We're almost there

Tuolla on taas kuvat oottaneet valmiina kansiossa pari päivää, mutta olen liian kiireinen päivittääkseni blogia. Hmmm.

Keskiviikkona olin - näin vaatimattomasti ilmaistuna - ihan paras, koska uskaltauduin lopultakin kokeilemaan Joyn jättämää kuvallista ohjetta maailman parasta kiinalaista ruokaa varten. Niinpä sitten pyöräilin kauppaan, tein ostokseni, postitin aiemmin mainitun mielenterveyskyselyn (täytettynä) LKS:ssään ja kruisailin sitten pyörällä kotiin käsilaukussa paketti jauhelihaa ja pussi punasipuleja.

Joy ei tietenkään ollut käyttänyt minkäänlaisia mittoja ruokaa tehdessään ja niinpä sitten orjallisesti etsin kaapista tismalleen samat kupit, jotka kuvissa oli, ja viivottimen kanssa syynäsin sipulinpalojen, kananmunien ja riisien määrää. Olin varmasti kuin suoraan jostain kokkausohjelmasta pilkkoessani silmät vetisinä sipuleja samalla, kun tiirasin ohjeiden seuraavaa osaa Facebookista. Tai sitten en.

Kyllä siitä ihan hyvää tuli ensimmäiseksi yritykseksi! Söinkin sitten itse melkein kaiken, melkein vein sen muilta käsistä ja lautasilta. JEEEEEEEEE minulla on sittenkin toivoa välttää nälkäkuolema kun olen muuttanut!

Torstaina mua odotteli töissä piristävä muutos työvuorolistaan: perjantaina ylimääräinen vapaapäivä!

Pörräsin vapaapäivästäni ilahtuneena torstain jätskikioskilla ja yritin olla välittämättä siitä, että vieläkään kaikki ei mennyt ihan niin hyvin kuin olisi voinut. Ehe.

Yhden kerran väänsin aivan erityisen jäisestä jäätelöstä palloa nuorelle herralle, joka odotteli luukulla rauhassa jäätelön valmistumista. Mulla ei ottanut sujuakseen ja hikihän siinä alkoi valua hiusrajaa pitkin. Rupesin yksinäni pohtimaan, että varmaan naamakin oli ihan punainen. Onnistuin katselemaan itseäni hetken ulkopuolisen silmin ja ymmärsin näyttäväni tyhmältä kaapiessani pää punaisena jäätelöä laatikosta ja totta kai siinä rupesi sitten hymyilyttämään. Tajusin totta kai näyttäväni entistä tyhmemmältä ja sen takia posket kuumui vielä vähän lisää. Siitä kiusaantuneena onnistuin sitten saamaan naaman entistä punaisemmaksi ja eiköhän ruvennut naurattamaan vielä vähän lisää.

Yritin pitää pokkani ja jatkaa kuin ei mitään, mutta ei, se yritys teki mahalaskun ja yhtäkkiä havahduin siihen, että käkätin ääneen ilman mitään näkyvää syytä. Äkkiä peliin "heh ei oikein onnistu tämä jätskin teko" -kortti ja aiheesta riittikin juttua melkein keskusteluksi asti.

Perjantaina lähdettiin käymään mummolassa (jossa ei tosin enää asu mummoa eikä pappaa).

Ukkonen ei haitannut menoa, kun juoksentelin pihalla Minnin kanssa vaattet ravassa ja käsivarret täynnä hampaanjälkiä.

Päädyttiin lopulta laittamaan Minni hihnaan ja suunnattiin sen kanssa lenkille pihan ulkopuolelle, mutta siskoni meni päästämään koko koiran irti jo ennen kuin oli pihapiiristä poistuttu! Siitäkös Minni innostui ja meidän juostessa kiljuen sen perässä luulin vain, että haluttiin leikkiä ja pinkoi innoissaan karkuun. Saatiin se sitten kiinni, kun meidän setä tuli auton kanssa paikalle ja Minni kipitti kiltisti morjenstamaan.

Innostuttiin kerrassaan myös valokuvaamaan minipellon vieressä, koska siskoni halusi välttämättä uuden profiilikuvan Facebookiin. Ensin yritettiin kuvata niin, että Minni oli mukana ja siitähän ei tullut yhtään mitään, koska sitä piti olla koko ajan pelastamassa ojasta, johon se kupsahti nurin kun ei nähnyt sitä pitkän heinikon takia.

Vietiin koira pois, poseerattiin tovi kameralle ja tadaa, profiilikuva oli valmis.

Kotimatkallla poikettiin minun pyynnöstäni vielä lintutornille. En tajua mikä muhunkin on taas mennyt.

Lauantaina oli sitten Anniinan ja sen poikaystävän tuparit Rollossa ja sinne suunnattiin porukalla.

Suunnistaminen kaupungissa osoittautui yllättävän hankalaksi, koska ei oikein tiedetty milloin oltiin oikean talon kohdalla. Käytiin hakemassa Niina mukaan matkalla ja ensin ajettiin ohi, jouduttiin kääntämään auto ja kun päästiin oikealle tielle, meinattiin ajaa taas ohi kun autokin oli hämärästi piilossa talon päädyssä. Sitten kun päästiin pihaan, ei oikein tietty mikä talo se on, koska ei oltu hoksattu kysyä kirjainta eikä tietenkään uskallettu mennä soittelemaan ovikelloa arpapelillä. Asia kuitenkin ratkesi sillä, että soitin Niinan avaamaan oven ja siinä sitten pihalla jänskättiin, että mikä ovi sieltä aukeaakaan.

Ei onneksi auennut ovi toisessa päässä rivitaloa, se olisi ollut kiusallista.

Myös Anniina jouduttiin soittamaan alaovelle, koska ei tiedetty oltiinko edes oikean talon pihalla, hehee.

Anniinan ja sen poikaystävän asunto osoittautui asunnoksi, joka vain jatkuu ja jatkuu joka suuntaan ja pelkkä eteinen ja kylppäri/sauna oli varmaan yhtä isot kuin mun koko asunto, hmmm.

Aloiteltiin siellä sitten Punaisten kalojen ja Vodkan merkeissä ja itse kyllä kumosin kurkusta alas jokaisen kipon, johon ylsin tarttumaan.

Olin jo vähän etukäteen pelännyt, että alkoholi ei välttämättä olisi paras mahdollinen yhdistelmä pari viikkoa kestäneeseen räjähdysherkkyyteeni ja olin oikeassa, koskapa päädyin itkun kera vuodattamaan Anniinalle sen omalla prinsessaparvekkeella asiat, joita oon miettinyt yöt sängyllä maaten ja katon läpi tuijotellen.

No, eipä mitään, tulin heti paljon paremmalle fiilikselle ja pienten meikinkorjailujen jälkeen suunnattiin kohti Onnelaa.

Itseleni kävi siinä sitten klassinen "puhelin katoaa" -kämmi, koska muistin kyllä pyöritelleeni sitä samalla, kun katselin parvekkelta maassa olevia puskia, mutta autossa sitä ei sitten ollutkaan. Onnekseni puhelin ei myöskään ollut alakerran asukkaiden pensaassa, vaan turvallisesti sohvapöydällä, mistä sen sitten poimin mukaani kotimatkalla.

Onnelassa oli vaahtobileet ja täytyy kyllä sanoa, että en mitenkään erityisesti niistä innostunut. Yritin pysyä kaukana vaahdosta, mutta sitä oli etenkin loppuillasta ihan joka puolella.

Tein myös lähempää tuttavuutta vessapaperitelineen kanssa ja siitä muistona jomottava kuhmu otsassa.

Minä onneton menin myös mainitsemaan melkein viisikymppiselle mieshenkilölle olleeni vaihto-oppilaana ja se innostui siitä kovasti, koska oli ollut itsekin. Juteltiin siinä jonkin aikaa enkuksi, itse en tosin saanut mitään selvää siitä, mitä se mussutti.

Mutta arvatkaa pääsikö siitä hepusta noin vain eroon?! No ei todellakaan.

Yritin piiloutua kavereiden taakse, mutta aina se bongasi mut ja tunki väkisin siihen juttelemaan eikä poistunut millään. Ei, vaikka näytin hapanta naamaa ja sanoin että pitää mennä. Ei välittänyt siitäkään, että mua kosittiin keskellä tietä ja olisi ollut kiire lähteä naiseni kanssa pois paikalta. Eih, se vain hölkkäsi perässä ja otti kädestä kiinni ja hoki että sillä on vaimo kotona.

Annoin Niinan hoitaa puhumisen ja se sitten ilmoittikin miehelle vähän vähemmän lempeästi mitä mieltä oli sen touhuista.

Viiden promillen taidekuva.

Ehdin sitten vielä yön aikana itkeä toisetkin itkut, kun piti ruveta sanomaan heipat kaikille.

Pillitettiin Anniinan kanssa yhdessä niiden asunnolla samalla, kun siskoni naputteli auton rattia pihalla ja muut odotti Mäkkärissä. Sitten kun olin kerran päässyt vauhtiin, itkin vähän lisää kun sanoin heipat Niinalle. Kotimatkan tuijottelin ulos ikkunasta enemmän ja vähemmän tippa linssissä ja Elinan pihalla sitten taas kyynelehdin niin, että ne varmaan joutuin seuraavana aamuna koko perheen voimin kaivamaan pihaan ojat, että saa sen kuivattua.

Onneksi en ole herkkä.

Oli kuitenkin ihana ilta ja oli mahtista nähdä porukalla nyt vielä ennen kuin lennellään omiin koloihimme.

Tästä on sitten hyvä jatkaa.

Kahvinkeiton uudet ulottuvuudet

Olen taas vaihteeksi aikonut päivittää jo piiiitkään. Eli siis kohta jo vuorokauden. Päätin kuitenkin odottaa tähän iltaan saakka uutta kuvamateriaalia saadakseni ja toisaalta myös luodakseni edes vähän sellaista kuvaa, että vietän sisältörikkaita vapaapäiviä.

Eli tässä tulee taas Jennin kootut seikkailut löllöilyt viime päiviltä.

Mitään ihan hirvittävän jännää ei ehtinyt tuossa viikonlopun aikana tapahtua, koska vietin sen mielikuvituksellisesti töissä. Maanantaina alkoivat kuitenkin uudet (myrsky)tuulet puhallella, kun pääsin viettämään päivääni jäätelökioskilla sijaisena!

Tiivistettynä päiväni jääkioskilla oli niin onneton kuin vain voi päivä olla, koska ihan kaikki meni pieleen. En tiedä johtuiko siitä, että oli maanantai (näin ainakin yksi nainen ehdotti), vaiko siitä että olin kioskilla ensimmäistä kertaa (näin ainakin itse epäilin), vai sitten siitä että olen vain sellainen, mutta joka tapauksessa onnettomuudet kaatuivat niskaan sitä mukaa kun vain keksin jonkin uuden jutun aloittaa.

Ensinnäkään en osannut keittää kahvia ilman niitä mittoja ja niinpä sitten katselin hiki otsalla keittimestä valuvaa yönmustaa nestettä, jossa olisi lusikan sijaan seisonut vaikka heinähanko. Toisaalta en kyllä ollut edes kasannut sitä kahvinkeitintä oikein, vaan laittanut kannen sen suodatinpussijutun alle, vaikka se piti olla sen päällä! No jaa, näyttikin se oudolta ja kahvi lirisi kummasti pöydälle eikä pannuun. Kuolin sitten pelkkään häpeään joka kerta, kun joku halusi ostaa kahvia, hyhyy.

MM-tason taitoni jäätelöpallon teossa katosivat nekin mystisesti ja luomukseni muistuttivat lähinnä suohirviön päitä. Kyllä ihan vähäsen kuumotti ojentaa niitä tekeleitä ihmisille syötäväksi ja toivoa, että ne pysyy kasassa tarpeeksi kauan. Taidoissani tapahtui onneksi huima kehitys päivän aikana ja illalla taiteiluni oli kyllä ihan tunnistettavissa jäätelötötteröiksi.

Onnistuin myös sotkemaan, kaatamaan, kompastumaan, tiputtamaan, rikkomaan ja ties mitä kaikkea! Erään asiakkaan kohdalla meni kaikki niin pieleen (miten niin kukaan teistä ei ole maksupäätettä ojentaessaan onnistunut upottamaan sormia asiakkaan kahvimukiin?), että lopulta aloin surkeana vuodattamaan koko päiväni epäonnea ja sain sitten tsemppaukset, joiden avulla jaksoin lopun päivää.

