No jaa, pitää varmaan ottaa ilo irti aina kun on mahdollisuus.
Mulle kävi ensimmäistä kertaa klassinen "nälkäisenä baariin" -kömmähdys ja sen kyllä huomasi. Ilahtuneina huomasimme paikalle päästyämme, että myös pitkään kiinnostusta herättänyt kasaripuoli oli auki ja siellä sitten istuskeltiinkin melko iso osa ajasta. Paikalle oli ilmaantunut myös jokin merkillinen vempele, jonka käyttötarkoituksesta en ole varma enkä myöskään ole niin kiinnostunut että olisin alkanut selvittämään.
Itse en jostain syystä ollut tavallisuudesta poiketen kovinkaan sosiaalinen. Juttelin kyllä ihmisille jos ne tuli puhumaan ja totta kai kavereille (mulla oli melkein koko yön asiaa yhdelle kaverilleni, mutta en nähnyt sitä paljon yhtään ja sitten kun näin, tuijotin vain koomaisena enkä sitten saanut asiaani koskaan sanottua, enää en muistakaan mitä se oli eli ei kai kovin tärkeää).
Yhdessä välissä sitten tapahtui se, minkä olen aina pelännyt tekeväni ja ärtyneisyystaso asian johdosta on edelleen taivaissa (tuskin koskaan laskeekaan). Toisaalta reissu oli monilta osin hulvaton (olen nauranut koko viikonlopun muistikuvalle siitä, miten Joy marssi Mäkkäristä kahden ison pussin kanssa ja millaisen keskustelun kaverini asiasta kävin poikaystävänsä kanssa).
Lauantaina järkytyin kun huomasin korkkarini koron pinnasta irronneen palasen, mutta nyt asia enää lähinnä naurattaa. Koska en yöllä huomannut palan irtoamista, en voi tarkalleen sanoa miten juttu tapahtui, mutta olen lähes 100% varma, että se irtosi kun liukastuin ne jumalattoman pitkät ja pelottavat portaat alas päättäessäni käydä vessassa nopeasti. Pidin kyllä kaiteesta kiinni ja kaikkea, mutta yritin päästä alas mahdollisimman nopeasti ja joku viisi porrasta ennen lattiaa jalka lipsahti ja lopun matkaa liu'uin istuallani. Häpesin niin että olisin halunnut vajota maan alle, mutta ei auttanut muu kuin kömpiä mahdollisimman coolisti seisomaan kahden järjestyksenvalvojan, random tanssija-miesten ja portaiden alapäässä seisoneen naisen tuijottaessa vieressä, ja jatkaa matkaa vessoille.
Muutoin viikonloppu on seilattu sukulaisten luona: ensin papan 80 vee synttärit ja tänään serkkuni valmistujaisjuhlat. Tällaisten kaltaisissa tilaisuuksissa tuntuu joka kerta siltä, että mulle on kasvanut useita ylimääräisiä raajoja ja puheeni kuulosta epämääriseltä muminalta huolimatta siitä, miten kovasti yritän puhua selkeästi. Lähinnä sitten yleensä tyydynkin istuskelemaan hiljaa ja kuuntelemaan muita samalla kun mussutan tyytyväisenä kakkua.
Uskaltauduin kylläkin lauantaina poistumaan jäätävään ulkoilmaan siksi aikaa, että kävelin kaverini kanssa kuntosalille. Olen suruksein saanut huomata kuntoni rupsahtaneen ja tunsin itseni urpoksi kun yritin saada laitteet liikkumaan vain huomatakseni, että painoja on käytävä vähentämässä huomattavat määrät ennen kuin se suostuu nytkähtämäänkään.
Kerhojen vetäminen ei ehkä sittenkään käy niin hyvin liikunnasta ja pakkasten takia hankaloitunut hiihtäminen on nyt kaiketi korvattava jollain muulla.
Ensimmäistä kertaa odotan koeviikkoa suorastaan innolla. Koska kurssit ovat olleet lähinnä kertauskursseja, ei ne vaikuta keskiarvoon ja se on mahtavaa, koska kertauskurssien aikana en mm. ole opiskellut. Yhteiskuntaoppia pitäisi lukea ja useamman kerran päivässä muistan myös sen tosiasian, että aloin tenttimään yhtä kurssia ja olen saanut tehtäviä tehtyä tasan zero.
Asialle on kiireesti tehtävä jotain.
Vihaan päivä päivältä enemmän tuota nurkassa odottavaa kirjapinoa. Matikan vielä kestän, koska haluaisin tosissani päästä opiskelemaan sitä yliopistoon, mutta kemia turhauttaa kun en muista mitään ja fysiikasta en edes halua puhua.
Mistä muistuikin mieleeni tällä hemmetin sekunnilla, että fysiikan yo-koe pitää palauttaa huomenna ja olenko tehnyt?
NO EN!
Okei, ajatukset ei enää kulje kun muistin tuon yo-kokeen ja tämä jää nyt siis tähän. Mikäli asiat on yhä ennallaan ja vitutukseen ei voi kuolla niin huomenna nauttimaan viimeisestä oikeasta koulupäivästä lukiossa, muussa tapauksessa nämä on hyvästit.
with love,
Jenni
(mikä sarkasmi?!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti