keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Mo

Wassup?


Aloitin tosi tomerana eilen päivittämään, mutta kahden ensimmäisen rivin jälkeen mieleeni jysähti ajatus siitä, että olin unohtanut tehdä maanantaina sen 30 päivää -haasteen ja päivitysinto lopahti sitten siinä kun hädissäni lähdin väkertämään postausta päivälle numero viisi!

Nyt mulla on kuitenkin selvästikin paljon jännittävää ja mielenkiintoista asiaa joilla voin täyttää päiv... eiku ei mitään.


Raadoin tässä pari päivää töissä ja nyt olen taas parin päivän vapaalla. Eilen oli ihan hurja päivä johtuen yllättävästä hienosta säästä ja olisin tarvinut muutaman jalkaparin lisää kun kirjoitin kynä tulessa lappuja ja kiikutin hampurilaisia pöytään. Selkää ja jalkoja särki kyllä aika armottomasti kun lopulta selvisin kotiin, mutta toisaalta tällaisten päivien jälkeen on aina ihan voittajafiilis kun ei olekaan kuollut vaikka siltä jossain välissä ehkä tuntuikin!

Eli jatkan tyytyväisenä uurastusta ja olen syksyllä tyytyväinen itseeni kun törsäilen päättömästi kaupungilla.


Me juteltiin eilen koko perheen voimin Skypessä Joyn kanssa ja oli kyllä aika jännää kun näki ihan konkreettisesti sen, mitä Joy yritti täällä meille aina selittää!

Se kertoi aina, että niillä on tosi pieni asunto ja silti pidin sitä ihan kohtalaisen kokoisena, mutta se oli ihan oikeasti pieni. Tietokonetta kääntämällä näki ihan oikeasti koko asunnon (jos vain avasi oven) ja tuntui ihan hullulta, että ne asuu tilassa joka on ehkä yhtä suuri kuin mun ja Joyn huoneet täällä yhteensä.

Joyn äitikin kävi vilkuttamassa siinä, mutta veli ei suostunut tulemaan koska se oli huonolla tuulella (Joy ei edes kertonut meille sen nimeä, koska se ei uskaltanut sanoa sitä ääneen, heh). Pystyttiin kuitenkin koko puhelu puhumaan suomeksi (okei, paria sanaa lukuunottamatta) ja se oli kiva. Toivottavasti Joy nyt saa pidettyä kielitaitonsa kun se kerran näki vaivaa oppiakseen suomea!


Tänään pääsin pitkän odottelun jälkeen Rovaniemelle, jeee!

Ilma oli tosi hyvä ja hikoilinkin varmaan kaikki nesteet ulos odottaessani äitiä jostain silitysrautakaupasta ja muista turhista paikoista, joihin en itse jaksanut lähteä säästääkseni voimia kiinnostavampiin paikkoihin.

Kodinkoneliikkeen edessä muistin sitten, että lentolippuja piti varata ja istuttiin äitin kanssa kuumassa autossa pitkä tovi varaten lippuja ennen kuin hinnat ihan hujahtaa taivaisiin ja pitää huristella junalla. Ensi keskiviikkona sitten pyyhkäistään minilomalle Helsinkiin siivoamaan mun asuntoa ja katsastamaan paikkoja. Takaisin tullaan sopivasti perjantaiaamuna ja itse sitten kipittelen yhdeksi töihin. Jeij.

Lähdin ostamaan toppeja, koska ne on vähän päässeet repeilemään helmoista, mutta en löytänyt. Ostokset jäi muutenkin melko köyhiksi, koska raahasin kotiin vain tämmöisen punaisen ja kimaltavan lörttöneuleen, jota olen katsellut monta kertaa aiemminkin.

Söin kuitenkin ihanan kanapestopatongin, slurps, ja se korvasi vähän tätä rupsahtanutta shoppailusaalista!


Mulla piti käydä tiistaiaamuna kysymässä poliisilaitokselta sitä ajokorttia (jota en vieläkään ole saanut, huokaus), mutta arvatkaa muistinko! Kyllä illalla järsi kun suihkussa yhtäkkiä muistin, että eipä tullut sielläkään sitten käytyä eli pitää odottaa seuraavaan tiistaihin. Buuu pikkupaikkakuntien virallisten laitosten aukioloajat!

Ja mitäs muuta...

Viikonlopulle on suunnitteilla baarireissu, jota tosin omalta osaltani rajoittaa the työpäivä seuraavana aamuna, mutta ainahan voi ottaa iisisti (okei joo, otan iisisti vain silloin kun taskussa on autonavaimet). Tämä olisi kyllä todella tervetullutta vaihtelua kotona istuttuihin iltoihini!

Ja sitten vielä jotain...öööö

Joo, sain anonyymikommenttina ihan mielenkiintoisen postausehdotuksen: kaverit vastaisi kysymyksiin minusta. Tuo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja voisin itse asiassa yrittää sen toteuttaa tässä heinäkuun aikana kunhan saan valittua itselleni ensin muutaman uhrin tätä tarkoitusta varten! Eli teen tämmöisen postauksen asap!

Tämä kuva on Krisulle kaikella rakkaudella, koska se nauroi mun jaloille

No joo, miksi taas turhaan tätä pitkittämään kun mahtava elämäni osoittautuukin päivitystä kirjoittaessa aina ihan lällyksi?

PS. Mirka, mihin sun loistavasti alkanut ura bloggarina on kaatunut?!

2 kommenttia:

  1. No se on kuule kaatunu siihen, että mulla ei oo konetta käytettävissä rakkaan siskoni takia! :´( Enkä jaksa ipodilla kirjottaa koska se on, no, you know. Mutta palaan villin elämäni kuvailuun taas pian! :))

    VastaaPoista