(Mikael) Granlund on ylioppilas!

Mut siis hyvä tietenkin että MTV3:lla oli edes jotain uutisoitavaa illalla kymmenen uutisissa lauantaina!

Olen oikeasti aloittanut tämän postauksen jo sunnuntaina aamulla, mutta en vain ehtinyt tehdä loppuun, koska ensin tuli vieraat, sitten piipahdin Rovaniemellä tärkeissä bisneksissä ja seuraavana päivänä tuli ihan puskan takaa työvuoro, tiistaille samanmoinen ja tänään vierähti päivä Rollossa.

Nyt iski kuitenkin pieni kiinnostus päivityksen jatkamiseen eli alan copypastettaa aiempaa aloitustani koska olen laiska. En oikeasti ole, aion kirjoittaa tämän lähes kokonaan uudestaan!!

Eli lopultakin virallisesti oikeasti ylioppilas! Jeeeee!

Ei tämä mitenkään hirveän erikoiselta tunnu, mutta on niin helpottavaa kun lopultakin on juhlat, valmistelut ja muut hommat ohi ja nyt voi pari kuukautta vain keskittyä kesätöihin ja muihin juttuihin kunnes syksyllä pitää alkaa miettimään miten sitä elämäänsä jatkaisi (lue: katsoa löytyikö asunto vai ei).

Kyllä tähän lukion loppumiseenkin totta kai liittyy kaikenlaista ankeutta t. Jenni, joka rakasti lukioa (tai ainakin osia siitä). Viimeksi la-su yönä istuttiin kavereiden kanssa tippa linssissa ja Breezerit pöydässä muistelemassa vanhoja hyviä lukioaikoja ja maailman parhaita opettajia joita tulee kyllä ikävä! Syksyllä pitää sitten ottaa kovat keinot käyttöön etten vain anna periksi ja ryömi takaisin luokan kaksi penkille vollottamaan kun en halua lähteä.

Ylioppilasjuhlissa ei sinänsä ole mitään kovin kammottavaa, mutta mulla tutisi jalat kuin harakalla, koska en tiennyt miten varsinaisessa juhlassa on toimittava ja olin tietenkin aakkosissa alkupäässä eikä ollut kuin yksi mun edelläni mallina noutamassa tavaroitaan salin edestä.

Istuin sitten koko juhlan ajan kädet hikisinä ja voivottelin kun mekon sifonkihelmasta ei ollut apua niiden kuivaamisessa (enkä missään tapauksessa halunnut mennä kättelemään ihmisiä kämmen hikeä tippuen). Lopulta hyötykäytin penkilläni olleen ohjelmalehtisen ja hämyäkin hämymmin heiluttelin sitä ja kuivasin tämän taivaallisen pikku tuulenvireen avulla vähän oikeaa kättä (vasen oli edelleen ihan tahmainen.....).

Ei se sitten ollutkaan niin hankalaa, mutta pelkäsin kuollakseni kompastuvani tai muuten vain kaatuvani. Onnekseni näin ei kuitenkaan käynyt ja dramaattisin juttu oli kun yksi pojista tiputti ruusunsa ja huvituin siitä enemmän kuin olisi ollut tarvetta ja jouduin siis sukeltamaaan oman ruusuni, lakkini ja todistukseni alle peittääkseni sen, että nauroin yksin eturivissä aivan yleisön vieressä.

Stipendien saajia lueteltaessa olisin voinut kieriä penkkien alle ääneen nauraessa, koska The laiska opiskelija #1, maailman sukimman päättötodistuksen saanut ja lusmuilijoiden kuningatarperhonen Jenni sai 120 euron stipendin hyvästä opintomenestyksestä. Siis anteeksi mitä?!

No, eipä siinä mitään. Mukavaa olla pienessä lukiossa, jossa takansytyketasoisella todistuksella voi tienata omaisuuden!

Joy piti myös puheen juhlassa ja kokonaan suomeksi! Siinä kyllä oli taas kaikki ainekset kunnon itkukohtauseen, mutta jotenkin onnistuin hillitsemään itseni (varmaan silti kun olin koko ajan niin kiusaantunut eturivin paikastani).

Sää ei kyllä yhtään suosinut meitä, koska ihana auringonpaiste meni pilveen melkein saman tien kun yläastelaiset oli päässeet kesälomansa viettoon. Me sitten ensin juhlittiin harmaassa, tuulisessa ja lopulta vesisateisessa ilmassa, möö.

Muuten juhlat sujui ihan mukavasti, vaikka tunsinkin oloni vähän koppeloksi ja kömpelöksi, koska olen surkea keksimään mitään sanomista yli viidestä ihmisestä koostuvassa joukossa. Istuinkin sitten tyytyväisenä nurkassa mussuttamassa kaikkea minkä ylsin lautaselleni kasaamaan ja annoin yo-todistuksen hoitaa puhepuolen.

Aloin päästä juttufiilikseen vasta sitten kun muutama kaveri tuli kylään (jostain syystä edes kuoharia sisältävät tervetuliaismaljat kun eivät meinanneet kielenkannattimia irrottaa) ja Mirkan kanssa me itse asiassa sitten istuttiinkiin sohvalla jauhamassa ties mistä vaikka kuinka kauan, kunnes se jatkoi Ellun kanssa matkaansa seuraaviin juhliin ja sain tilalle Maarian.

En ole lahjoja jaksanut laiskuuksissani dokumentoida kuvamuotoon, mutta pääasiassa ne olikin rahaa joten ei varmaan maailma tähän kaadu. Olin ihan kauhuisani kun laskin rahoja ja loppusumma oli siinä 1150 euron kieppeillä, koska miten voi yksistä juhlista tulla noin helvetisti euroja?! Lisäksi sain kaksi Mariskoolia, yhden tuikkukupin, Muumi-mukin, laatikollisen teetä, pussilakanat, pyyhkeen ja mummulta ja papalta ihan kiitettävän määrän astioita (kuusi mukia, murolautastyyppistä lautasta, isoa lautasta ja pientä lautasta) sekä ne myös kustansi mun yo-lakin. Lusmuperheeltäni en toistaiseksi ole saanut mitään (edes korttia) ja jännäilen tässä nyt puolet seuraavasta vuosikymmenestä onko jotain tulossa!

Eli nyt vain lunastamaan shekit pankista ja ruokkimaan ahmattipankkitiliäni, joka kylläkin oksentaa kaiken ulos sitä mukaan kun sinne jotain puskee.

Illalla jatkettiin juhlimista paikallisessa hotellissa ja reissu tuli omalta osaltani tosi halvaksi, koska ainoa rahanmeno oli Alkosta ostettu pullo: taskumatti, ilmainen drinkkilippu ja random miehen tarjoama lonkero pitivät huolen juomapuolesta, siskoni oli kuskina ja ylioppilaat pääsi ilmaiseksi sisälle hotelliin.

Tavallisesti siellä on bilettämässä vain jotain vanhuksia, jotka humppaa ympäriinsä Jari Sillanpään tahtiin ja itse sitten tuntee olonsa niin ulkopuoliseksi kuin vain voi tuntea. Nyt se oli kuitenkin täynnä suunnilleen omanikäistä porukkaa ja meno oli huomattavasti parempi, kun toisella puolella soitettiin niinkin modernia musiikkia kuin Mr. Worldwidea aka Pitbullia!

Kristan kanssa jutskaillessa päädyttiin lopulta siihen, että ilmeisesti parisuhteen rekisteröinti tai jokin vastaava on ainoa keino saada halpa asunto Helsingistä ja Krista sitten infosikin kiitettävää määrää ihmisiä siitä, että minä olen nyt sitten sen tyttöystävä.

Tosi monet ihmiset (ihan tuntemattomatkin) onnitteli ja kyseli suunnitelmista tulevaisuutta varten.

Itse jouduin haastaviin tulenpummimisbisneksiin kun kaverit oli haudanneet sytkärinsä ties minne ja lopulta tälläisen tulentekovälineen sain lainattua henkilöltä, jonka silmät seisoi päässä ihan elottomina, hehee.

Intouduttiin totta kai puhumaan Kristan kanssa jääkiekosta jossain humalan herkässä hetkessä, ja yhden kaverimme poikaystävän kysäistessä ohimennen mistä puhuttiin, alettiin innokkaana selittämään seuraavaa suunnilleen tälla tavalla asiamme esittäen: "No me puhuttiin jääkiekosta ja Mikael Granlundista kun se on meijän sukulainen ja siihen ei kosketa eikä sitä isketä paitsi sitte ku muut kuumat jääkiekkoilijat ei kiinnostu meistä ja ne pittää tehä mustasukkaseksi niin sitte me voijaan iskeä Mikke vähäks aikaa mutta ei mitään vakavaa siltikään koska se on sukulainen niin se ei olis sopivaa"

ok.

Kuuma puheenaihe oli useampaan otteeseen myös eräs kaverimme, mutta ainoa asia jonka keskusteluistamme muistan on se, kun Krista toitotti jotain sellaista, että "No jooo kun Niinakin on aina tuollainen sexy lady" ja en edes tiedä miksi (ei tietenkään sillä että kyseenalaistaisin tämän, taisin itse nyökytellä myöntelevästi vierestä).

Aamuyöstä ilahdutin kuskina toiminutta siskoani keräämällä mukaan kolme mieshenkilöä, jotka tarvitsivat kyydin kotiin, eheh. Olin silti totta kai hyvin vastuuntuntoinen ja solmin kaikkein humalaisimman yksilön turvavöihin peräti kaksi kertaa kun se ei siihen kyennyt (ei kyllä mikään ihme, koska sitä piti ohjeistaa oven sulkemisessa ja rahatkin tungin sille grillillä itse lompakkoon kun näytti ettei ne sinne millään muuten mene). Olin myös yleisenä tarjoilijana grillin pihalla kun onnettomat juhlijat kävi tilaamassa ruokansa ja sitten ne lähti kauemmas istumaan ja unohti koko jutun. No, sain kyllä kuulla kaikenlaisia kehuvia humalaisia kommentteja kantaessani hampurilaisia ja ranskalaisia ihmisille (jotka tiesin vain nimeltä), mutta ehkä se oli sen arvoista.

Minä ja Elina saatiin myös osaksemme aggressiivisen naishenkilön vihat, koska se luuli meidän etuilevan jonossa (mentiin vain kysymään pärjääkö grillillä jonottava tuttavamme ihan okei!) ja niinpä tämä lady sitten kävi käsiksi Elinaan. Oli varmaan taas vaihteeksi tosi kypsän näköistä kun tämä nainen töni ja repi Elinaa ja minä siitä hiiltyneenä revin sitä naista samalla kun raivosin sille jo aiemmista päivityksistä tutuksi tullut otsasuoni pullistellen. Jouduin huutoraivoamaan vielä toisenkin kerran kun se nainen hyppäsi minun niskaan muutamaa minuuttia myöhemmin astahtaessani jonon lähelle kysyäkseni tietääkö tämä yllämainittu ruuanjonottajatuttumme mitä se aikoo tilata. Huokaus oikeasti.

Illan kruunasi vielä onnettomien tapahtumien sarja, jonka seurauksena Krista jäi yksin grillille eväidensä kanssa ja soitti hervottoman raivaripuhelun niin että koko kylä raikui.

Aamulla luulin olevani ihan semihyvässä kunnossa, kunnes rupesin pesemään hampaita ja tökkäsin vahingossa hammasharjan kurkkuun. No jaa, siinä meni sitten kyllä onneksi viimeisetkin epämiellyttävät tuntemukset ja saatoin jatkaa päivää normaalisti.

Sunnuntaina tuli tosiaan vielä viimemiset yo-vieraat, mutta hylkäsin ne kesken kaiken lähtiessäni viemään siskoani ja kahta kaveriani Rovaniemelle juna-asemalle.

Sinne ne nyt sitten paineli interraililleen ja on nyt varmaan jossain keskitysleirillä. No okei en tiedä, arvasin vain, maa pitäisi kuitenkin olla Puola.

Olihan siinä kyllä vähän tippa silmässä kun juna-asemalla hyvästejä sanoin ja varsinkin kun siskoni oli itkenyt puoli matkaa koska se joutui hyvästelemään Joyn jo nyt. Piristyin kuitenkin kun kaahasin seurakseni lähteneen Emman kanssa mussuttamaan Mäkkäriin juustohamurilaista ja sitten hurauttettiin Citymarkettiin ja juostiin vartijan ohi kauppaan, joka oli menossa kiinni kahden minuutin kuluttua. Jeeeee.

Maanantaina soitin aamusta työvuorojen perään ja kyllä tuli taas vipinää kinttuihin kun mulle soitettiin vähän ennen yhtä, että jooooo työvuoro alkaisi tosiaan kymmenen minuutin kuluttua pääsetkö tulemaan.

Ehdin kuin ehdinkin (tosin ei siitä myöhästymisestä kukaan olisi herneitä nenään kiskonut kun en niitä työvuoroja vielä tiennyt) ja siellä vierähtikin koko päivä puoli kahdeksaan saakka. Tiskailin lähinnä, mutta opettelin myös kassakoneen käyttöä ja onnekseni ensimmäinen asiakas oli tosi ymmärtäväinen mummo, joka sanoi että sen kohdalla onkin hyvä harjoitella ja selosti jostain omasta työstään samalla kun naputtelin hikisenä nappuloita kassakoneessa.

No, ehkä se siitä vielä.

Eilen oli töissä sairaan kiireinen päivä ja tiskasin niin paljon että vaahtoa tuli melkein suustakin ulos. Aina kun sain kärryllisen tiskattua oli takana odottamassa kaksi uutta ja lopulta olin ihan vainoharhainen ja käännyin katsomaan kauhuissani taakse heti kun kuulin kolahduksen, joka saattoi tarkoittaa uuden kärryn saapumista.

Kaiken lisäksi mulle naureskeltiin siellä kun hyppään aina sulkiessani tiskikoneen luukun (yltäisin siihen kahvaan kyllä varvistelemallakin, mutta aikaa säästääkseni hyppään ja pääsen siten helpommalla). No okei, näytän varmaan ihan tyhmältä, hee.

Nyt on kahden päivän vapaa ja sitten taas kuuden päivän putki ennen kuin on seuraavat vapaat ja tässä tämä aika nyt sitten ilmeisesti meneekin. En oikeasti ehdi tehdä juuri mitään työvuoroiltani, koska lähden aamulla, tulen illalla, käväsen lenkillä ja sitten en kykene paljon mihinkään enää kun väsyttää niin paljon. Korkeintaan joku elokuva tai tv-ohjelma ja kipikipi nukkumaan. AAAAAAA, elämä on rankkaa.

Okei ei, koska money money money.

