Hirsi silmässä, ei näe

Kolmen päivän vapaa hurahti siinä ja lauantaina palasin taas energiaa täynnä töihin. Tuntui että olin unohtanut kaikki seikkaillessani ympäriinsä samalla kun mietin mitä olin ollut hetki sitten tekemässä ja mitä pitäisi vielä tehdä. Yleensäkin kaikki tuotti vaikeuksia: en osannut avata terassin ovia (huolimatta siitä että kävin järjestelmällisesti läpi koko oviaukon yrittäen keksiä miten se oli lukossa), Vichy-vedet oli lujasti jumissa lukkojen takana ja avain ties missä, tiskaaminen ei sujunut ja käsistä oli surkastuneet viimeisetkin lihakset, joten pelkäsin sydän kurkussa nostellessani lasikoreja lihapullakastikkeeseen kuorruttuneilla käsillä.

No, kyllähän siinä taas pääsi juttuihin kiinni kun ensin seilasin paikasta toiseen. Iltapäivällä oli jo oikein kotoisa olo kun luistelin mopin varteen nojaillen ympäri salia siivoamassa täytekakun muruja (on kai häpeäkseni mainittava, että oli aiemmin päivällä lytätä koko täytekakun, koska etisin niin ajatuksissani maitoa etten ensin edes huomannut korin päällä kököttävää kermavuorta).

Huomenna taas sitten kiltisti töihin. Vaikka väsyttääkin herätä niin on kyllä mukava kun on tekemistä, olin niin kyllästynyt löhöämiseen lukuloman takia.

Sisko ja kaveritkin saapui eilen reililtään ja - niin kuin jo taisin mainitakin - tuliaisena tuli taskupeili, shottilasi, rannekoru ja Kindereitä. Vielä on tulossa nahkatakki, mutta italialaiset oli tosiaan jotenkin sählineet lentokentällä ja sinne oli kaikki kolme rinkkaa jääneet köllöttelemään Milanoon tyttöjen huristellessa lentokoneella Ouluun, eli siellä on nahkatakki jossain torakoiden täyttämän rinkan uumenissa.

Iuh.

Siskoni on nyt tosi ruskettunut ja sama oli todettava Krisustakin kun se täällä tänään oleili. Hävettää melkein kulkea niiden seurassa mihinkään, itse kun olen aina ollut ihonväriltäni jotain Edward Cullenin ja Draculan välimaastosta.

Siskoni pääsi tänään ripille ja niinpä aamu alkoikin istumalla vajaat kaksi tuntia kirkossa. Minun niskaani heitettiin haastava valokuvaajan rooli ja minusta oli kauhean kiusallista valokuvata kovaäänisellä ja räpsyvällä kameralla. Onneksi sain hyvän paikan heti kolmannesta rivistä isosten takaa, eli ei tarvinut yrittää zoomailla pitkäkaulaisten sukulaisten välistä ja harmitella kun kamera aina tarkentaa setä-Manuelin sivulle sojottavaan partakarvaan.

Itse tilaisuudesta en muista muuta kuin sen, että pikkuveljellä on roska silmässä eikä sitä saa pois kun itsellä on hirsi silmässä. Menikin siinä juuri sopivasti sitten itsellä roska piilarin väliin ja kulutin pitkän tovin kaivelemalla sitä pois (tai oikeastaan sain roskan pois melkein heti, mutta en meinannut saada kuivunutta piilari takaisin silmään). Sekä tietenkin sen, että vieressä levottomasti pyörivä pikkulapsi potkaisi minua vahingossa suoraan sääriluuhun ja siinä sitten istuin verenmaku suussa yrittäen kiskoa irti kameraani, jonka hihnan päälle se oli istahtanut sillä välin kun olin läähättänyt koipeani.

Kotona sitten kasasin innokkaana ruuat lautaselle ja hautauduin siskoni huoneeseen syömään. Sain onneksi seurakseni reilaaja-siskoni, mummoni ja vähän myöhemmin myös Kristan, joka aina tulee meille kaikenlaisiin juhliin ja istuu sitten syrjäisessä nurkassa jauhamassa pullia alpakkatyyliinsä eikä puhu kenellekään mitään.

Isoset kävi pyörähtämässä ja laulamassa vähän, itse yritin eksoottisesti suorittaa ryhmäkuvaukset lintuperspektiivistä tuolilla seisten, mutta onnistuin ainoastaan tavoittamaan normaali-ihmisten kuvakulman, ja möllötin sitten sohvalla (nyppien Kristan lammashiuksia) niin kauan että meinasin jo nukahtaa siihen.

Kiikuin vielä yläkertaan papin vierailun ajaksi ja sen jälkeen sukelsin suorinta tietä tänne omaan huoneeseen kököttämään ja istumaan koneelle. Melkein suunnittelin lenkille menemistä, mutta en sentään niin hurjaksi heittäytynyt.

Mutta joo.

Kello on vasta kuusi ja haaveilen jo yöunille suuntaamisesta, ahem. Ehkä yritän keksiä jotain mieltä virkistävää puuhaa ja pysyä hereillä kymmeneen, että voin Koston jälkeen ryömiä suoraan nukkumaan ja mielellään nukahtaa saman tien. Harkitsin ihan tosissani päiväunia, mutta en sitten saisi illalla unta (jos edes jaksaisin enää nousta ylös "lyhyiltä" päiväuniltani), joten hylkäsin idean.

Siis joo.

Heippa.