So lame

Edellinen hakusanapostaus oli selvästi tuottava, koska parin päivän aikana hakusanalla "mikkoi koivu" tuli blogiin kuusi hakua, vaikka yhdellä hakusanalla tulee yleensä vain pari. Lisäksi heti postauksen julkaisemisen jälkeen listaan liittyi "'mikko koivu' asuntoa seiska" eli nyt siellä joku hakkaa päätä seinään ja miettii, että "Bitch, laskeudu alas pilvilinnoistasi, Mikko Koivu on yhdeksän vuotta vanhempi kuin sinä!". No okei.

Lisäksi "kari lehtonen sexy" liittyi hakusanojen joukkoon, hmm. No, ehkä joku sivupersoonistani on tietämättäni kirjoittanut blogissani julki tiedostamattomat ajatukseni kuumista maalivahdeista.

Tänään tuli postissa toinen YO-kortti ja seteli ja ei voi kuin oikeasti ihmetellä miten iso juttu tämä näyttää olevan kaikkien muiden kuin itse ylioppilaiden näkökulmasta. Puhuttiinkin Krisun kanssa tästä joku aika sitten, eikä kumpikaan voitu oikein ymmärtää miksi kaikki vieraatkin ihmiset onnittelee kaupassa käydessä ja kohtelee niin kuin vähintään Olympialaisten kultamitalli riippuisi kaulassa. Itsehän olen asenteella "jaa olen ylioppilas jännää".

En ole oikein tajunnut, että juhla on jo lauantaina ja täällä sitten rilluttelen vain tyytyväisenä uhraamatta ajatustakaan sille. Tosiasiassa olen jo kahtena aamuna laittanut kellon soimaan kymmenen aikaan, että heräisin kaventamaan mekon. Toisin on kuitenkin käynyt ja tänäänkin torkutin kelloa puolitoista tuntia ennen kuin heräsin.

Eilen heräsin hieman traagisempaan aamuun, vaikka olin muka jo ennen kymmentä herännyt. Päätin kuitenkin vielä sukeltaa takaisin sänkyyn lukemaan Nälkäpeliä, mutta siihenhän minä nukahdin ennen kuin sain kirjaakaan auki. Heräsin vähän ennen yhtätoista kun mummu soitti ja kysyi voisinko avata oven jos pappa tuo meille silittämään vaatteita. Siinä puhelimessa puhuessa soi sitten ovikellokin ja mulla kilahti päässä täysin, koska ajattelin että tytöistä joku tulee koulusta eikä ole vaivautunut ottamaan avainta. Marssin sitten punaisissa yöhousuissa, punaisessa yöpaidassa ja päälaella keikkuvassa nutturassani ovelle edelleen puhelimessa ja suutuin entisestään kun en meinannut saada ovea auki yhdellä kädellä. Lopulta se aukesi ja pukkasin sen vihaisesti auki valmiina haukkumaan oven takana seisovan, mutta jäädyin aivan täydellisesti kun huomasin olevani kasvotusten nuorehkon mieshenkilön kanssa.

Mumisin mummolleni epämääräiset mimmunmömmöt puhelimeen ja kun sain puhelun lopetettua, tämä mieshenkilö tokaisi iloisesti, että "Huomenta, mä tulin tuomaan teille nämä lipastot!"

Äiti kyllä edellisenä iltana sanoi lipastojen saapuvan, mutta niiden piti tulla vasta kahden ja kolmen välillä iltapäivällä! Yhyy.

Nyt on postauksen seuraavaan kuvaan saakka luvassa Nälkäpeli-ininää eli jos ei kiinnosta tai olet fanaattinen fani, joka ei kestä kritiikkiä, niin kannattaa skipata (tosin jälkimmäisessä tapauksessa suosittelisin silti lukemaan ja ottamaan tekstin siedätyshoitona, koska negatiivisten mielipiteiden kestäminen on joskus ihan hyödyllistä).