Tässäpä oli sitten kuumat juorut vähäksi aikaa. Huomenna olisi tarkoitus syödä taas hyvää kiinalaista ruokaa, jonka tekemistä pyysin Joyta minulle opettamaan vaikka se voikin olla osaltani melkoinen katastrofi.

We shall see it then.

< pakollinen jääkiekko-osuus>
PS part1. Olenko onnettoman utelias, koska minua kiinnostaisi hirveästi tietää mikä Tuomo Ruudun ja Emilian lapsen nimeksi tuli? Hmmm, en varmaan ole koska minua kiinnostaa kaikkien muidenkin vauvojen nimet (odotan innolla sitä päivää kun saan tyttölapsen, jonka nimeän Kertuksi ja sitten voin joka paikassa puhua perheestäni tyyliin "...ja ai niin muuten, kun Leppä, Kerttu ja minä hihihihihihiiiii" okei kypsää)

PS part2. SAMI LEPISTÖ MENEE KHL:ään, wäääääää! Peukut pystyyn että Lokomotiv Jaroslavl pysyy nyt sitten elossa (ei tietenkään vain Lepän takia, muistan kun luin siitä onnettomuudesta ja tuntui kyllä aika kauhealta ajatella että kokonainen joukkue kuoli tuosta noin vain).
< /pakollinen jääkiekko-osuus>

My friends are in the bathroom getting higher than the empire state

Yritän pakoilla epämiellyttäviä velvollisuuksia, jotka sisältää mm. jääkaapin pesemistä. Olen jo aamulla viettänyt hurmaavat kaksi tuntia raaputtaen likaa autotallissa olevasta jääkaapista. En tarkalleen tiedä mitä käyttöä varten teen tätä epämiellyttävää hommaa, mutta sen kyllä parempi olla todella tärkeää: jääkaapin pohjalla oli jotain epämiellyttävää mönjää, johon luutu sitten tyytyväisenä jämähti kiinni ja yritin hampaat irvessä hangata sitä töhnää pois.

Ewww.

En todellakaan jaksa odottaa, että lakkiaiset on ohi!

Okei, onhan se mukava että on jotain aihetta järjestää juhlia, mutta kun tämä koko lakkiaisvalmistelu on kauheaa touhottamista. Äiti varmaankin kohta pimahtaa juustokakkujensa kanssa ja siskoni vaatii ensin saada leipoa kakkuja ja koristella Daim-muffinsseja marsipaanilla ja sitten keuhkoaa kun en auttanutkaan (huolimatta siitä, että selvästi ilmoitin haluavani pysyä erossa marsipaanin kaulimisesta ja liimaamisesta muffinssien päälle ja tämä ilmoitus otettiin vastaan inisemättä).

En oikeastaan voi sanoa tehneeni kovinkaan paljon leipomisten eteen. Maistoin kyllä kinkkupiirakoita ja kerroin oliko ne kypsiä, mutta muutoin olen vain tunkenut Daim-paloja muffinssitaikinan sekaan (yritin ehdottaa äitille (ja kuulin sittemmin Kristan ehdottaneen ihan samaa kotona) että tarjoiltaisiin pelkkää taikinaa - koska se on parempaa kuin valmiit luomukset - mutta meidän äiti otti ehdotuksen vastaan yhtä iloisesti kuin Kristankin ja niin minun kuin Kristankin juhlissa tarjoillaan nyt siis paistettuja kakkuja, möö).

Huomenna saapuu sitten ensimmäiset vieraat ja ylihuomenna on jo lakkiaiset, iiiiiik!

Luin Helsingin yliopiston sivulta, että valinnan tuloksia alettaisiin julkaista 6.6 ja olin asennoitunut vastaanottamaan kirjeen joskus niillä tienoin, mutta päiväni piristykseksi postia hakiessa laatikossa odottikin paksuhko kirjekuori matemaattis-luonnontieteellisestä tiedekunnasta.

Vaikka pääsy olikin aika lailla varmaa niin kyllä silti oli ihanaa saada aivan virallinen varmistus koulupaikasta! Eli syksyllä kutsuu sitten Helsinki ja matikka!

Nyt pitäisi sitten täyttää pari paperia opiskelupaikan vastaanottamista varten, lähettää ne yliopistolle ja sitten taitaa olla luvassa opiskelija-asuntohakemuksen lähettäminen. Onneksi on koko kesä aikaa, koska minut tuntien en saa mitään aikaan ennen kuin aika alkaa karata käsistä. Opiskelupaikan voisi vastaanottaa myös netissä, mutta en jaksa yrittää perehtyä siihen kun kuitenkin pitää jotain lappusia lähetellä.

Olin aina niin varma, että en tule saamaan opiskelupaikkaa heti lukion jälkeen, koska kaikkien puheista on saanut sen käsityksen että yliopistoon päästäkseen täytyy olla joku yli-ihminen, lukea lokakuusta saakka kolmea viisisataasivuista pääsykoekirjaa ja jos huhtikuuhun mennessä ne on luettu vähemmän kuin seitsemän kertaa niin voi saman tien heittää hanskat tiskiin. No, joskus sitä vain lykästää!

Olohuoneen ikkunaan oli taas vaihteeksi lentänyt lintu ja tämä yksilö oli kyllä reppanoiden reppana!

Se oli ihan pieni (vaikka kuvassa näyttääkin aika jytyltä), olisi mahtunut kämmenelle. Lintu vain nökötti tuossa etupihalla masentuneen näköisenä ja se oli niin suloinen, että olisin halunnut taputtaa sitä (okei, se oli niin pieni että se olisi luultavasti lyttääntynyt), mutta äiti huusi koko ajan vieressä ettei siihen saa koskea ei saa koskea ei kosketa lintuun ei sitten kukaan saa koskea. OK äiti, en koske lintuun.

Jos olisin koskenut niin kaikesta päätellen vetelisin nyt viimeisiä henkosia vesikauhun kourissa.

Tänään sain myös varmistuksen siitä, että kesäksi on sitten töitä (sieltä mistä pitikin).

Istuin aamulla keittiössä ryystämässä jääteetä (koska miedän jääkaapissa ei oikeasti ole mitään muuta mitä syödä, ollaan koko ajan aivan nälissään kun äiti ei käy enää kaupassa), kun puhelin soi. Sain sitten kuulla että työvuorojen kanssa oli käynyt pieni hämminki ja että sori kun ei soitettu aiemmin ja mulla olisi ollut tänään jo työvuoro, mutta ei sitten tarvinut kuitenkaan mennä kun oli tarpeeksi ihmisiä töissä joka tapauksessa. Okei. Seuraava työvuoro olisi ollut lauantaina, mutta luulen että äiti kiskois planeetan suurimmat palkokasvit sieraimiinsa jos aamulla yo-juhlan sijaan karauttaisin ravintolalle.

Voin silti kuvitella miten laimea kesä mulle varmaan on tulossa, koska kaksi kaveria ja sisko lähtee heti sunnuntaina reilaamaan ja viipyy siellä seuraavat neljä viikkoa. Joy lähtee kotiin 26. kesäkuuta, joka on siis myös mun synttärit ja toinen siskoni on silloin lähtenyt jo rippileirille eli Jenni 20 wee bilettää kotona kahdestaan äitin ja isin kanssa.

Ehkä leivon oikein hienon kakun ja laitan siihen kynttilät ja puhallan ne yksinäni ja soitan sitten mummun ja papan meille syömään. Voi kyynel.