Kioski sijaitsi ylhäällä eläinpuistossa ja kävelymatkaa ravintolalle kertyi joitakin satoja metrejä. Ne metrit tuntui kuitenkin harvinaisen pitkältä, kun kannoin painavaa kassaa (ai niin, unohdinko kertoa avanneeni kassakoneen vahingossa niin vauhdikkaasti, että koko kassa lensi ulos koneesta ja nolona sitten keräilin asiakkaalle vaihtorahoja lattialta?), laukkua ja sämpylätarjotinta. Okei, se oli kyllä alamäkeä, mutta kesken kaiken mulla meni kenkään maailmankaikkeuden teräväreunaisin kivi, joka totta kai asettui majailemaan keskelle jalkapohjaa ja niinpä sitten joka toisella askeleella potkin kaikkiin ilmansuuntiin yrittäessäni saada kiveä liikahtamaan vähän parempaan kohtaan. Ja jotta en varmasti näyttäisi ollenkaan hehkeältä, alkoi hiki kerääntyä hiusrajaan ja naama punoitti kuin Marsin pinta, kun lopulta pääsin alas kassaa kantanut käsivarsi maitohapoilla tutisten.

Tänään oli vapaapäivä, jonka vieton aloitin valvomalla ensin ällöttävän pitkään ja nukkumalla sitten puolille päivin. Yritin etsiä jääkaapista jotain syötävää, mutta ei onnistunut ja jouduin lopulta luovuttamaan.

Mutta vain hetkeksi!
Noin kymmenen minuutin kuluttua palasin takaisin ja tutkin uudelleen. No, ei vieläkään oikein mitään.

Lopulta ymmärsin, että mun on oikeasti nähtävä hieman vaivaa jos haluan saada jotain ruokaa. Rupesin siis väkertämään lämpimiä leipiä, joita jaksoin tehdä hurjat kaksi kappaletta. Sitten istuskelin pöydän ääressä jalkoja heilutellen ja odottelin. Lopputulos oli ihan syötävä jos ei ota huomioon leipien betonireunoja.

Jouduin sitten toimettomana datailemaan odotellessani Kristan pääsyä töistä, sillä meidän oli tarkoitus lähteä katsomaan jääkarhunpentua eläinpuistoon!

Olin ilahduttavaa, että sää kerrankin suosi suunnitelmiani, ja aurinko paistoi ja hellettä riitti. Krista oli tietenkin heti kiskonut päällensä pikkuruisen mekon ja toffee-ballerinat ja valitti siitä, että minä olin pukeutunut niin kuin  olisin ollut napajäätiköille lähdössä. Olisin ymmärtänyt valitukset jos olisin pukeutunut esimerkiksi toogaan ja karvahattuun, mutta asusteenani oli oikein ilmava ja reikäinen neule + farkut, joilla itse en ainakaan napa-alueilla selviytyisi.

Iloiseen retkeilyjoukkoon liittyi lopulta myös Elina

joka on selvästikin ollut lipunmyynnin myyntitykki tänä kesänä!

Hölköteltiin sitten niitä näitä jutellen ja eläimiä bongaillen, vaikka minun valokuvausyrityksiäni ei oikein tuettukaan. Elina sentään yritti huhuilla pöllöjä vähän lähemmäs, mutta Krista ei oikein kiinnostunut ("Mä haluun Korkeasaareen, Jenni mennään sitte Korkeasaareen").

Jääkarhunpentu muistutti erehdyttävästi kiveä, enkä olisi sitä yksinään varmasti tunnistanutkaan. En saanut oikein mitään kelpo kuvia, koska helle oli ilmeisesti imenyt viimeisetkin mehut vauvelista ja se vain köllötteli. Iloksemme bongattiin kuitenkin aidan lähellä makaava jääkarhu, joka tosin ei ilmeestä päätellen ollut kovinkaan vaikuttunut vierailustamme.

Karhu ja ilves oli ihan samixiiii ja ravasi pitkin aidanvierustaa, molemmat omilla tahoillaan. Sudet oli maastoutuneet menestyksekkäästi ja ahmat ottaneet susista mallia. Supikoirat piileskeli myös ja ketut oli väsähtäneet. Tavallisesti ujo naali oli kuitenkin oikein virkeänä, joskaan ei ollut mitenkään erityisen valkoinen  tai pöyheä, vaan harmaa ja tosi slim.

Olisin halunnut ratsastaa myskihärällä, mutta jostain syystä se ei nyt järjestynyt ja niinpä tyydyin valokuvaamaan ketarat ojossa möllötteleviä kyhmyjä, joiden välissä pomppi erittäin eloisa jänis.

Porot oli kerääntyneet kaikki pieneen, varjoisaan kopperoonsa takapuoli meihin päin. Yksi rohkea sieltä kurkki ja jauhoi naama vihreänä ruohoa lämpeämättä juurikaan kuvausyrityksilleni.

No jaa, ehkä vielä joskus saan mahdollisuuden kuvata porojakin niin, että niitä kiinnosta.

Ja totta kai kävin tervehtimässä lutusia aasi-ystäviäni! Askoa ei kauheasti kiinnostanut se rakkauden määrä, jota viskelin niiden niskaan, mutta Latte näytti ihan tyytyväiseltä kun rapsuttelin sen peikko-etutukkaa. Haluan oman aasin, mutta Krista sanoi että ehdottomasti en saa tuoda meidän asuntoon sellaista (vaikka Lattekin olisi niin pieni, mahtuis ihan hyvin!).

Aasien lisäksi siellä oli myös röyhkeä lammas...

...ujo vasikka...

...sekä reipas ankkaparvi.

Ja ihan kauhea meteli! Olin tottunut siihen, että siellä huusi vain aasit ja kalkkuna, mutta nyt ne oli ainoat, jotka kökötti hiljaa.

Mutta oli kyllä aika jees käydä pitkästä aikaa eläinpuistossa, edellisestä kun nyt on vierähtänyt jo pari vuotta! Muistelin siellä kierrellessä kaiholla sitä, miten pienenä kävin siellä kausikortti kainalossa monta kertaa kesässä ja joka kerta ihan innoissani!

Ja ai niin, lampailla on asiaa! Teidän onnekseni katkaisin videon juuri sopivasti ennen kuin takana oleva musta lammas rupesi kakalle.

Huomenna olisi suunnitelmissa mahdollisesti kokeilla tehdä Joyn fried rice -ruokaa. Jos siis kykenen käymään kaupassa löhöilyltäni. Ja jaksan ruveta yrittämään, koska tunnetustihan minun kokkailut ei aina mene ihan smoothisti ja suunnitelmien mukaan.

Lisäksi kyttäilen loppuja eBaysta tilattuja juttujani, enää kaksi saapumatta! Eilen saapui postissa tämmöinen kapistus:

Eli siis tuollainen, mihin voi laittaa kortit! Oon jo jonkin aikaa haikaillut moisen perään, töissä kun niihin törmää jatkuvasti ja totesin ne hyvin käteviksi. eBay oli kaveri, tuo matkusti luokseni alle 1,5 euron hintaan ja olen jälleen kerran tyytyväinen.

Ja vielä PS. Krista, tässä onnistunein taidekuva, jonka idean pöllin sulta. Eli ei kehumista, ne keltaiset pikselit on ankkoja.

Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!

Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!

Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha!

Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.

Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.

Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!

Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.

Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.

Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!

Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.

Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.

Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.

Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.

En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.

Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.

Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.

Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?

Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.

Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.

Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.

Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!

Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.

Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).

Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.

No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.

Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.

Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.

Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.

Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.

Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.

Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.

Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!

Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.

Miten niin olen helposti johdateltavissa?

Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:

Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!

Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.

Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.

Olen tähtisiipi!

Eli siis nälissäni. Niin ku starving. Eli starwing.

Häikäisin jälleen itseni kielitaidollani jupistessani yhtenä päivänä töissä siskolleni siitä, että kun oli niin kauhea nälkä. Turha varmaan sanoa, että ääntäminen hieman kusi ja nälkää näkevän sijaan olinkin tähtisiipi. Joka on muuten nykyään sitten taiteilijanimeni, eli sitä vain bongailemaan mittavan arvokkaista taideteoksista joihin tulevaisuudessa törmäätte.

Vitsi vitsi, tuskin törmäätte koska ei köyhillä ole varaa mennä niihin museoihin mihin minun taulut laitetaan näytille, sori.

Mutta joo, tässä tulee todennäköisesti (oletus) pikapostaus kuvilla, jotka kaivelin puhelimestani kun olin liian laiska ottamaan kamerasta linssinsuojusta pois. Oikeasti syy laiskuuteeni oli se, että uskoin kuvien lataamisen olevan työläämpää kamerasta kuin puhelimesta, vaikka asiahan on nimenomaan päinvastoin. Tein tämän oletuksen kuitenkin siksi, että puhelin oli käden ulottuvilla ja kameraa olisi pitänyt kurkottaa. No jaa, aina ei voi onnistua.

Ja koska blogini on kypsien juttujen pesä, esittelin teille juuri tuossa yllä olevassa kuvassa erään päivän alkupalani ennen varsinaista pääruokaa. Täytyy sanoa että cheddar-juustoon kääritty ja paistettu kananmunan keltuainen höystettynä salaatilla, suolakurkulla ja vadelma Grandillä oli yllättävän söpö makuelämys! Eli nyt kaikki vain keltuaisia grillaamaan, mallin on teille luonut eräs työkaverini!

Olen viimeksi kuluneiden päivien aikana aloittanut postausta useampaan kertaan, mutta onneksi mikään niistä ei ole nähnyt päivänvaloa. Ensimmäinen postaus esimerkiksi oli myrkyllinen reuhaaminen ties mistä maailman pikku jutusta, joka nyt vain sattui sinä iltana kutittelemaan takapuolta. Sen kaverina oli kiinnostava jaarittelu asioista, jotka ei kiinnosta edes minua itseäni. Eli mitään emme ole menettäneet.

Tällaisten ääripääpostausten sijaan saattekin nyt ilmeisesti avautumispostauksen, joka sisältää itkua ja vollotusta siitä että olen köyhä eikä mulla ole rahaa matkustaa sinne mihin haluan. Eli kiinnostukaa!

Kaikki sai alkunsa siitä, että en moneen päivään kyennyt muistamaan host perheeni koiran nimeä! Olin ihan järkyttynyt ja yritin kaivella sitä ties mistä päätyen lopulta lukemaan vaihtariblogiani siinä toivossa, että olisin sen siellä jossain maininnut (ilmeisesti en kuitenkaan ollut, mutta onnekseni parin tunnin lukemisen jälkeen muistin sen nimen ihan itse).

Ja täytyy sanoa että olin niin onnellinen siitä, että olin päättänyt vaihtarivuoden ajan kirjoittaa blogia! Tietenkin olisi vielä parempi jos olisin kirjoittanut oikeaa päiväkirjaa vielä laajemmin, mutta blogi on tarpeeksi hyvä (näin ainakin uskottelen itselleni). Luin päivityksiä ja siellä oli niin monta juttua jotka olin ehtinyt jo unohtaa! Voih että miten mulla tuli ikävä mun pikku townia ja statea ja oikeasti ihan kaikkea!

En niinkään lukenut niitä alkuvuoden postauksia (koska yritin löytää sitä koiran nimeä ja muutin uuteen perheeseen vasta joulukuussa), mutta kevään ja kesän softball-postaukset syynäsin läpi ja sitten vääntelehdin kello kolme aamuyöllä kun olisin vain halunnut pakata laukut ja hypätä koneeseen joka veis mut takaisin Jenkkeihin. Vielä mielummin hyppäisin ompelukoneesta ja herätyskellosta rakennettuun aikakoneeseen, joka veis mut suoraan takasin siihen softball-kauteen, joka oli ihan 581-0 parasta mitä mulle USAssa tapahtui!

En kestä.
Hihittelin yksinäni kaikenlaisten pikkujuttujen muistuessa mieleen ja seuraavassa hetkessä olisin voinut itkeä Venetsian tänne Lappiinkin kun oli niin kauhea ikävä (niiiiii Oululaiset ettette olis ainoita jokka voi lesota jollaki Venetsialla).

Tässä nyt muutama pätkä blogista, että saan tässä taas harrastaa päänsisäistä tuhertamista:

Tätä mieltä olin promista:

Tosiaan paljon mielummin hikoilisin softball kentällä tekemässä vaikka lyöntiharjotuksia kuin et raahustaisin hirvee mekontekele päällä ympäri saliaa tutisemassa musiikin mukana :'>

Näin hyvä olin puhumaan suomea parin viimeisen kuukauden aikana:

 ...ne ei juurikaan välitä kärpäsen kakkaakaan siitä, miten hyvin (tai huonosti) tein tänä vuonna koulussa...

...mitä classes (suomeksi ?) otin...

...istuin sitte homeroomissa (mun host äiti on mun homeroom teacher, joten kätevää on)...

...ne teki ihan kummallisia ”calls”...

Mitä minulta kysyttiin:

”No eikö teillä Suomessa myydä lämpimiä alusvaatteita?” 

”Tuutko tanssiin mun kans?” 

Lisäksi huomasin tiivistäneeni yhdessä postauksessa koko vaihtarivuoden kärsimykset suorastaan nerokkaasti. No okei joo mutta kuitenki:

Sitten puhuttiin siitä, millasta se on kun menee takas kotiin. Päädyttiin kaikki siihen lopputulokseen, että meistä tuntuu siltä kun kaikki olis pysähtyny omissa maissa ja kotipaikkakunnilla sillä välin kun me ollaan oltu täällä. Sitten kun mennään takas niin on varmasti ainakin alkuun vaikea huomata, että kyllä se elämä sittenkin jatku siellä kotona, eikä kaikki ookaan samalla lailla kuin lähtiessä. Ihmiset on muuttunu, kaikki muuttunut, ja ennen kaikkea ME ollaan muututtu niin paljon, ettei me sitä täällä vielä edes tajuta. 

Luultavasti kaikkein vaikeinta kotiin palaaville vaihtareille tulee oleen se, ettei niillä siinä vaiheessa enää oo ketään, kenen kans jakaa tää kokemus. Koko vaihtarivuosi on ihan hirveän iso osa meitä ja on vaikuttanu niin positiivisesti kuin negatiivisestikin, mutta loppupeleissä totuus taitaa olla, että sillä ei oo mitään merkitystä muille. Siinä saa sitten vieressä kattoa kun kaverit alkaa keskustelun sanomalla “Muistatko kun viime vuonna....”.... Niin, kaikki ihmiset joiden kans voin tuolla lailla ens vuonna alottaa keskustelun on Atlantin toisella puolella. Kaipa vaihtarivuosi on yks niistä kokemuksista, joita ei vain voi jakaa samalla lailla kuin jotain muita kokemuksia. Ei ihmisillä yksinkertaisesti kiinnosta kuunnella tarinoita jostain, mitä ne ei oo kokeneet ite, eikä siksi osaa oikeastaan edes kuvitella minkälaista se on, ei sitä osaa vain nähdä samalla lailla. Luin ennen tänne tuloa muutamaa vaihtariblogia ja kun tässä oman vaihtovuoden loppupuolella luin samoja blogeja uudestaan, tajusin kuinka pienen osan niistä oikeasti olinkaan tajunnu ennen kuin ite olin ollut samassa tilanteessa. Jotenkin se avasi silmät tajuamaan, että vaikka tämä on iiiiso kokemus mulle niin loppupeleissä sillä ei oo paljon merkitystä kenellekään muulle kuin muille vaihtareille, jotka on sen saman kokeneet.

 Tätä se oli, ihan just tätä.

Juteltiin tässä yhtenä päivänä töissä yhden työkaverin kanssa meidän vaihtarivuosista ja totesin, että oli kyllä ihan eri asia jutella siitä jonkun kanssa, joka on myös ollut vaihdossa! En koskaan oikein ole päässyt vertailemaan mitään Jenkkilän juttuja kenenkään kanssa, koska ei oikein tuttavapiirissä ole vaihtarina olleita (sellaisia siis joita näkee ihan kasvotusten useammin kuin kerran vuodessa) ja oli kyllä tosi mielenkiintoista vaikka ei nyt ihan hirveästi mitään ehdittykään puhua!

Ja Casey, aaaaaaaaaaaaaa en kykene, miksi se Semi Formal loppui niin nopeasti?
nyt lopetan ennen kuin en enää kestä ja poljen pyörällä lähimmälle lentokentälle, hyppään lentokoneeseen ja suhautan Maineen, minne puolet mun sydämestä juuri lenteli omia aikojaan.

Soccer field kontaten läpi.

RIP alanurkassa oleva patja, kissa pissasi sen päälle </3

Softball, rakastan♥

Eli pää pilvissä on eletty.

Mutta olen silti tavannut yhden julkimon ja vaihtanut pari sanaakin sen kanssa, uuu! Okei, en todellakaan tunnistanut sitä eli nolouden multihuipentuma, nyyhky. Olen niin keskittynyt bongaamaan kuumia jääkiekkoilijoita joka paikasta, että en edes huomaa jos joku muu tunnetumpi henkilö risteää tielläni.

Tänään sitten laskeskelin, että tasan kolme viikkoa enää jäljellä ennen kuin lähden pois! Eli siis tasan kolmen viikon päästä minun pitäisi istua junassa, luultavasti vollottamassa koska olen huono lähtemään ja Krisu ehkä istuskelee jossain samassa vaunussa kiusaantuneena ja sanoo että no niin tap tap lopeta jo kun kaikki tuijottaa vähän noloa.

Meinasin tähän valittaa vielä että Krista on sitten varmaan köpö kämppis kun sitä hävettää kaikki ja se suoristaa hiuksia monta tuntia joka aamu, mutta muistin sitten että söin itse juuri toissapäivänä sen suklaat jääkaapista eli taidankin itse olla huono kämppis.

PS. Krista sitten kun pakkaat niin pidä mielessä tämä mitä isi sanoi kun katseli hyllyjä mun asunnossa edellisellä kerralla kun oltiin Helsingissä (seuraava on sitten suora lainaus): "No, ei tänne kyllä sovi edes se Kristan olkihattu!"

Huomenna lähden Ikeaan karkkikauppaan ostamaan siskolle huonekaluja itselle karkkia eli jee. Siskoni sai siis rippilahjaksi remontoidun huoneen ja nyt se sitten inspiroitui Helsingin asunnostani niin, että Krista voikin sitten tulla tutustumaan tulevaan kämppäänsä minimuodossa tähän naapuriin.

Itse olin päättänyt vapaapäiväni kunniaksi lähteä lenkille, mutta en taidakaan koska syön mielummin karkkia. Tämä kesä on kyllä minun ja kuntoilun osalta ollut varsin riitaisa ja välirikkorikas ajanjakso, eikä lenkkareista ainakaan pohjat ole päässeet kulumaan. Vaihtariblogia lukiessa tuli kauhea hinku kaivaa kaapista nappulakengät, softballit ja softball bat sekä batting gloves ja glove ja lähteä viskelemään niitä tuonne läheiselle urheilukentälle. En kuitenkaan halua yleisöä urheiluharrastuksilleni, joten jätän senkin nyt sitten väliin ja otan ehkä kamat mukaan ja viskelen niitä sitten Helsingissä parvekkeeltani jos oikein suututtaa.

Muutoin olen viettänyt aikaani katsoen Suurinta Pudottajaa ja sen seurauksena melkein leikannut hiukseni, koska olen ihan rakastunut Jillian Michaelsin hiuksiin! Itsellänihän hiustilanne on ihan karannut käsistä, tätä uusiutuvaa luonnonvaraa löytyy tarpeeksi vaikka kahden paperimassamammutin turkkia varten ja esimerkiksi kuukausi sittenhän tilanne oli tämä:

Olen pitänyt noin 99% kesästäni hiuksia kiinni ja vasta tässä pari päivää sitten havahduin hakkaamaan päätä seinään ja miettimään miksi ensinnäkään pidän tälläista laahusta päässäni. Eihän tätä saa edes mitenkään laitettua kun on niin kovin massakas että heti lätsähtää.

Eli kyllä, harkitsen edelleen vakavasti leikkaamista ja toistaiseksi ainoa, mikä minua estää on tämä tyyliset kuvat.

No jaa, aina voi toivoa että opin laittamaan hiukseni nätisti ennen kuin päätän ajella ne pois sheivaushöylällä.

Ja ei vissiin muuta taaskaan.

PS. Veera linkkasi minulla tällaisen ja päätin tarttua tähän jo ennen kuin olin koko blogia ehtinyt vilkaistakaan (toisin sanoen oli niin kuvaava osoite, että inspiroiduin jo siitä), eli aloittelen sitten tässä jossain vaiheessa kuukauden sisällä tuollaisen jutun!

PPS. JOS JOKU EI HUOMANNU NIIN TÄMÄN POSTAUKSEN KOKO IDEA OLI SAADA MAHDOLLISIMMAN MONTA LINKKIÄ SOPIMAAN YHTEEN PÄIVITYKSEEN!!!!!11

Kypsiä juttuja

Style työasuni

Aloitetaan vaikka tällaisella kevyellä Haluatko miljonääriksi? -tyyppisellä kysymyksellä:

Mitä minulle tapahtui tänään töissä?
A) Käsidesipullo ruiskaisi kirvelevän sisältönsä suoraan silmiin
B) Veitsi tökkäsi silmään kun kiirehdin hakemaan ruokaa
C) Sormet litistyivät kassakoneen väliin kun löin sen kiinni
D) Kaikki yllä olevat

Joo byhyy, D se on.

Kaikki tuntui muutenkin menevän eilen ihan pieleen, johtui ehkä lyhyistä yöunista tai sitten jostain muusta. Oli ihan helpotus kun pääsin kotiin koheltamasta sieltä ja vielä ilman, että sain suurempia tuhoja aikaan.

Muistui tässä muuten mieleen tänään yksi melko hauska - joskin myös häpeällinen - juttu, joka tapahtui yllättäen myös töissä! Olin terassin kassalla ja juttelin yhden työkaverin kanssa, kun paikalle tuli asiakas ja siirryin naputtelemaan kassakonetta samalla, kun kuuntelin puolella korvalla työkaverini asiaa. Työkaverini sitten siirtyi juttunsa päätteeksi terassilta sisälle ja ajattelin ensin, että huudan sen perään vastauksen siihen juttuun. No, kuinkas ollakaan, asiakas ojensi juuri sillä hetkellä rahat ja päätinkin jättää vastaamisen myöhemmäksi ja kiittää asiakasta.

Mutta mitä tekeekään Jenni, jolla nämä kaksi aikomusta menee sekaisin?

"KIITOS!!"

Kuumotti niin helvetisti kun tahaton karjuntani kajahti läpi terassin ja kuului varmaan Kiinaan asti.

Lauantaina olin siskoni kanssa kahdestaan kotona, joten päätettiin kutsua tänne muutama kaveri. Viisi niitä lopulta saapui paikalle ja tyhjennettiin sitten porukalla reilipullot (sekä pari muuta) sekä pyörähdettiin paikallisessa pizzeriassa katsastamassa meininki.

Krisu meni hörsäisemään vodkaansa raakana ja läähätti sitten suu liekeissä pöydän ääressä kun oli niin kamala kokemus.

Kuvasin laadukkaita kuvia (meidän jääkaapista?!?!) ja nyt mua vaivaa se, että muistan yhden kamerassa olleen kuvan ja kuitenkaan sitä ei sitten aamulla enää ollut siellä. Aaaa, mitä sille oikein tapahtui? Ehkä näinkin unta.

Oli kuitenkin mukava olla porukalla pitkästä aikaa, tämmöistä kun on harvemmin tapahtunut sitten penkkareiden jälkeen kun kaikilla on ollut menoja eri aikoihin!

Sunnuntaina töistä tultua hyppäsin sitten suoraan tavaroiden kanssa autoon ja lähdettiin ajamaan kohti Helsinkiä. Itse nukuin tyytyväisenä suurimman osan matkasta, mutta pikkusiskoni valitti ettei voinut nukkua kun oli niin vähän tilaa (oltiin siis kahdestaan takapenkillä ihan järkyttävän tavaravuoren kanssa). No jaa, olihan siellä vähän ahdasta, mutta kyllä minä ainakin mahduin ihan hyvin?!

Oltiin perillä joskus puoli kuuden aikoihin, laitettiin asunnolla pedit kasaan ja nukuttiin miniyöunet (jotka tosin oli minun osaltani vain jatke aiemmille yöunille).

Aamulla sitten täytyi hoitaa vakavia bisneksiä!

Heräsin vähän ennen kymmentä siihen, että sohvaa tuova mies soitti mulle ja ilmoitti olevansa kohta pihassa. Kiskoin sitten farkut jalkaan ja kipitin hiukset joka suuntaan sojottaen ja yöpaita päällä ohjaamaan miehen oikeaan paikkaan. Sain sohvani ja kaikki oli tyytyväisiä

Sitten huomattiin ettei asunnossa ollut sähköjä ja puhelu isännöitsijälle selvensi, että meidän on tehtävä sähkösopimus. Puhuin sitten sähkösopimusnaisen kanssa puhelimessa ja se yritti saada sähköt kytkettyä, mutta se ei onnistunutkaan ja jouduin odottelemaan puolisen tuntia soittoa takaisin vain kuullakseni, että jossain oli jotain häikkää ja että joku mies tulisi sähköt laittamaan päälle sinne asunnolle ja että yhteystietoni oli annettu johonkin paikkaan ongelmatapausten varalta.

Odoteltiin siinä sitten sähköjä ja reilun tunnin päästä mun puhelin soi taas ja siellä oli joku "sähköpaikasta ukkeli moro", joka pyysi tarkistamaan ettei ole säkölaitteita päällä kun sähköt kytketään. Samalla kun puhuin puhelimessa sen miehen kanssa, soi ovikello ja kun menin avaamaan, siellä seisoi toinen sähköukkeli, joka rupesi vahvan aksenttinsa kanssa kyselemään vaikeita kysymyksiä.

En tietenkään osannut vastata ja ihan hämilläni sitten tuijotin sitä miestä tietämättä pitäisikö minun keskustella sen kanssa vai vastata luurin toisessa päässä molottavalle sähköukkelille.

Lopulta ovikelloa soittanut mies kysyi minulta puhunko suomea ja sain sitten soperrettua mimmunmömmöjen kera, että puhun puhun. Samaan aikaan alkoi luurista sitten kuulua että "haloo haloo" ja jätin äitin keskustelemaan ovella olevan ukon kanssa samalla kun lopetin puheluni ja siirryn takavasemmalle kokemastani järkyttyneenä.

No, eipä siinä sitten mitään, sähköt saatiin ja jälleen oli kaikki tyytyväisiä.

Me jouduttiin vielä lähtemään Ikeaan ja ketutti ihan vähäsen. Se oli kuitenkin onneksi tosi lyhyt reissu, 45 minuuttia ja kun oli selkä vääränä kannettu mattoja, kenkähylly ja peili kotiin, lähdettiin siskoni kanssa käymään pikavisiitillä Itäkeskuksessa.

Itse istuin junassa ja metrossa ihan onnessani, mutta siskoni ei ollut yhtään vaikuttunut ja nyrpistellen kyseli miten joku haluaa edes asua isossa kaupungissa. Huoh.

Seuraava päivä oli omistettu kokonaan kaikenlaiselle kehittävälle, kuten esimerkiksi shoppailulle.

Lähdettiin aamulla ensimmäiseksi tarkastamaan miten mun asunnolta pääsisi helpoiten yliopistolle ja se osoittautuikin ihan lälläri-jutuksi: parikymmentä minuuttia bussissa ja voila, oltiin aivan koulun vieressä. Ei kyllä tutkittu mitenkään erityisemmin sitten sitä paikkaa, käytiin vain tsekkaamassa Exactumin sijainti ja suunnattiin keskustaan.

Aloitin kaupoissa kiertelyn siskoni kanssa, mutta häivyin ensimmäisen jälkeen omille teilleni ja seikkailuni päättyikin lopulta Kampista Pohjois-Esplanadille, missä harkitsin vakavissani ostavani ylihinnoitellun jäätelön ja viettäväni laatuaikaa penkillä istuskellen. Luovuin kuitenkin ideasta kylmän tuulen takia ja lähdin metsästämään kadonnutta perhettäni, yhym. Ostokseni olivat hyvin rajoittuneet (kaksi toppia), vaikka kuinka yritin metsästää sopivaa kohdetta palkkarahojeni tuhlaamiseen!

Illalla sitten vähän jomotteli jalkoja, mutta piti jaksaa lähteä noutamaan paketti postista, tilaamaan pitsoja ja vierailemaan Prismassa ja käymään vielä uudestaan kaupungilla! Simahdin saman tien kun pääsin lopulta nukkumaan ja täytyy sanoa, että nyrpistelin kyllä herätyskellolle kun se soi aamulla vartin yli neljä.

Muut jäi tyytyväisenä nukkumaan kun itse keräsin tavarani ja lampsin juna-asemalle, mistä sitten matkasin keskustaan ja sieltä bussilla Helsinki-Vantaan kautta Ouluun ja kotiin. Seuraavan kerran sitten elokuussa ja se onkin sitten pysyvästi, ihanaa!

Krista on viettänyt rattoisaa sottapyttyelämäänsä täällä meillä koko viikon siskoni seurana ja eilen olin niiden jutuissa mukana sen verran, että laitoin erittäin hienon Angry Bird -tatskan boobsiini. Oikeastaan laitettiin kaikki ja se oli hyvin kypsää, hmm.

Paljon muuta ei jännittävääkin jännittävämpään arkeeni sitten kuulukaan. Olen onnellinen siitä, että Helsingissä on nyt asunto ihan täysin valmis, junalippu on varattu (alle kuukausi!) ja saan sittenkin pyöräni mukaan eli voin kruisailla siellä ympäriinsä niin paljon kuin jaksan (vai miten se menikään?).

Mutta joo, lähden tästä nukkumaan kun huomenna pitäisi jaksaa herätä "jo" kahdeltatoista. Miten oikein kykenen siihen?!

En sitten tavoittele tällä kuvalla mitään teinipeilijärkkäri-efektiä, vaan ideana on ennemminkin se, että mulla on lopultakin asuntoni eteisessä peili, kenkähylly ja matot, jeeeeeee!

Summer vacation, Y U No over yet?!

Just joo, ensin säätiedotus lupaa pelkkää vesisadetta neljäksi seuraavaksi vuodeksi ja juuri kun on päässyt yli sen aiheuttamasta masennuksesta ja asennoitunut vesisateeseen ja kylmiin ilmoihin niin elohopea mittarissa vipeltää kolmeenkymmeneen asteeseen. Täällä nyt sitten istun hämilläni ja hikisenä viileämpiin ilmoihin sopivassa vaatetuksessani ja mietin mitä tekisin.

No, huomenna pitäisi sitten vissiin sataa ja ukkostakin näkyy olevan eli saas nähdä miten käy töissä. Viimeksi kun oli ukkosta meille tuli sähkökatkos ja koko paikka oli ihan pimeänä eikä mitkään laitteet tietenkään toimineet (maksupäätettä lukuunottamatta). Itse olin juuri sinä päivänä pääkassalla ja niinpä sitten hain toimistosta taskulaskimen ja kynttilän valossa naputtelin hintoja (kassakone avautui jostain mystisestä napista manuaalisesti ja tungin sinne sitten kynän väliin etten vahingossa lyö sitä kiinni kun se avaaminen ei vaikuttanut olevan mikään maailman helpoin työ). Tätä sitten kesti kolmen sähkökatkon verran, joista kaksi oli lyhyempää noin kymmenen minuutin katkoa ja yksi pidempi 45 minuutin pituinen. Mielenkiintoista.

Valitettavasti Helsingin sää näyttää alkuviikosta myöskin sateiselta eli saan varmaan unohtaa haaveet aurinkoisessa kaupungissa hengailusta, hmph.

Jou, tänään siis olen ollut vapaalla (tuntuu että tämä on ensimmäinen vapaapäivä pitkään aikaan, koska edelliset vietin urakoiden asunnon kimpussa) ja se meni sitten Rovaniemellä bisneksiä hoidellen. Töissä oli ilmeisesti vähän kiire päivä työntekijöiden määrään nähden ja mulle soiteltiinkin puolen päivän aikoihin että pääsisinkö tulemaan, mutta oltiin juuri käännetty nokka kohti Rovaniemeä enkä siis päässyt.