Mulla on siis pitkään pitänyt nuo Nälkäpeli-kirjat lukea, mutta saamattomana laiskiaisena onnistuin siinä vasta nyt lukemalla ensimmäisen osan. Ja hmm.

Aloin väkisinkin miettimään onko minussa on nyt sitten jokin vikana, koska näitä kirjoja on niin kauheasti hehkutettu ja elokuvan ilmestyminen vaikutti olevan vuoden suurin juttu, mutta itse en ollut mitenkään erityisen vaikuttunut. Jos jotain kirjaa oikeasti ylistetään noin paljon niin odottaisin hieman tasokkaampaa tekstiä. Jotain.... pysäyttävää. Tuo oli kuitenkin omaan korvaani melko keskinkertaista ja pari kertaa teki mieli viskata koko kirja pois, koska maailman suurimmat itsenstäänselvyydet ja ennalta-arvattavuudet vyöry niskaan peräkkäin.

Suzanne Collins vei kyllä myös kaikki pisteet kotiin onnistumalla kirjoittamaan kokonaisen kirjan henkilöillä, joista vihasin lähes kaikkia. Rue ja Gale, siinä ainoat joista pidin ja muut sai vain huokailemaan tuskastuneena. Katniss on historian suurin ääliö ja Peeta on kotoisin samalta galaksilta.

Se, että Katniss oli mahtava ja kaikkien suosikki heti alusta, oli jotain niin laimeaa. En tiennyt itkeäkö vai nauraa kohdassa, jossa ilmoitettiin kahden voittajan olevan mahdollista jos viimeiseksi jää saman vyöhykkeen kilpailijat: tässä oli varmasti kömpelöin kohta, jonka olen koskaan lukenut. Ja sitten tietenkin Katnissin ja Peetan pussailut ja kuhertelut, eiiih. Se olisi voinut olla hyvä, mutta siinä oli kyllä mitä tökeröimmin kirjoitetut kohdat, jotka herätti lähinnä facepalm-tuntemuksia.

Odotin koko kirjan ajan Peetan tai Katnissin kuolevan, koska eihän noin hyväksi kehuttu kirja voi olla niin itsestäänselvä, että molemmat pysyy hengissä, eihän?! No jaa, ilmeisesti sitten voi. Tuon yllämainitun imelän säännön peruuttaminen kirjan lopussa oli yksi kirjan parhaista kohdista ja se olisi voinut pelastaa koko kirjan! Teki mieli motata Katnissia naamaan kun se rupesi pelleilemään niillä marjoilla. Toivoin oikeasti kädet kyynärpäihin saakka ristissä, että Peeta kuolee vielä verenhukkaan tai ihan mihin tahansa, mutta eipä tietenkään. Sitten toivoin, että Capitol teloittaa sekä Katnissin että Peetan niiden marjatempusta, mutta kuinka kävikään? "Minä olin niin rakastunut etten voinut ajatella elämääni ilman häntä byhyhyhyyy" -ininää, joka oli ehkä järkyttävintä ikinä ja halutti melkein ruveta itkemään pelkästä tympääntymisestä.

No, pisteet silti siitä, että se oli Katnissin puolelta ainakin osittain esittämistä eikä kirja päättynyt kiimaiseen pussailuun ja happy endingiin.

Ruen kuoleminen oli ihan sata nolla kirjan paras kohta, vaikka harmittihan se, että siinä meni heti 50% henkilöistä, joista ensinnäkään pidin. Nyt on sitten kaikki toivo Galessa, eli jos siitäkin tehdään täydellinen ääliö niin en kyllä lue yhtään pitemmälle.

Katsoin myös elokuvan ihan mielenkiinnosta nähdäkseni olisiko se kirjaa parempi. En osaa kauheasti sanoa elokuvasta, koska en tiennyt mikä pikseli oli Katniss ja mikä Peeta, mutta ei se mitenkään erityisesti näyttänyt kirjasta poikkeavan. Huokaisin helpotuksesta kun Gale oli koko elokuvan kuumin mieshenkilö, mutta harmittelin sitä kun Rue oli vähän köyhä. Ehkä missasin jotain kirjasta, mutta en ajatellut Ruen olevan tummaihoinen. Tiesin sillä olevan tummat hiukset ja tummat silmät, mutta jotain sitten taisi jäädä lukematta. No, eipä siinä mitään, tykkäsin silti vaikka se vähän jumitti elokuvassa.

Ja luultavasti kuolen jos kuulen vielä kerrankin jonkun sanovan, että "May the odds be ever in your favor". AAAAAAAA, kyllä tiedän että se oli aika olennainen osa kirjassa, mutta pitääkö se silti tunkea viisi kertaa yhteen elokuvaan?!

En kestä eli lopetan nyt tähän.

Meidän Ellu sai eilen ajokortin ja käytiin ajelemassa tuolla kylällä. Itse siinä huokailin kyllä kyydissä, koska olen tottunut kaahottamaan kahdella renkaalla ja vähän miten sattuu, kun taas Ellu ajeli just niin kuin autokoulussa opetettiin. Yritin sanoa sille ettei kukaan aja neljääkymppiä kylällä, mutta Ellu käski minun olla hiljaa ja jatkoi matkaansa noin 37km/h vauhdillaan, hohhoijaa. Vilkku päälle varmaan kilometri ennen risteystä ja itselläni rupesi aina nukuttamaan se vilkusta kuuluva naksutus. Jarrutus oli sellaista, että turvatyynyt oli paukahtaa naamatte kun mätkähdin hanskalokeron päälle ja turvavyö naksahti lukkoon. Muuten se meni kyllä ihan hyvin ja tuolla tavallahan taisin itsekin ajaa silloin kun olin kortin juuri saanut.

Ja muistin juuri, että pitäisi viedä paperi poliisilaitokselle niin saisin sen pysyvän kortinkin joskus.

Viime yönä näin unta, että jotkut ihme hiipijät vei mun puhelimen ja lompakon ja istuin sitten mököttämässä poliisiautossa (miten niin olen katsonut liikaa Poliiseja) samalla kun ystävällinen poliisisetä soitteli joka paikkaan että sai mun kortit suljettua. Sain kuitenkin korttini takaisin kun satuin samaan aikaan automaatille, missä epämääräinen huppupäinen poika osti metrolippuja mun kortilla ja päätin rohkeasti käydä vain hakemassa korttini siltä ja pinkoa sitten karkuun. Yhyy, puhelin jäi kuitenkin ikuisesti kadoksiin.

Toisessa unessa Krista pakotti minut sählyyn ja olin aivan kauhuissani, koska en todellakaan osaa pelata minkäänlaisia mailapelejä (en kyllä mitään muitakaan pelejä). Krista oli oikein innoissaan juoksemassa pelaamaan, mutta itse vain nyhväsin Niinan takana piilossa ettei kukaan huomaa minua ja käske pelaamaan. Heräsin siihen, kun joku raahasi minut pelaamaan ja ympärille katsellessani huomasin Kristan istuskelevan penkillä mutaan peittyneenä.

Mulla oli vielä eilen paljon enemmän asiaa, mutta nyt ne on kaikki unohtuneet kun en kirjoittanut niitä ylös. Yritän vielä kuvien latautumisen ajan muistella, mutta muussa tapauksessa lopetan tähän ja lähden bisneksiin, koska äiti huutelee tuolla pesemään jääkaappia. En oikeasti jaksa odottaa että nuo yo-juhlat on ohi, koska itse juhlien valmistelu on tuhat kertaa työläämpää kuin ylioppilaaksi kirjoittaminen!! No ei, mutta tää on silti ihan kauheaa.

//En keksinyt mitään.