Runouden helmiä?

Ärsyttää kuunnella, miten kaikilla on ”Ah niin ihana kolmen viikon joululoma”, kun oman lukion lomista on päätetty niinkin suloisesti, että lomaa on säälittävät 11 päivää, jonka jälkeen mennään kouluun kolmeksi päiväksi ja jäädään neljän päivän viikonlopulle.

So, feel free to be jealous.

Päätin myös pakottaa itteni vaihtamaan ulkoasun, koska se ärsytti mua ihan kauheasti. Sitä on tosin kestänyt jo pitemmän aikaa, mutta olen ollut tarpeeksi saamaton enkä ole jaksanut alkaa tekemään uutta.

Huomatkaa toki, mikä upea mestariteos tämäkin ulkoasu on. Olen kateellinen niille, jotka tajuaa jotain ”tietokonekielestä”, ite olen aivan kujalla niistä.

Kuitenkin, alkuperäiseen aiheeseen palatakseni.

Yleensä en jaksa keskittyä kovinkaan kauan sellaiseen kuin joulukuusen koristelu. Ehkä olin kuitenkin huomaamattani valmistautunut tähänkin koetukseen koristelemalla vähän koulun joulukuusta (laittamalla yhden joulupallon siihen ja irrottamalla valot, mikä nyt ei kovin huomattavasti edistänyt juttua) sekä auttamalla koristelemaan kaverin luona kuusta.

Muistelen etäisesti, että yritin kerran aikaisemminkin laittaa kotona joulukuuseen valoja, mutta hermostuin ja homma tyssäsi siihen. Siitä huolimatta kokeilin tänä jouluna uudestaan, ja nyt kuusta koristaa epämääräisesti pareittain asettuneet jouluvalot, jotka on jakautuneet ympäri kuusta kaikkea muuta kuin tasaisesti.


Jouluaatto oli kiva, niin kuin aina. Lukuunottamatta sitä, että Joulupukin kuumalinjassa oli uusi joulupukki, joka ei kyllä oikein vetänyt vertoja edeltäjälleen.

Tein rosollin, niin kuin joka jouluaatto, ja pesin sen jälkeen punajuurta käsistä ikuisuuden, niin kuin joka jouluaatto, minkä jälkeen vietin loppupäivän kädet punajuuressa, niin kuin joka jouluaatto. Huomasin kuitenkin selvän kehityksen pesutekniikassa, koska punajuurta ei jäänyt sormiin läheskään yhtä paljon kuin yleensä ja sitä oli vain toisessa kädessä!

Aattona sain myös todeta, ettei autolla ajaminenkaan voi aina mennä ihan putkeen, keliohosuhteista johtuen, kun ajoin puoliksi risteyksen ohi huolimatta siitä, että painoin jarrut melkein läpi lattian. Olin kuitenkin sangen ylpeä itsestäni, koska en ajanut jäisistä teistä ja jarrujen tehottomuudesta huolimatta läpi terveyskeskuksen seinästä.

En nimittäin usko, että olisin osannut tarpeeksi vakuuttavasti toivottaa hyvää joulua potilaille, ja kävellä paikalta kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Sain myös joululahjaksi kauan kaipaamani venäläiset vesivärit, jotka todellisuudessa on akvarellit. Lisäksi värikokoelmaani täydentää nyt myös kavereilta saadut vesiliukoiset värikynät, sekä kalligrafiakynä, terät ja musteet (viimeksi mainitut jostain syystä tuo mun mieleen hyvin vahvasti Harry Potterin, vaikka kynä onkin vain muovia, eikä riikinkukon pyrstösulkaa).


Olisin heti halunnut päästä kokeilemaan maaleja, sekä näätäsiveltimiä (jotka ei näin ohimennen sanoen tehneet vaikutusta kuin minuun, muut karkasi paikalta kun mainitsin erittäin tyytyväisenä, että sain joululahjaksi näätäpensseleitä), mutta jouduin luopumaan ideasta kun huomasin, ettei koko talosta löydy maalarinteippiä.

Tuntui aika uskomattomalta siihen nähden, että yleensä maalarinteippirullia pyörii ympäriinsä niin, että niihin melkein kompastuu.

Haluaisin myös päästä kokeilemaan mäenlaskua, näin pitkästä aikaa, mutta valitettavasti hyytävät pakkaset, jotka on ilmeisesti tulleet jäädäkseen, estää kaikenlaiset neljän seinän ulkopuolella tapahtuvat aktiviteetit.

Yritän kuitenkin pärjäillä ja sillä välin etsiä kaapista hienoja villahousuja, koska on aivan varmaa, että kunhan oon löytänyt kaikki tarvittavat vaatteet ulkonaselviytymistä varten ja laitan ne päälle, mittari näyttää vain paria säälittävää pakkasastetta.

Nyt yritän viettää laadukkaan loppuloman, mutta se menee luultavasti siihen, että väkerrän jotain vesiväreillä, yritän harvakseltaan kirjoittaa novellia, jota en kaikista yrityksistä huolimatta ole saanut oikein kasattua kokoon, tai katson Tv-sarjoja DVDltä.

Keksin muutama päivä sitten kaivaa kaapista 24 tuotantokaudet ja yhdestä sitten katselin jakson sieltä ja toisen täältä. Laitoin alkuun myös Lostin kolmannen kauden, haaveilen Heroesin ensimmäisen kauden katsomisesta ja haluaisin myös viettää laatuaikaa katsomalla Paon ensimmäisen kauden (koska en muista siitä oikeastaan mitään).

Ja olen edelleen katkeroitunut siitä, ettei Everwoodia ole DVDllä Suomessa.

Loman ainoana tavoitteena oli olla sekoittamatta vuorokausirytmiä kovin pahasti, mutta loistavan tavoitteen loistava alku teki mahalaskun ensimmäisen päivän jälkeen.

Täytynee vielä tähän loppuun mainita, että yksi mun alueen vaihtareista on nyt loppukuusta menossa takaisin USAan, ja olen vähän kateellinen, vaikken sitä myönnäkään.

Ja sekin vielä pitää jakaa kaikkien kanssa, että Shrekin Saapasjalkakissa on hauska!

-Jenni

PS. AI NIIN!

Melkein unohdin, että aioin jakaa teidän kanssa rakkausrunon, joita jouduttiin kirjoittamaan äikän tunnilla ja jonka tekemissä laitoin kaikki taitoni peliin ja josta ehkä voi jo huomata, miksi en juurikaan kirjoita runoja!

[untitled]

minun rohkea, tulinen urhoni,
olet kaunis kuin paras kristallikulhoni
hiukset tummat kuin korpin sulka,
ja silmät kuin ruusutarhani multa

käsivartesi ovat komean lihaksikkaat,
ei niitä voi peittää hienotkaan hansikkaat
hartioissakaan ei yhtään liikaa leveyttä,
ei niillä korvattaisi ladon ovea

on äänesi pehmeä kuin sametti,
eikä naurusi lainkaan kuin kamelin
voisin niitä kuunnella koko päivän,
ja siten karkoittaa huolen häivän

päivääkään en kestäisi ilman sinua,
joten lähtemään en taatusti koskaan kinua

Ja jos jollekin nyt vielä jostain ihmeen syystä jäi epäselväksi, niin runon tarkoitushan oli imarrella.

Paistoin tänään vaaleanruskean piparin

Tunnen ylittäväni itseni päivittämällä blogia näin monta kertaa peräjälkeen!

Haluaisin jotenki muuttaa tätä ulkoasuakin, mutta en tunne kykeneväni olemaan tarpeeksi luova, joskin voisin kuvitella haksahtavani moiseen joululomalla kun löhöä kotona dataamassa ihan vain sen takia, että olen varmasti koko paikkakunnan ainoa kiireetön joululomailija.

Sain tänään muutenkin aikaa ihan hirveästi.

Tai hirveästi ainakin omalla mittapuullani.

Kävin aamulla kaupassa hakemassa koristeeksi tarkoitetut karkit piparitaloon ja pyörähdin samalla törkeän kalliissa Suomi-tilpehööriä myyvässä kaupassa ostamassa jotain pientä joulukortin mukana lähtevää tavaraa host perheelle USAan. Päädyin samalla myös ostamaan lahjan mun amerikan matikanopellekin ! :> Se oli ihan paras ope !

Kotona olisin mielelläni alkanut heti leipomaan pipareita, mutta kanaa paistavalla äiti ei ollut ollenkaan samaa mieltä, koska ”kana on nyt uunissa”. Jos olisin ite päättänyt, olisin luultavasti mennyt koneelle istumaan ja siinä olisi sitten jäänyt piparitkin leipomatta, mutta käskystä menin sitten kirjoittamaan joulukortit ja laittamaan kirjeet Amerikoihin.

Ja olin erittäin ylpeä kun pari tuntia myöhemmin olin kirjoittanut kortin, kaksi kirjettä sekä maalannut joulukortin sille matikanopelleni. Perheelle piirsin kissan, joka on valitettavasti ainakin etäistä sukua jollekin pokemonille, voin vaikka vannoa.

Ainakaan se ei näytä siltä kuin mallikuvassa.

Sain myös laitettua lähetyskuntoon kirjeen/paketin, joka on odottanut lähettämistä noin kolme kuukautta.

Olisin ansainnut moisesta ahertamisesta vähintäänkin taputuksen päähän, mutta todellisuus oli aivan muuta. Muut oli minun paketoidessa syöneet keskenään ja sain sitten yksinäni nakertaa kanaa television huutaessa seurana.

Illan päälle leivoin sitten sen jokavuotisen piparitalonkin !

Hagridin mökin, itse asiassa. Tämä taisi olla kolmas kerta kun leivoin mökin, ja luultavasti ensimmäinen kerta kun en katkonut haarukoita tai muuta vastaavaa stressaantuneena kun mökki ei pysy kasassa.

Lopputulos on epämuodostunut, kuten aina, mutta lohduttaudun sillä, että Hagrid ei varmasti välittäisi.



En vieläkään oikein uskalla uskoa todeksi sitä, että koulupäiviä on enää kaksi + joulujuhla. Ja perjantaina muka jouluaatto.

Sitte vietetään pari seuraavaa viikkoa kädet täristen kun suklaakalenteria ei ole eikä joka aamu saa tarvittavaa piristyssuklaata, joka tietenkin korvaa aamupalan aivan kokonaan.

Musta aivan tuntuu, että tänään pitäisi vielä tehdä läksyjä.
Kiinnostus niitä kohtaanhan on aivan loputon.

Etenkin ruotsi lämmittää sydäntä.

-Jenni

otsikoton otsikko pisteellä.

Otan kumarrellen vastaan ahkerien blogipäivittäjien kunniapalkinnon! Kiitospuheessani sitten vakuutan kaikki siitä, että oikeaan osoitteeseen meni.


Harmi ettei pitkän ajan päästä enää edes tiedä mistä kirjoittaa, koska vois kirjottaa kaikesta ja sitten taas toisaalta ei-mistään.

Aloitan siitä mitä muistan ja lopetan siihen, mitä myöskin muistan.

Ensimmäisenä tulee mieleen uusimman Harry Potter -elokuvan katsominen. En koskaan oikeasti käy elokuvissa, mutta sehän oli ihan must see -juttu. Niinpä sitten minä, mun sisko, kaveri sekä meillä väliaikaisesti asuva (asunut) vaihtari eräänä pimeänä torstai-iltana vallattiin paikat ja katsottiin elokuva. Kaikki meni hyvin siihen saakka, kunnes tajusin erään kauhean jutun (ja voin kai sanoa, että huomasin asian aivan elokuvan alkupuolella): yleisö oli ihan muumioitunutta. Ne ei edes nauraneet millekään ! Niinpä sain hoitaa ”oikeassa paikassa ja oikeaan aikaan” -nauramisen aivan yksinäni, välillä joku takapenkistä saattoi päästää säälittävän hiljaisen hihityksen, joka kuitenkin hiipui yhtä pian kuin kynttilä vesiastiassa.

Jos yritän olla positiivinen, niin ainakaan kukaan ei kieltänyt mua nauramasta.

Mulla on myös hyviä JA huonoja uutisia.
Hyvät uutiset: katsoin Tuntemattoman sotilaan.
Huonot uutiset: en lukenut kirjaa loppuun.

Ja nyt hävettää, vaikka aikaa oli kolme kuukautta.

Kävin myös erittäin turistimaisesti tervehtimässä Joulupukkia napapiirillä ! Se oli itse asiassa melko spontaani vierailu, koska alunperin lähdin vain sen meidän väliaikaisesti hostaamamme vaihtarin kanssa valokuvaamaan napapiirin jouluvaloja, mutta seuraavassa hetkessä istuinkin jo Joulupukin kainalossa. Lisäksi eksyin (eksyttiin) matkalla pois Joulupukkia tapaamasta. Todellisuushan oli se, että siellä oli vain yksi käytävä ja yksi ovi. Kehtaisin väittää, että se oli hämäävästi sijoitettu.


