Oraven baskeri

Tutisen täällä nyt torakaksi jäätyneenä syömässä suklaata, koska uskaltauduin muka lähtemään lenkille. Kaiken kukkuraksi polvea särkee taas ja se on huono juttu, koska oikein keräämällä kerään syitä mököttää yksinäni ja selittää huomenna heikon koemenestykseni traagisella elämäntilanteella.

Okei, ei sentään. Mulla oli ihan mukava löllöviikonloppu, koska äiti ja isi lähti perjantaina Leville ja minä jäin kolmen siskoni kanssa tänne kotiin. Joy tosin lähti lauantaina kavereiden kanssa mökkeilemään ja niinpä minä, Ellu ja Emma möllöteltiin keskenämme luovien tekemisten seurassa (lue: tietokone ja tv).

Ihkutushehkutus numero yksi: KUVATAIDEDIPLOMINI ON LOPULTAKIN VALMIS!!

Tämän viikon aikana olen tehnyt sitä oikeasti tosi paljon, kun ensin pääsin vauhtiin. Maanantaina vielä löllöilin anhdistuneena siitä, että en tiennyt miten työtäni jatkaisin, mutta tiistaina viskasin negatiiviset ajatukset menemään, tartuin Applen kummalliseen näppäimistöön ja rupesin hakkaamaan sitä intensiivisesti yrittäen saada kiinni hukkaan heittämäni ajan kirjoittamalla viisi sivua minuutissa.

Torstai oli kaikkein hauskin päiväni!
Aamulla kymmenen aikaan lampsin lukiolle ja suoraan opettajainhuoneeseen muistitikkuni kanssa, koska kuvisluokan tulostimesta oli värit loppu ja minun Harry Potter -kuvassani piti ehdottomasit olla värit (okei, oli mulla myös Superman ja Batman, mutta who cares). Sain aivan ensiluokkaista palvelua: loistavasti argumentoitua puolustuspuhetta tulostimenkäytölleni ei vaadittu lainkaan ja itse asiassa ainoa asia, joka minun täytyi tehdä, oli kerätä ne reilu kymmenen paperia, jotka tulostin sylki pihalle erään opettajan avuliaasti tulostettua ne ohjeitteni mukaan.

Paperit saatuani kiidin salamana omaan yksinäiseen mediatilaani ja levittäydyin akvarelleineni ympäri huonetta. Sain olla aivan rauhassa lukuunottamatta sitä, että sijainen kävi pariin kertaan kurkkimassa miten maalailuni sujui ja toimitti erään tärkeän ilmoitusluontoisen asian eräästä elektronisesta laitteesta.

Liimailin papereihini otsikoita, ja maalailin vielä viimeiset akvarellit, jotka tarvin portfolioon. Ongelmoin (anteeksi tämä sana, en tiedä onko se edes oikeasti olemassa) kovasti portfolion kasaamisessa, sillä en tiennyt miten sen kokoaisin niin, että se pysyykin läjässä. Lopulta päätin vain yksinkertaisesti solmia narun koko hökötyksen ympärille toivoen, että paperit ei tipahtele matkasta (laittelin kyllä klemmareilla tärkeimmät niput yhteen, hmmm). Kansikuva tuotti myös jonkin verran päänvaivaa, mutta kun lopulta keksin niin sen väkersin nopeasti vartissa ja yllätyksekseni sain siitä palautusvaiheessa heti myönteisen kommentin.

No, mukavaa että kansi kelpaa, koska sisältö on luultavasti mitä mielenkiintoisinta sepustusta. En oikein ollut varma mitä portfolioon vaaditiin ja täytinkin sen vain kaikenlaisilla höpinöillä työni eri vaiheista. Loppujen lopuksi valmiissa versiossa oli 27 numeroitua sivua, jotka on älylliseltä tasoltaan luultavasti keskitason alapuolella.

Anyway, nyt se on valmis ja olin niin niiin niiin niiiiiiiiiin helpottunut kun sen palautin ja kävin hikisesti ripustamassa yläasteen opettajainhuoneen oven vieressä olevalle seinälle sinitarran avulla. Kohta se pitääkin siirtää kirjastoon ja sitten teemme Krisun kanssa kulttuurimatkan taidenäyttelyyni, olen jo luvannut antaa sille yksityisen opastuksen, jotta se osaa tarkastella työtäni oikealla silmällä (jostain syystä Krista ei kuitenkaan ole ainakaan vielä vaikuttanut lämmenneen tälle yksityiselle kierrokselle).

Nyt on kuvisdiplomi on onnellisesti takana, on koulujutuista jäljellä enää huominen kemian koe ja uskonto keskiviikkona. Viime keskiviikkona mulla oli kemian ohjaustunti ja totesin tänään lukemisen sangen turhaksi, koska se 2,5 tuntia kestänyt ohjaustunti oli niin perusteellinen, että mikään ei voinut jäädä epäselväksi.

Aion siis loistaa huomisessa kokeessa kuin Pohjantähti.

Tai sitten en.

Tästä kuitenkin sitten kohta alkaa minun varsinainen lomani, joka toivottavasti poikii pian baarireissun, koska me onnettomat ei olla päästy edes juhlimaan kirjoitusten loppumista syystä, että meillä ei ole kuskia! Itkemme Kristan kanssa baarittomuuttamme säännöllisesti joka kerta kun tapaamme, mutta jostain syystä asiaan ei kaikesta tästä huolimatta ole tullut muutosta. We are so sad.

Mun pullokin kohta homehtuu tuonne kaappiin, möö!

Perjantaina tosiaan kuskasin iloisesti äitin ja isin linja-autolle, mistä ne hyppäsi ison porukan mukana kyytiin ja huristeli Leville katsomaan Popedaa ja Jussi Vatasta. Me jealous, byhyy.

Päätin hieman lievittää kateuttani ja keräsin pari siskoa ja Kristan autoon huristellen Rovaniemi Cityyn tuhlaamaan rahoja iloisin mielin. Laiha ostossaaliini käsitti lopulta lankoja, pyöröpuikot, karkkia, jäätelöä ja lempisipsejäni vääränä makuisena (koska oikeat oli loppuneet).

Lauantaille olin kaavaillut intensiivistä ja ahkeraa kokeisiinlukua sekä lenkkeilyä, mutta kirjan hautasin huoneeni nurkkaan kolmen sivun jälkeen ja lenkkeilyn hylkäsin auliisti kauhean lumisateen vuoksi. Päivän hyödyllisin tekoni oli siis käynti kirjastossa, missä kiikutin tiskille listan pääsykoekirjoista Kristan läähättäessä selkäni takana autokirjan kanssa (se oli kuulemma sen isälle, mutta epäilen saaneeni selville Krisun salaisen fetissin).

Lauantaina pitkään nukkuminen keskeytyi tylysti puoli kymmenen aikaan lumien rämähtäessä katolta alas ihan järkyttävällä paukkeella ja jysähdyksellä (peltikatot ♥). Onnekseni olin sopivan uninen ja nukahdin heti uudelleen vain herätäkseni hieman myöhemmin huomaamaan, että lumet oli tippuneet suoraan suihkun ja saunan ikkunoiden eteen pimentäen molemmat tilat. Hyvästi suihkussakäynti ilman valoja! Okei, olen totta kai onnellinen ettei ne jäiset kikkareet rikkoneet ikkunoita, koska peseytyminen pimeässä ja lumisessa suihkussa olisi huomattavasti epämiellyttävämpää kuin nykyinen tilanne.

Lauantaina kohtasin myös järkyttävimmän tapauksen pitkiin aikoihin kiikuttaessani tyytyväisenä yläkertaan Harry Potter DVDni aikeena katsoa se. Laitoin nuudelit kiehumaan (Joy sai juuri jättimäisen laatikollisen nuudeleita Hong Kongista ja ne on aivan taivaallisen hyviä... valitettavasti valmistusohjeet vain eivät mahtuneet kielitaitoni rajojen sisäpuolelle) ja menin laittamaan levyä DVD-soittimeen, mutta kauhukseni kotelo olikin tyhjä. En muista milloin olen viimeksi sen elokuvan katsonut ja näin ollen ei auttanut muu kuin alkaa tippa silmässä aukomaan läpi kaikki näkösällä olevat DVD-kotelot.

Siskoni eivät olleet lainkaan avuliaita ja niinpä istuin yksinäni koteloiden ympäröimänä metsästäen kadonnutta levyäni. 106:n DVD-kotelon jälkeen olin hyvin surullinen, sillä olin käyttänyt etsimiseen paljon vaivaa ja aikaa, mutta levyä ei vain löytynyt (positiivisena puolena mainittakoon kuitenkin se, että kartoitin siskoni mieliksi DVD-levyjen lukumäärää seoten kuitenkin autuaasti laskuissani muutamaan otteeseen suuren suruni vuoksi).

Lopulta ei auttanut muu kuin katsoa DH part ykkösen sijaan DH part kakkonen ja syödä vetisiä nuudeleita (sori Krista, en osannut edes nuudeleita keittää eli minun hoiviini ei kannata uskoa sitten ruuanlaittoa). Kurjuuteni kruunasi vielä nuudelimausteiden roiskahtaminen silmään ja niinpä sitten kiemustelin myrtyneenä sohvalla yrittäen hangata polttelevaa maustetta pois.

Mielialani kuitenkin koheni, sillä molemmat siskoni liittyivät seuraani katsomaan elokuvaa. Olin hieman järkyttynyt Ellun huomauttaessa, että se ei ollut kyseistä luomusta koskaan aikaisemmin nähnytkään. Ellu intoutui myös muistelemaan kauhulla sitä, kun näki ensimmäistä kertaa Viisasten kiven ja sanojensa mukaan sai pitkäksi aikaa painajaisia kohdasta, jossa "Se mies otti sen baskerin pois päästä ja siellä olikin toinen pää".

Minä ja toinen siskoni kiirehdittiin kauhistuneina korjaamaan, että ne oli vain kasvot ja että se oli turbaani, ei baskeri.

Äiti kertoi tullessaan yrittäneensä kyllä kovasti etsiä tuliaisia, mutta oli valitettavasti löytänyt ostettavaa vain itselleen. Osuuspankki oli kuitenkin jakanut ilmaiseksi Suomen pelipaitoja ja ne oli käyneet sitten nappamassa pari mukaan (valitellen kotona sitä, että eivät hoksanneet ottaa enempää). Minä ja Ellu adoptoitiin paidat omistukseemme ja nyt voinkin iloisesti porsastaa jääkiekkoa katsoessani, koska tiedän kaapissa olevan vaihtopaita tällaisten epämiellyttävien tilanteiden varalle.

Ruokatarjoilu on kuitenkin tänä viikonloppuna ollut loistava (ellei oteta lukuun vetisiä ja limaisia nuudeleitani): me ollaan käyty joka päivä mummolassa syömässä taivaallisen ihania ruokia!

Eilen tongittiin myös mummolan olohuoneen kaappia ja saatiin käsiimme kasa valokuva-albumeja, joita sitten innoissamme selattiin. Olin ihan myyty kun sain käsiini valokuva -30-50-luvuilta ja rupesin vakavaissani pohtimaan mistä saisin sellaisen kameran, jolla voisi ottaa niitä ihania mustavalkoisia kuvia, jotka on hieman tuhruisia.

Minun ja siskojeni ehdottomaksi suosikiksi nousi kuva, jossa mummoni veli ja sen vaimo on jossain kukkaniityllä, se oli ihan kuin jostain elokuvasta!

Voi että tykkäsin niistä kuvista, ei mitään ärsyttäviä duckface-hugeboobs-herukuvia, joita hyvin moni nykyään näkyy harrastavan.

No jaa, eiköhän tämä ollut tässä. Poistun tästä nyt taka-alalle kutomaan siskolleni lupaamaa huivia siihen saakka, että Kosto alkaa (nauran edelleen Kristalle, joka kertoi tässä eräänä kauniina päivänä tehneensä tv-ohjelma lukujärjestyksen, da fuq?).

Ensin joudun tosin selviämään operaatiosta kuvien lataus, joka kyllä saa hien otsalle jo pelkästään sillä, että koko Blogger oli suureksi järkytyksekseni muuttunut valkoiseksi ja kummalliseksi. Haluan sen vanhan takaisin! Mihin ihmeeseen tässä voi edes laittaa kaikki tagit? Lähdenkin tästä etsimään sitä vähin ääni sipsuti sipsuti.