TÄMÄN KAUPUNGIN KADUT
Eli nyt kun tässä on hyvästeissä päästy vauhtiin, niin sanotaanpa saman tien heipat tällekin blogille ja aloitetaan puhtaalta pöydältä. Moiks!
tiistai 21. elokuuta 2012
maanantai 20. elokuuta 2012
We're almost there
Tuolla on taas kuvat oottaneet valmiina kansiossa pari päivää, mutta olen liian kiireinen päivittääkseni blogia. Hmmm.
Keskiviikkona olin - näin vaatimattomasti ilmaistuna - ihan paras, koska uskaltauduin lopultakin kokeilemaan Joyn jättämää kuvallista ohjetta maailman parasta kiinalaista ruokaa varten. Niinpä sitten pyöräilin kauppaan, tein ostokseni, postitin aiemmin mainitun mielenterveyskyselyn (täytettynä) LKS:ssään ja kruisailin sitten pyörällä kotiin käsilaukussa paketti jauhelihaa ja pussi punasipuleja.
Joy ei tietenkään ollut käyttänyt minkäänlaisia mittoja ruokaa tehdessään ja niinpä sitten orjallisesti etsin kaapista tismalleen samat kupit, jotka kuvissa oli, ja viivottimen kanssa syynäsin sipulinpalojen, kananmunien ja riisien määrää. Olin varmasti kuin suoraan jostain kokkausohjelmasta pilkkoessani silmät vetisinä sipuleja samalla, kun tiirasin ohjeiden seuraavaa osaa Facebookista. Tai sitten en.
Kyllä siitä ihan hyvää tuli ensimmäiseksi yritykseksi! Söinkin sitten itse melkein kaiken, melkein vein sen muilta käsistä ja lautasilta. JEEEEEEEEE minulla on sittenkin toivoa välttää nälkäkuolema kun olen muuttanut!
Torstaina mua odotteli töissä piristävä muutos työvuorolistaan: perjantaina ylimääräinen vapaapäivä!
Pörräsin vapaapäivästäni ilahtuneena torstain jätskikioskilla ja yritin olla välittämättä siitä, että vieläkään kaikki ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut. Ehe.
Yhden kerran väänsin aivan erityisen jäisestä jäätelöstä palloa nuorelle herralle, joka odotteli luukulla rauhassa jäätelön valmistumista. Mulla ei ottanut sujuakseen ja hikihän siinä alkoi valua hiusrajaa pitkin. Rupesin yksinäni pohtimaan, että varmaan naamakin oli ihan punainen. Onnistuin katselemaan itseäni hetken ulkopuolisen silmin ja ymmärsin näyttäväni tyhmältä kaapiessani pää punaisena jäätelöä laatikosta ja totta kai siinä rupesi sitten hymyilyttämään. Tajusin totta kai näyttäväni entistä tyhmemmältä ja sen takia posket kuumui vielä vähän lisää. Siitä kiusaantuneena onnistuin sitten saamaan naaman entistä punaisemmaksi ja eiköhän ruvennut naurattamaan vielä vähän lisää.
Yritin pitää pokkani ja jatkaa kuin ei mitään, mutta ei, se yritys teki mahalaskun ja yhtäkkiä havahduin siihen, että käkätin ääneen ilman mitään näkyvää syytä. Äkkiä peliin "heh ei oikein onnistu tämä jätskin teko" -kortti ja aiheesta riittikin juttua melkein keskusteluksi asti.
Perjantaina lähdettiin käymään mummolassa (jossa ei tosin enää asu mummoa eikä pappaa).
Ukkonen ei haitannut menoa, kun juoksentelin pihalla Minnin kanssa vaattet ravassa ja käsivarret täynnä hampaanjälkiä.
Päädyttiin lopulta laittamaan Minni hihnaan ja suunnattiin sen kanssa lenkille pihan ulkopuolelle, mutta siskoni meni päästämään koko koiran irti jo ennen kuin oli pihapiiristä poistuttu! Siitäkös Minni innostui ja meidän juostessa kiljuen sen perässä luulin vain, että haluttiin leikkiä ja pinkoi innoissaan karkuun. Saatiin se sitten kiinni, kun meidän setä tuli auton kanssa paikalle ja Minni kipitti kiltisti morjenstamaan.
Innostuttiin kerrassaan myös valokuvaamaan minipellon vieressä, koska siskoni halusi välttämättä uuden profiilikuvan Facebookiin. Ensin yritettiin kuvata niin, että Minni oli mukana ja siitähän ei tullut yhtään mitään, koska sitä piti olla koko ajan pelastamassa ojasta, johon se kupsahti nurin kun ei nähnyt sitä pitkän heinikon takia.
Vietiin koira pois, poseerattiin tovi kameralle ja tadaa, profiilikuva oli valmis.
Kotimatkallla poikettiin minun pyynnöstäni vielä lintutornille. En tajua mikä muhunkin on taas mennyt.
Lauantaina oli sitten Anniinan ja sen poikaystävän tuparit Rollossa ja sinne suunnattiin porukalla.
Suunnistaminen kaupungissa osoittautui yllättävän hankalaksi, koska ei oikein tiedetty milloin oltiin oikean talon kohdalla. Käytiin hakemassa Niina mukaan matkalla ja ensin ajettiin ohi, jouduttiin kääntämään auto ja kun päästiin oikealle tielle, meinattiin ajaa taas ohi kun autokin oli hämärästi piilossa talon päädyssä. Sitten kun päästiin pihaan, ei oikein tietty mikä talo se on, koska ei oltu hoksattu kysyä kirjainta eikä tietenkään uskallettu mennä soittelemaan ovikelloa arpapelillä. Asia kuitenkin ratkesi sillä, että soitin Niinan avaamaan oven ja siinä sitten pihalla jänskättiin, että mikä ovi sieltä aukeaakaan.
Ei onneksi auennut ovi toisessa päässä rivitaloa, se olisi ollut kiusallista.
Myös Anniina jouduttiin soittamaan alaovelle, koska ei tiedetty oltiinko edes oikean talon pihalla, hehee.
Anniinan ja sen poikaystävän asunto osoittautui asunnoksi, joka vain jatkuu ja jatkuu joka suuntaan ja pelkkä eteinen ja kylppäri/sauna oli varmaan yhtä isot kuin mun koko asunto, hmmm.
Aloiteltiin siellä sitten Punaisten kalojen ja Vodkan merkeissä ja itse kyllä kumosin kurkusta alas jokaisen kipon, johon ylsin tarttumaan.
Olin jo vähän etukäteen pelännyt, että alkoholi ei välttämättä olisi paras mahdollinen yhdistelmä pari viikkoa kestäneeseen räjähdysherkkyyteeni ja olin oikeassa, koskapa päädyin itkun kera vuodattamaan Anniinalle sen omalla prinsessaparvekkeella asiat, joita oon miettinyt yöt sängyllä maaten ja katon läpi tuijotellen.
No, eipä mitään, tulin heti paljon paremmalle fiilikselle ja pienten meikinkorjailujen jälkeen suunnattiin kohti Onnelaa.
Itseleni kävi siinä sitten klassinen "puhelin katoaa" -kämmi, koska muistin kyllä pyöritelleeni sitä samalla, kun katselin parvekkelta maassa olevia puskia, mutta autossa sitä ei sitten ollutkaan. Onnekseni puhelin ei myöskään ollut alakerran asukkaiden pensaassa, vaan turvallisesti sohvapöydällä, mistä sen sitten poimin mukaani kotimatkalla.
Onnelassa oli vaahtobileet ja täytyy kyllä sanoa, että en mitenkään erityisesti niistä innostunut. Yritin pysyä kaukana vaahdosta, mutta sitä oli etenkin loppuillasta ihan joka puolella.
Tein myös lähempää tuttavuutta vessapaperitelineen kanssa ja siitä muistona jomottava kuhmu otsassa.
Minä onneton menin myös mainitsemaan melkein viisikymppiselle mieshenkilölle olleeni vaihto-oppilaana ja se innostui siitä kovasti, koska oli ollut itsekin. Juteltiin siinä jonkin aikaa enkuksi, itse en tosin saanut mitään selvää siitä, mitä se mussutti.
Mutta arvatkaa pääsikö siitä hepusta noin vain eroon?! No ei todellakaan.
Yritin piiloutua kavereiden taakse, mutta aina se bongasi mut ja tunki väkisin siihen juttelemaan eikä poistunut millään. Ei, vaikka näytin hapanta naamaa ja sanoin että pitää mennä. Ei välittänyt siitäkään, että mua kosittiin keskellä tietä ja olisi ollut kiire lähteä naiseni kanssa pois paikalta. Eih, se vain hölkkäsi perässä ja otti kädestä kiinni ja hoki että sillä on vaimo kotona.
Annoin Niinan hoitaa puhumisen ja se sitten ilmoittikin miehelle vähän vähemmän lempeästi mitä mieltä oli sen touhuista.
 |
| Viiden promillen taidekuva. |
Pillitettiin Anniinan kanssa yhdessä niiden asunnolla samalla, kun siskoni naputteli auton rattia pihalla ja muut odotti Mäkkärissä. Sitten kun olin kerran päässyt vauhtiin, itkin vähän lisää kun sanoin heipat Niinalle. Kotimatkan tuijottelin ulos ikkunasta enemmän ja vähemmän tippa linssissä ja Elinan pihalla sitten taas kyynelehdin niin, että ne varmaan joutuin seuraavana aamuna koko perheen voimin kaivamaan pihaan ojat, että saa sen kuivattua.
Onneksi en ole herkkä.
Oli kuitenkin ihana ilta ja oli mahtista nähdä porukalla nyt vielä ennen kuin lennellään omiin koloihimme.
Tästä on sitten hyvä jatkaa.
tiistai 14. elokuuta 2012
Kahvinkeiton uudet ulottuvuudet
Olen taas vaihteeksi aikonut päivittää jo piiiitkään. Eli siis kohta jo vuorokauden. Päätin kuitenkin odottaa tähän iltaan saakka uutta kuvamateriaalia saadakseni ja toisaalta myös luodakseni edes vähän sellaista kuvaa, että vietän sisältörikkaita vapaapäiviä.
Eli tässä tulee taas Jennin kootutseikkailut löllöilyt viime päiviltä.
Mitään ihan hirvittävän jännää ei ehtinyt tuossa viikonlopun aikana tapahtua, koska vietin sen mielikuvituksellisesti töissä. Maanantaina alkoivat kuitenkin uudet (myrsky)tuulet puhallella, kun pääsin viettämään päivääni jäätelökioskilla sijaisena!
Tiivistettynä päiväni jääkioskilla oli niin onneton kuin vain voi päivä olla, koska ihan kaikki meni pieleen. En tiedä johtuiko siitä, että oli maanantai (näin ainakin yksi nainen ehdotti), vaiko siitä että olin kioskilla ensimmäistä kertaa (näin ainakin itse epäilin), vai sitten siitä että olen vain sellainen, mutta joka tapauksessa onnettomuudet kaatuivat niskaan sitä mukaa kun vain keksin jonkin uuden jutun aloittaa.
Ensinnäkään en osannut keittää kahvia ilman niitä mittoja ja niinpä sitten katselin hiki otsalla keittimestä valuvaa yönmustaa nestettä, jossa olisi lusikan sijaan seisonut vaikka heinähanko. Toisaalta en kyllä ollut edes kasannut sitä kahvinkeitintä oikein, vaan laittanut kannen sen suodatinpussijutun alle, vaikka se piti olla sen päällä! No jaa, näyttikin se oudolta ja kahvi lirisi kummasti pöydälle eikä pannuun. Kuolin sitten pelkkään häpeään joka kerta, kun joku halusi ostaa kahvia, hyhyy.
MM-tason taitoni jäätelöpallon teossa katosivat nekin mystisesti ja luomukseni muistuttivat lähinnä suohirviön päitä. Kyllä ihan vähäsen kuumotti ojentaa niitä tekeleitä ihmisille syötäväksi ja toivoa, että ne pysyy kasassa tarpeeksi kauan. Taidoissani tapahtui onneksi huima kehitys päivän aikana ja illalla taiteiluni oli kyllä ihan tunnistettavissa jäätelötötteröiksi.
Onnistuin myös sotkemaan, kaatamaan, kompastumaan, tiputtamaan, rikkomaan ja ties mitä kaikkea! Erään asiakkaan kohdalla meni kaikki niin pieleen (miten niin kukaan teistä ei ole maksupäätettä ojentaessaan onnistunut upottamaan sormia asiakkaan kahvimukiin?), että lopulta aloin surkeana vuodattamaan koko päiväni epäonnea ja sain sitten tsemppaukset, joiden avulla jaksoin lopun päivää.
Kioski sijaitsi ylhäällä eläinpuistossa ja kävelymatkaa ravintolalle kertyi joitakin satoja metrejä. Ne metrit tuntui kuitenkin harvinaisen pitkältä, kun kannoin painavaa kassaa (ai niin, unohdinko kertoa avanneeni kassakoneen vahingossa niin vauhdikkaasti, että koko kassa lensi ulos koneesta ja nolona sitten keräilin asiakkaalle vaihtorahoja lattialta?), laukkua ja sämpylätarjotinta. Okei, se oli kyllä alamäkeä, mutta kesken kaiken mulla meni kenkään maailmankaikkeuden teräväreunaisin kivi, joka totta kai asettui majailemaan keskelle jalkapohjaa ja niinpä sitten joka toisella askeleella potkin kaikkiin ilmansuuntiin yrittäessäni saada kiveä liikahtamaan vähän parempaan kohtaan. Ja jotta en varmasti näyttäisi ollenkaan hehkeältä, alkoi hiki kerääntyä hiusrajaan ja naama punoitti kuin Marsin pinta, kun lopulta pääsin alas kassaa kantanut käsivarsi maitohapoilla tutisten.
Tänään oli vapaapäivä, jonka vieton aloitin valvomalla ensin ällöttävän pitkään ja nukkumalla sitten puolille päivin. Yritin etsiä jääkaapista jotain syötävää, mutta ei onnistunut ja jouduin lopulta luovuttamaan.
Mutta vain hetkeksi!
Noin kymmenen minuutin kuluttua palasin takaisin ja tutkin uudelleen. No, ei vieläkään oikein mitään.
Lopulta ymmärsin, että mun on oikeasti nähtävä hieman vaivaa jos haluan saada jotain ruokaa. Rupesin siis väkertämään lämpimiä leipiä, joita jaksoin tehdä hurjat kaksi kappaletta. Sitten istuskelin pöydän ääressä jalkoja heilutellen ja odottelin. Lopputulos oli ihan syötävä jos ei ota huomioon leipien betonireunoja.
Jouduin sitten toimettomana datailemaan odotellessani Kristan pääsyä töistä, sillä meidän oli tarkoitus lähteä katsomaan jääkarhunpentua eläinpuistoon!
Olin ilahduttavaa, että sää kerrankin suosi suunnitelmiani, ja aurinko paistoi ja hellettä riitti. Krista oli tietenkin heti kiskonut päällensä pikkuruisen mekon ja toffee-ballerinat ja valitti siitä, että minä olin pukeutunut niin kuin olisin ollut napajäätiköille lähdössä. Olisin ymmärtänyt valitukset jos olisin pukeutunut esimerkiksi toogaan ja karvahattuun, mutta asusteenani oli oikein ilmava ja reikäinen neule + farkut, joilla itse en ainakaan napa-alueilla selviytyisi.
Iloiseen retkeilyjoukkoon liittyi lopulta myös Elina
joka on selvästikin ollut lipunmyynnin myyntitykki tänä kesänä!
Hölköteltiin sitten niitä näitä jutellen ja eläimiä bongaillen, vaikka minun valokuvausyrityksiäni ei oikein tuettukaan. Elina sentään yritti huhuilla pöllöjä vähän lähemmäs, mutta Krista ei oikein kiinnostunut ("Mä haluun Korkeasaareen, Jenni mennään sitte Korkeasaareen").
Jääkarhunpentu muistutti erehdyttävästi kiveä, enkä olisi sitä yksinään varmasti tunnistanutkaan. En saanut oikein mitään kelpo kuvia, koska helle oli ilmeisesti imenyt viimeisetkin mehut vauvelista ja se vain köllötteli. Iloksemme bongattiin kuitenkin aidan lähellä makaava jääkarhu, joka tosin ei ilmeestä päätellen ollut kovinkaan vaikuttunut vierailustamme.
Karhu ja ilves oli ihan samixiiii ja ravasi pitkin aidanvierustaa, molemmat omilla tahoillaan. Sudet oli maastoutuneet menestyksekkäästi ja ahmat ottaneet susista mallia. Supikoirat piileskeli myös ja ketut oli väsähtäneet. Tavallisesti ujo naali oli kuitenkin oikein virkeänä, joskaan ei ollut mitenkään erityisen valkoinen tai pöyheä, vaan harmaa ja tosi slim.
Olisin halunnut ratsastaa myskihärällä, mutta jostain syystä se ei nyt järjestynyt ja niinpä tyydyin valokuvaamaan ketarat ojossa möllötteleviä kyhmyjä, joiden välissä pomppi erittäin eloisa jänis.
Porot oli kerääntyneet kaikki pieneen, varjoisaan kopperoonsa takapuoli meihin päin. Yksi rohkea sieltä kurkki ja jauhoi naama vihreänä ruohoa lämpeämättä juurikaan kuvausyrityksilleni.
No jaa, ehkä vielä joskus saan mahdollisuuden kuvata porojakin niin, että niitä kiinnosta.
Ja totta kai kävin tervehtimässä lutusia aasi-ystäviäni! Askoa ei kauheasti kiinnostanut se rakkauden määrä, jota viskelin niiden niskaan, mutta Latte näytti ihan tyytyväiseltä kun rapsuttelin sen peikko-etutukkaa. Haluan oman aasin, mutta Krista sanoi että ehdottomasti en saa tuoda meidän asuntoon sellaista (vaikka Lattekin olisi niin pieni, mahtuis ihan hyvin!).
Aasien lisäksi siellä oli myös röyhkeä lammas...
...ujo vasikka...
...sekä reipas ankkaparvi.
Ja ihan kauhea meteli! Olin tottunut siihen, että siellä huusi vain aasit ja kalkkuna, mutta nyt ne oli ainoat, jotka kökötti hiljaa.
Mutta oli kyllä aika jees käydä pitkästä aikaa eläinpuistossa, edellisestä kun nyt on vierähtänyt jo pari vuotta! Muistelin siellä kierrellessä kaiholla sitä, miten pienenä kävin siellä kausikortti kainalossa monta kertaa kesässä ja joka kerta ihan innoissani!
Ja ai niin, lampailla on asiaa! Teidän onnekseni katkaisin videon juuri sopivasti ennen kuin takana oleva musta lammas rupesi kakalle.
Huomenna olisi suunnitelmissa mahdollisesti kokeilla tehdä Joyn fried rice -ruokaa. Jos siis kykenen käymään kaupassa löhöilyltäni. Ja jaksan ruveta yrittämään, koska tunnetustihan minun kokkailut ei aina mene ihan smoothisti ja suunnitelmien mukaan.
Lisäksi kyttäilen loppuja eBaysta tilattuja juttujani, enää kaksi saapumatta! Eilen saapui postissa tämmöinen kapistus:
Eli siis tuollainen, mihin voi laittaa kortit! Oon jo jonkin aikaa haikaillut moisen perään, töissä kun niihin törmää jatkuvasti ja totesin ne hyvin käteviksi. eBay oli kaveri, tuo matkusti luokseni alle 1,5 euron hintaan ja olen jälleen kerran tyytyväinen.
Ja vielä PS. Krista, tässä onnistunein taidekuva, jonka idean pöllin sulta. Eli ei kehumista, ne keltaiset pikselit on ankkoja.
Eli tässä tulee taas Jennin kootut
Mitään ihan hirvittävän jännää ei ehtinyt tuossa viikonlopun aikana tapahtua, koska vietin sen mielikuvituksellisesti töissä. Maanantaina alkoivat kuitenkin uudet (myrsky)tuulet puhallella, kun pääsin viettämään päivääni jäätelökioskilla sijaisena!
Tiivistettynä päiväni jääkioskilla oli niin onneton kuin vain voi päivä olla, koska ihan kaikki meni pieleen. En tiedä johtuiko siitä, että oli maanantai (näin ainakin yksi nainen ehdotti), vaiko siitä että olin kioskilla ensimmäistä kertaa (näin ainakin itse epäilin), vai sitten siitä että olen vain sellainen, mutta joka tapauksessa onnettomuudet kaatuivat niskaan sitä mukaa kun vain keksin jonkin uuden jutun aloittaa.
Ensinnäkään en osannut keittää kahvia ilman niitä mittoja ja niinpä sitten katselin hiki otsalla keittimestä valuvaa yönmustaa nestettä, jossa olisi lusikan sijaan seisonut vaikka heinähanko. Toisaalta en kyllä ollut edes kasannut sitä kahvinkeitintä oikein, vaan laittanut kannen sen suodatinpussijutun alle, vaikka se piti olla sen päällä! No jaa, näyttikin se oudolta ja kahvi lirisi kummasti pöydälle eikä pannuun. Kuolin sitten pelkkään häpeään joka kerta, kun joku halusi ostaa kahvia, hyhyy.
MM-tason taitoni jäätelöpallon teossa katosivat nekin mystisesti ja luomukseni muistuttivat lähinnä suohirviön päitä. Kyllä ihan vähäsen kuumotti ojentaa niitä tekeleitä ihmisille syötäväksi ja toivoa, että ne pysyy kasassa tarpeeksi kauan. Taidoissani tapahtui onneksi huima kehitys päivän aikana ja illalla taiteiluni oli kyllä ihan tunnistettavissa jäätelötötteröiksi.
Onnistuin myös sotkemaan, kaatamaan, kompastumaan, tiputtamaan, rikkomaan ja ties mitä kaikkea! Erään asiakkaan kohdalla meni kaikki niin pieleen (miten niin kukaan teistä ei ole maksupäätettä ojentaessaan onnistunut upottamaan sormia asiakkaan kahvimukiin?), että lopulta aloin surkeana vuodattamaan koko päiväni epäonnea ja sain sitten tsemppaukset, joiden avulla jaksoin lopun päivää.
Kioski sijaitsi ylhäällä eläinpuistossa ja kävelymatkaa ravintolalle kertyi joitakin satoja metrejä. Ne metrit tuntui kuitenkin harvinaisen pitkältä, kun kannoin painavaa kassaa (ai niin, unohdinko kertoa avanneeni kassakoneen vahingossa niin vauhdikkaasti, että koko kassa lensi ulos koneesta ja nolona sitten keräilin asiakkaalle vaihtorahoja lattialta?), laukkua ja sämpylätarjotinta. Okei, se oli kyllä alamäkeä, mutta kesken kaiken mulla meni kenkään maailmankaikkeuden teräväreunaisin kivi, joka totta kai asettui majailemaan keskelle jalkapohjaa ja niinpä sitten joka toisella askeleella potkin kaikkiin ilmansuuntiin yrittäessäni saada kiveä liikahtamaan vähän parempaan kohtaan. Ja jotta en varmasti näyttäisi ollenkaan hehkeältä, alkoi hiki kerääntyä hiusrajaan ja naama punoitti kuin Marsin pinta, kun lopulta pääsin alas kassaa kantanut käsivarsi maitohapoilla tutisten.
Tänään oli vapaapäivä, jonka vieton aloitin valvomalla ensin ällöttävän pitkään ja nukkumalla sitten puolille päivin. Yritin etsiä jääkaapista jotain syötävää, mutta ei onnistunut ja jouduin lopulta luovuttamaan.
Mutta vain hetkeksi!
Noin kymmenen minuutin kuluttua palasin takaisin ja tutkin uudelleen. No, ei vieläkään oikein mitään.
Lopulta ymmärsin, että mun on oikeasti nähtävä hieman vaivaa jos haluan saada jotain ruokaa. Rupesin siis väkertämään lämpimiä leipiä, joita jaksoin tehdä hurjat kaksi kappaletta. Sitten istuskelin pöydän ääressä jalkoja heilutellen ja odottelin. Lopputulos oli ihan syötävä jos ei ota huomioon leipien betonireunoja.
Jouduin sitten toimettomana datailemaan odotellessani Kristan pääsyä töistä, sillä meidän oli tarkoitus lähteä katsomaan jääkarhunpentua eläinpuistoon!
Olin ilahduttavaa, että sää kerrankin suosi suunnitelmiani, ja aurinko paistoi ja hellettä riitti. Krista oli tietenkin heti kiskonut päällensä pikkuruisen mekon ja toffee-ballerinat ja valitti siitä, että minä olin pukeutunut niin kuin olisin ollut napajäätiköille lähdössä. Olisin ymmärtänyt valitukset jos olisin pukeutunut esimerkiksi toogaan ja karvahattuun, mutta asusteenani oli oikein ilmava ja reikäinen neule + farkut, joilla itse en ainakaan napa-alueilla selviytyisi.
Iloiseen retkeilyjoukkoon liittyi lopulta myös Elina
joka on selvästikin ollut lipunmyynnin myyntitykki tänä kesänä!
Hölköteltiin sitten niitä näitä jutellen ja eläimiä bongaillen, vaikka minun valokuvausyrityksiäni ei oikein tuettukaan. Elina sentään yritti huhuilla pöllöjä vähän lähemmäs, mutta Krista ei oikein kiinnostunut ("Mä haluun Korkeasaareen, Jenni mennään sitte Korkeasaareen").
Jääkarhunpentu muistutti erehdyttävästi kiveä, enkä olisi sitä yksinään varmasti tunnistanutkaan. En saanut oikein mitään kelpo kuvia, koska helle oli ilmeisesti imenyt viimeisetkin mehut vauvelista ja se vain köllötteli. Iloksemme bongattiin kuitenkin aidan lähellä makaava jääkarhu, joka tosin ei ilmeestä päätellen ollut kovinkaan vaikuttunut vierailustamme.
Karhu ja ilves oli ihan samixiiii ja ravasi pitkin aidanvierustaa, molemmat omilla tahoillaan. Sudet oli maastoutuneet menestyksekkäästi ja ahmat ottaneet susista mallia. Supikoirat piileskeli myös ja ketut oli väsähtäneet. Tavallisesti ujo naali oli kuitenkin oikein virkeänä, joskaan ei ollut mitenkään erityisen valkoinen tai pöyheä, vaan harmaa ja tosi slim.
Olisin halunnut ratsastaa myskihärällä, mutta jostain syystä se ei nyt järjestynyt ja niinpä tyydyin valokuvaamaan ketarat ojossa möllötteleviä kyhmyjä, joiden välissä pomppi erittäin eloisa jänis.
Porot oli kerääntyneet kaikki pieneen, varjoisaan kopperoonsa takapuoli meihin päin. Yksi rohkea sieltä kurkki ja jauhoi naama vihreänä ruohoa lämpeämättä juurikaan kuvausyrityksilleni.
No jaa, ehkä vielä joskus saan mahdollisuuden kuvata porojakin niin, että niitä kiinnosta.
Ja totta kai kävin tervehtimässä lutusia aasi-ystäviäni! Askoa ei kauheasti kiinnostanut se rakkauden määrä, jota viskelin niiden niskaan, mutta Latte näytti ihan tyytyväiseltä kun rapsuttelin sen peikko-etutukkaa. Haluan oman aasin, mutta Krista sanoi että ehdottomasti en saa tuoda meidän asuntoon sellaista (vaikka Lattekin olisi niin pieni, mahtuis ihan hyvin!).
Aasien lisäksi siellä oli myös röyhkeä lammas...
...ujo vasikka...
...sekä reipas ankkaparvi.
Ja ihan kauhea meteli! Olin tottunut siihen, että siellä huusi vain aasit ja kalkkuna, mutta nyt ne oli ainoat, jotka kökötti hiljaa.
Mutta oli kyllä aika jees käydä pitkästä aikaa eläinpuistossa, edellisestä kun nyt on vierähtänyt jo pari vuotta! Muistelin siellä kierrellessä kaiholla sitä, miten pienenä kävin siellä kausikortti kainalossa monta kertaa kesässä ja joka kerta ihan innoissani!
Ja ai niin, lampailla on asiaa! Teidän onnekseni katkaisin videon juuri sopivasti ennen kuin takana oleva musta lammas rupesi kakalle.
Huomenna olisi suunnitelmissa mahdollisesti kokeilla tehdä Joyn fried rice -ruokaa. Jos siis kykenen käymään kaupassa löhöilyltäni. Ja jaksan ruveta yrittämään, koska tunnetustihan minun kokkailut ei aina mene ihan smoothisti ja suunnitelmien mukaan.
Lisäksi kyttäilen loppuja eBaysta tilattuja juttujani, enää kaksi saapumatta! Eilen saapui postissa tämmöinen kapistus:
Eli siis tuollainen, mihin voi laittaa kortit! Oon jo jonkin aikaa haikaillut moisen perään, töissä kun niihin törmää jatkuvasti ja totesin ne hyvin käteviksi. eBay oli kaveri, tuo matkusti luokseni alle 1,5 euron hintaan ja olen jälleen kerran tyytyväinen.
Ja vielä PS. Krista, tässä onnistunein taidekuva, jonka idean pöllin sulta. Eli ei kehumista, ne keltaiset pikselit on ankkoja.
torstai 9. elokuuta 2012
Turha postaus
Ihan oikeasti turha.
Sisältää vain mussutusta siitä, mihin olen palkkarahojani tunkenut onnesta sykkyrällä. Ja vähän myös vouhotusta realistisista tulevaisuudensuunnitelmista.
No joo.
Tänään ja eilen nautin (siis ihan oikeasti nautin) sitten ensimmäisistä kunnon vapaapäivistä vähään aikaan. Ja niitä oli kaksi, voi tätä onnea ja sateenkaarien, perhosten ja yksisarvisten määrää joka ympärilläni parveilee!
Olin silloin tiistai-iltana ihan nuupahtamaisillani kun raahauduin töistä kotiin, ja aioin jo mennä nukkumaan kymmenen aikoihin. Siskollani oli kuitenkin muita suunnitelmia ja se pyyhkäisi ulko-ovesta sisään juuri samalla hetkellä kun kävelin siitä ohi yökkäreihin verhoutuneena, ja kysyi josko voisin värjätä sen hiukset. Oli kuulemma tullut kotiinkin tosi aikaisin ihan vain siksi ettei mulla tarvisi yöllä niitä värjätä enkä olisi ehtinyt suunnitella nukkumaanmenoa.........
Jalona ihmisenä suostuin, lättäsin värin päähän ja kuivasinkin hiukset hyvää hyvyyttäni ja sitten ei enää nukuttanutkaan, joten raahauduin koneelle katsomaan pari jaksoa Poliiseja (♥).
Aamulla herätessäni sain huomata nukkuneeni iloisesti kellotaulun ympäri ja edelleen väsytti, mutta pakottauduin nousemaan kun suunnitelmissa oli lähteä Rovaniemelle shoppailemaan. Valitettavasti tämä vaivannäkö ei kannattanut, koska siskoni nukkui vielä tunnin ja äiti oli kaksi tuntia töissä, eli jouduin vain tyhjänpanttina kököttelemään yläkerrassa ja täyttämään aikani kuluksi Lapin sairaanhoitoliitolta tullutta mielenterveyskyselyä, hmmm.
Yritykseni lähteä Rovaniemelle saakka töitä karkuun ei ihan ottanut tuulta siipiensä alle, koska syömään mennessä äiti ja sisko päättivät tilata Paninit (ne onnettomat, joita paistan ja myyn varmaan sata päivässä!!) ja myöhemmin harhailin ulos Citymarketista vain huomatakseni, että auto jonka perään meinasin ajatuksissani kävellä, oli se sama jota olin työpaikan pihalla katsellut viimeiset kaksi kuukautta.
Shoppailukin alkoi vähän nihkeästi, koska en meinannut löytää mitään ostettavaa ja sitten siitä hätääntyneenä väänsin shoppailun megavaihteen päälle ja johan alkoi Visa Electronkin olla liekeissä.
Kirjakaupassa (minne lukemista vastustava siskoni minut juoksutti) keräsin mukaan kalenterin (koska olen ollut ihan pihalla ajankulusta siitä saakka, kun lastasin lukiolta saadun kalenterin kaappiin piiloon), Muumi-kansion ja -vihkon (love!) sekä noita ohutkärkisiä tusseja, joilla on ihana kirjoittaa! Lukiossa joku kysyi multa että enkö saa päänsärkyä mun muistiinpanoista kun ne oli kuulemma niin värikkäät, möyh.
Lisäksi kustansin itselleni taivaallisen ihanan salaatin taivaallisen ihanassa salaattipaikassa ja ostin hiusvärejä, että mua ei naureta takas Kehä kolmosen ulkopuolelle ennen kuin ehdin sinne kunnolla edes asettua taloksi. Himottaa värjätä hiukset jo nyt, mutta aion jaksaa odottaa sen kaksi viikkoa ja värjätä vasta ennen lähtöä ettei sitten ole taas ihan ruma harja kun koulut alkaa (IIIIIIIIIIIIIKS!!!!).
Myös Ur&Penn veti minua puoleensa hillittömien alennuskylttiensä kanssa eikä sielläkään Visa saanut levähtää!
Yritin koko reissun ajan löytää kenkiä, koska olin vakaasti päättänyt haluavani nauhallisen ja korolliset nilkkurit. Mustana. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua kuolailemasta muita kenkiä ja tippa silmässä sitten talsin ympäri kenkäkauppaa 109 euroa maksavat kengät jalassa ja poistuin paikalta lannistuneena ilman kenkiä. Byhyy.
Sitten.... Viimeisessä paikassa päätin nopeasti tsekata kenkähyllyt ja siellä ne kaunokaiset nököttivät hyllyllä odottamassa minua!
Äiti hukuttautu suolakurkkupönttöön, koska en kuulemma olisi tarvinut kenkiä siksi, että "Sulla on niitä niin paljon", vaikka todellisuudessahan näin ei ole. Mutta kun kengät on ihania!
Nooh, kiikutin nämä valioyksilöt kassalle ja olin tyytyväinen.
Tänään sitten vietin vapaapäivääni käymällä ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen lenkillä. Polvi tuli kipeäksi ja meni hermo kun naama oli ihan punainen ja olisi pitänyt päästä lähtemään kylälle. Seisoskelin sitten vessassa ja puhaltelin hiustenkuivaajalla kylmää ilmaa että väri vähän tasoittuisi.
Krisun kanssa käytiin seikkailemassa kirjastossa, lukiolla (ikävissämme sinne ryömittiin), Eläinpuistolla ja Fazerilla. Sieltä lähtiessä sitten bongattiin Anniina ja kierrettiin lähialueen jokainen pieni matkamuistomyymälä läpi, koska ei oltu taas vähään aikaan nähty.
Krisu yritti soittaa isännöitsijälle, mutta jotenkin mysteerisesti puhelu ei mennyt läpi ja näin ollen asia ei edennyt lainkaan.
Rupesin tässä myös pohtimaan minun ja Kristan suunnitelmia tulevaisuutta varten ja tajusin, että ne ei oikeastaan ole kovinkaan opiskelijaystävällisiä. Rahoitukseltaan siis. Tällä hetkellä nimittäin näyttäisi siltä, että joka viikonloppu ollaan risteilyllä, arki-illat elokuvissa ja silloin tällöin pyörähdetään Lontoossa ja muualla ulkomailla kun vain löytyy sopivat vapaat. Eli siis ihan normia opiskelijakäytöstä sellaiselta, jolla on vuokra ihan saatanasti ja rahaa pikkuisen liian vähän.
Mutta siis aina pitää haaveilla.
Huomenna sitten kiltisti takaisin töihin, ei mulla enää montaa päivää olekaan jäljellä! Tuntuu ettei kesää koskaan ollutkaan, koska se vierähti kokonaan töissä ja täältä sitten hyppään työvaatteista melkein suoraa koulun penkille. Okei, ehdin vähän aikaa rällätä ympäri Helsinkiä ja sitten yöllä tutista yksin sängyn nurkassa koska on pimeää ja mua pelottaa.
Jee.
PS. Yves Rocherinkin tilaus saapui eli nyt odottelen enää vain kolmea pakettia eBaysta, heeee.
PPS. Ajoin tänään manuaalivaihteistolla taas vaihteeksi ja Krista valitti <////3 Ei kuulemma voinu lukea matkalla koska oli niin epätasaista, kyyhky.
Sisältää vain mussutusta siitä, mihin olen palkkarahojani tunkenut onnesta sykkyrällä. Ja vähän myös vouhotusta realistisista tulevaisuudensuunnitelmista.
No joo.
Tänään ja eilen nautin (siis ihan oikeasti nautin) sitten ensimmäisistä kunnon vapaapäivistä vähään aikaan. Ja niitä oli kaksi, voi tätä onnea ja sateenkaarien, perhosten ja yksisarvisten määrää joka ympärilläni parveilee!
Olin silloin tiistai-iltana ihan nuupahtamaisillani kun raahauduin töistä kotiin, ja aioin jo mennä nukkumaan kymmenen aikoihin. Siskollani oli kuitenkin muita suunnitelmia ja se pyyhkäisi ulko-ovesta sisään juuri samalla hetkellä kun kävelin siitä ohi yökkäreihin verhoutuneena, ja kysyi josko voisin värjätä sen hiukset. Oli kuulemma tullut kotiinkin tosi aikaisin ihan vain siksi ettei mulla tarvisi yöllä niitä värjätä enkä olisi ehtinyt suunnitella nukkumaanmenoa.........
Jalona ihmisenä suostuin, lättäsin värin päähän ja kuivasinkin hiukset hyvää hyvyyttäni ja sitten ei enää nukuttanutkaan, joten raahauduin koneelle katsomaan pari jaksoa Poliiseja (♥).
Aamulla herätessäni sain huomata nukkuneeni iloisesti kellotaulun ympäri ja edelleen väsytti, mutta pakottauduin nousemaan kun suunnitelmissa oli lähteä Rovaniemelle shoppailemaan. Valitettavasti tämä vaivannäkö ei kannattanut, koska siskoni nukkui vielä tunnin ja äiti oli kaksi tuntia töissä, eli jouduin vain tyhjänpanttina kököttelemään yläkerrassa ja täyttämään aikani kuluksi Lapin sairaanhoitoliitolta tullutta mielenterveyskyselyä, hmmm.
Yritykseni lähteä Rovaniemelle saakka töitä karkuun ei ihan ottanut tuulta siipiensä alle, koska syömään mennessä äiti ja sisko päättivät tilata Paninit (ne onnettomat, joita paistan ja myyn varmaan sata päivässä!!) ja myöhemmin harhailin ulos Citymarketista vain huomatakseni, että auto jonka perään meinasin ajatuksissani kävellä, oli se sama jota olin työpaikan pihalla katsellut viimeiset kaksi kuukautta.
Shoppailukin alkoi vähän nihkeästi, koska en meinannut löytää mitään ostettavaa ja sitten siitä hätääntyneenä väänsin shoppailun megavaihteen päälle ja johan alkoi Visa Electronkin olla liekeissä.
Kirjakaupassa (minne lukemista vastustava siskoni minut juoksutti) keräsin mukaan kalenterin (koska olen ollut ihan pihalla ajankulusta siitä saakka, kun lastasin lukiolta saadun kalenterin kaappiin piiloon), Muumi-kansion ja -vihkon (love!) sekä noita ohutkärkisiä tusseja, joilla on ihana kirjoittaa! Lukiossa joku kysyi multa että enkö saa päänsärkyä mun muistiinpanoista kun ne oli kuulemma niin värikkäät, möyh.
Lisäksi kustansin itselleni taivaallisen ihanan salaatin taivaallisen ihanassa salaattipaikassa ja ostin hiusvärejä, että mua ei naureta takas Kehä kolmosen ulkopuolelle ennen kuin ehdin sinne kunnolla edes asettua taloksi. Himottaa värjätä hiukset jo nyt, mutta aion jaksaa odottaa sen kaksi viikkoa ja värjätä vasta ennen lähtöä ettei sitten ole taas ihan ruma harja kun koulut alkaa (IIIIIIIIIIIIIKS!!!!).
Myös Ur&Penn veti minua puoleensa hillittömien alennuskylttiensä kanssa eikä sielläkään Visa saanut levähtää!
Yritin koko reissun ajan löytää kenkiä, koska olin vakaasti päättänyt haluavani nauhallisen ja korolliset nilkkurit. Mustana. Sellaisia ei kuitenkaan löytynyt, mutta se ei kuitenkaan estänyt minua kuolailemasta muita kenkiä ja tippa silmässä sitten talsin ympäri kenkäkauppaa 109 euroa maksavat kengät jalassa ja poistuin paikalta lannistuneena ilman kenkiä. Byhyy.
Sitten.... Viimeisessä paikassa päätin nopeasti tsekata kenkähyllyt ja siellä ne kaunokaiset nököttivät hyllyllä odottamassa minua!
Äiti hukuttautu suolakurkkupönttöön, koska en kuulemma olisi tarvinut kenkiä siksi, että "Sulla on niitä niin paljon", vaikka todellisuudessahan näin ei ole. Mutta kun kengät on ihania!
Nooh, kiikutin nämä valioyksilöt kassalle ja olin tyytyväinen.
Tänään sitten vietin vapaapäivääni käymällä ensimmäistä kertaa varmaan kuukauteen lenkillä. Polvi tuli kipeäksi ja meni hermo kun naama oli ihan punainen ja olisi pitänyt päästä lähtemään kylälle. Seisoskelin sitten vessassa ja puhaltelin hiustenkuivaajalla kylmää ilmaa että väri vähän tasoittuisi.
Krisun kanssa käytiin seikkailemassa kirjastossa, lukiolla (ikävissämme sinne ryömittiin), Eläinpuistolla ja Fazerilla. Sieltä lähtiessä sitten bongattiin Anniina ja kierrettiin lähialueen jokainen pieni matkamuistomyymälä läpi, koska ei oltu taas vähään aikaan nähty.
Krisu yritti soittaa isännöitsijälle, mutta jotenkin mysteerisesti puhelu ei mennyt läpi ja näin ollen asia ei edennyt lainkaan.
Rupesin tässä myös pohtimaan minun ja Kristan suunnitelmia tulevaisuutta varten ja tajusin, että ne ei oikeastaan ole kovinkaan opiskelijaystävällisiä. Rahoitukseltaan siis. Tällä hetkellä nimittäin näyttäisi siltä, että joka viikonloppu ollaan risteilyllä, arki-illat elokuvissa ja silloin tällöin pyörähdetään Lontoossa ja muualla ulkomailla kun vain löytyy sopivat vapaat. Eli siis ihan normia opiskelijakäytöstä sellaiselta, jolla on vuokra ihan saatanasti ja rahaa pikkuisen liian vähän.
Mutta siis aina pitää haaveilla.
Huomenna sitten kiltisti takaisin töihin, ei mulla enää montaa päivää olekaan jäljellä! Tuntuu ettei kesää koskaan ollutkaan, koska se vierähti kokonaan töissä ja täältä sitten hyppään työvaatteista melkein suoraa koulun penkille. Okei, ehdin vähän aikaa rällätä ympäri Helsinkiä ja sitten yöllä tutista yksin sängyn nurkassa koska on pimeää ja mua pelottaa.
Jee.
PS. Yves Rocherinkin tilaus saapui eli nyt odottelen enää vain kolmea pakettia eBaysta, heeee.
PPS. Ajoin tänään manuaalivaihteistolla taas vaihteeksi ja Krista valitti <////3 Ei kuulemma voinu lukea matkalla koska oli niin epätasaista, kyyhky.
maanantai 6. elokuuta 2012
Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!
Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!
Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.
Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.
Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!
Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.
Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.
Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!
Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.
Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.
Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.
Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.
En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.
Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.
Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.
Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?
Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.
Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.
Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.
Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!
Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.
Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).
Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.
No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.
Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.
Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.
Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.
Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.
Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.
Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.
Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!
Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.
Miten niin olen helposti johdateltavissa?
Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:
Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!
Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.
Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.
 |
| Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha! |
Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.
Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.
Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!
Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.
Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.
Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!
Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.
Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.
Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.
Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.
En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.
Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.
Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.
Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?
Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.
Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.
Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.
Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!
Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.
Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).
Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.
No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.
Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.
Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.
Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.
Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.
Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.
Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.
Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!
Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.
Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:
Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!
Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.
Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.
torstai 2. elokuuta 2012
Olen tähtisiipi!
Eli siis nälissäni. Niin ku starving. Eli starwing.
Häikäisin jälleen itseni kielitaidollani jupistessani yhtenä päivänä töissä siskolleni siitä, että kun oli niin kauhea nälkä. Turha varmaan sanoa, että ääntäminen hieman kusi ja nälkää näkevän sijaan olinkin tähtisiipi. Joka on muuten nykyään sitten taiteilijanimeni, eli sitä vain bongailemaan mittavan arvokkaista taideteoksista joihin tulevaisuudessa törmäätte.
Vitsi vitsi, tuskin törmäätte koska ei köyhillä ole varaa mennä niihin museoihin mihin minun taulut laitetaan näytille, sori.
Mutta joo, tässä tulee todennäköisesti (oletus) pikapostaus kuvilla, jotka kaivelin puhelimestani kun olin liian laiska ottamaan kamerasta linssinsuojusta pois. Oikeasti syy laiskuuteeni oli se, että uskoin kuvien lataamisen olevan työläämpää kamerasta kuin puhelimesta, vaikka asiahan on nimenomaan päinvastoin. Tein tämän oletuksen kuitenkin siksi, että puhelin oli käden ulottuvilla ja kameraa olisi pitänyt kurkottaa. No jaa, aina ei voi onnistua.
Ja koska blogini on kypsien juttujen pesä, esittelin teille juuri tuossa yllä olevassa kuvassa erään päivän alkupalani ennen varsinaista pääruokaa. Täytyy sanoa että cheddar-juustoon kääritty ja paistettu kananmunan keltuainen höystettynä salaatilla, suolakurkulla ja vadelma Grandillä oli yllättävän söpö makuelämys! Eli nyt kaikki vain keltuaisia grillaamaan, mallin on teille luonut eräs työkaverini!
Olen viimeksi kuluneiden päivien aikana aloittanut postausta useampaan kertaan, mutta onneksi mikään niistä ei ole nähnyt päivänvaloa. Ensimmäinen postaus esimerkiksi oli myrkyllinen reuhaaminen ties mistä maailman pikku jutusta, joka nyt vain sattui sinä iltana kutittelemaan takapuolta. Sen kaverina olikiinnostava jaarittelu asioista, jotka ei kiinnosta edes minua itseäni. Eli mitään emme ole menettäneet.
Tällaisten ääripääpostausten sijaan saattekin nyt ilmeisesti avautumispostauksen, joka sisältää itkua ja vollotusta siitä että olen köyhä eikä mulla ole rahaa matkustaa sinne mihin haluan. Eli kiinnostukaa!
Kaikki sai alkunsa siitä, että en moneen päivään kyennyt muistamaan host perheeni koiran nimeä! Olin ihan järkyttynyt ja yritin kaivella sitä ties mistä päätyen lopulta lukemaan vaihtariblogiani siinä toivossa, että olisin sen siellä jossain maininnut (ilmeisesti en kuitenkaan ollut, mutta onnekseni parin tunnin lukemisen jälkeen muistin sen nimen ihan itse).
Ja täytyy sanoa että olin niin onnellinen siitä, että olin päättänyt vaihtarivuoden ajan kirjoittaa blogia! Tietenkin olisi vielä parempi jos olisin kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa vielä laajemmin, mutta blogi on tarpeeksi hyvä (näin ainakin uskottelen itselleni). Luin päivityksiä ja siellä oli niin monta juttua jotka olin ehtinyt jo unohtaa! Voih että miten mulla tuli ikävä mun pikku townia ja statea ja oikeasti ihan kaikkea!
En niinkään lukenut niitä alkuvuoden postauksia (koska yritin löytää sitä koiran nimeä ja muutin uuteen perheeseen vasta joulukuussa), mutta kevään ja kesän softball-postaukset syynäsin läpi ja sitten vääntelehdin kello kolme aamuyöllä kun olisin vain halunnut pakata laukut ja hypätä koneeseen joka veis mut takaisin Jenkkeihin. Vielä mielummin hyppäisin ompelukoneesta ja herätyskellosta rakennettuun aikakoneeseen, joka veis mut suoraan takasin siihen softball-kauteen, joka oli ihan 581-0 parasta mitä mulle USAssa tapahtui!
En kestä.
Hihittelin yksinäni kaikenlaisten pikkujuttujen muistuessa mieleen ja seuraavassa hetkessä olisin voinut itkeä Venetsian tänne Lappiinkin kun oli niin kauhea ikävä (niiiiii Oululaiset ettette olis ainoita jokka voi lesota jollaki Venetsialla).
Tässä nyt muutama pätkä blogista, että saan tässä taas harrastaa päänsisäistä tuhertamista:
Tätä mieltä olin promista:
Näin hyvä olin puhumaan suomea parin viimeisen kuukauden aikana:
Mitä minulta kysyttiin:
Lisäksi huomasin tiivistäneeni yhdessä postauksessa koko vaihtarivuoden kärsimykset suorastaan nerokkaasti. No okei joo mutta kuitenki:
Juteltiin tässä yhtenä päivänä töissä yhden työkaverin kanssa meidän vaihtarivuosista ja totesin, että oli kyllä ihan eri asia jutella siitä jonkun kanssa, joka on myös ollut vaihdossa! En koskaan oikein ole päässyt vertailemaan mitään Jenkkilän juttuja kenenkään kanssa, koska ei oikein tuttavapiirissä ole vaihtarina olleita (sellaisia siis joita näkee ihan kasvotusten useammin kuin kerran vuodessa) ja oli kyllä tosi mielenkiintoista vaikka ei nyt ihan hirveästi mitään ehdittykään puhua!
Ja Casey, aaaaaaaaaaaaaa en kykene, miksi se Semi Formal loppui niin nopeasti?
nyt lopetan ennen kuin en enää kestä ja poljen pyörällä lähimmälle lentokentälle, hyppään lentokoneeseen ja suhautan Maineen, minne puolet mun sydämestä juuri lenteli omia aikojaan.
Eli pää pilvissä on eletty.
Mutta olen silti tavannut yhden julkimon ja vaihtanut pari sanaakin sen kanssa, uuu! Okei, en todellakaan tunnistanut sitä eli nolouden multihuipentuma, nyyhky. Olen niin keskittynyt bongaamaan kuumia jääkiekkoilijoita joka paikasta, että en edes huomaa jos joku muu tunnetumpi henkilö risteää tielläni.
Tänään sitten laskeskelin, että tasan kolme viikkoa enää jäljellä ennen kuin lähden pois! Eli siis tasan kolmen viikon päästä minun pitäisi istua junassa, luultavasti vollottamassa koska olen huono lähtemään ja Krisu ehkä istuskelee jossain samassa vaunussa kiusaantuneena ja sanoo että no niin tap tap lopeta jo kun kaikki tuijottaa vähän noloa.
Meinasin tähän valittaa vielä että Krista on sitten varmaan köpö kämppis kun sitä hävettää kaikki ja se suoristaa hiuksia monta tuntia joka aamu, mutta muistin sitten että söin itse juuri toissapäivänä sen suklaat jääkaapista eli taidankin itse olla huono kämppis.
PS. Krista sitten kun pakkaat niin pidä mielessä tämä mitä isi sanoi kun katseli hyllyjä mun asunnossa edellisellä kerralla kun oltiin Helsingissä (seuraava on sitten suora lainaus): "No, ei tänne kyllä sovi edes se Kristan olkihattu!"
Huomenna lähdenIkeaan karkkikauppaan ostamaan siskolle huonekaluja itselle karkkia eli jee. Siskoni sai siis rippilahjaksi remontoidun huoneen ja nyt se sitten inspiroitui Helsingin asunnostani niin, että Krista voikin sitten tulla tutustumaan tulevaan kämppäänsä minimuodossa tähän naapuriin.
Itse olin päättänyt vapaapäiväni kunniaksi lähteä lenkille, mutta en taidakaan koska syön mielummin karkkia. Tämä kesä on kyllä minun ja kuntoilun osalta ollut varsin riitaisa ja välirikkorikas ajanjakso, eikä lenkkareista ainakaan pohjat ole päässeet kulumaan. Vaihtariblogia lukiessa tuli kauhea hinku kaivaa kaapista nappulakengät, softballit ja softball bat sekä batting gloves ja glove ja lähteä viskelemään niitä tuonne läheiselle urheilukentälle. En kuitenkaan halua yleisöä urheiluharrastuksilleni, joten jätän senkin nyt sitten väliin ja otan ehkä kamat mukaan ja viskelen niitä sitten Helsingissä parvekkeeltani jos oikein suututtaa.
Muutoin olen viettänyt aikaani katsoen Suurinta Pudottajaa ja sen seurauksena melkein leikannut hiukseni, koska olen ihan rakastunut Jillian Michaelsin hiuksiin! Itsellänihän hiustilanne on ihan karannut käsistä, tätä uusiutuvaa luonnonvaraa löytyy tarpeeksi vaikka kahden paperimassamammutin turkkia varten ja esimerkiksi kuukausi sittenhän tilanne oli tämä:
Olen pitänyt noin 99% kesästäni hiuksia kiinni ja vasta tässä pari päivää sitten havahduin hakkaamaan päätä seinään ja miettimään miksi ensinnäkään pidän tälläista laahusta päässäni. Eihän tätä saa edes mitenkään laitettua kun on niin kovin massakas että heti lätsähtää.
Eli kyllä, harkitsen edelleen vakavasti leikkaamista ja toistaiseksi ainoa, mikä minua estää on tämä tyyliset kuvat.
No jaa, aina voi toivoa että opin laittamaan hiukseni nätisti ennen kuin päätän ajella ne pois sheivaushöylällä.
Ja ei vissiin muuta taaskaan.
PS. Veera linkkasi minulla tällaisen ja päätin tarttua tähän jo ennen kuin olin koko blogia ehtinyt vilkaistakaan (toisin sanoen oli niin kuvaava osoite, että inspiroiduin jo siitä), eli aloittelen sitten tässä jossain vaiheessa kuukauden sisällä tuollaisen jutun!
PPS. JOS JOKU EI HUOMANNU NIIN TÄMÄN POSTAUKSEN KOKO IDEA OLI SAADA MAHDOLLISIMMAN MONTA LINKKIÄ SOPIMAAN YHTEEN PÄIVITYKSEEN!!!!!11
Häikäisin jälleen itseni kielitaidollani jupistessani yhtenä päivänä töissä siskolleni siitä, että kun oli niin kauhea nälkä. Turha varmaan sanoa, että ääntäminen hieman kusi ja nälkää näkevän sijaan olinkin tähtisiipi. Joka on muuten nykyään sitten taiteilijanimeni, eli sitä vain bongailemaan mittavan arvokkaista taideteoksista joihin tulevaisuudessa törmäätte.
Vitsi vitsi, tuskin törmäätte koska ei köyhillä ole varaa mennä niihin museoihin mihin minun taulut laitetaan näytille, sori.
Mutta joo, tässä tulee todennäköisesti (oletus) pikapostaus kuvilla, jotka kaivelin puhelimestani kun olin liian laiska ottamaan kamerasta linssinsuojusta pois. Oikeasti syy laiskuuteeni oli se, että uskoin kuvien lataamisen olevan työläämpää kamerasta kuin puhelimesta, vaikka asiahan on nimenomaan päinvastoin. Tein tämän oletuksen kuitenkin siksi, että puhelin oli käden ulottuvilla ja kameraa olisi pitänyt kurkottaa. No jaa, aina ei voi onnistua.
Ja koska blogini on kypsien juttujen pesä, esittelin teille juuri tuossa yllä olevassa kuvassa erään päivän alkupalani ennen varsinaista pääruokaa. Täytyy sanoa että cheddar-juustoon kääritty ja paistettu kananmunan keltuainen höystettynä salaatilla, suolakurkulla ja vadelma Grandillä oli yllättävän söpö makuelämys! Eli nyt kaikki vain keltuaisia grillaamaan, mallin on teille luonut eräs työkaverini!
Olen viimeksi kuluneiden päivien aikana aloittanut postausta useampaan kertaan, mutta onneksi mikään niistä ei ole nähnyt päivänvaloa. Ensimmäinen postaus esimerkiksi oli myrkyllinen reuhaaminen ties mistä maailman pikku jutusta, joka nyt vain sattui sinä iltana kutittelemaan takapuolta. Sen kaverina oli
Tällaisten ääripääpostausten sijaan saattekin nyt ilmeisesti avautumispostauksen, joka sisältää itkua ja vollotusta siitä että olen köyhä eikä mulla ole rahaa matkustaa sinne mihin haluan. Eli kiinnostukaa!
Kaikki sai alkunsa siitä, että en moneen päivään kyennyt muistamaan host perheeni koiran nimeä! Olin ihan järkyttynyt ja yritin kaivella sitä ties mistä päätyen lopulta lukemaan vaihtariblogiani siinä toivossa, että olisin sen siellä jossain maininnut (ilmeisesti en kuitenkaan ollut, mutta onnekseni parin tunnin lukemisen jälkeen muistin sen nimen ihan itse).
Ja täytyy sanoa että olin niin onnellinen siitä, että olin päättänyt vaihtarivuoden ajan kirjoittaa blogia! Tietenkin olisi vielä parempi jos olisin kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa vielä laajemmin, mutta blogi on tarpeeksi hyvä (näin ainakin uskottelen itselleni). Luin päivityksiä ja siellä oli niin monta juttua jotka olin ehtinyt jo unohtaa! Voih että miten mulla tuli ikävä mun pikku townia ja statea ja oikeasti ihan kaikkea!
En niinkään lukenut niitä alkuvuoden postauksia (koska yritin löytää sitä koiran nimeä ja muutin uuteen perheeseen vasta joulukuussa), mutta kevään ja kesän softball-postaukset syynäsin läpi ja sitten vääntelehdin kello kolme aamuyöllä kun olisin vain halunnut pakata laukut ja hypätä koneeseen joka veis mut takaisin Jenkkeihin. Vielä mielummin hyppäisin ompelukoneesta ja herätyskellosta rakennettuun aikakoneeseen, joka veis mut suoraan takasin siihen softball-kauteen, joka oli ihan 581-0 parasta mitä mulle USAssa tapahtui!
En kestä.
Hihittelin yksinäni kaikenlaisten pikkujuttujen muistuessa mieleen ja seuraavassa hetkessä olisin voinut itkeä Venetsian tänne Lappiinkin kun oli niin kauhea ikävä (niiiiii Oululaiset ettette olis ainoita jokka voi lesota jollaki Venetsialla).