Viime aikoina on tullut mietittyä paljon sitä, onko pitkistä hiuksista oikeasti enemmän hyötyä vai haittaa. Toistaiseksi hyötypuolet ovat olleet menestyksekkäästi piilossa. Itsenäisyyspäivän tienoilla nimittäin päätin tavoista poiketen kuivata hiukset hiustenkuivaajalla ja kesken operaation huomasin kauhukseni, että hiukset oli menneet sisään kuivaajan toisesta päästä ja jääneet sinne jumiin. Lamaannuin hetkeksi seisomaan hiustenkuivaaja hiuksista roikkuen, ennen kuin tajusin tehdä asialle jotain.

Kyllä se pois lähti.
Mutta niin lähti vaivalla kasvatettu hiustuppokin, ja siihen loppui hiusten kuivaaminen. Pysyvästi.

Ehdin jo tosissani ajatella, että siinä olisi kaikki pitkien hiusten haittapuolet, ennen kuin hiihtämässä käydessäni tajusin järkyttyneenä kesken kaiken, että suksisauvan tarraosa on tarttunut kiinni hiuksiin. En ollut kovinkaan vaikuttunut asiasta, kun yritin hiihtää menemään, vaikka suksisauva (ja tietenkin myös käsi, joka oli lujasti kiinni siinä) roikkui itsepintaisesti korvan yläpuolella.

Suksisauvakin lähti pois.
Samoin kuin tuppo hiuksia.

Jouluun on tasan kymmenen päivää! Aika menee ihan kauheaa vauhtia, enkä tosissani enää jaksaisi edes odottaa jouluaattoon. Toistaiseksi olen ollut aivan fiiliksistä joulusta joka vuosi. Se on vain tosi kiva.

Koska tykkään joulukoristeista.

Olin jo pitkään ehtinyt miettiä, että voisi meidänkin lukion aulaan lopulta laittaa sen joulukuusen, nyt kun vielä ehtii, kunnes biologian ope käveli kuin tilauksesta meidän ohi välitunnilla ja sanoi, että voishan sen joulukuusenkin tähän laittaa.

Niinpä me lähdettiin (minä ja kolme kaveria) biologian open johdolla hakemaan kuusta varastosta.

Ja sitten tapahtui kauheita kun mun koko lukioajan kestänyt porrasfobiani kävi toteen.
Joka kerta vessaan mennessä mietin, että ”Milloinhan se päivä tulee kun kompastun ja pyörin nämä portaat alas?”. Ja joka kerta olen selvinnyt.

Valitettavasti onni ei jatku ikuisuutta, ja puolessa välissä matkalla alas portaita liukastuin/kompastuin ja loppumatkan alakertaan luisuin enemmän ja vähemmän selälläni.

Tein suuren vaikutuksen kaikkiin paikalle olleisiin.
As always.

Olen myös erittäin ylpeä siitä, että olen selvinnyt jo kahdesta koeviikosta! Keskinkertaisesti tosin, mutta se oli silloin kun en vielä ollut motivoitunut (ts. nyt teen läksyjä koko ajan!). Suurin ylpeydenaiheeni oli tietenkin pitkän matematiikan Todennäköisyys ja tilastot -kurssi, jonka kanssa tappelin koko jakson osaamatta tehdä läksyjä melkein koskaan. Lopputulos: kokeesta 9-.

Sain hikarin maineen.
Kuin myös valehtelijan.
Ja nyt ihmiset luulee, että osaan matikkaa.

Oli myös ilo kuulla, että englannin numero nousi yhdeksästä pyöreään kymppiin. Olin silti tunneilla aina ihan kujalla. Ja säikähdin joka kerta kun mua pyydettiin vastaamaan.

Ärsyttää aivan erityisen paljon se, että nyt kun lopultakin on tarpeeksi lunta hiihtää, niin lämpömittarit ulkona räksähtelee ja halkeilee pakkasen takia. No, ainakin melkein. Mulla meni koko viime talven hiihtämiset aivan ohi, koska ei ollut luntakaan kovin kummoisesti. Sitä edeltävänä talvenakin olin hävettävän laiska hiihtämisine. Ts. siitä on kohta kolme vuotta kun viimeksi hiihdin niin kuin yleensä hiihdän.

Ei ihmekään jos ei enää pysy suksilla pystyssä.

En kyllä pysy pystyssä edes kahdeksanjalkaisella tukikehikolla, joka on ruuvattu maahan ja sidottu muhun kiinni hinausköysillä.

Koska en ollut paikalla kun pystyssä pysymisen jaloa taitoa jaettiin.

Ja koska valitettavasti en ollut paikalla myöskään silloin, kun säilömuisti kehiteltiin, tämä jää nyt tähän.





-Jenni