Kypsiä juttuja

Style työasuni

Aloitetaan vaikka tällaisella kevyellä Haluatko miljonääriksi? -tyyppisellä kysymyksellä:

Mitä minulle tapahtui tänään töissä?
A) Käsidesipullo ruiskaisi kirvelevän sisältönsä suoraan silmiin
B) Veitsi tökkäsi silmään kun kiirehdin hakemaan ruokaa
C) Sormet litistyivät kassakoneen väliin kun löin sen kiinni
D) Kaikki yllä olevat

Joo byhyy, D se on.

Kaikki tuntui muutenkin menevän eilen ihan pieleen, johtui ehkä lyhyistä yöunista tai sitten jostain muusta. Oli ihan helpotus kun pääsin kotiin koheltamasta sieltä ja vielä ilman, että sain suurempia tuhoja aikaan.

Muistui tässä muuten mieleen tänään yksi melko hauska - joskin myös häpeällinen - juttu, joka tapahtui yllättäen myös töissä! Olin terassin kassalla ja juttelin yhden työkaverin kanssa, kun paikalle tuli asiakas ja siirryin naputtelemaan kassakonetta samalla, kun kuuntelin puolella korvalla työkaverini asiaa. Työkaverini sitten siirtyi juttunsa päätteeksi terassilta sisälle ja ajattelin ensin, että huudan sen perään vastauksen siihen juttuun. No, kuinkas ollakaan, asiakas ojensi juuri sillä hetkellä rahat ja päätinkin jättää vastaamisen myöhemmäksi ja kiittää asiakasta.

Mutta mitä tekeekään Jenni, jolla nämä kaksi aikomusta menee sekaisin?

"KIITOS!!"

Kuumotti niin helvetisti kun tahaton karjuntani kajahti läpi terassin ja kuului varmaan Kiinaan asti.

Lauantaina olin siskoni kanssa kahdestaan kotona, joten päätettiin kutsua tänne muutama kaveri. Viisi niitä lopulta saapui paikalle ja tyhjennettiin sitten porukalla reilipullot (sekä pari muuta) sekä pyörähdettiin paikallisessa pizzeriassa katsastamassa meininki.

Krisu meni hörsäisemään vodkaansa raakana ja läähätti sitten suu liekeissä pöydän ääressä kun oli niin kamala kokemus.

Kuvasin laadukkaita kuvia (meidän jääkaapista?!?!) ja nyt mua vaivaa se, että muistan yhden kamerassa olleen kuvan ja kuitenkaan sitä ei sitten aamulla enää ollut siellä. Aaaa, mitä sille oikein tapahtui? Ehkä näinkin unta.

Oli kuitenkin mukava olla porukalla pitkästä aikaa, tämmöistä kun on harvemmin tapahtunut sitten penkkareiden jälkeen kun kaikilla on ollut menoja eri aikoihin!

Sunnuntaina töistä tultua hyppäsin sitten suoraan tavaroiden kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Itse nukuin tyytyväisenä suurimman osan matkasta, mutta pikkusiskoni valitti ettei voinut nukkua kun oli niin vähän tilaa (oltiin siis kahdestaan takapenkillä ihan järkyttävän tavaravuoren kanssa). No jaa, olihan siellä vähän ahdasta, mutta kyllä minä ainakin mahduin ihan hyvin?!

Oltiin perillä joskus puoli kuuden aikoihin, laitettiin asunnolla pedit kasaan ja nukuttiin miniyöunet (jotka tosin oli minun osaltani vain jatke aiemmille yöunille).

Aamulla sitten täytyi hoitaa vakavia bisneksiä!

Heräsin vähän ennen kymmentä siihen, että sohvaa tuova mies soitti mulle ja ilmoitti olevansa kohta pihassa. Kiskoin sitten farkut jalkaan ja kipitin hiukset joka suuntaan sojottaen ja yöpaita päällä ohjaamaan miehen oikeaan paikkaan. Sain sohvani ja kaikki oli tyytyväisiä

Sitten huomattiin ettei asunnossa ollut sähköjä ja puhelu isännöitsijälle selvensi, että meidän on tehtävä sähkösopimus. Puhuin sitten sähkösopimusnaisen kanssa puhelimessa ja se yritti saada sähköt kytkettyä, mutta se ei onnistunutkaan ja jouduin odottelemaan puolisen tuntia soittoa takaisin vain kuullakseni, että jossain oli jotain häikkää ja että joku mies tulisi sähköt laittamaan päälle sinne asunnolle ja että yhteystietoni oli annettu johonkin paikkaan ongelmatapausten varalta.

Odoteltiin siinä sitten sähköjä ja reilun tunnin päästä mun puhelin soi taas ja siellä oli joku "sähköpaikasta ukkeli moro", joka pyysi tarkistamaan ettei ole säkölaitteita päällä kun sähköt kytketään. Samalla kun puhuin puhelimessa sen miehen kanssa, soi ovikello ja kun menin avaamaan, siellä seisoi toinen sähköukkeli, joka rupesi vahvan aksenttinsa kanssa kyselemään vaikeita kysymyksiä.

En tietenkään osannut vastata ja ihan hämilläni sitten tuijotin sitä miestä tietämättä pitäisikö minun keskustella sen kanssa vai vastata luurin toisessa päässä molottavalle sähköukkelille.

Lopulta ovikelloa soittanut mies kysyi minulta puhunko suomea ja sain sitten soperrettua mimmunmömmöjen kera, että puhun puhun. Samaan aikaan alkoi luurista sitten kuulua että "haloo haloo" ja jätin äitin keskustelemaan ovella olevan ukon kanssa samalla kun lopetin puheluni ja siirryn takavasemmalle kokemastani järkyttyneenä.

No, eipä siinä sitten mitään, sähköt saatiin ja jälleen oli kaikki tyytyväisiä.

Me jouduttiin vielä lähtemään Ikeaan ja ketutti ihan vähäsen. Se oli kuitenkin onneksi tosi lyhyt reissu, 45 minuuttia ja kun oli selkä vääränä kannettu mattoja, kenkähylly ja peili kotiin, lähdettiin siskoni kanssa käymään pikavisiitillä Itäkeskuksessa.

Itse istuin junassa ja metrossa ihan onnessani, mutta siskoni ei ollut yhtään vaikuttunut ja nyrpistellen kyseli miten joku haluaa edes asua isossa kaupungissa. Huoh.

Seuraava päivä oli omistettu kokonaan kaikenlaiselle kehittävälle, kuten esimerkiksi shoppailulle.

Lähdettiin aamulla ensimmäiseksi tarkastamaan miten mun asunnolta pääsisi helpoiten yliopistolle ja se osoittautuikin ihan lälläri-jutuksi: parikymmentä minuuttia bussissa ja voila, oltiin aivan koulun vieressä. Ei kyllä tutkittu mitenkään erityisemmin sitten sitä paikkaa, käytiin vain tsekkaamassa Exactumin sijainti ja suunnattiin keskustaan.

Aloitin kaupoissa kiertelyn siskoni kanssa, mutta häivyin ensimmäisen jälkeen omille teilleni ja seikkailuni päättyikin lopulta Kampista Pohjois-Esplanadille, missä harkitsin vakavissani ostavani ylihinnoitellun jäätelön ja viettäväni laatuaikaa penkillä istuskellen. Luovuin kuitenkin ideasta kylmän tuulen takia ja lähdin metsästämään kadonnutta perhettäni, yhym. Ostokseni olivat hyvin rajoittuneet (kaksi toppia), vaikka kuinka yritin metsästää sopivaa kohdetta palkkarahojeni tuhlaamiseen!

Illalla sitten vähän jomotteli jalkoja, mutta piti jaksaa lähteä noutamaan paketti postista, tilaamaan pitsoja ja vierailemaan Prismassa ja käymään vielä uudestaan kaupungilla! Simahdin saman tien kun pääsin lopulta nukkumaan ja täytyy sanoa, että nyrpistelin kyllä herätyskellolle kun se soi aamulla vartin yli neljä.

Muut jäi tyytyväisenä nukkumaan kun itse keräsin tavarani ja lampsin juna-asemalle, mistä sitten matkasin keskustaan ja sieltä bussilla Helsinki-Vantaan kautta Ouluun ja kotiin. Seuraavan kerran sitten elokuussa ja se onkin sitten pysyvästi, ihanaa!

Krista on viettänyt rattoisaa sottapyttyelämäänsä täällä meillä koko viikon siskoni seurana ja eilen olin niiden jutuissa mukana sen verran, että laitoin erittäin hienon Angry Bird -tatskan boobsiini. Oikeastaan laitettiin kaikki ja se oli hyvin kypsää, hmm.

Paljon muuta ei jännittävääkin jännittävämpään arkeeni sitten kuulukaan. Olen onnellinen siitä, että Helsingissä on nyt asunto ihan täysin valmis, junalippu on varattu (alle kuukausi!) ja saan sittenkin pyöräni mukaan eli voin kruisailla siellä ympäriinsä niin paljon kuin jaksan (vai miten se menikään?).

Mutta joo, lähden tästä nukkumaan kun huomenna pitäisi jaksaa herätä "jo" kahdeltatoista. Miten oikein kykenen siihen?!

En sitten tavoittele tällä kuvalla mitään teinipeilijärkkäri-efektiä, vaan ideana on ennemminkin se, että mulla on lopultakin asuntoni eteisessä peili, kenkähylly ja matot, jeeeeeee!

"Ass-market. Kuka kehtaa näpistää Ass-marketista?"

Poliisit on ihana sarja! ♥ Nauroin niin paljon, kun katsoin tuota jaksoa ja poliisi itsekseen mutisi S-Marketista makkaroita varastaneesta tyypistä ääntäen S-Marketin s-kirjaimet "äässeiksi"!

No, anyway.
Päivitän tätä siksi, että luettuani Mirkan uusinta kommenttia rivien välistä päädyin lopputulokseen, jonka mukaan läppärin näytön läpi tulee pian kiväärin piippu tai viidakkoveitsi ellen pian päivitä. Tässä nyt sitten väsään päivitystä hädissäni ja kädet täristen tehdäkseni Mirkan (joka muuten lähetti kuvia ja siksi tämän postauksen kuvat on aiheesta "Mirkan ja Jennin kävelylenkki jäätelöpurkin luokse" ja sisältää sekä minun että Mirkan ottamia kauniita kuvia) onnelliseksi.

Mitäpä minun elämään, ankaraa työntekoa päivästä toiseen, joskin seuraavalla viikolla on oikea löllö-viikko: maanantai ja tiistai töitä (tiistaina on mun synttärit ja Joy lähtee pois eli it's gonna be one shitty day), sitten kolme vapaata, yksi päivä töitä ja taas vapaata, koska Emma pääsee ripille ja minun täytyy siis istua hameeseen pynttäytyneenä ja seurustella pikkusormi ojossa vieraiden kanssa.

Olen kesän jälkeen viittä vaille seurapiirikuningatar, koska luvassa on vielä lisää fiinejä juhlia ennen lehtien tippumista puista.

Töissä olen lopultakin päässyt kaivautumaan ulos tiskinurkasta ja vietän nykyään suurimman osan ajastani siellä toisella puolella. Tänään paistoin aivan itse kokonaiset neljä hampurilaisateriaa, olkaa ylpeitä nyt!! Eräs urotekoni oli myös ikkunoiden peseminen, joskin minusta kyllä tuntuu että se ei ole aivan minun erikoisalaani: ikkunat kuorruttui mystiseen sameaan kerrokseen pesemisen jälkeen, vaikka yritin hangata niitä puhtaaksi. No, aina ei voi onnistua.

Huomenna menen aamu-aamuvuoroon, eli 0845 vuoroon ja joudun väkertämään kassan käyttövalmiiksi, täyttämään vitriinit tuoreilla pullilla, avaamaan ovet ja tekemään sata muuta juttua, jotka toivottavasti muistan. Eli vain pikkiriikkiset paineet on nyt kasautuneet niskaan.

Minä olen koko lukion ajan kuullut taivasteluja ja moosesteluja siitä, miten kamalan vaikea yliopistoon on päästä ja miten raskaat yo-kirjoitukset on ja ties mitä. No joo, olihan niissä kirjoituksissa oikeasti tekemistä ja näin, mutta juttujen laadun perusteella odotin C:n olevan korkein realistinen arvosanaodotus ja sitten E olikin hallitseva kirjain yo-todistuksessa niin mitä tuosta pitäisi ajatella?

Joo, okei.
Seuraavaksi hain polvet vetelänä ja pissa housussa yliopistoon, johon kaiken kuulemani mukaan ei kannattanut odottaa pääsyä ennen kuin olen täyttämässä kaksviis, mulla on rikas mies ja kolme hyvin käyttäytyvää lasta ja olen käynyt tunnollisesti vuosittain samat valmennuskurssit sekä töiden ohella joka ilta päntännyt päähäni pääsykoekirjoja.

Joku saattaa ehkä muistaa surkuhupaisan reissuni Helsinkiin ja pääsykokeisiin, missä maatakaatavassa pissahädässä lottosin farmasiaa varten 45 monivalintatehtävää ja juoksin salista ulos heti kun pääsin.

No ja eikö mitä: tänään tulin töistä kotiin ja siellä odotti kirje, jossa onniteltiin hyväksynnästä farmasian koulutusohjelmaan!

Valintakoepisteitä sain hurjat puoli, mutta lähtöpisteitä niin helvetisti, että pelkästään niillä sitten viiiiuh, heittämällä sisään.

Eli mitä voimme tästä päätellä? Olen syntynyt kultalusikka suussa, takapuolessa, korvissa ja sieraimissa ja nyt itken täällä yhyy yhyy kun postilaatikko menee tukkoon yliopiston hyväksymiskirjeistä.

But as you may already know, en ota sitä paikkaa vastaan, koska matikka oli se ykköstoive ja olen jo ottanut sitovasti vastaan opiskelupaikan matematiikan koulutusohjelmassa eli en olisi tuonne farmasiaan enää päässyt kun hoppuilin yliopistoon ilmottautumisessani.

Ja kiinnostuneille voisin tässä samalla jakaa kuumat vinkit yliopistoon pääsyä varten: panosta vähän matikkaan kirjoituksissa ja kirjoitusten jälkeen haali itseäsi kiinnostavaan alaan liittyvää pääsykoekirjallisuutta sänkysi alle, mutta älä missää nimessä lue sivuakaan! Minä onneton menin sitä englantia lukemaan ja siitä ei seurannut muuta kuin huonoa onnea.

Nyt sitten odottelen vain hyväksymiskirjettä kemiasta, jonka pääsykokeisiin en edes mennyt.. ... . .. .. . .. . Juu.

Mulle on nyt tullut kauheat paineet Mirkasta, joka päivittää kuin heikkopää ja yrittää selvästi päästä päivitysten määrässä ohi minun 135 tekstini. No jaa, vielä on matkaa (mutta vielä on aikaa, täältä pesee ja hyvin Suomi purkaa, kanuuna laulaa ei laula mit.... ai siis mistä puhuimmekaan?!).

Olen myös yrittänyt heittäytyä tosi sivistyneeksi ja mennä ajoissa nukkumaan. Ensimmäisenä iltanan se onnistuikin ihan hyvin, koska väsytti niin paljon. Siihen se sitten kuitenkin jäikin. Eilen kömmin sänkyyn joskus puoli yhdentoista aikaan, mutta havahduin ajatuksistani puolenyön jälkeen siihen, että makasin sängylläni mahallani kuin meritähti, jokainen raaja eri suuntaan sojottaen enkä ollut nukkunut yhtään.

Rupesin siinä sitten pohtimaan, että meritähti-röhnötykseni ei varmasti hurmaa yhtäkään kuumaa miestä ja harkitsin hetken aikaa vaihtavani vetävään merenneito-poseeraukseen. En kuitenkaan jaksanut ryhtyä tälläytymään, joten siihen sitten lopulta nukahdin naama tyynyä vasten.

End of story.

Olen myös harrastanut hallitsematonta shoppailua ja tänään onnesta soikeana kävin noutamassa R-kioskilta H&Mltä saapuneen bleiserin (koska itsehän en omista yhtäkään). En ensin aikonut ottaa sitä, koska ostin juuri kaksi, mutta miten minä voisin palauttaa tuon viidentoista euron punaisen kaunokaisen? Not gonna happen!

Tuon bleiserin ja hyväksymiskirjeen lisäksi olin saanut postissa myös vuokrasopimukseni ja vakuutuslapun, eli eika hyvä päivä, eikö niin?!

Mutta shoppailusta jatkaakseni.
Tilasin myös.... tättärääräää... järkkärin!

Se oli oikeasti maailman spontaanein ostos, koska rupesin lauantaina koneella istuessani miettimään kameratilannettani ja tajusin, että olen käyttänyt isin järkkäriä enkä voi noin vain pölliä sitä mukaani Helsinkiin. En myöskään kehdannut kysyä saako sen viedä, joten päätin oman kameran ostamisen olevan paras vaihtoehto. Niipä sitten päätin alustavasti katsella sopivaa yksilöä, mutta viisi minuuttia Anttilan sivuilla surffattuani näyttöä peitti tilausvahvistus.

OHO!

Puolustelen tätä ratkaisua kuitenkin sillä, että kamerasta sai 250€ alennusta ja en vain voinut heittää tilaisuutta hukkaan. Eli täällä nyt odottelen muruseni saapumista yo-rahojeni kanssa!

Jeps, eipä tässä vissiin sitten muuta kuin että sain yhden päivän aikana tehtyä Joylle leikekirjan ja olen ylpeä saavutuksestani!

Käytin touhuun kokonaiset kolme liimapuikkoa ja olin ihan helisemässä, kun kaksi kotona ollutta loppuivat kesken. Pääsin onneksi käymään kaupassa, mutta eihän sieltä tietenkään mitään taas löytynyt kun se oli uudistunut ja en ole vielä ehtinyt viettää siellä tarpeeksi aikaa. Onnekseni löysin liimapuikon sijaan erään hyllyn luona bisneksiä hoitavan kaupassatyösketelijä-Mirkan, jolta kiirehdin pyytämään apua.

Mirka-raukka joutui sukeltamaan varastoon liimapuikon perässä ja itse siinä sitten tepastelin hieman neuvottomana kalahyllyn edessä odotellessani liimaa saapuvaksi. Arvostan todella tätä liiman kaivamista varaston perukoilta, koska Mirka oli ihan tulipunainen kun se lopulta saapui liimoineen eli se oli selvästikin nähnyt vaivaa minun takiani! Mutta hyviä uutisia: sain sen liimapuikon ansiosta leikekirjan kokonaan valmiiksi!

Ja nyt siis ei enää muuta.

My friends are in the bathroom getting higher than the empire state

Yritän pakoilla epämiellyttäviä velvollisuuksia, jotka sisältää mm. jääkaapin pesemistä. Olen jo aamulla viettänyt hurmaavat kaksi tuntia raaputtaen likaa autotallissa olevasta jääkaapista. En tarkalleen tiedä mitä käyttöä varten teen tätä epämiellyttävää hommaa, mutta sen kyllä parempi olla todella tärkeää: jääkaapin pohjalla oli jotain epämiellyttävää mönjää, johon luutu sitten tyytyväisenä jämähti kiinni ja yritin hampaat irvessä hangata sitä töhnää pois.

Ewww.

En todellakaan jaksa odottaa, että lakkiaiset on ohi!

Okei, onhan se mukava että on jotain aihetta järjestää juhlia, mutta kun tämä koko lakkiaisvalmistelu on kauheaa touhottamista. Äiti varmaankin kohta pimahtaa juustokakkujensa kanssa ja siskoni vaatii ensin saada leipoa kakkuja ja koristella Daim-muffinsseja marsipaanilla ja sitten keuhkoaa kun en auttanutkaan (huolimatta siitä, että selvästi ilmoitin haluavani pysyä erossa marsipaanin kaulimisesta ja liimaamisesta muffinssien päälle ja tämä ilmoitus otettiin vastaan inisemättä).

En oikeastaan voi sanoa tehneeni kovinkaan paljon leipomisten eteen. Maistoin kyllä kinkkupiirakoita ja kerroin oliko ne kypsiä, mutta muutoin olen vain tunkenut Daim-paloja muffinssitaikinan sekaan (yritin ehdottaa äitille (ja kuulin sittemmin Kristan ehdottaneen ihan samaa kotona) että tarjoiltaisiin pelkkää taikinaa - koska se on parempaa kuin valmiit luomukset - mutta meidän äiti otti ehdotuksen vastaan yhtä iloisesti kuin Kristankin ja niin minun kuin Kristankin juhlissa tarjoillaan nyt siis paistettuja kakkuja, möö).

Huomenna saapuu sitten ensimmäiset vieraat ja ylihuomenna on jo lakkiaiset, iiiiiik!

Luin Helsingin yliopiston sivulta, että valinnan tuloksia alettaisiin julkaista 6.6 ja olin asennoitunut vastaanottamaan kirjeen joskus niillä tienoin, mutta päiväni piristykseksi postia hakiessa laatikossa odottikin paksuhko kirjekuori matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

Vaikka pääsy olikin aika lailla varmaa niin kyllä silti oli ihanaa saada aivan virallinen varmistus koulupaikasta! Eli syksyllä kutsuu sitten Helsinki ja matikka!

Nyt pitäisi sitten täyttää pari paperia opiskelupaikan vastaanottamista varten, lähettää ne yliopistolle ja sitten taitaa olla luvassa opiskelija-asuntohakemuksen lähettäminen. Onneksi on koko kesä aikaa, koska minut tuntien en saa mitään aikaan ennen kuin aika alkaa karata käsistä. Opiskelupaikan voisi vastaanottaa myös netissä, mutta en jaksa yrittää perehtyä siihen kun kuitenkin pitää jotain lappusia lähetellä.

Olin aina niin varma, että en tule saamaan opiskelupaikkaa heti lukion jälkeen, koska kaikkien puheista on saanut sen käsityksen että yliopistoon päästäkseen täytyy olla joku yli-ihminen, lukea lokakuusta saakka kolmea viisisataasivuista pääsykoekirjaa ja jos huhtikuuhun mennessä ne on luettu vähemmän kuin seitsemän kertaa niin voi saman tien heittää hanskat tiskiin. No, joskus sitä vain lykästää!

Olohuoneen ikkunaan oli taas vaihteeksi lentänyt lintu ja tämä yksilö oli kyllä reppanoiden reppana!

Se oli ihan pieni (vaikka kuvassa näyttääkin aika jytyltä), olisi mahtunut kämmenelle. Lintu vain nökötti tuossa etupihalla masentuneen näköisenä ja se oli niin suloinen, että olisin halunnut taputtaa sitä (okei, se oli niin pieni että se olisi luultavasti lyttääntynyt), mutta äiti huusi koko ajan vieressä ettei siihen saa koskea ei saa koskea ei kosketa lintuun ei sitten kukaan saa koskea. OK äiti, en koske lintuun.

Jos olisin koskenut niin kaikesta päätellen vetelisin nyt viimeisiä henkosia vesikauhun kourissa.

Tänään sain myös varmistuksen siitä, että kesäksi on sitten töitä (sieltä mistä pitikin).

Istuin aamulla keittiössä ryystämässä jääteetä (koska miedän jääkaapissa ei oikeasti ole mitään muuta mitä syödä, ollaan koko ajan aivan nälissään kun äiti ei käy enää kaupassa), kun puhelin soi. Sain sitten kuulla että työvuorojen kanssa oli käynyt pieni hämminki ja että sori kun ei soitettu aiemmin ja mulla olisi ollut tänään jo työvuoro, mutta ei sitten tarvinut kuitenkaan mennä kun oli tarpeeksi ihmisiä töissä joka tapauksessa. Okei. Seuraava työvuoro olisi ollut lauantaina, mutta luulen että äiti kiskois planeetan suurimmat palkokasvit sieraimiinsa jos aamulla yo-juhlan sijaan karauttaisin ravintolalle.

Voin silti kuvitella miten laimea kesä mulle varmaan on tulossa, koska kaksi kaveria ja sisko lähtee heti sunnuntaina reilaamaan ja viipyy siellä seuraavat neljä viikkoa. Joy lähtee kotiin 26. kesäkuuta, joka on siis myös mun synttärit ja toinen siskoni on silloin lähtenyt jo rippileirille eli Jenni 20 wee bilettää kotona kahdestaan äitin ja isin kanssa.

Ehkä leivon oikein hienon kakun ja laitan siihen kynttilät ja puhallan ne yksinäni ja soitan sitten mummun ja papan meille syömään. Voi kyynel.

Eilen aloittelin jo reippaasti yo-mekon kaventamista, mutta se jäi kesken kun ompelin rupusti eikä meillä ollut ratkojaa ja käämit paloi kun yritin saksilla purkaa repimättä koko mekkoa. Tänään sitten uusi yritys. Tai ehkä vasta huomenna.

En ole uhrannut ajatustakaan kampaukselle, joten luultavasti vain lauantaina herään aikaisin ja otsasuoni tykyttäen yritän jotain kiharoita väkertää. Ei sillä kampauksella kai ole niin kauheasti väliä kun se lakki tulee kuitenkin päähän ja sitten jää näkymään vain latvat, niinhän?

Pikkupikkusiskoni (eli nuorin siskoni) värjäsi multa kuitenkin hiukset tiistaina eli ainakaan ei karmeaa juurikasvua ole. Toisaalta se juurikasvukin olisi vain peittynyt sinne lakin alle.........

Nyt täytynee vain toivoa mahtavaa säätä (jota säätiedotus ei meille tosin ole sallimassa). Tai ainakin toivoa, että ei sada järjettömästi rakeita niin kuin yksi päivä. Huokaus.

Ellu sai myös tiistaina ajokortin ja tästä sitten varmaan alkaa kilpailu siitä kumpi saa ajaa. Onnekseni mulla on koko kesäkuu aikaa rälläillä ja Ellu voi kuitenkin ajaa toisella autolla, koska se muistaa vielä manuaalivaihteiston käytön ja sillä yltää siinä jalat polkimiinkin.

Toiveajatteluako?

No jaa. Kyllä minäkin taas yksi päivä huristelin isin taksilla ja manuaalivaihteistolla ja meinasin kolhia kaupan pihalla yhden auton, koska tarkoitus oli peruuttaa ja minä ääliö laitoin ykkösen silmään ja löysäsin kytkimen. Byhyy.

Emma päätti myös alkaa suorittamaan mopokorttia, mikä on minusta kauheaa koska Emmahan on vielä ihan vauva?! En tiedä uskaltaudunko kyytiin sitten kun se korttinsa saa, hmm.

Ylitin juuri itseni leipomalla tomaatti-mozzarellapiirakan. En tosin tehnyt sitä yo-juhliin vaan itselleni iltapalaksi, joten se saattaa hieman laskea sen arvoa.

Lisäksi toissapäivänä olin uskomattoman avulias ja kasasin pikkusiskoni kanssa olohuoneen uutta hyllyä. Okei, suutuin ihan loppusuoralla ja häivyin paikalta, koska hermoja kiristi pienet naulat, sormen jääminen vasaran alle ja ylisöpö pörrömatto, joka imuroi pieniä nauloja ja muttereita sisäänsä vähän samaan tyyliin kuin Fasth imuroi viime keväänä kiekkoja maaliinsa. Nyt siellä on varmaan kymmenen naulaa pyörimässä niiden suloisten hapsujen seassa ja toivon vain ettei kukaan astu niihin, koska minä saan tietenkin siitä sitten syyt niskoilleni.

Mutta tykkään kyllä tuosta olohuoneesta nyt paljon enemmän, se näyttää tuhat kertaa tilavammalta kun ne rumat kaapit ja sohvat vietiin pois. Tapetti kyllä on ruma kuin korvasieni, mutta mun silmät on jo neuvokkaasti oppineet suodattamaan epämiellyttävät kukkaset näkökentästä.

Äitillä on nyt iskenyt kauhea tarve uudistaa koko talo ennen lakkiaisia, mutta näyttää siltä ettei se siinä touhussa ehdi edes suihkulähdettä täyttää ja minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että takapihalla jo olevan suihkulähteen täyttäminen on tärkeämpää kuin vouhottaa sitä ehtiikö joku sohva tulemaan ajoissa. What people don't know can't hurt them. En usko että kukaan jättää tulematta vain siksi, että äiti ei ehtinyt sisustaa kuin kolmasosan talosta.

Valehtelisin jos väittäisin nyt lähteväni kehittävien tekemisten pariin, joten en sano mitään. Seuraavan kerran päivittelen varmaan joskus lakkiaisten jälkeen ellei äitillä lopu minulle tarkoitettu tekeminen kesken (mitä epäilen suuresti, koska sen puheista päätellen ennen puolta päivää pitää olla pöytä maalattuna, kakskyt kiloa salaatinlehtiä pilkottuna, pizzarullat leivottuna ja kymmenkunta muuta pikkujuttua hoidettuna).

Haaveilin Onnelasta lauantai-iltana, mutta ilmeisesti me nyt jäädään tänne köyhistä köyhimpään paikkaan ja yritetään olla ihan jee jee. Käytiin tänään Krisun kanssa Alkossa ja meillä on illaksi/yöksi jo hieno suunnitelma, joka sisältää mm. sukulaisten järkyttämistä, voikukkia ja kiinnostavan puhelinsoiton.

Näkemisiin ja onnea minulle ylioppilaaksi valmistumisesta! (Kiitos kiitos!)