Työläiden ja hermoja raastavien bisnesten päätteeksi saatiin kuin saatiinkin kaikki asiat hoidettua ja nyt on sitten sohvakin mun asuntooni. Aluksi haaveilin valkoisesta sohvasta, mutta.... sohvani on musta. En tiedä mitä tapahtui, mutta jotain melko radikaalia ilmeisesti kun kerran suunnitelmista poikettiin näin monta sävyä kohti tummempaa.

En ole varma oliko tänään joku törppöjen autoilijoiden ja muiden liikenteen käyttäjien ikioma seikkailupäivä, mutta tiet oli koko reissun ajan enemmän ja vähemmän tukkeutuneet tyypeistä, joiden järki juoksi kuin kala keilaradalla.

Eräskin sankari lähti P-paikalta satasen alueella ja änkesi kuorma-autonsa kanssa suoraan eteeni vaikka varmasti näki että tulen. Siinä sitten löin jarrut pohjaan ja odottelin että se saisi sen tankkinsa kiihdytettyä, mutta ei tuntunut onnistuvan. Lopun matkaa jouduin sitten köröttelemään sen perässä koska ohi ei päässyt.

Toinen järjen jättiläinen sitten körötteli niin ikään satasen alueella ihan onnetonta vauhtia! Okei, ymmärrän että voi olla äärettömän pelottavaa ja vapisuttavaa kruisailla sata kilometriä tunnissa leveällä, kuivalla ja tasaisessa asvaltilla, mutta come on.... Olin juuri kiihdyttänyt häikäisevän hienosti, kun ajoin mutkaan ja olin törmätä sinisen pikkuauton perään siksi, että se körötteli menemään ihan säälittävää vauhtia! Lähdin sitten ohittamaan ja huokailin itsekseni kun ohituksessa riitti kiihdytys kahdeksaan kymppiin ja jo sillä se pikku menopeli katosi näkyvistä alta aikayksikön.

Tapasin myös muutaman oudosti käyttäytyvän poron, joista yksi kuvitteli selvästi olevansa hirvi isojen sarviensa kanssa. En muista koskaan nähneeni poron juoksevan puskan takaa tielle niin kuin hirvet tekee, mutta tulipahan ainakin testattua auton jarrut ja siloitettua ne vähätkin urat, jotka renkaissa oli vielä jäljellä.

Eilen pääsin ihanan aikaisin töistä (eli ei ollut iltavuoroa, jossa menee yleensä sitten koko päivä) ja ehdinkin pakata suunniteltua aiemmin.

Päätettiin nyt sitten että pakkaan mukaan suurimman osan tavaroista ja jätän kotiin enää vain välttämättömimmät (lähinnä vaatteita), jotka voin ottaa mukaan sitten kun muutan. Sunnuntaina lähdetään taas Helsinkiin, tällä kertaa omalla autolla, ja saan laitettua asunnon loppuun kun sen sohvankin pitäisi toivon mukaan saapua maanantaina. I cannot wait.

Mulla ei ihan hirveästi tuota pakattavaa lopulta ollut, vaikka tavaraa on kertynyt ihan kiitettävästi. Päätin nimittäin jättää tänne kaiken ylimääräisen, jota olen innokkaasti säilönyt, mutta jota en todellakaan tule tarvimaan ikinä koskaan milloinkaan. Olen oikeasti säilömisen maailmanmestari ja laatikot pursuilee kaikenlaista turhaa ja ärsyttävää, asdasdasd. Mutta kun en raski heittää mitään poiskaan!

Nyt on melkeinpä kaikki sunnuntaina mukaan lähtevä pakattu lukuunottamatta muutamaa pyykissä olevaa juttua. Lähinnä noiden laukkujen ja laatikoiden sisältö koostuu kirjoista (Harry Potterit vei ihan hemmetisti tilaa, woah), vaatteista ja pyyhkeistä+lakanoista sekä vähistä koriste-esineistäni, piirustusjutuista ja pelipaidoista, MAOLista ja laskimesta. Raahasin mukaan myös pari julistetta, mutta en tiedä laitanko niitä seinälle.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että erään jääkiekkoilija olisi jo aika päästä ihmisten ilmoille, koska saatiin siis Krisun kanssa sieltä Hartwall-areenalta silloin ne lehdet, joiden mukana tuli juliste Mikko Koivusta ja Pekka Rinteestä ja minä luuseri en ole vieläkään laittanut sitä seinälle kun en osannu päättää olisiko se Koivu vai Rinne. Nyt olen kuitenkin tehnyt tämän vaikean päätöksen ja päätynyt Pekka Rinteeseen huolimatta tyhmien ihmisten tyhmistä kommenteista koskien sitä, että "Miksi laittaisit seinälle jonku ruotsalaisen pelaajan kuvan haloo?!?!". It's Nashville, not Sweden, yhyy.

Paljon muuta mulle ei nyt kyllä sitten kuulukaan ja siksi en juurikaan ole jaksanut mitään yrittää päivitellä. Toivottavasti olette kuitenkin huomanneet, että olen tunnollisesti tehnyt tuota 30 Päivää -haastetta ja tässähän aletaan olla jo ihan loppusuoralla! Mulla on itse asiassa enää viisi tekemättä, koska olen ajastellut niitä niin paljon (siksi kun töissä menee aina niin myöhään etten aina edes jaksa konetta avata kun tulen kotiin).

Ja ihan hyvinhän pysyin tavoitellussa postaus päivässä -aikataulussani (lukuunottamatta sitä yhtä unohdusta, joka edelleen hieman kaivelee, hmph).

Olen oikeastaan tykännyt tehdä tätä haastetta ja voisin tehdä jonkun toisenkin joskus!

Ja ai niin, olen myös tehnyt postausta, jossa kaverit vastaa kysymyksiin minusta. Kolmet vastaukset mulla jo on (enkä voi sanoa olevani kovinkaan imarreltu niiden antamasta yleiskuvasta, pitäiskö tehdä asialle jotain?), mutta kun haluaisin vielä pari kaveria saada kiinni Facesta (miksi ette ole koskaa siellä, mulla kerrankin asiaa!) ennen kuin postauksen julkaisen. Mutta se on siis jo tuloillaan, hyvä minä!

Oliks tässä nyt kaikki no oli selvästi.

PS. Tasan kuukauden päästä on Weekend Festival ja minä en ole siellä, yhyyyyyyyyyyyyyyy! David Guetta, Skrillex, Hurts...... nejjjj en tiedä kestänkö tätä!