten ihan suoraan listattuna sieltä kirjasta".
Anteeksi mitä?
Muutenkin se kemian kurssi meni lähinnä ihmetellessä ja jos joku meistä erehtyi kysymään jonkin kysymyksen, katkesi tunnin pitäminen noin kymmeneksi minuutiksi että ope sai etsittyä oikean vastauksen kirjasta (eikä aina edes löytänyt). Lisäksi kaverini kysyessä katalyytin toimintaperiaatetta, oli sen selittäminen muutoin kuin "No, se vain on sovittu niin" aivan täysi mahdottomuus ja piti sitten selitys sillekin etsiä itse. Eikä ollut edes vaikea (olen edelleen katkera koska kemia nyt on sarjassamme aineita, jotka yleensä vaatii jonkinlaista opetusta että sen voi tajuta kunnolla)!
No, anyway.
Tämä uusi opettaja osoittautui kuitenkin erittäin mukavaksi tyypiksi kun siltä niitä kemiankirjoja kävin kysymässä. Jutteli mukavia ja oli aivan ystävällinen kun etsi niitä kirjoja tietämättä oikein edes mistä hakea. Tuli vähäksi aikaa sellainen fiilis, että ehkä en olekaan aivan hukassa kemian kanssa jos voin sentään hädän hetkellä käydä kysymässä hieman neuvoa ja on aiemmasta poiketen jopa todennäköistä, että opettaja osaa vastata.
Pitäisi myös alkaa lukemaan kirja, jonka kaverini niin ystävällisesti suostui mulle lainaamaan (koska lainaan sille Lostin tuotantokausia ja sillä on näin ollen jotain jolla kiristää tavaransa takaisin minulta, eheh), One Day, jonka olen joskus aloittanut mutten päässyt kovin pitkälle.
Lainasin kaveriltani myös The Notebookin, joka pitäisi katsoa joskus kun ehdin (eli never).
Elämäni on selvästi muuttumassa megakiireiseksi.
Vai miten se meni....?
Okei, nyt en enää voi vastustaa matikan yo:n huhuilua. En tiedä olenko siitä kovinkaan innoissani, koska en muista oikein mitään, mutta yritetäänpäs silti.
Ajattelin tässä myös lainata ja soveltaa kaverini postausideaa, jossa se listaa aakkosittain kappaleita, joista pitää. Itse tosin meinasin tehdä elokuvista (joita en katso paljoa, mutta haluan silti kokeilla). But we shall see what happens.
Näkemisiin.
PS. Onko teistä maailman suurin kohteliaisuus jos piirustusta kuvataan sanoin "Näyttää siltä että Picasso olisi käynyt paskantamassa tuohon paperille!"? Kaverini nimittäin kuvaili erästä luomustani näin (kerrassaan upeaa sydäntä, jos tarkkoja ollaan) ja väitti sen olevan kohteliaisuus kun valmistauduin vääntämään itkua demonstroidakseni miten loukkaantunut olin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti