Soundtrack of my year in the USA

Kaverini keuhkottua suu vaahdossa oudoista kappaleista iPodissani päätin tarkastaa mitä outouksia sieltä nyt sitten muka oikein löytyy. Tuli lopputulokseen, että [outo musiikki = jokin kappale, joka ei ole kaverini iPodissa].

Selatessani pysähdyin kuitenkin monta kertaa kuuntelemaan erinäisiä kappaleita, joita kuuntelin vaihtarivuoden aikana, mutta joita en ole kovinkaan paljon kuunnellut sen jälkeen. Oli aika mahtia huomata, että niistä tuli mieleen ihan selvästi kaikkia tiettyjä juttuja ja siksi päätinkin kerätä ainakin osan niistä tänne selityksineen ennen kuin unohdan. Kuuntelin paljon radioa eli aika iso osa kappaleista on juuri sellaisia jotka juurikin jollain top-listoilla silloin.

Toivottavasti opitte nyt jotain uutta ja mahtavaa vuodestani, hah!

Maine

Black Eyed Peas - I Got A Feeling

Tämä soi radiosta koko ajan. Siis oikeasti ihan koko ajan. Jostain syystä en koskaan oppinut oikeastaan tykkäämään tästä, mutta ensimmäisen perheen host sisko oli hulluna tähän. Kappale kuultiin lähes joka aamu koulumatkalla radiosta ja host sisko lauloi koko äänensä voimalla mukana ja on sanottava, ettei sen ääni todellakaan ollut kaunis. Ehkä tässä syy traumaan. Menettelee kuitenkin, vaikka päällimmäisenä tulee mieleen joka-aamuinen korvaverenvuoto.

Flo Rida - Right Round

Tästä tulee joka kerta mieleen meidän eka away soccer game! Eräs kavereistani istui mun vieressä bussissa ja hoilasi tätä (osasi myös laulaa eli ei moitittavaa). Tämä takia varmaan ajattelenkin Elizaa joka kerta kun kuulen tämän, ihan mahti tyyppi. Muutenkin tästä tulee mieleen koko soccer kausi joka oli kyllä ihan mahtava ja josta tykkäsin ihan hulluna ja oli aivan surku lopettaa. Voi niitä aikoja!

Disciple - Things Left Unsaid

Tykästyin tähän kun kuulin ensimmäisen kerran. Toisaalta kuulin tätä paljon varsinkin silloin parina joulua edeltävänä kuukautena kun oli aika paljon ongelmia perheen kanssa sekä olin vähän alamaissa ja kyllä tulee vielä edelleen vähän apea olo kun tämän kuulee. Uuteen perheeseen muutettuani en vähään aikaan halunnut kuullakaan koko kappaletta ja laitoinkin musiikin pois aina jos tämä kuului, mutta nykyään taas tykkään kun sittemmin uskaltauduin taas kuuntelemaan erilaisessa tilanteessa.

Florida

Sean Kingston - Fire Burning

Tämä on niin tanssimusiikkia! Tulee mieleen homecominng syksyllä ja se kun olin tanssilattialla ja siihen tuli kaksi jotain random poikaa, mua varmaan metrin pitempiä ja siinä sitten vedettiin parit mahtavat tanssimuuvit niitten kans (ja kyllä vain ystävät hyvät, minäkin!). Harmittaa vain kun en vielä siinä vaiheessa tuntenut kovin paljoa oppilaita nimeltä ja en siis voi muistaa ketkä nämä kaksi prinssiä olivat.

Jay Sean ft. Lil' Wayne - Down

Myös tästä tulee mieleen homecoming (joka oli tosi hauska, näin btw!). Tämä kuului kun eräs kaverini tuli hakemaan minua tanssimaan ja muistan sitten niin elävästi kun se veivaili siinä menemään (ihan tyttö kuitenkin oli) ja hoilotti mulle tätä kappaletta kuvitteelliseen mikrofoniin!

Finger Eleven - Paralyzer

Tämä on vain tällainen joka kuului kans tosi paljon. Jostain syystä muistuttaa Halloweenista, mutta en voi silti kyllä muistaa mitään erityistä syytä sille, miksi se siihen saattaisi liittyä. Piti kuitenkin laittaa.

Owl City - Fireflies

GAAAAAH, vihaan tätä! Olin kaverini Sweet 16 -synttäreillä ja tanssin tämän aikana yhden inhan pojan kanssa koska olin liian kohtelias kieltäytyäkseni. Tajusin, että nyt taisi olla ensimmäinen kerta kun itse asiassa kuuntelen tämän sen jälkeen (lukuunottamatta traumaattista aamua jolloin olin laittanut herätyskellon herätysääneksi radion ja tämä kuului juuri silloin sieltä -> maailman nopein ylösnousu ja syöksy repimään radion johtoa seinästä). Okei, ei tämä nyt oikeasti niin paha ole, se tyyppi vain oli karmea, haha.

Vermont

Ke$ha - Tik Tok

Tämä on niiiiiin koriskauden kappale! Alkaa naurattaa joka kerta kun kuulen tämän kun tulee vaan mieleen meidän coach huutamassa naama punaisena kentän laidalta että "Rebound, girls!REBOUND!" Tämä kuului myös tosi monesti ennen peliä olleissa lämmittelyissä eli voin edelleen nähdä itseni viskomassa palloa kohti koria hienossa muodostelmassamme, joka piri erikseen opetelle lämmittelyjä varten.

Soulja Boy - Crank That

No, kukaan tuskin ainakaan on voinut elää niin pussi päässä ettei Soulja Boyta tietäisi. Tästä tulee niin auttamattomasti mieleen semi formal, että pakko laittaa! Muita kappaleita en semi formalista muistakaan enkä varsinkaan niitä hitaita, jotka minua ihan yllättäen pyydettiin tanssimaan. Asiaan saattoi tosin vaikuttaa taivaallisen hyvältä tuoksunut mieshenkilö aivan naamani edessä (joka näin btw oli sitä mieltä, että musiikki siellä oli syvältä eli ei kai sitten haittaa etten muista). Casey tulee tästä mieleen siksi kun istuin penkillä katsomassa kun se oli tanssimassa muiden kanssa ja mulle selvisi vasta silloin, että tähän on olemassa jonkinlaiset tanssiaskeleetkin. Se oli hupaisaa katsottavaa!

Rednex - Cotton Eyed Joe

DJ Casper - Cha Cha Slide

Laitoin nämä kaksi nyt samaan kategoriaan, koska nämä on vain tällaisia tosi hauskoja tanssikappaleita, jotka olen tanssinut niinnniiinniin monet kerrat etten edes muista (sorry tytöt, Amerikassa vielä tanssin!). Cotton Eyed Joen yks kaverini opetti mulle kerran pyynnöstäni koulun aulassa ja se on just sellainen out of breath -kappale, jossa tulee kuuma ja jossian vaiheessa alkaa miettiin että eikö se koskaan lopu. Hauska silti!
Ja Cha Cha Slide nyt on ihan paras! Siinä ei tarvi edes muistaa askeleita kun siinä koko ajan kerrotaan mitä pitää tehdä ja siksi se olikin niin kiva. Kaikki oli aina tanssimassa näitä ja siellä sitten aina koko koulun kanssa näitä pompittiin. Lisäksi myös Macarena oli vakiomusiikkia eli kyllä on sitäkin tullut tanssittua!

Connecticut

The Eagles - Hotel California

Okei, nimi sanoo kyllä California mutta itse matkustan joka kerta takaisin Floridaan kuullessani kappaleen ja rrrrakastan tätä! Tämä kuului radiosta (ja kuulin silloin ensimmäistä kertaa) kun ajettiin yhtenä iltana host momin ja siskon kanssa takas rannalta ja oli jo pimeää. Istuin etupenkillä ja tuijottelin vain ikkunasta ulos kaupungin valoja ja satunnaisia palmuja tien vieressä ja oli jostain syystä aivan ihana fiilis.

The Sounds - Painted By Numbers

Mun softball-kappale! Kuuntelin tämän melkein aina kun meillä oli away game ja päällimmäisenä tuleekin mieleen kun tärisin softball-kamppeissa bussissa kaikki mukana olevat takit peittona ja valmentaja roikkuu penkin selkänojan yli nauraen mulle ja kysellen tarvinko lisää takkeja. Mulla oli aivan parhaat valmentajat, mutta etenkin assistant coach oli niin loistava ettei mitään rajaa, mulla on sitä ikävä vaikka se aina nauroikin minulle ja juoksi päätä pudistellen ja itsekseen hymyillen apuun aina kun jouduin onnettomuuteen (eli tosi usein). Soccer oli ihanaa mutta softball vei voiton mennen tullen, meillä oli ihana joukkue ja ihanat valmentajat ja koko kausi oli vain aivan loistava!

South Carolina

Cam'ron ft Jay Z - Welcome To New York City

Tämä ei varmaan paljon selittelyjä kaipaa, the title says it all. Mulla on ikävä niitä kaikkia ihania pikkukatuja, pitkää hiekkarantaa, rakennuksia, turbaanipäistä miestä metrossa, Queensin naapureita jotka biletti porukalla laittamalla valtavat kajarit yhden talon pihaan ja volyymit kaakkoo niin että Manhattanilla saakka jytisi ja... no, kaikkea.

Jonathan Rhys Meyers - Something Inside

Kuolen joka kerta hieman lisää kun kuulen tämän, vaikka kappale on ihana.
Kappale on August Rush -nimisestä elokuvasta (rakastan sitä elokuvaa aivan älyttömästi!), joka me katsottiin host perheen kanssa vähän sen jälkeen kun tultiin kotiin New Yorkista eli pari päivää ennen kuin lähdin takaisin Suomeen. Kuuntelin tätä kun istuin lentokoneessa katsomassa ulos ikkunasta ja ei koskaan ole ollut niin tyhjä olo. Ei sitä oikein voi kuvailla, se kai pitää itse kokea. Tästä kappaleesta tulee kuitenkin joka kerta mieleen maailman paras host perheeni, jota mulla on ihan järkyttävä ikävä ♥

New York

Tässä oli sitten mun vaihtarivuoteni musiikeilla tiivistettynä. Tietenkään tästä ei voi saada kovin selkeää kuvaa, mutta itse kävin kyllä tätä postausta tehdessäni läpi koko vuoteni ylä- ja alamäkineen ja olin kyllä aika haikeana loppua kohti.

Tämä kuulostaa niin loppuun kulutetulta, mutta se on myöskin niin totta: vaihtoon lähteminen oli paras päätös, jonka koskaan olen tehnyt!

"You can find me on a table full of Vodka and Tequila"

Oho, taasko?!

No jaa, pitää varmaan ottaa ilo irti aina kun on mahdollisuus.

Mulle kävi ensimmäistä kertaa klassinen "nälkäisenä baariin" -kömmähdys ja sen kyllä huomasi. Ilahtuneina huomasimme paikalle päästyämme, että myös pitkään kiinnostusta herättänyt kasaripuoli oli auki ja siellä sitten istuskeltiinkin melko iso osa ajasta. Paikalle oli ilmaantunut myös jokin merkillinen vempele, jonka käyttötarkoituksesta en ole varma enkä myöskään ole niin kiinnostunut että olisin alkanut selvittämään.

Itse en jostain syystä ollut tavallisuudesta poiketen kovinkaan sosiaalinen. Juttelin kyllä ihmisille jos ne tuli puhumaan ja totta kai kavereille (mulla oli melkein koko yön asiaa yhdelle kaverilleni, mutta en nähnyt sitä paljon yhtään ja sitten kun näin, tuijotin vain koomaisena enkä sitten saanut asiaani koskaan sanottua, enää en muistakaan mitä se oli eli ei kai kovin tärkeää).

Yhdessä välissä sitten tapahtui se, minkä olen aina pelännyt tekeväni ja ärtyneisyystaso asian johdosta on edelleen taivaissa (tuskin koskaan laskeekaan). Toisaalta reissu oli monilta osin hulvaton (olen nauranut koko viikonlopun muistikuvalle siitä, miten Joy marssi Mäkkäristä kahden ison pussin kanssa ja millaisen keskustelun kaverini asiasta kävin poikaystävänsä kanssa).

Lauantaina järkytyin kun huomasin korkkarini koron pinnasta irronneen palasen, mutta nyt asia enää lähinnä naurattaa. Koska en yöllä huomannut palan irtoamista, en voi tarkalleen sanoa miten juttu tapahtui, mutta olen lähes 100% varma, että se irtosi kun liukastuin ne jumalattoman pitkät ja pelottavat portaat alas päättäessäni käydä vessassa nopeasti. Pidin kyllä kaiteesta kiinni ja kaikkea, mutta yritin päästä alas mahdollisimman nopeasti ja joku viisi porrasta ennen lattiaa jalka lipsahti ja lopun matkaa liu'uin istuallani. Häpesin niin että olisin halunnut vajota maan alle, mutta ei auttanut muu kuin kömpiä mahdollisimman coolisti seisomaan kahden järjestyksenvalvojan, random tanssija-miesten ja portaiden alapäässä seisoneen naisen tuijottaessa vieressä, ja jatkaa matkaa vessoille.

Muutoin viikonloppu on seilattu sukulaisten luona: ensin papan 80 vee synttärit ja tänään serkkuni valmistujaisjuhlat. Tällaisten kaltaisissa tilaisuuksissa tuntuu joka kerta siltä, että mulle on kasvanut useita ylimääräisiä raajoja ja puheeni kuulosta epämääriseltä muminalta huolimatta siitä, miten kovasti yritän puhua selkeästi. Lähinnä sitten yleensä tyydynkin istuskelemaan hiljaa ja kuuntelemaan muita samalla kun mussutan tyytyväisenä kakkua.

Uskaltauduin kylläkin lauantaina poistumaan jäätävään ulkoilmaan siksi aikaa, että kävelin kaverini kanssa kuntosalille. Olen suruksein saanut huomata kuntoni rupsahtaneen ja tunsin itseni urpoksi kun yritin saada laitteet liikkumaan vain huomatakseni, että painoja on käytävä vähentämässä huomattavat määrät ennen kuin se suostuu nytkähtämäänkään.

Kerhojen vetäminen ei ehkä sittenkään käy niin hyvin liikunnasta ja pakkasten takia hankaloitunut hiihtäminen on nyt kaiketi korvattava jollain muulla.

Ensimmäistä kertaa odotan koeviikkoa suorastaan innolla. Koska kurssit ovat olleet lähinnä kertauskursseja, ei ne vaikuta keskiarvoon ja se on mahtavaa, koska kertauskurssien aikana en mm. ole opiskellut. Yhteiskuntaoppia pitäisi lukea ja useamman kerran päivässä muistan myös sen tosiasian, että aloin tenttimään yhtä kurssia ja olen saanut tehtäviä tehtyä tasan zero.

Asialle on kiireesti tehtävä jotain.

Vihaan päivä päivältä enemmän tuota nurkassa odottavaa kirjapinoa. Matikan vielä kestän, koska haluaisin tosissani päästä opiskelemaan sitä yliopistoon, mutta kemia turhauttaa kun en muista mitään ja fysiikasta en edes halua puhua.

Mistä muistuikin mieleeni tällä hemmetin sekunnilla, että fysiikan yo-koe pitää palauttaa huomenna ja olenko tehnyt?

NO EN!

Okei, ajatukset ei enää kulje kun muistin tuon yo-kokeen ja tämä jää nyt siis tähän. Mikäli asiat on yhä ennallaan ja vitutukseen ei voi kuolla niin huomenna nauttimaan viimeisestä oikeasta koulupäivästä lukiossa, muussa tapauksessa nämä on hyvästit.

with love,
Jenni
(mikä sarkasmi?!)

Lellipentu paikannettu ostoskeskuksen parkkihallista!

Meinasi jäädä tämäkin päivitys tekemättä kun tarkistin kameraan kertyneen kuvasaldon ja siellä oli vain pari onnetonta kuvaa poikittain. Hohhoijaa, en voi tajuta että Rovaniemeltäkin oli vain kaverini ottaman tie-kuvan lisäksi muutama surullinen ranskis-kuva ja vaalimainos, vaikka kuvauskohteita luultavasti vilisi!

No, näillä ja tylsyyden multihuipentumallani, jasmiini-origamilla, mennään.

Tiistaina köröteltiin muiden ankarien pohdintojen ja mielialan ailahtelujen seurauksena kahdestaan Rovaniemelle kaverini kanssa. Matkaseurani vuoksi ei siis ole matkasta muuta sanottavaa kuin että korvat tötteröllä taas kuunneltiin bassojen jytinää ja sen verran Krisu suvaitsi hellittää että laittoi pienemmälle haukkuakseen minua levyllä olleesta Skrillexin kappaleesta (yritän edelleen opetella kuuntelemaan sitä, mutta suoranaista edistystä ei ole tapahtunut).

Koko matkan kuitenkin ajelin rasittavan autolijan hännillä: pääasiallisesti se körötteli siinä kahdeksan kympin kieppeillä, mutta heti kun tuli ohituksen kriteerit ylittävä suora niin se polkaisi kaasun pohjaan ja itse sitten kiroillen painelin perään. Onnekseni senkin autoilijan tahti kiristyi loppumatkaa kohten (ilmeisesti itseluottamuksen kasvaessa) ja mekin oltiin perillä ennen kauppojen sulkeutumista.

Ruokapaikan valinnan luovutin tapani mukaan kaverilleni: olen itse melkein kaikkiruokainen (eli alas menee niin salaatti, pitsa, keitot kuin hampurilaisetkin) ja siksi olen todennut parhaaksi luovuttaa päätösvalta senhetkiselle seuralaiselleni. Krisun päätös oli selvä, eli Hesburgerille olisi päästävä. Kun kysyin mielenkiinnosta eikö se vaihteeksi haluaisi jotain terveellisempää, niin vastaus kuului että Rax käy myös oikein hyvin.

Mitään merkittäviä ostoksia ei tullut mukaan. Epämerkittävillä ostoksilla nyt meinaan lähinnä sitä, että mitään en löytänyt mitä lähdin hakemaan. Sain silti vaatekaappini pitkään kaipaaman mekon ja alesta löytyi vielä yksi paita joka tarttui mukaan puoliksi vahingossa (sovittaminen jäi kesken kriisin takia). Lisäksi mukaan tarttui Amerikan-ajoilta tuttu rakkaus: Doritos-sipsit. Jostain kumman syystä kirjahyllyssäni on nyt myös ovelasti kirjojen väliin piilotettu pullo (miten niin taas juhlimaan?).

Joo ja olin tosiaan H&Mn sovituskopissa tyytyväisenä ilman paitaa sovittamassa vaatevuorta, kun puhelin soi. Ajattelin Kristan kaipaavan minua kun olin jo ollut sovittamassa hyvän tovin ja kaivelin rauhalliseen tahtiin puhelimen laukusta. Se oli kuitenkin isi ja olin kupsahtaa järkytyksestä siihen paikkaan, kun vastasin ja isi vain totesi, että "Missä oot? Meepä käymään autolla. Joku on peruuttanut siihen pahki."

Siinä sitten kiskoin paidat päälle (ihmeekseni sain ne oikein päin!), keräsin kasan sovittamiani vaatteita ja yritin niitä sitten kauheassa kiireessä lappaa hyllyyn. Krisukin oli hukassa, mutta onneksi se sitten löytyi ja kasasin sille hyväksi havaitsemani vaatteet jättäen sen seisoskelemaan kauppaan.

Itse tein sitten korkkarijuoksun maailmanennätyksen pinkomalla läpi kauppakeskuksen pitkän käytävän takki auki hulmuten ja laukku perässä liihottaen. Kipsutin sitten samaa vauhtia parkkihalliin ja bongasin hyvin pian meidän auton ja sen vieressä seisoskelevat naiset.

Oikein asiallisia ihmisiä ja ottivat itse yhteyttä kolhaistuaan meidän autoa, mutta pisteet kyllä laski kun kipitin koroissani paikalle ja toinen niistä vastasi tervehdykseeni seuraavasti: "Katoinkin että siinä on sen näköinen tyttö joka vois olla isin autolla liikkeellä".

Pidin naamani peruslukemilla ja ignorasin kommentin, katsoin kun se esitteli naarmut, otin yhteystiedot ylös ja ignorasin siinä samalla toisen naisen kysymyksen siitä, jäikö shoppailut pahasti kesken.

No, suuria vahinkoja ei onneksi sattunut ja vakuutusyhtiö korvaa, eheh.

Toisen dramaattisen hetken koin huomatessani jalankulkijoille vaihtuvan vihreän valon kun minä ja kaverini oltiin vielä matkojen päässä liikennevaloista. Niinpä hoputin liukastumispelostaan marisevan kaverini juoksemaan huomauttaen, että ei täällä liukastu.

No, kuinkas käykään kun Jenni pääsee keskelle lähiseudun vilkkainta risteystä? Kyllä vain, korko luisti sivuttain ja kupsahdin nurin keskelle sitä isoa tietä.

Kaiken kukkuraksi mulla ei ollut hanskoja mukana ja pidin näin ollen käsiä taskusssa, mikä nyt ei ainakaan edesauttanut tyylikästä kaatumista: sain kiinni vasta kyynärpäällä eli aika perusteellinen sukellus tuli tehtyä. Häpesin silmät päästä kiivetessäni ylös maasta valonnopeudella tuntien olevani spottivaloissa paikalle pysähtyneiden autojen ja muiden jalankulkijoiden tuijotuksen alla.

Kaverini vain hirnui vieressä todeten kyllä, että yritti tulla apuun mutta olin niin nopeasti ylhäällä ettei se ehtinyt.
Auts, kirvelevä häpeä-flashback iski tätä kirjoittaessa, vaikka yleensä olen niin tottunut kömpelyyteeni etten juurikaan jaksa hävetä jokaista kompastumistani.

Keskiviikkona selvisin yllättävän hyvin äikän esseeprelistä. Luulin istuvani siellä niin kauan, että mut lopulta potkitaan ulos, mutta olinkin valmis noin puolitoista tuntia ennen kuin sai edes poistua paikalta. Niinpä sitten tuhersin luovuudenpuuskassani piirustuksen luonnostelupaperille tietämättä, että se pitäisi myös palauttaa.

Onneksi piirrän vain sivistyneitä kuvia.

Suureksi ilokseni sain jälleen tehtäväksi fysiikan YO:n, joka pitää palauttaa. Olisin kyllä rehellisesti sanottuna voinut alkaa itkemään kun sen kokeen sain, sillä en osaa tässä vaiheessa enää mitään ja niiden kolmen ensimmäisen kurssin asiat, jotka osasin, on jo onnellisesti unohtuneet kun nekin kävin 2008 ja 2009. Nyyhkis.

Pitänee varmaan vain yrittää.

No jaa, ei ole paljon koulua jäljellä, sitten olen onnellinen!

PS. Sano H, sano A, sano A V I S T O. Vaalisalaisuudesta viis, minä äänestän Haavistoa! Siinä vasta fiksu mies ja olisin kyllä iloinen jos siitä tulisi pesidentti!

Some things that make me happy

Sain idean päivitykseen Krisulta ja päätin sitten tehdä itsekin päivittääkseni välillä jotain muuta kuin pelkkää tavallista löpinää. Kuvien valitseminen niin monen joukosta oli kyllä haastavaa ja jouduin hylkäämään monta kelpoa ehdokasta pitääkseni määrän kymmenessä. Kuvat siis täältä.

PS. Satunnaisessa järjestyksessä.

Sama kärmeskielellä, kiitos!

Okei, tähän alkuun saatte erään Harry Potter -videon, joka on tänään aiheuttanut minulle harmaita hiuksia kaverini muodossa.





Kaverini oli nimittäin suureksi surukseni katsonut tämän videon  uudelleen viikonloppuna (joskus viime vuonna sen sille linkitin muistaakseni) ja sen vuoksi jouduin lähes koko sählykerhon ajan kuuntelemaan sen imitointia kärmeskielestä (voitte kuunnella suuntaa antavan esimerkin videolta kohdasta, jossa Harry ja Voldemort bailaa limusiinissa).

Tämä samainen kaverini on myös pääsyy siihen, että yleensäkään päivitän blogia tänään. Kultainen sääntöhän kuuluu seuraavasti: "Kaikki, minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille". Ja minä haluan Krisun tekevän kolmen sivun pituisen postauksen blogiinsa, aivan niin kuin se pyysi minua tekemään sellaisen tänään.

Jos joku ei jo ole huomennut niin itsehän elän orjallisesti Raamatun ohjeiden mukaisesti.
Eiku siis mitä?

Okei, just joo.

Minun oletetaan kursivan kasaan kolme sivua, vaikka päivitin viimeksi eilen illalla?

Hohhoijaa, kovat on odotukset.

Tänään on Chinese New Year ja Joy halusi sen kunniaksi kokata meille kiinalaista ruokaa. Olin totta kai aivan innoissani, koska rakastan sen tekemiä ruokia yli kaiken, vaikken muutoin kiinalaisista eväistä oikein perustakaan (varsinkin vihaan sitä, että ne syö kalaa niin paljon, Joy on kuitenkin jättänyt kalan pois omista kokkailuistaan). Pääsin myös auttamaan vähän ja käärin siskoni kanssa jauheliharuohosipuli-nokareita taikinan sisään.

Lopputuloksen olisi kuulemma pitänyt näyttää kukilta, mutta minun ja siskoni luomukset olivat lähinnä aivomaisia. Maku oli silti hyvä!

Tarjolla oli myös mahdollisuus kääriä fried rice sellaisiin sushissa käytettäviin "mattoihin" (anteeksi lack of knowledge tämän alan sanaston kanssa). Katsoin epäilevästi vieresä, miten Joy kääri omat ruokansa vihreään liuskaan. Kun se söi sitä, kuulosti niin kuin paperia olisi haukannut. Haistelin siskoni ottamaa maton palasta ja olin pökrätä pelkästä järkytyksestä haistaessani ahvenen.

Sanomattakin kai selvää, että minun kokeilut rajoittuivat näin ollen pelkkään katseluun ja haistamiseen, syömään en sellaista suostunut (kuin en myöskään suostu syömään mitään kalaa tai muita mereneläviä sisältäviä ruokia).

Muutoin ruoka oli ihan taivaallista, pitää varmaan pyytä Joyta opettamaan vähän kokkaamista mullekin ennen kuin se lähtee!

Jos joku onneton olisi erehtynyt unohtamaan tämän olevan viimeinen kouluviikko, niin asia varmasti palautuisi mieleen viimeistään meidän abiturienttien tunteja seuraamalla: missään ei varmasti ole ollut vetelämpää porukkaa. Kaikki on kuin löysiä makaroneja, makoillaan vain pulpeteilla silmät lurpottaen ja vieruskaverille hiljaa tai vähemmän hiljaa lörpöttäen samalla kun opettajat yrittää saada edes jonkun huomion kiinnittymään opetettavaan asiaan.

Kirjat avataan aikaisintaan sitten, kun ope on kolme kertaa käskenyt ja on hyvin tavallista, että kirja on aamuhulinassa unohtunut kotiin (ellei sitten ole ollut siellä tiiviisti edeltäneestä viikosta saakka). Läksyjä on turha tarkistaa, koska kaikki vain istuu apaattisina paikoillaan tyhjyyteen tuijottaen, harvoin kukaan edes tietää mitä on tullut läksyksi puhumattakaan siitä, että joku olisi tehnyt ne.

Ruokailun alkaessa muodostetaan max viiden hengen porukat siten, että vähintään yksi porukan jäsen on autolla liikkellä. Sitten sulloudutaan autoon, itketään 500 metrin matka ruokailuun auton kylmyyttä ja raahaudutaan viimeisillä voimilla lastaamaan ruoka lautaselle. Sitä sitten nakerretaan autuaana tyhjääkin tyhjempään vatsaan, kunnes joku huomaa että tunti on alkanut tai juuri alkamassa.

Lopulta kaikki saapuvat luokkaan porrastetusti, tavallisesti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ja tuntia voidaan pitää suunnilleen vartti, ennen kuin ensimmäiset alkavat kysellä olisiko mahdollista lopettaa sinä päivänä hieman aikaisemmin. Loput tunnista meneekin asiasta inttäessä ja kellon soidessa kireä ilmapiiri lopulta hellittää jokaisen hajaantuessa omalle taholleen.

Welcome to our life!

Minä ja kaverini yritettiin kerhossa keksiä kuumeisesti miten päästäisiin penkkaripäivänä baariin jos mistään ei löydy kuskia. Keksimme monta omasta mielestämme varmasti hyvin toimivaa ideaa (linja-autolla Rolloon ja aamuyön tunnit hengaillaan Mäkkärissä kunnes linja-auto lähtee takaisin // isketään itsellemme baarista miehet, jotka on valmiita tarjoamaan yöpaikkaa // liftataan). Ideoiden käyttökelpoisuudesta voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta hauskojen asioiden eteen on otettava joskus riskejä.

Selailtiin tänään kavereiden kanssa vapaatunnilla mahdollisia ehdokkaita penkkariasuiksi, mutta jotenkin löydettiin itsemme tutkimassa pukuja vilauttelija-mummosta ja itsensäpaljastaja-papasta ja se touhu jäi sitten siihen. Vaikka sangen mielenkiintoiset puvut olivatkin, ei voitu kieltää sitä! Olisipa mielenkiintoista nähdä ihmisten ilmeet kun sellainen yllä saapuisi paikalle penkkaripäivänä.

Päätimme myös olla ottamatta riskejä ruuan kanssa ja, niin houkuttelevalta kuin jauheliharisotto kuulostikin, suuntasimme grillille kun lopulta oltiin saatu käyttöömme auto (ulkona oli yli -20℃ pakkasta eli kävelyä vältimme viimeiseen saakka).

Itse olen syönyt koko elämäni aikana vain kerran aiemmin paikkakuntamme grillillä ja se kerta oli viime keväänä. Nyt kuitenkin rohkaistuin ja lounastin kanahampurilaisen merkeissä kaverini piikkiin (okei, olen sille nyt velkaa muutenkin yhteensä reilu kymmenen euroa, mutta eräs toinen kaverini ja siskoni ovat tälle kaverille velkaa yli satasen molemmat, joten velkani ovat sangen pieniä loppupeleissä).

Eilen illalla en voinut taas olla ihmettelemättä onnetonta tuuriani, kun puhdistin uusimpia reikiä korvissani.

Oikeanpuoleisesta oli tullut hieman verta ja niinpä kiskoin korvakorun irti puhdistaakseni sen kunnolla (mikä kuusi viikkoa? itse vaihdoin korvakorun jo kahden viikon jälkeen, oho). Sain reiän putsattua ja aloin tukkimaan korvista takaisin, kun puolivälissä urakkaani hiukset tippui korvan takaa suoraan eteen.

No, ei muuta kuin kaikki järki käyttöön!
Pyyhkäisin siis sen enempiä ajattelematta hiukset pois edestä ja totta kai siinä samassa rytäkässä myös korvakorun, joka oli vain puoliksi paikallaan.

Onnettomana sitten katselin, miten juuri puhdistamastani korviksen reiästä alkoi pulputa verta.
Tämä ei tosin ollut se suurin järkytys, hehheh.

Surkuhupaisinta tässä koko hommassa oli se, että kun huitaisin korvakoruni irti, se korvis lensi suoraan mun korvaan. Siis ihan sinne korvakäytävään. Hetkeksi jäädyin ja pohdin saattoiko se edes olla mahdollista, mutta  niin tosiaan oli käynyt.

Siinä sitten hetken aikaa hypin paikallani pää kallellaan ja sain kuin sainkin lopulta kaivettua korvikseni pois korvasta.

Äskettäin kävin myös havainnoimassa sellaista asiaa, että leuanvetoon tarkoitettu tanko on lopultakin kiinnitetty paikalleen ihan kunnolla!

Menin tietenkin innoissani kokeilemaan sitä ja mitä sainkaan huomata?
Tanko oli liian korkealla.

Jouduin siis hyppäämään vähän yltääkseni ottamaan kunnolla kiinni tangosta ja valitettavasti se vei kaikki voimani enkä saanutkaan kiskottua leukaani tangon yläpuolelle (tavallisestihan tämä siis onnistuisi). No, ehkä jos syön oikein paljon saatan vielä joku päivä yltää ottamaan kiinni tangosta.

Nyt taidankin lähteä intoilemaan sitä tosiasiaa, että huomenna on kaksi ensimmäistä tuntia vapaata! Maanantait on poikkeuksetta joko iltoja, jolloin menen nukkumaan tosi myöhään tai tosi aikaisin. Tänään ollaan siinä aikaisessa ääripäässä, koska ei ole mitään ihanampaa kuin pitkät yöunet kouluviikolla!

Huomenna matkaan myös (taas vaihteeksi, hohhoijaa) Rolloon Krisun kanssa. Rahan tuhlaaminen onkin lemppari harrastukseni, jeejee.

Kärsivän stalkkerin ilta-avautuminen

Istun täällä nyt aivan järkyttävässä hartia- ja selkäsäryssä (lämpötyyny olkapäillä ja Stitch kannustamassa tuossa vieressä) enkä jaksa odottaa että huomenna pääsen kouluun ja kavereiden iloisin mielin tarjoamaan hartiahierontaan, minkä seurauksena kykenen ehkä kääntämään päätä tiistaihin mennessä.

Vitsi vitsi, ei mun kaverit kenenkään hartioita hiero.
Krisu kyllä saisi sen tehdä, koska olen sitä niin monet kerrat tökkinyt kynällä olkapäihin ("Kun se tuntuu niin kivalta!"), perjantaina raavin sen kättä ("Kun se tuntuu niin kivalta!") ja kaiken lisäksi se haaveilee ostavansa itselleen kokovartalovispilän, jolla kuulemma saan sitten hipsuttaa sen selkään kun se löhöää katsomassa telkkaria tai datailemassa.

No, jos ei muuta niin ainakin Krista saa ensi viikolla värjätä multa hiukset kun juurikasvu alkaa jo olemaan oksettava! Tai sitten odotan vielä vähän niin ettei ehdi ilmaantua söpöä juurikasvua penkkareihin (noloa, iik). Toisaalta tämä hiusten värjääminenkään ei enää ilmeisesti ole pelkkä palvelus kaveriltani, koska se eräänä päivänä koulussa otti asiaksi ilmoittaa, että minun pitää nyppiä sen kulmakarvat kun se seuraavan kerran värjää minulta hiukset.

Kaikenlaista sitä näkeekin.

Päädyin tosiaan tähän tuskalliseen tilaan kasaamalla toisen niistä sängyn alta löytyneistä palapeleistä! Pohdin täällä nyt ankarasti sitä, oliko hyöty suurempi kuin haitta.

No jaa, oma vikani kai se on kun päätin palapelin kasata lattialla ja niinpä sitten istuskelin kolmin kerroin taittuneena lattiatyynyllä pää kumarassa.

Mutta kehitin samalla englannin osaamistani kuuntelemalla Harry Potteria enkuksi, jeejee.
Olin aivan ilahtunut kun aina välillä tajusin oppineeni uusia sanoja (contagious) ja kuulin seasta kielioppiasioita, joita tämän kurssin aikana on käyty (more slowly).

En tiedä johtuiko Harry Potterista vai mistä, mutta näin taas pitkästä aikaa unta englanniksi ja oli aika jännä! Vaihtarivuoden aikana jossain vaiheessa aloin tosiaan nähdä unia englanniksi koko ajan ja se jatkui vielä vähän aikaa kun olin tullut takaisin Suomeen, mutta sen jälkeen en kai ole nähnyt unta englanniksi.

Uni ei kuitenkaan valitettavasti ollut kovin laadukas, vaan käsitti mm. minut ja yhden kaverini hengaamassa O.C-tyylisessä talossa, mistä suuntasimme lämmittämään perinteistä puusaunaan ja halkopino kaatui niskaani. En tiedä onko minulla vain jonkinlaisia ennakkoluuloja kaveriani kohtaan (huolimatta siitä, että se yrittää jatkuvasti vakuuttaa olevansa lempeä yksilö), mutta joka tapauksessa vieressä istunut kaverini vain käski ilmekään värähtämättä minun kerätä halot takaisin pinoon sitten kun selviäisin takaisin jaloilleni.

Uni huipentui maagiseen kohtaukseen, jossa tuntematon mies poltti kaasupullolla kainalonsa ja jahtasi minua kävelykeppien kanssa hiekkarannalle, missä istahdin veteen kuuntelemaan alkuasukkaan vaahtoamista siitä, miten Selviytyjät-ohjelmaa oli kuvattu suoraan sen talon takapihalla!

Lauantaina sain myös raahattua itseni hiihtoladulle ja keskityin tarkkailemaan ihmisten hiihtotyylejä kun en onnistunut löytämään sopivaa uhria tavalliselle viihdenumerolleni (operaatio "Jahtaa kilpailuhenkisiä hiihtäjiä", en muista kerroinko jo miten eräänä päivänä pelleilin sydämeni kyllyydestä erään keski-ikäisen miehen kanssa, joka hiihteli minusta ohi oikein rempseästi todeten mennessään nuorison hiihtämisen näyttävän niin kevyeltä, mutta jonka ilme kyllä venähti kun otin sen kiinni lenkin lopussa).

Ensimmäisen uhrini hylkäsin hyvin pian, koska alkoi pelottaa: mysteerisesti katoileva perinteistä hiihtävä sukupuoleton olento, jota en saanut kiinni, mutta joka ilmaantui aina välillä mutkan takaa kadoten sitten jälleen merkillisesti aukealla alueella ilman mitään merkkiä.

Toisena kohtasin slalom-miehen, joka näytti laskettelevan ylämäkeen suksisauvat suoraan sivuille sojottaen. Mietin hiki otsalla miten pääsisin ohi siitä, kun se töpötti menemään pitkin latua lanteet keikkuen kuin salsa-tanssijalla konsanaan. Onnekseni tämä yksilö kuitenkin päätti siirtää kepit pois edestä ja päätin ohitusvaiheeseen. Miehen kohdalle päästyäni se kuitenkin säikäytti minut täydellisesti kääntämällä salamana päänsä outo ilme naamalla. Tämä kuvaa sitä hetkeä oikeastaan aika täydellisesti ja tuo kuva onkin ensimmäinen asia, joka tuli mieleeni kun olin toipunut järkytyksestäni.

Kolmas uhrini oli mies, joka hiihti luistelutyylillä vaappuen edestakaisin kuin ankka. Yksikseni hymyillen stalkkasin sitä, kunne tiemme erkanivat.

Neljäntenä (ja viimeisenä, nyyhkis) kohteekseni joutui nainen, joka taapersi latua niin hitaasti, että tuskin on perillä vieläkään. Se vaikutti olevan aivan omissa maailmoissaan ja kuuli minut vasta kun olin aivan lähellä, minkä seurauksena sen pää alkoi pyöriä ympäri kuin väkkärä (se ei meinannut millään paikantaa minua, koska ehdin aina siirtyä kun se sai käännettyä päänsä).

Lenkin lopuksi kohtasin vielä taikahiihtäjän ja sain sen melkein kiinni, mutta viime metreillä näin mummoni hiihtävän toiseen suuntaan ja tein jyrkän käännöksen poiketen täysin kurssistani ja näin ollen mysteerihiihtäjä pääsi minulta karkuun.

Minun ja kaverini piti lauantaina mennä käymään kuntosalilla, mutta suureksi surukseni (lollollol) kaverini ei päässytkään ja korjasimme tilanteen käymällä tänään yhdessä äänestämässä (koska kumpikaan ei olisi uskaltanut mennä yksin, hmmmmm)!

Kaverini saapui tyylikkäästi 20 minuuttia sovitusta aikataulusta myöhässä, mutta kaikkien turvallisuuden kannalta oli luultavasti parasta, että kaverini ajoi: minua kaivelee vieläkin viime keskiviikkona sattunut onneton peruutus pois kaverini pihasta. Olin nimittäin lähtenyt hakemaan kaveriani kerhoa varten ja ajoin normaaliin tapaan pihaan, mikä en tuottanut minkäänlaisia ongelmia (kuten ei yleensäkään). Kaveri hyppäsi kyytiin ja lähdin peruuttamaan pihasta samaan tapaan kuin ennenkin. Tavallisuudesta poiketen jokin meni kuitenkin vikaan ja tunsin, miten rengas humpsahti tien laidassa olevaan pehmeämpään lumeen. Kirosin siinä sitten kaverini hihitellessä samalla kun lähdin varovasti jatkamaan peruutusta. No eikö mitä, käänsin liian aikaisin ja auraviitta ja lumipenkka viisti auton kylkeä koko peruutuksen ajan.

Ja jotta kaikki olisi vielä kaksin verroin kurjempaa, ehti kaverini sanomaan vain "Hei tuossa on sitten tuo lumi----", kun olin jo peruuttanut sulavasti tien toisella puolella olevaan lumikasaan. Katsoin kaverini nauraessa parhaaksi lipua paikalta pois vähin äänin jättäen kaikki lumipenkat kuopalle.

No jaa.
Käytiin siis äänestämässä (kaverini ilmeisesti näytti pätevältä ja asiansa osaavalta, mutta minulta kysyttiin äänestinkö ensimmäistä kertaa) ja kokemus osoittautui vähemmän kauheaksi kuin olin odottanut. Eilen Putousta katsoessani aloin horjua varmana pitämästäni presidenttiehdokkaasta ja ajattelin käydä lukemassa vielä hieman lisää myös yllättävän sympaattisesta mieshenkilöstä, mutta surukseni netti oli poikki ja näin pysyin alkuperäisessä päätöksessäni.

Ainakin on velvollisuudesta nyt suoriuduttu.

Matikan, fysiikan ja kemian kirjat tuossa lirkuttelee nurkassa kutsuvasti (??), mutta olen vain tylysti ignorannut ne. En nyt jaksa panostaa tähän opiskeluun ilmeisesti kovinkaan paljoa (mikä oli havaittavissa myös siitä, että matikan opettajamme yo-kokeita palauttaessaan ilmoitti kiertelemättä meidän kaikkien olevan luusereita, kaverini blogista luntaten suora lainaus on "Te senkin luuserit!"). Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että motivaatio löytää minut yllättäen lukuloman alettua.

Ai miten niin ei?!

Lisäksi kaverini blogia lukiessani havahduin jälleen kerran siihen tosiasiaan, että ihan oikeasti pitää kohta jättää lukio ja mahtavat opettajat (kaikille tiedoksi ettei tämä nyt sitten ollut sarkasmia vaikka siihen usein sorrunkin, sillä meillä ihan oikeasti on maailman parhaat opet!) ja ja ja... no, möks.

Tämä tulee vielä olemaan kova paikka.

Eksyin katselemaan kuvia koneellani ja törmäsin jälleen kerran tähän kauniiseen otokseen viimekertaisesta Onnela-reisuustamme. Ei siinä muuten mitään vikaa ole, sykähdyttävä teinipeili-kuva alkuillasta kun hiukset oli vielä nätisti, mutta kun tämä on yksi masentava yksilö muistuttamaan minua siitä, miten lyhyt oikeasti olen!

Okei, olen pääasiallisesti päässyt yli siitä tosiasiasta, että en koskaan kasvanut pitemmäksi kuin 152cm ja harvemmin asiaa muistankaan, saatika että minua lainkaan haittaisi muiden kommentit aiheesta, mutta sitten on näitä hetkiä kun kaverini seisoo vieressä vajaat 15cm korot jalassa ja näyttää megapitkältä, samoin kuin myös toinen kaverini, jolla on kengissä vähemmän korkoa kuin minulla ja silti näyttää että seisoisin kuopassa!

No jaa, mitäpä pienistä (ja juuri tällä hetkellä tajusin miten epäsopiva tämä ilmaisu on tähän asiayhteyteen liitettynä).

Nyt on kuitenkin selvästi aika lähteä, koska I have places to be and people to see!

Ei sentään, ajattelin vain lähteä hakemaan viimeiset glögit kaapin pohjalta ja yksin juon nekin. Huomenna alkaa kuitenkin se apeita fiiliksiä herättävä viimeinen tavallinen kouluviikko (sisältäen tosin äikän prelin ja enkun kielioppikokeen, möö) ja tarvitsen hieman henkistä psyykkaamista selvitäkseni siitä.

Morjens!

Millä todennäköisyydellä tämän otsikon keksiminen tuotti vaikeuksia?

Okei, aloitin tänään päivällä postauksen ja kirjoitin sen loppuun, mutta kun rupesin lataamaan kuvia meidän netti katkesi ja wiiiuh, kaikki teksti hävisi.

Päätin sitten muutenkin väsähtäneitä hermojani lepuuttaa ja jätin koko koneen muutamaksi tunniksi ja lähdin hengaamaan muiden juttujen pariin. Sain esimerkiksi katsottua melkein kokonaan The Notebookin, jota kaverini on painostanut katsomaan. Elokuva keskeytettiin tylysti TV-ohjelman takia ja nyt odottelen täällä kärsimättömänä omaa vuoroa jatkaakseni.

Apua, tässä tämä lukio nyt sitten kohta on. Ensi viikko on viimeinen normaali kouluviikko ennen koeviikon alkua ja yhtäkkiä pitäisikin olla lukemassa kirjoituksiin.

Yritin muka edistää lukuloman ajaksi tarkoitettua opiskeluani raahaamalla tänään yksitoista kirjaa koulusta kotiin (kuusi matikkaa ja viisi fysiikkaa). Vielä pitäisi ainakin kaksi saada enkä todellakaan odota sitä innolla. Okei, ainakaan sitä fysiikkaa. Matikka on hauskaa ja odotan melkein mielenkiinnolla sen lukemista (toivon samalla tartuttavani tätä laskemiseen kohdistuvaa loputonta mielenkiintoa ja innostustani kaveriinkin, mutta toistaiseksi tulokset ovat olleet laihat).

Keskiviikoksi piti palauttaa viime kevään matikan yo valmiiksi tehtynä (no daa, yleensähän palautetaankin tekemättömänä kaikki tehtävät). Eilen sitten saatiin ne takaisin ja ei se nyt kovin hyvin mennyt, mutta huonomminkin olisi voinut mennä kun ottaa huomioon sen, että en ollut lukenut ja käytin apuna pelkkää MAOLia (rakkaus ♥). C siitä tuli, kolmen onnettoman pisteen päässä oli M (miksi en muistanut miten lasketaan todennäköisyyslaskuja?!) ja kyllähän se harmittaa, vaikka tämä ei ollut kuin tällainen "tehkääpä tämä kotona" -tyylinen tehtävä, joka ei edes vaikuta numeroon.

No jaa, olen jostain syystä saanut päähäni, että yo-kirjoituksista matikan kohdalla hyväksyn vielä C:n (pitkin hampain tosin), mutta jos huonompi tulee niin korottamaan mars.

Tämä viikko tuntuu lentäneen ohi ihan kauheaa vauhtia (ehkä siksi, että kaikki odottelee sen hidastuvan ennen koeviikkoa), koska vastahan oli maanantai!

Luulen oikeastaan tämänkin johtuvan hyvin pitkälti kerhoista ja siitä, että niitä odotan aina joko kauhulla tai innolla (jälkimmäinen ei ole vielä tapahtunut tosin) ja aika niiden aikana matelee ja sitten muulloin kulkee kaksinkertaista vauhtia. Kaikista kerhotraumoistani huolimatta olen viihtynyt etenkin kuperkeikkakerhossa, koska on hassua katsoa vierestä miten pienistä lapsista joku portaille laitettu patja voi näyttää maailman jännittävimmältä hyppyrimäeltä ja siinä ne sitten ihan onnessaan pyörittää palloja alas sitä pitkin.

Kerhoissa on ollut pakko myös reipastua, koska etenkin pienet ja sählykerholaiset heittäytyy aivan hankalaksi jos niitä ei komenna. Aluksi yritin hiljaa piipittämällä kieltää niitä, mutta nyt rähjään ihan surutta jos sievemmät pyynnöt ei tehoa.

Lisäksi kävin saarnaamassa ylemmille tahoille hävinneistä sählypalloista ja liiveistä, koska kohteliaan tylyt kirjeeni eivät tuoneet minkäänlaista parannusta asiaan. Jääkäämme odottelemaan mielenkiinnolla tuleeko asiaan muutosta.

Olen saanut jättää kuvisdiplomini nyt kokonaiseksi kolmeksi viikoksi, eli jatkan vasta koeviikon jälkeen!

Tämä on suorastaan taivaallista, koska en kaivannutkaan muuta kuin taukoa siitä riesasta. Nyt voin sitten keskittyä ajattelemaan jännittävämpiä ja miellyttävämpiä asioita ja palata asiaan kaksi kertaa stressaantuneempana ja kaiken unohtaneena.

No, sen ajan murhe se.

Penkkareitakin odotan jo ihan itse penkkareiden takia, mutta myös siksi, että silloin on taas lupa juhlia. Okei, minä ja kaverini juhlittaisiin varmaan joka viikonloppu jos se olisi mahdollista. Toisin sanoen Lapin pitkät välimatkat pitää meidän lompakot edes hieman pönäkämpinä kuin ne muutoin olisivat. Tajusin tässä tänään myös sellaisen jutun, että ei olla piiiiiitkään aikaan oltu missään koko kaveriporukalla. Viimeksi varmaan silloin vauvelimme synttäreillä syyskuussa. Minä ja Krisu kyllä liimaudutaan mukaan kuin takiaiset aina kun joku kääntää kulkunsa kohti Onnelaa, mutta muut jäävät vuorotellen kotiin erinäisistä syistä ja näin kauheasti on päässyt käymään.

Surullista kyllä.

Kaipaan maisemanvaihdosta! Edes pientä, please.

Mielelläni lähtisin tietenkin johonkin ihanaan palmuparatiisiin tai jättimäisiin kaupunkeihin ja niiden ostoskeskuksiin, mutta pelkkä viikonloppureissu olisi kuin jostain toisesta todellisuudesta, missä kaikki on perhosia ja oksentaa sateenkaaria ja missä yksisarviset laiduntaa hattarassa.

Mutta kun ei. Ja minä en mitään muuta pyydä kuin laskettelureissua!

Tänä viikonloppuna ajattelin kaiken nukkumisen ohella mm.
tehdä rästiin jääneitä koulujuttuja, lukea kirjoituksiin, tehdä läksyjä
löhötä. Ainakin jotain hyödyllisempää kuitenkin kuin tämänpäiväinen urakkani ratkaista Rubikin kuutio erillä tavalla kuin yleensä. Huokaus. Löysin onneksi sänkyni alta palapelit, jotka on pölyttyneet varmaan jostain viime keväästä. Ellei jopa viime talvesta.

No, anyway. Ajattelin kokeilla onnistuisiko niiden kokoaminen.

Toisaalta ajattelin kokeilla myös piirtämistä, joka on jäänyt ihan retuperälle. Viime viikonloppuna yritin kyllä kovasti, mutta kaivettuani venäläiset vesivärit ja näätäpensselini, sain aikaan vain onnettoman räpellyksen, jossa varjostuksetkin on penkin alla. Hylkäsin siis suunnitelmat urastani taiteilijana.

No jaa, minä olen sitten se pummi joka kiertää kaverin luota toisen luo. Lähetän listat lempiruuista aina etukäteen niin osaatte varautua.

Telkkarin pitäisi kuitenkin vapautua näillä hetkillä, eli jatkan aikamatkaani siirappiseen rakkaustarinaan, joka on todellakin sitä, mitä en koskaan katso. Okei, ehkä joskus.

Mutta yritän tässä kovasti kerätä elokuvia sitä harkitsemaani postausta varten.
Lista on toistaiseksi lyhyt ja jos tämä tahti jatkuu, on etsittävä ideat päivityksiin jostain muualta.

”...ja myös Eero Heinäsuop-- anteeksi, Heinäluoma...”

Valokuvailin jo perjantaina random juttuja blogipäivitystä varten, mutta sen kaveri-postauksen myötä ne säästyivätkin myöhempää tarkoitusta varten. Totesin tässä sitten viilentävän jäätelökupillisen jälkeen peittoon kääriytyneenä, että mikäpäs olisikaan oivallisempi hetki päivittää kuin silloin kun tarkoituksena olisi tehdä matikan yo-koe huomiselle, samoin kuin lukea enkun sanakokeeseen.

Olen kuitenkin kapinoiva abiturientti ja en siis tee mitään ennen kuin on aivan pakko. Mutta älkää ottako mallia minusta, ajaudutte rappiolle.

Yllättäen elämäni ei ole sisältänyt mitään kovin ihmeellistä (lukuunottamatta sitä, että yhteiskuntaopin tunnilla Eero Heinäluoma oli open suussa muuttumassa Eero Heinäsuovaksi). Eli toisin sanoen porskuttelen menemään entiseen malliin kärsien toisinaan vähemmän kuin yleensä, kun taas joskus kärsimykset kasvavat valtaviin mittasuhteisiin. Onneksi välitunnit ovat terapeuttisia monella tapaa ja viime aikoina onkin tuntunut, että vuorovälitunnein itketään toisillemme tekemisen paljoutta ja haikaillaan leppoisten lomapäivien perään.

Toisaalta olen seuraillut Facebookissa Amerikan kaveriani, jonka talo paloi lähes kokonaan tässä viime viikon lopulla. Se kävi aivan yhtäkkiä ja kaverilla tosiaan meni käytännössä kaikki: kenellekään perheenjäsenelle ei käynyt mitään, samoin saatiin koirat ulos, mutta perheen linnut ja kissat kyllä meni siinä mukana. Tavarat paloi, vaatteet ja ihan kaikki eli periaatteessa niillä ei ole jäljellä juuri mitään.

En kyllä osaa edes kuvitella miltä tuntuisi.

Viime perjantaina oli 13. päivä ja vaikka en taikauskoinen olekaan niin kyllä aloin jo päivän päätteeksi miettimään onko siinäkin jotain perää.

Koulupäivän laahasin läpi puhumatta paljoakaan. En ollut ollenkaan huonolla tuulella, kaikki vain harmitti ja seuraava viikko näytti synkältä. Olin suorastaan herttaista seuraa, kaverit oli varmasti vaikuttuneita.

Suurilta onnettomuuksilta kuitenkin vältyin, eli taikauskoista minusta ei silti tullut.
Koulumatkalla juuri ennen koulua tuli tosin yllättävä tuulenpuusta ja PUFFF, tien vieressä olevasta puusta humpsahti lumet suoraan mun päähän. Vauhti hyytyi hetkeksi pelkästä järkytyksestä ja lopun matkaa huidoin sitten pään päällä olevaa lumikasaa pois.
Myös pitkäaikainen pelkoni kävin toteen kun liukastuin alas koulun kirjaston portaat. Selvisin kuitenkin pelkillä mustelmilla, vaikka ehdin kyllä säikähtää kaverini puolesta kun siihen törmäsin pudotessani.

Peloistani huolimatta tämä viikko ei silti ole alkanut aivan yhtä kurjasti kuin pelkäsin.

Maanantaina suurin osa porukasta oli liikunnankurssin takia laskettelemassa ja abeista vain minä ja kolme kaveriani oltiin koulussa (miten niin ei olla urheilullisia?!). Tunneilla ei tehty oikeastaan mitään, koska sitä porukkaa ei ollut. Fysiikan tunnille olisin joutunut menemään yksin, mutta kaverini jalona persoonana suostui tulemaan kanssani.

Vietin sitten päivän viimeisen tunnin yrittäen olla vajoamatta kauheaan alakuloon kun en ymmärtänyt mitä tehdään.

Sählykerho oli yhtä epäterapeuttinen kuin yleensä.
Kerholaiset saivat kesken pelin päähänsä lähteä kiipeämään naulakoiden päälle hakemaan sählypalloa ja Krisun kanssa sitten katseltiin sydän kurkussa (Krista vähän yritti äristä niille, mutta sitä ei kuunneltu). Onneksemme kerhon ainoa vahinko oli osiin haljennut sählypallo. Lisäksi piristystä päivääni toi kaverini, jolla on selvästikin jonkinasteisia kuulovaikeuksia. Katsoin siis sylissäni olevaa paperia ja kun käännyin takaisin peliin, valmisteltiin siellä jo täyttä päätä rankkaria. Päätin ottaa tilanteesta selvää ja kysyin kaveriltani, että "Ai Krista mistä tuo rankkari tuli?". Krisu kuitenkin kuuli väärin, kääntyi minuun ja tokaisi ihmeissään: "Mikä runkkari?"

Sitten se onneton vielä kehtasi syyttää minua epäselvästä artikuloinnista kun nauroin sille silmät vuotaen saamatta koskaan tietää, mistä rankkari oli tullut.

Torstaina pitäisi sitten ilmeisesti taas mennä pitämään yksin kuperkeikkakerhoa, enkä voi olla epäilemättä kykyjani kerhonohjaajana: olen tasan kaksi kertaa pitänyt sitä kerhoa yksin ja ensimmäisellä kerralla yksi lapsista sai niin massiivisen nenäverenvuodon, että piti mennä pyytämään rakennusmieheltä apua, ja toisella kerralla kaksi löi päänsä lattiaan ja vollotti kuin viimeistä päivää.

Toisaalta olen myös hyvin järkyttynyt viimekertaisesta kauhukokemuksestani, joka jätti varmasti ikuiset arvet. Eräs kerholaiseni hävisi vessaan kesken kaiken ja ehdin jo luulla sen hukkuneen pöntöön kun ei alkanut kuulumaan, mutta sitten sieltä alkoi kuulua iloista laulua. Jossain vaiheessa se laulelu kuitenkin muuttui huuteluksi ja kun menin katsomaan mikä on hätänä, hymyili poika autuaana pöntöllä ja ilmoitti, että se ei osaa pyyhkiä.

Ei auttanut muu kuin voittaa pelkoni ja tehdä mitä oli tehtävä.

Yllätyksekseni meille oli tänään ilmestynyt makuuhuoneen oviaukkoon leuanvetoon tarkoitettu tanko. Olin jo innoissani hyppäämässä siihen, mutta äiti ja isi ehti onneksi hätiin ja ilmoittamaan, että se ei sitten ole kiinni. Harmi, jäi sitten muilta hieno showni näkemättä, itsehän olen niin etevä vetämään leukoja (saan 19 putkeen... tai ainakin sain edellisessä elämässä, nykyisessä kokeilin viimeksi pienenä kun isi nosti).

Oikeastaan minun periaatteen vuoksi pitäisi alkaa kokeilemaan leukoja että voisin näyttää kaverilleni miten prinsessoja kuuluu kantaa, koska kun pyysin tänään koulussa laiskuuden iskiessä kaveriani kantamaan minut parinkymmenen metrin matkan penkiltä toiselle (suureksi yllätyksekseni se suostui nurisematta), se roikotti minua tavalla, joka oli kyllä kaukana kaikkien prinssien uljaista elkeistä, jossa vain heilauttetaan prinsessa syliin ja kävellään vaikka maailman ääriin. Kaverini puolustukseksi on silti sanottava, että se ei tiputtanut minua lattialle kesken matkan kaikesta tästä huolimatta.

Tänään muistin jälleen kerran tuntea itseni niiiin niin todella vanhaksi. Näin käy kyllä usein, eikä asiaa ainakaan yhtään helpota Krisu, joka jaksaa muistuttaa siitä miten se on vielä kahdeksantoista kun itse täytän kaksikymmentä. Oikeasti, 20?! Tunnen itseni muinaiseksi.

Tilannetta ei suinkaan auttanut se, että marssin tänään pankkiin lompakon, autonavaimien ja laskun kanssa ja maksoin laskuni (kun nyt kerran tänään tuli sähköpostiin ilmoitus H&Mltä tulossa olevasta paketista, joka yllätyksekseni sisältääkin yhden mekon sijaan kahdeksan juttua, hups). Menin lievittämään kriisiä kaverini työpaikalle, mistä ostin kourallisen Oukki Doukkeja (niiden hinta on noussut viisi senttiä!!) ja hetken mielijohteesta pari Pätkistä (kun kerran olivat alennuksessa).

Täytyy kyllä silti sanoa, että iskenyttä ikäkriisiäni ei yhtään helpottanut se, että ruvettiin kaverini kanssa vertailemaan eri kondomimerkkien kappalehintoja, lukemaan liukuvoiteen koostumuksesta ja tutkimaan raskaustestin käyttöohjeita. Huokaus.

Yläasteen kesällä aloitettu remontti on asiasta tietävien mukaan pian valmistumassa, mutta meidän lukiolaisten elämä vaikuttaa silti muuttuvan yhä helvetillisemmäksi yläastelaisten takia!

Okei, ne on tarvineet luokkia ja muita kun yläaste on ollut koko syksyn kun pommin jäljiltä, ymmärretään. Silloin sen vielä kestikin, koska ne kävi tunneilla ja häipyi sitten omille teilleen. Nyt on kuitenkin saaneet jostain sellaisen käsityksen, että koulu on näin ollen niiden omistuksessa ja siellä on ihan okei hengata tukkimassa paikkoja 24/7.

Esimerkkinä vaikkapa nyt vessa.
Lukion välitunnit tuntuu muutenkin olevan lyhyitä ja jos siinä vessaan pitäisi vielä ehtiä niin saa kiittää onneaan jos tunnin alkaessa on ajoissa luokassa ILMAN että on pitänyt jättää vessareissu väliin: vessoihin ahtautuu välituntisin nimittäin kymmenkunta kaakattavaa yläastelaista ja se vessa ei todellakaan ole iso.

Luultavasti jokainen lukiolainen repii tässä vaiheessa jo hiuksia päästään (niitä vähäisiä harmaita, jotka on vielä jäljellä), koska nämä hankalat yläastelaiset alkaa ihan oikeasti käydä sietämättömiksi.

Niillä on oma, sata kertaa suurempi koulu joka on just remontoitu ja luulisi siellä viihtyvän (ajelisivat vaikka sillä aulaan rakennetulla hissillä jos ei muuta tekemistä ole, hitto vieköön!), mutta kun ei.

Haluaisin vaihtaa mun huoneesta järjestystä, mutta kun tämä on niin onnettoman pieni ettei kovin paljon vaihtoehtoja ole.

Lisäksi alkaa kyllästyttää nuo samat julisteet seinällä. Haluaisin teettää vaikka tosi paljon valokuvia ja laittaa niitä, mutta kun ei saa aikaiseksi sitäkään. Tai keksiä jotain muuta jännää, mutta kun ei. Viikonloppuna tosin otin seinältä pois sports team -kuvat (en tiiä miksi nekin oli niin kauan seinällä, hmmm) ja ne muutamat seinällä olleet valokuvat (jotka etsivät tällä hetkellä uutta seinää vallatakseen sen) ja laitoin mun saamat postikortit siihen tilalle. Tänään sain kymmenennen (Espanjasta) ja onhan tuo nyt edes jotain vaihtelua.

Joulukuusi kököttää itsepäisesti tuossa pöydällä (en ole laiska, tykkään vain sen valoista) eikä varmaan ole lähiaikoina lähdössäkään. No, lohduttaudun sillä että siskollani on myös joulukuusi huoneessaan.

Kävin myös hieman tekemässä tuttavuutta koulumme uuden (okei, tuli joskus joulukuun alussa) kemian ja matikan opettajan kanssa. Meitä opetti koko syksyn aivan karmea yksilö, joka ei kyllä näin tarkemmin ajateltuna edes opettanut. Kerran se tosin aloitti tunnin lätkäisemällä muistiinpanot taululle ja toteamalla: "Minä kokosin tuon kappaleen tähän muistiinpanoihin kun nuo asiat oli vähän epäselvästi jäsennelty siellä kirjassa", minkä jälkeen me kolme ahkeraan kemian opiskelijaa kopioimme muistiinpanot vihkoihin ja urakan lopuksi ope toteaa, että "Niin ja nämä samat asiathan löytyvät sitten ihan suoraan listattuna sieltä kirjasta".

Anteeksi mitä?

Muutenkin se kemian kurssi meni lähinnä ihmetellessä ja jos joku meistä erehtyi kysymään jonkin kysymyksen, katkesi tunnin pitäminen noin kymmeneksi minuutiksi että ope sai etsittyä oikean vastauksen kirjasta (eikä aina edes löytänyt). Lisäksi kaverini kysyessä katalyytin toimintaperiaatetta, oli sen selittäminen muutoin kuin "No, se vain on sovittu niin" aivan täysi mahdottomuus ja piti sitten selitys sillekin etsiä itse. Eikä ollut edes vaikea (olen edelleen katkera koska kemia nyt on sarjassamme aineita, jotka yleensä vaatii jonkinlaista opetusta että sen voi tajuta kunnolla)!

No, anyway.
Tämä uusi opettaja osoittautui kuitenkin erittäin mukavaksi tyypiksi kun siltä niitä kemiankirjoja kävin kysymässä. Jutteli mukavia ja oli aivan ystävällinen kun etsi niitä kirjoja tietämättä oikein edes mistä hakea. Tuli vähäksi aikaa sellainen fiilis, että ehkä en olekaan aivan hukassa kemian kanssa jos voin sentään hädän hetkellä käydä kysymässä hieman neuvoa ja on aiemmasta poiketen jopa todennäköistä, että opettaja osaa vastata.

Pitäisi myös alkaa lukemaan kirja, jonka kaverini niin ystävällisesti suostui mulle lainaamaan (koska lainaan sille Lostin tuotantokausia ja sillä on näin ollen jotain jolla kiristää tavaransa takaisin minulta, eheh), One Day, jonka olen joskus aloittanut mutten päässyt kovin pitkälle.

Lainasin kaveriltani myös The Notebookin, joka pitäisi katsoa joskus kun ehdin (eli never).

Elämäni on selvästi muuttumassa megakiireiseksi.
Vai miten se meni....?

Okei, nyt en enää voi vastustaa matikan yo:n huhuilua. En tiedä olenko siitä kovinkaan innoissani, koska en muista oikein mitään, mutta yritetäänpäs silti.

Ajattelin tässä myös lainata ja soveltaa kaverini postausideaa, jossa se listaa aakkosittain kappaleita, joista pitää. Itse tosin meinasin tehdä elokuvista (joita en katso paljoa, mutta haluan silti kokeilla). But we shall see what happens.

Näkemisiin.

PS. Onko teistä maailman suurin kohteliaisuus jos piirustusta kuvataan sanoin "Näyttää siltä että Picasso olisi käynyt paskantamassa tuohon paperille!"? Kaverini nimittäin kuvaili erästä luomustani näin (kerrassaan upeaa sydäntä, jos tarkkoja ollaan) ja väitti sen olevan kohteliaisuus kun valmistauduin vääntämään itkua demonstroidakseni miten loukkaantunut olin.