Tässä nyt muutama pätkä blogista, että saan tässä taas harrastaa päänsisäistä tuhertamista:
Tätä mieltä olin promista:
Tosiaan paljon mielummin hikoilisin softball kentällä tekemässä vaikka lyöntiharjotuksia kuin et raahustaisin hirvee mekontekele päällä ympäri saliaa tutisemassa musiikin mukana :'>
Näin hyvä olin puhumaan suomea parin viimeisen kuukauden aikana:
...ne ei juurikaan välitä kärpäsen kakkaakaan siitä, miten hyvin (tai huonosti) tein tänä vuonna koulussa...
...mitä classes (suomeksi ?) otin...
...istuin sitte homeroomissa (mun host äiti on mun homeroom teacher, joten kätevää on)...
...ne teki ihan kummallisia ”calls”...
Mitä minulta kysyttiin:
”No eikö teillä Suomessa myydä lämpimiä alusvaatteita?”
”Tuutko tanssiin mun kans?”
Lisäksi huomasin tiivistäneeni yhdessä postauksessa koko vaihtarivuoden kärsimykset suorastaan nerokkaasti. No okei joo mutta kuitenki:
Sitten puhuttiin siitä, millasta se on kun menee takas kotiin. Päädyttiin kaikki siihen lopputulokseen, että meistä tuntuu siltä kun kaikki olis pysähtyny omissa maissa ja kotipaikkakunnilla sillä välin kun me ollaan oltu täällä. Sitten kun mennään takas niin on varmasti ainakin alkuun vaikea huomata, että kyllä se elämä sittenkin jatku siellä kotona, eikä kaikki ookaan samalla lailla kuin lähtiessä. Ihmiset on muuttunu, kaikki muuttunut, ja ennen kaikkea ME ollaan muututtu niin paljon, ettei me sitä täällä vielä edes tajuta.
Tätä se oli, ihan just tätä.
Luultavasti kaikkein vaikeinta kotiin palaaville vaihtareille tulee oleen se, ettei niillä siinä vaiheessa enää oo ketään, kenen kans jakaa tää kokemus. Koko vaihtarivuosi on ihan hirveän iso osa meitä ja on vaikuttanu niin positiivisesti kuin negatiivisestikin, mutta loppupeleissä totuus taitaa olla, että sillä ei oo mitään merkitystä muille. Siinä saa sitten vieressä kattoa kun kaverit alkaa keskustelun sanomalla “Muistatko kun viime vuonna....”.... Niin, kaikki ihmiset joiden kans voin tuolla lailla ens vuonna alottaa keskustelun on Atlantin toisella puolella. Kaipa vaihtarivuosi on yks niistä kokemuksista, joita ei vain voi jakaa samalla lailla kuin jotain muita kokemuksia. Ei ihmisillä yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella tarinoita jostain, mitä ne ei oo kokeneet ite, eikä siksi osaa oikeastaan edes kuvitella minkälaista se on, ei sitä osaa vain nähdä samalla lailla. Luin ennen tänne tuloa muutamaa vaihtariblogia ja kun tässä oman vaihtovuoden loppupuolella luin samoja blogeja uudestaan, tajusin kuinka pienen osan niistä oikeasti olinkaan tajunnu ennen kuin ite olin ollut samassa tilanteessa. Jotenkin se avasi silmät tajuamaan, että vaikka tämä on iiiiso kokemus mulle niin loppupeleissä sillä ei oo paljon merkitystä kenellekään muulle kuin muille vaihtareille, jotka on sen saman kokeneet.
Juteltiin tässä yhtenä päivänä töissä yhden työkaverin kanssa meidän vaihtarivuosista ja totesin, että oli kyllä ihan eri asia jutella siitä jonkun kanssa, joka on myös ollut vaihdossa! En koskaan oikein ole päässyt vertailemaan mitään Jenkkilän juttuja kenenkään kanssa, koska ei oikein tuttavapiirissä ole vaihtarina olleita (sellaisia siis joita näkee ihan kasvotusten useammin kuin kerran vuodessa) ja oli kyllä tosi mielenkiintoista vaikka ei nyt ihan hirveästi mitään ehdittykään puhua!
Ja Casey, aaaaaaaaaaaaaa en kykene, miksi se Semi Formal loppui niin nopeasti?
nyt lopetan ennen kuin en enää kestä ja poljen pyörällä lähimmälle lentokentälle, hyppään lentokoneeseen ja suhautan Maineen, minne puolet mun sydämestä juuri lenteli omia aikojaan.
 |
| Soccer field kontaten läpi. |
 |
| RIP alanurkassa oleva patja, kissa pissasi sen päälle </3 |
 |
| Softball, rakastan♥ |
Eli pää pilvissä on eletty.
Mutta olen silti tavannut yhden julkimon ja vaihtanut pari sanaakin sen kanssa, uuu! Okei, en todellakaan tunnistanut sitä eli nolouden multihuipentuma, nyyhky. Olen niin keskittynyt bongaamaan kuumia jääkiekkoilijoita joka paikasta, että en edes huomaa jos joku muu tunnetumpi henkilö risteää tielläni.
Tänään sitten laskeskelin, että tasan kolme viikkoa enää jäljellä ennen kuin lähden pois! Eli siis tasan kolmen viikon päästä minun pitäisi istua junassa, luultavasti vollottamassa koska olen huono lähtemään ja Krisu ehkä istuskelee jossain samassa vaunussa kiusaantuneena ja sanoo että no niin tap tap lopeta jo kun kaikki tuijottaa vähän noloa.
Meinasin tähän valittaa vielä että Krista on sitten varmaan köpö kämppis kun sitä hävettää kaikki ja se suoristaa hiuksia monta tuntia joka aamu, mutta muistin sitten että söin itse juuri toissapäivänä sen suklaat jääkaapista eli taidankin itse olla huono kämppis.
PS. Krista sitten kun pakkaat niin pidä mielessä tämä mitä isi sanoi kun katseli hyllyjä mun asunnossa edellisellä kerralla kun oltiin Helsingissä (seuraava on sitten suora lainaus): "No, ei tänne kyllä sovi edes se Kristan olkihattu!"
Huomenna lähden
Itse olin päättänyt vapaapäiväni kunniaksi lähteä lenkille, mutta en taidakaan koska syön mielummin karkkia. Tämä kesä on kyllä minun ja kuntoilun osalta ollut varsin riitaisa ja välirikkorikas ajanjakso, eikä lenkkareista ainakaan pohjat ole päässeet kulumaan. Vaihtariblogia lukiessa tuli kauhea hinku kaivaa kaapista nappulakengät, softballit ja softball bat sekä batting gloves ja glove ja lähteä viskelemään niitä tuonne läheiselle urheilukentälle. En kuitenkaan halua yleisöä urheiluharrastuksilleni, joten jätän senkin nyt sitten väliin ja otan ehkä kamat mukaan ja viskelen niitä sitten Helsingissä parvekkeeltani jos oikein suututtaa.
Muutoin olen viettänyt aikaani katsoen Suurinta Pudottajaa ja sen seurauksena melkein leikannut hiukseni, koska olen ihan rakastunut Jillian Michaelsin hiuksiin! Itsellänihän hiustilanne on ihan karannut käsistä, tätä uusiutuvaa luonnonvaraa löytyy tarpeeksi vaikka kahden paperimassamammutin turkkia varten ja esimerkiksi kuukausi sittenhän tilanne oli tämä:
Olen pitänyt noin 99% kesästäni hiuksia kiinni ja vasta tässä pari päivää sitten havahduin hakkaamaan päätä seinään ja miettimään miksi ensinnäkään pidän tälläista laahusta päässäni. Eihän tätä saa edes mitenkään laitettua kun on niin kovin massakas että heti lätsähtää.
Eli kyllä, harkitsen edelleen vakavasti leikkaamista ja toistaiseksi ainoa, mikä minua estää on tämä tyyliset kuvat.
No jaa, aina voi toivoa että opin laittamaan hiukseni nätisti ennen kuin päätän ajella ne pois sheivaushöylällä.
Ja ei vissiin muuta taaskaan.
PS. Veera linkkasi minulla tällaisen ja päätin tarttua tähän jo ennen kuin olin koko blogia ehtinyt vilkaistakaan (toisin sanoen oli niin kuvaava osoite, että inspiroiduin jo siitä), eli aloittelen sitten tässä jossain vaiheessa kuukauden sisällä tuollaisen jutun!
PPS. JOS JOKU EI HUOMANNU NIIN TÄMÄN POSTAUKSEN KOKO IDEA OLI SAADA MAHDOLLISIMMAN MONTA LINKKIÄ SOPIMAAN YHTEEN PÄIVITYKSEEN!!!!!11
maanantai 30. heinäkuuta 2012
SONGS from N to Z
N
Nelisilmä - Jare & VilleGalle
great game for you tonight
between the ducks of anaheim
and the chicago blackhawks
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