Eilen aloittelin jo reippaasti yo-mekon kaventamista, mutta se jäi kesken kun ompelin rupusti eikä meillä ollut ratkojaa ja käämit paloi kun yritin saksilla purkaa repimättä koko mekkoa. Tänään sitten uusi yritys. Tai ehkä vasta huomenna.

En ole uhrannut ajatustakaan kampaukselle, joten luultavasti vain lauantaina herään aikaisin ja otsasuoni tykyttäen yritän jotain kiharoita väkertää. Ei sillä kampauksella kai ole niin kauheasti väliä kun se lakki tulee kuitenkin päähän ja sitten jää näkymään vain latvat, niinhän?

Pikkupikkusiskoni (eli nuorin siskoni) värjäsi multa kuitenkin hiukset tiistaina eli ainakaan ei karmeaa juurikasvua ole. Toisaalta se juurikasvukin olisi vain peittynyt sinne lakin alle.........

Nyt täytynee vain toivoa mahtavaa säätä (jota säätiedotus ei meille tosin ole sallimassa). Tai ainakin toivoa, että ei sada järjettömästi rakeita niin kuin yksi päivä. Huokaus.

Ellu sai myös tiistaina ajokortin ja tästä sitten varmaan alkaa kilpailu siitä kumpi saa ajaa. Onnekseni mulla on koko kesäkuu aikaa rälläillä ja Ellu voi kuitenkin ajaa toisella autolla, koska se muistaa vielä manuaalivaihteiston käytön ja sillä yltää siinä jalat polkimiinkin.

Toiveajatteluako?

No jaa. Kyllä minäkin taas yksi päivä huristelin isin taksilla ja manuaalivaihteistolla ja meinasin kolhia kaupan pihalla yhden auton, koska tarkoitus oli peruuttaa ja minä ääliö laitoin ykkösen silmään ja löysäsin kytkimen. Byhyy.

Emma päätti myös alkaa suorittamaan mopokorttia, mikä on minusta kauheaa koska Emmahan on vielä ihan vauva?! En tiedä uskaltaudunko kyytiin sitten kun se korttinsa saa, hmm.

Ylitin juuri itseni leipomalla tomaatti-mozzarellapiirakan. En tosin tehnyt sitä yo-juhliin vaan itselleni iltapalaksi, joten se saattaa hieman laskea sen arvoa.

Lisäksi toissapäivänä olin uskomattoman avulias ja kasasin pikkusiskoni kanssa olohuoneen uutta hyllyä. Okei, suutuin ihan loppusuoralla ja häivyin paikalta, koska hermoja kiristi pienet naulat, sormen jääminen vasaran alle ja ylisöpö pörrömatto, joka imuroi pieniä nauloja ja muttereita sisäänsä vähän samaan tyyliin kuin Fasth imuroi viime keväänä kiekkoja maaliinsa. Nyt siellä on varmaan kymmenen naulaa pyörimässä niiden suloisten hapsujen seassa ja toivon vain ettei kukaan astu niihin, koska minä saan tietenkin siitä sitten syyt niskoilleni.

Mutta tykkään kyllä tuosta olohuoneesta nyt paljon enemmän, se näyttää tuhat kertaa tilavammalta kun ne rumat kaapit ja sohvat vietiin pois. Tapetti kyllä on ruma kuin korvasieni, mutta mun silmät on jo neuvokkaasti oppineet suodattamaan epämiellyttävät kukkaset näkökentästä.

Äitillä on nyt iskenyt kauhea tarve uudistaa koko talo ennen lakkiaisia, mutta näyttää siltä ettei se siinä touhussa ehdi edes suihkulähdettä täyttää ja minä olen henkilökohtaisesti sitä mieltä, että takapihalla jo olevan suihkulähteen täyttäminen on tärkeämpää kuin vouhottaa sitä ehtiikö joku sohva tulemaan ajoissa. What people don't know can't hurt them. En usko että kukaan jättää tulematta vain siksi, että äiti ei ehtinyt sisustaa kuin kolmasosan talosta.

Valehtelisin jos väittäisin nyt lähteväni kehittävien tekemisten pariin, joten en sano mitään. Seuraavan kerran päivittelen varmaan joskus lakkiaisten jälkeen ellei äitillä lopu minulle tarkoitettu tekeminen kesken (mitä epäilen suuresti, koska sen puheista päätellen ennen puolta päivää pitää olla pöytä maalattuna, kakskyt kiloa salaatinlehtiä pilkottuna, pizzarullat leivottuna ja kymmenkunta muuta pikkujuttua hoidettuna).

Haaveilin Onnelasta lauantai-iltana, mutta ilmeisesti me nyt jäädään tänne köyhistä köyhimpään paikkaan ja yritetään olla ihan jee jee. Käytiin tänään Krisun kanssa Alkossa ja meillä on illaksi/yöksi jo hieno suunnitelma, joka sisältää mm. sukulaisten järkyttämistä, voikukkia ja kiinnostavan puhelinsoiton.

Näkemisiin ja onnea minulle ylioppilaaksi valmistumisesta! (Kiitos kiitos!)

EEEMCA

Täällä yksi onnellinen ylioppilas, aaaa! Ensin oli tarkoitus käydä hakemassa tulokset vasta perjantaina Kristan tämänpäiväisen aamuvuoron takia, mutta Krisulla on kiltti äiti joka tuurasi sitä sen aikaa että saatiin omat kirjainrivistömme käydä noutamassa rehtorin kansliasta!
Vaikka tiesin jo lähes sadan prosentin varmuudella päässeeni ylioppilaaksi, oli silti polvet vähän heikkona ja kädet hikisinä kun hiivin opettajainhuoneeseen ja sukelsin pimeää käytävää pitkin kansliaan. Tutisin varmaan kuin koivun lehti siinä tuolilla enkä uskaltanut katsoa sitä lappusta siinä pöydällä, joten odotin vain kiltisti että reksi kertoo mitä siinä lukee.
Suurimmat kiinnostuksenkohteet minulla oli se, menikö fysiikka läpi ja miten monta pistettä matikka jää E:stä, koska se lähti pistettä vaille ja saamistani viidestäkymmenestä pisteestä kaksi oli kuulemma epävarmaa. Noooh, suustani valui sateenkaaria ja korvista lenteli perhosia siinä vaiheessa kun oli päästy tulosten loppuuun saakka ja hymyilin varmaan ihan ääliömäisen näköisenä itsekseen kun talsin takaisin aulaan, missä kaverit odotti jo omien tulostensa kanssa.

Ja otsikon rivihän on seuraava:
Äidinkieli.................................... EEnglanti..................................... EMatematiikka (pitkä ofc)............... EPsykologia................................. MKemia....................................... CFysiikka.................................... A
Olen myöskin tosi tosi tosi onnellinen äidinkielestä, koska en todellakaan uskonut voivani saada E:tä siitä! Olen myös ylpeä siitä, että pääsin fysiikasta läpi, wohoo! Pisteraja oli 12 ja mulla oli neljätoista pistettä, olisin voinut vaikka itkeä helpotuksesta kun kuulin saaneeni A:n.
Mutta MATIKKA!Kun kuulin saaneeni E:n matikasta missasin lähes kaiken muun mitä reksi perään sanoi. Kuulin vain hämärästi jotain muminaa fysiikan neljästätoista pisteestä ja hihittelin itsekseni, koska olin juuri aamulla käynyt kauhusta kankeana katsomassa netistä pisterajat ja todennut masentuneena että taisi jäädä A saamatta kun siihen vaadittiin ne hurjat 12 pistettä.
Mua on kaivertanut ja järsinyt maaliskuun 23. päivästä saakka se, että tein yo-kokeessa vain yhdeksän tehtävää ja että se E saattoi sitten jäädä siitä kiinni kun tuli mokailtua muutamassa niistä. But as we can see, onnistuin raapimaan kasaan tarvittavan määrän pisteitä ja kyllähän nuo pisteet näyttää ihan hyvältä tuossa lapullakin: kuudesta tehtävästä tuli täydet, kahdesta tuli 5/6 ja sitten jokerissa kämmäilin vähän ja tuli 4/9, mutta no harm done!
Ja kaikkein mahtavinta tässä jutussa on se, että ensimmäinen hakukohteeni oli Helsingin yliopisto ja matematiikan koulutusohjelma, johon pääsee suoravalinnalla sisään kaikki ne, jotka on saaneet pitkän matikan yo-kokeesta E:n tai L:n. Eli arvatkaapa mihin tämä tyttö lähtee ensi syksynä ellei mitään mullistavaa tapahdu?!

Tässä nyt sitten vierähti iso taakka pois kun ei enää tarvitse stressata pääsykokeita. Aion kuitenkin vielä yrittää sitä englantia vähän lueskella ja ehkä farmasiaakin varten selailla noita kirjoja, mutta tänään kävin raahaamassa takaisin kirjastoon kaikki matikkaan liittyvät yo-tehtäviä sisältävät kirjat, jotka lannistuneena kiikutin kotiin pari viikkoa sitten.
Lopetan kuitenkin sydämen muotosilla hattaroilla höystetyn hehkutukseni tähän, koska tiedän että esimerkiksi Kristalla on vielä pääsykokeet edessä ja että sitä stressaa ne varmasti ilman minun vouhotustanikin! Empatiani ovat kuitenkin Kristan ja muiden pääsykokeisiin lukevien kavereiden luona ja alan nyt sitten telepaattisesti tsemppaamaan niitä! ONNEA lukemiseen!
Ja sitten muihin asioihin.

Rata-ajo oli siis maanantaina ja tuntui ihan äärettömän tyhmältä ajaa Krisun kanssa peräkkäin Rovaniemelle. Meillä oli tarkoitus lähteä yhdeksältä, mutta tapansa mukaan Krista pisti aamulla viestiä et "hihihihi myöhästyn" ja siinä vaiheessa kun olin sitten odotellut sitä pienen ikuisuuden sain puhelinsoiton, jossa ilmoitettiin Krisun äidin tarvitsevan pesupulveria ja niinpä istuin selaamassa uusimpia jääkiekkouutisia sillä aikaa kun Krista kiiti ostamaan pulverit ja päästiin lopulta lähtemään.
Mua väsytti ihan järkyttävästi ajaminen ja tyytyväisenä sitten kiemurtelinkin tien laidasta laitaan Kristan perässä eli havainnointini rajoittui siihen, että ajoittain tsekkasin pystyinkö vielä lukemaan Kristan auton rekkarin. Jos en pystynyt oli aika käytellä vähän kaasujalkaa ja jos pystyin saatoin tyytyväisenä vajota takaisin koomatilaani.
Kierrettiin ennen rata-ajoa perinteinen kaupunkiekierroksemme, eli samat paikat kuin aina ja samassa järjestyksessä kuin joka kerta aiemminkin. Ainoa poikkeus oli se, että tilasin Hesellä kana-aterian sijaan kanasalaatin. Spice Icessa huomattiin ajan loppuneen kesken ja kipitettiin jäätelöinemme autoon, minkä jälkeen alkoi hikinen parkkipaikan etsiminen.
Pelkäsin kauheasti radalle ajamista, koska en tosiaan tiennyt missä se sijaitsee ja pelkäsin jääväni liikennevaloissa jälkeen jonosta, mutta minä ja Krisu päästiinkin jonoon ihan autokoulun auton taakse ja huristelin sitten vesisateessa Swedish House Mafian seurassa jäätelöä mussuttaen.

Radalla oli oikeasti iha hauskaa, vaikka se sisälsikin hirveän paljon odottelua!
Ensin seisottiin sateessa katselemassa vähän demonstraatiota eri jutuista ja sen jälkeen saatiin radiopuhelimet, järjestäydyttiin jonoon ja tehtiin vuorotellen niin kuin käskettiin.
Rata-ajo sisälsi hätäjarrutuksia, esteenväistöä ja mutkaan kaahailua ja mun kaula oli sen päätteeksi ihan punainen, koska hätäjarrutuksissa turvavyö aina raapi epämiellyttävästi. Pari kertaa pelotti vähän, koska vettä satoi tosi paljon ja märkää tietä mutkaan ajaessa lähti kaksi kertaa perä liukumaan. Niillä kahdella kerralla sainkin kuulla, että tulo oli ollut aika hurjan näköistä, mutta aina kuitenkin jollain ilveellä (lue: auton hienot automaattiset toiminnot joista en ymmärrä mitään) sain auton ojennettua omalle kaistalle.
Radalta lähtiessä huomasin Kristan auton perässä vilkkuvan mystisen valon, joka näytti lähinnä kipinöiltä ja odottelinkin sitten koko matkan Citymarkettiin saakka, että koskas sitä nyt sitten pitää ottaa puhelin ja soittaa et "Mo, sun auton perä on tulessa!"
En kyllä vieläkään tiedä mikä se valo oli, vaikka yritettiinkin parkkipaikalla sitä tutkia.
Illalla oli vielä teoriat ja nyt on sitten II-vaiheen todistuskin tuossa pöydällä pyörimässä ja pitäisi vain vielä poliisilaitokselle pysyvää korttia varten, mutta kun ei tuokaan ole koskaan auki. Mutta jaah, ehtiihän tässä.

Eilen ilahduin suuresti kun postia hakiessani osui ensimmäisenä pinosta silmiin minulle osoitettu söpö postikortti! Tiirasin silmät viirussa käsiaslaa, joka oli ehkä maailman tutuin, mutta en tunnistanut sitä koska en sitä ole postin mukana tottunut näkemään. Fanitan ihan kympillä tuota kuvaa, koska Suomi-pelaajan ilme on ihan mahti!
Postikortin mukana tuli totta kai myös terveiset:"Hei!Päätin sulle lohdutukseksi ostaa kortin, kun et päässyt mahtiseuraani katsomaan Leijonia. Mulla on kuuma ja hiukan orpo olo. :D Saavuin juuri Helsinkiin ja kävin Rautatieaseman vessassa pesemässä hampaat!Terkuin: Krista"
Olin tosi otettu tästä!

Tänään sitten tipahti postilaatikkoon kaksi pakettia, koska olen harrastanut hämärää nettishoppailua. Oikeasti tilasin nämä vain testatakseni Ebayta, joka on täynnä mielenkiintoista tavaraa, mutta joka on tähän saakka ollut käyttöalueeni ulkopuolella mystisen maksujärjestelmänsä vuoksi. Nyt sitten kuitenkin tilasin kokeeksi pari pientä juttua (esimerkiksi tuo ylempänä oleva kellosieppikoru joka on ihku!) ja ei se sit niin vaikeaa ollutkaan, hmm.
Lähden kuitenkin jatkamaan päivääni karkkien ja Muumilimpparin seurassa ja kohta olisi tarkoitus raahautua lenkillekin. Haaveilen saavani lounaaksi pinaattilättyjä, mutta toistaiseksi minulle on tarjoiltu vasta katkaravun makuisia nuudeleita ja oli pakko lappaa ne siskon lautaselle, koska en vain saanut niitä menemään alas. 
Epäilen kuitenkin että tältäkin päivältä saan hylätä haaveet oikeasta ruuasta, koska äiti lähti eilen siskoni kanssa sairaalaan ja on siellä edelleen. Mun sisko on tosiaan ollut jo pari viikkoa sairas, ei tiedetä mikä sillä on ja mennyt koko ajan vain huonompaan kuntoon. Lauantaina me lähdettiin baariin ja Emma kiikutettiin Rovaniemelle tiputukseen. Toivottavasti ne nyt sitten jo sais selville jotain.
SEE YA!

May the MAOL be with you

Näin toivotti ystäväni minulle fysiikan koetta edeltävänä päivänä.

MAOL oli kanssani, mutta suureksi surukseni sen paikallaolo oli ainoastaan fyysistä ja pinnallista eikä se suostunut paljastamaan mitään hyödyllisiä kaavojaan.

Arvostan silti sen panostusta ja läsnäoloa hädän hetkellä, sillä se ei koskaan suuttunut tai heittäytynyt hankalaksi huolimatta siitä, että kiivaasti apua hakiessani revin muutaman sivunkin ja nurkat meni hiirenkorvalle.

Tästä lähtee nyt sitten kuitenkin postaus, joka on

a) joko hyvin pitkä tai
b) hyvin lyhnyt,

tehty syistä

a) järjettömän pitkä tauko ja loputon määrä asiaa
b) Krista
c) Niina

ja joka kattaa

a) kuluneet kaksi viikkoa elämästäni tai
b) pitkän ja ytimekkään avautumiseni yo-kirjoitusten jättämistä arvista.

Vaikuttukaa.

Joudun käyttämään päivityksessä apuna varsin tiivistettyä muistilistaani tapahtuneista asioista, mutta valitettavasti olen unohtanut mitä puoletkaan muistilistani hienoista lyhenteistä ja muista sanamuodoista tarkoittavat. Listassani esiintyy esimerkiksi kaksi kertaa sana avaimet, mutta kykenen muistamaan vain yhden traagisen hetken, kun lähdin käymään koululla ja unohdin ottaa avaimet mukaan, minkä seurauksena mökötin autossa pitkän tovin yrittäen saada kiinni jonkun perheenjäsenen, joka olisi kykenevä lainaamaan minulle kotiavaimensa.

Etenen luultavasti varsin epäkronologisessa järjestyksessä muutoin kuin koepäivien osalta, mutta eipä tämä postaus varmasti muuta käsittelekään kuin niitä nimenomaisia kokeita ja syvimpiä tuntemuksiani, jotka aion nyt jakaa kanssanne varoituksen sanana tuleville abiturienteille ja vertaistukena nykyisille.

Lisäksi saan samalla helpottaa päivittelyn puutteesta johtuvia oireitani, joista olen kovasti kärsinyt (ensimmäiset oireet havaitsin reilu viikko sitten keskustellessani kaverini kanssa facessa aiheesta blogi, hmm).

Aloittakaamme siis äidinkielen esseekokeesta, johon en hyvistä aikomuksistani huolimatta lukenut laisinkaan.

Sain onnekseni hyvän takarivin paikan kaukana valvojista, joten en joutunut vielä siinä vaiheessa kokemaan piinaavia hetkiä valvojan pöydän edessä kököttäessäni (tämä ilmiö tuli sittemmin kiusallisen tutuksi). Valitettavasti minulle vain sattui sillä kirjoituskerralla pöytä, joka inisi ja vinkui aina kun sitä vasten erehtyi hiemankaan laskemaan mitään raskaampaa.

Olin siis tulla hulluksi ininää kuunnellessani eikä tilannetta lainkaan helpottanut pitkästä istumisesta väsynyt selkäni, jota särki ihan armottomasti.

Kaiken tämän kukkuraksi en meinannut löytää sopivaa aihetta, olin järkyttävän hidas ja kaverini kiitäessä ulos yo-kirjoitus-alueelta olin itse menossa vasta kolmannella sivulla. Lyijykynäversiossa.

Lisäksi päätin kokeilla tikulla jäätä ja heittää esseeseeni hieman uudenlaista kirjoitustyyliä perinteisen jaarittelun ja toteamisen lisäksi. Ilmeisesti tämä kannatti, sillä sain esseestä näin alustavasti hyvät pisteet ja toivon, että se ei nyt alemmas laskisi kuin M, koska koko koe lähti E:n rajojen sisäpuolella YTL:n lempeille sensoreille.

Parasta yo-kirjoitusten alkamisessa oli tietenkin se häikäisevä hetki, kun maanantai-aamuna talsin Krisun kanssa koululle ja lukemisesta väsähtäneet silmät näkivät mahtavien kavereideni naamat ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan!

Oli aivan sanoinkuvaamattoman maaginen hetki tavata niitä jälleen sen eristyksissä eletyn lukuajan jälkeen!

Mutta totta kai tämä lukuaika jatkui vielä lähes kahdella viikolla ja niinpä sitten kokeesta lähtiessäni potkin kung fu -potkuin kaverini autosta irti sen vaivalla kasvattamat jääpalat ja lähdin jatkamaan lukemista. Eleeni ei kaikesta huolimatta ollut vihamielinen ja todellisuudessa yritykseni oli vain lempeästi tökätä jääpalaa, mutta supervoimani pääsivät jälleen kerran irti.

Keskiviikkona oli luvassa kemian koe ja sitä menin tekemään polvet notkuen. Tunsin olevani special, sillä kukaan muu ei tänä keväänä sitä kirjoittanut ja se hieman vähensi paineita.

Paikalle mennessäni laskimeni ja taulukkokirjani olivat mystisesti piilossa ja lopulta piti ruveta kyselemään niiden perään. Sinnehän ne reppanat oli jätetty opettajainhuoneen pöydälle ja niinpä rupesin kädet täristen ja hampaat kalisten lukemaan koetta läpi odotellessani apujoukkojeni saapumista.

Kokeessa laitoin kyllä kaikki taidot likoon ja piirsin jopa hienon galvaanisen kennon, vaikka sitä ei missään vaiheessa kukaan pyytänyt piirtämään. Lisäksi suoritin mahtavia laskutehtäviä suoraan sydämestä vain tajutakseni kotona, että olin unohtanut tehdä laskutehtävän toisen osan, joka käsitti siis erään ilmiön selittämistä, yhyy.

No, en olisi osannut kuitenkaan.

Yleensä en käy vessassa kokeiden aikana vaan yritän kestää kotiin saakka. Nyt hätä kuitenkin muuttui sietämättömäksi ja päätin hiljaa hissunkissun hiipiä vessaan. Todellisuus oli kuitenkin hieman toinen.

Ensin paukuttelin ovella saamatta sitä auki, koska se oli lukossa. Lopulta onnistui kauhean räpeltämisen jälkeen ja aiheuttamastani möykästä häpeissäni yritin juosta vessoille mahdollisimman äkkiä. Valitettavasti arvioin oven leveyden kuitenkin hieman väärin ja törmäsin ovenpieleen huikealla räminällä vajoten entistä syvemmälle nolojen abien valakuntaan.

Mutta selvisin siitäkin kokeesta.
Heikosti tosin, uskoisin, vaikka en vielä olekaan kysynyt tuloksia.

Torstaina löllöilin oikein antaumuksella, koska seuraavana päivänä oli enkku. En pystynyt käsittämään miksi olin päättänyt sitäkään ruveta uusimaan, mutta ainakin on nyt kokeiltu ja siltä näyttää että ei se siitä mihinkään noussut.

Vietettiin myös Krisun kanssa laatuaikaa kuperkeikkakerhossa omia juttuja höpötellen, koska kerhossa oli tosi paljon porukkaa (paljon tavalliseen kävijämäärään nähden siis) ja ne leikki tyytyväisenä keskenään. Krista on ollut omilla bisneksillä tosi monta kertaa ja tulikin siinä sitten puhetta, että ne kerholaiset ei varmaan edes tiedä kuka se on, minua ne sen sijaan kutsuu ihan nimellä jo, kaikki on sen oppineet muistamaan.

Meidän teoriamme osoittautui todeksi, kun ilmoitin Kristan olevan seuraavaksi hippa ja yksi kerholainen siihen sitten tokaisi, että "Ai kuka Krista?"

En kylläkään ihmettele tuota, sillä yhdessä välissä kun tulin välinevarastosta muutaman lapsen (älkää silti käsittäkö väärin, emme säilytä kerholaisiamme varastossa), pallon ja muun jutun kanssa niin loput lapset pelasi innoissaan sählyä ja ties mitä, mutta Krista the kerhonohjaaja teki... arvatkaa mitä?!

Seisoi yksin salin kaukaisimmassa nurkassa solmimassa hyppynarua verhojen takana olevan ilmastointiputken ympärille.

Viikonloppu vierähti seuraavana perjantaina koittavasta vapaudesta haaveillen.

Lauantaina vietin hyvän tovin matikan parissa ja yritin edistää fysiikkaakin, mutta lopulta totesin sen turhaksi ja päätin vain selata kirjat läpi ennen koetta. Niinpä sitten minulla yhtäkkiä olikin vain matikkaan luku jäljellä, koska fysiikasta halusin vain päästä läpi.

Maanantaina ei ollut mitään koetta, koska en kirjoittanut ruotsia (tämä ajatus ei koskaan ikinä milloinkaan edes käynyt pienessä päässäni), mutta sen sijaan istuin lähes kaksi tuntia odottamassa työhaastatteluun pääsyä. Olin hermoraunio, koska havaintojeni mukaan haastattelu kestäisi keskimäärin viisitoista minuuttia enkä voinut ymmärtää, mitä niin pitkä haastattelu voisi pitää sisällään.

Onneksi siskoni oli myös paikalla, jonossa juuri ennen minua, ja niinpä me vietimmekin laatuaikaa jauhaen tyhjänpäiväisistä jutuista.

Haastattelu osoittautui lopulta ihan mukavaksi, perus kerro itsestä ja muuta, lähinnä kuitenkin kuuntelin ohjeistusta ja käytännön juttuja poistuen lopulta tyytyväisenä paikalta "Soitan huhti-toukokuun vaihteessa työvuoroista" -toivotuksen saattelemana. Eli ainakin näillä näkymin näyttäisi ihan hyvältä tilanne.

Tiistaina hipsin sukset jalassa ladulle jo ennen yhdeksää vain huomatakseni tipahtaneeni keskelle yläastelaisten liikuntatuntia. Suksin kuitenkin rohkeasti niiden sekaan ja pujottelin taitavasti läpi takeitta tarpovien teinien.

Keskiviikkona olin kauhusta kankea herätessäni koko yön kestävien painajaisten jälkeen. Näitä painajaisia tähditti matikan/fysiikan openi, joka kirjoitti metrien pituisia laskukaavoja taululle minun istuessani jäätyneenä paikallani paniikin kasvaessa kasvamistaan.

Niinpä en ollut kovin luottavaisin mielin mennessäni kokeeseen.

Minulla on epämiellyttävä tunne siitä, että koe ei välttämättä mennyt edes läpi, mutta ainakin olen yrittämiseni yrittänyt ja se saa riittää. En minä fysiikasta itselleni uraa onneksi kaavaillutkaan.

Kokeesta poistuin heti kahdentoista jälkeen ja linnoittauduin lukion aulaan integraali-kirjan kanssa, koska olin ottanut sen mukaan tietän jo valmiiksi Kristan tekevän historian yo:ta paljon kauemmin. Kilttinä ja huomaavaisena kaverina jäin siis odottamaan kaveriani käyttäen samalla aikani hyödyksi. Laskin reippaasti ja luin teoriaa keskeyttäen aina välillä jonkun übersosiaalisen opettajaihmisen ryhtyessä juttusille.

Odottamiseni venyi hieman yli kahdeksi tunniksi ja ehdin jo jossain vaiheessa epäillä kaverini vain häipyneen kotiin, mutta tulin sitten siihen tulokseen, että se olisi huomannut auton lukion pihalla. Kyllähän se sieltä lopulta saapui naama violettina jostain tuntemattomasta syystä.

Ja taas oli yksi koe takana.

Kahtena viimeisenä päivänä en enää oikeastaan jaksanut panostaa matikan lukemiseen tietäen, että olin jo tehnyt aika lailla kaiken, mistä enää saattoi olla kokeessa hyötyä. Niinpä tyydyin sitten vain selailemaan kirjoja ja kokosin vielä viimeiset kysymykset, joiden kanssa talsin torstaina koululle tapaamaan opea samalla kun vein laskimen ja MAOLin tarkistettavaksi.

Lopulta kuitenkin mielenkiintoni kohdistui kaikkeen muuhun, saarnasin hieman Kristalle ja olin tyytyväisenä lähdössä pois vain huomatakseni, että kannoin laskinta ja MAOLia edelleen mukanani. Oli kuitenkin helpotus kun sain sysätä fysiikan kirjat takaisin parempaan huolenpitoon (jonka ne on kaikesta huolimatta ansainneet, hmm).

Kävimme kaverini kanssa kuuntelemassa pikakertauksen käänteisfunktioista ja Kristan naama oli taas aivan violetti kun me lähdettiin takaisin kotiin.

Ja siitä alkoi viimeinen iltani kirjoitusten keskellä.
Sen illan päätteeksi siivosin huoneestani kaikki kirjat, vihkot ja muut lappuset pois ja oli järkytys huomata, että täällä vielä oli jonkinlaista matto- ja pöytäpintaa olemassa, sillä ne on pari viikkoa ollee ties minkälaisten kaavojen peitossa.

Tänään heräsin aamulla kello neljä ja muutaman sekunnin ajan olin onnellisen muistamaton odottavasta matikan koeesta. Todellisuus kuitenkin rojahti niskaan hyvin pian ja vietin seuraavat kaksi tuntia kehitellen erilaisia kauhukuvia, jotka matikankokeesta saattaisivat seurata.

Kokeeseen menin kuitenkin ihmeen rauhallisena. Olen myös erittäin ylpeä siitä, että en saanut paperipussipaniikkia selatessani kokeen läpi ensimmäistä kertaa vain todetakseni, että osaisin laskea ehkä kaksi ensimmäistä tehtävää.

Otin kuitenkin tapojeni vastaisesti käyttöön suttupaperit (yleensä en käytä niitä koskaan), joita lopulta palautin varmaan enemmän kuin itse tehtäväpapereita. Itsepintaisen yrittämisen, totaalisen hermoromahduksen, lähes-luovuttamisen ja puun takaa iskeneen motivaation turvin sain tehtyä kymmenestä tehtävästä kokonaan yhdeksän, näistä yksi oli jokeri. Viimeistä tehtävää en enää saanut aikaan, vaikka mitä yritin ja lopulta aikakin alkoi loppua kesken.

Tein oman henkilökohtaisen ennätykseni poistuessani salista (ei sitä tosin saliksi kai voi sanoa, sillä katto on matalammalla kuin meidän entisessä leikkimökissä ja tyhmiä pylväitä on ympäri huonetta niin, että jouduin roikkumaan paikallani nähdäkseni oliko vessavalvoja paikalla) kello 14:40. Yllätyksekseni lukiolle juostessani löysin Krisun lojumasta aulan sohvalta, nyt sen naama oli vain hieman violettiin vivahtava.

Ehdittiin vielä vaihtaa pari sanaa matikan open kanssa ja yritin kysellä yhteen tehtävään vastausta, mutta sen päänsisäisestä laskimesta oli muisti tyhjentynyt ja jäin sitten ilman. Okei, parempi näin.

Lopetin kirjoitukset tähän matikkaan ihan hyvin fiiliksin ja toivon, että sieltä nyt edes se M tulisi. E olisi totta kai ollut mitä ihanteellisin tulevaisuuttani ajatellen, mutta kyllä siitä nyt taidettiin jäädä kaikesta yrittämisestä huolimatta.

Aika kuitenkin kului kokeessa tosi nopeasti ja olin aivan omissa maailmoissani ja unohdin jopa syödä suklaat, joita tavallisesti himoitsen vesi kielellä ja jotka esimerkiksi fysiikan kokeessa söin kaikki suruuni jo ennen yhtätoista. Havahduin todellisuuteen vain pari kertaa silloin kun pari tyyppiä rupesi yskimään sisäelimiään pihalle, kerran siksi kun ope kävi nostamaan lattialle huitaisemani nimilapun ja kerran siksi, että vessahätä oli kasvanut massiiviseksi.

Nyt sitten istuskelen täällä kotona yksinäni voimatta uskoa todeksi sitä, että ei tarvitse enää lukea! Meillä oli Kristan kanssa haaveissa päästä juhlimaan kirjoitusten loppumista nyt viikonloppuna, mutta valitettavasti parilla kaverilla jatkuu vielä maanantaina saksan ja ranskan merkeissä eli ei siitä sitten oikein ole tullut mitään.

Olen kuitenkin kiinnostunut vastaanottamaan kutsuja jännittäviin tekemisiin, olipa ne sitten baariörvellystä (eiku häh, sivistynyttä juomista siis), ruokakaupassa shoppailua tai järvellä sulakohtien ympärillä hiihtämistä. Tämä oli toisin sanoen siis tällainen epävirallinen seuranhakuilmoitus, eli jos tunnet olevasi mahtava (tämä on tärkeä osa!!), mutta hieman yksinäinen tyyppi ja kaipaat loistavaa seuraa niin puhelimeni on auki all day all night. Minulla tosin on meneillään puhelimenvaihto-operaatio, joka on kiinni enää sim-kortin puuttumisesta. Olen mm. soittanut asiakaspalveluun ja keskustellut nuoren mieshenkilön kanssa puhelinliittymäni omistajan vaihtamisesta tuntien itseni hyvin päteväksi.

Nyt siis käytän uutta puhelintani lähes kaikkeen muuhun, paitsi soittamiseen ja tekstaamisen. Toiveissa olisi kuitenkin saada sekin sim-kortti joskus ensi viikolla ja jos ei niin yhyy, ei sitten. En kuitenkaan ole kovinkaan innostunut jumittamaan kahden puhelimen välillä enää kovin kauaa.

Ja tässäpä oli sitten kohokohdat kahdelta edeltäneeltä viikolta. Krista: voit käyttää tätä lähteenä omaa postaustasi varten (koska olet varmaankin unohtanut mitä kaikkea onkaan ehtinyt tapahtua) ja päivittää myös, Niina: toivottavasti huomaat että sain tämän valmiiksi ennen puolta yötä, voit inspiroitua tästä tekstistä ja luoda jotain omaa, Elina ja Anniina: BONNE CHANCE ja VIEL GLÜCK, olette myös lähellä vapautta!

Nyt alkaa abi-aikani tuotteliain osuus, koska olen niin monta viikkoa himoinnut päästä käsiksi kuivapastelleihin, lukea kirjoja ja olla sporttinen. Tästä tää lähtee ja tapansa mukaan luultavasti loppuu myös hyvin pian!

PS. Tyhjää kuvatilaa on täytetty juuri- ja logaritmifunktiot -kurssin aikaisilla kuvamuistiinpanoillani, sekä matikan vihkostani löytyneellä rakkaudentunnustuksella, jonka tekemisessä on käytetty ajatustenlukutekniikka.

"Well, it would be sort of like shooting a mockingbird, wouldn't it?"

Kamera kävi taas matkalla, minä en. Kuvien painopiste Kemin lumilinnassa, loput on hätäisesti kuvattuja otoksia tehostamaan kertomaani (lue: kuvallinen perustelu).

Päätin vielä tehdä viimeisen päivityksen ennen YO-kirjoitusten alkamista dokumentoidakseni tulevaisuuden varalle tämänkin hetken, kun olen vielä toistaiseksi hyvin flegmaattinen ja totesin hetki sitten rauhallisesti, että kaupat on jo kiinni ja minulla ei leivänmuruakaan huomiseen kokeeseen.

En ole varma mitä tästä postauksesta on tulossa, mutta minulla on paljon ajatuksia ja niin sivistynyt olo, että olen koko ajan aikeissa kaivaa teekupin ja monokkelin esiin. Jos tämä hienostuneisuus ei silti jostain syystä välity tekstistäni, se johtuu varmasti puutteellisesta tulkinnasta.

Viikonlopun sana: Yo-kirjoitukset.
Eli ei muutosta mihinkään suuntaan.

Tällä viikolla meni hieman velttoiluksi lukemiset johtuen siitä, että muut biletti hiihtolomansa kunniaksi kotona lähes koko ajan. Nyt viikonloppuna kuitenkin tajusin taas potkaista itseäni ja niinpä lauantai ja sunnuntai onkin olleet lukupainotteisempia kuin mikään päivä vähään aikaan. En kuitenkaan voi sanoa edistyneeni jättimäisiä harppauksia, mutta edistyin silti vähän.

Eilen heivasin epämiellyttävät tuntemukset ja pintaan pyrkivät oksennusrefleksit taka-alalle ja kaivoin Fysiikka nelosen nurkasta (siis häh, miten niin jäljessä aikataulusta?) ryhtyen perehtymään kaikenlaisiin liikejuttuihin. Tunnin lukemisen jälkeen olin lennellyt moottoreilla varustetuin siivin seitsemänteen taivaaseen voimatta uskoa todeksi sitä, että olin ymmärtänyt lukemani: enää eivät kirjassa olleet vapaakappalekuvat muistuttaneet neulatyynyjä ja jopa Newtonin ensimmäinen, toinen ja kolmas olivat ymmärrettävissä olevia lakeja.

Kemiaa kahlasin kertauskirjan avulla tunnollisesti läpi tietämättä oikein mitä lukisin. Luin jutun sieltä, toisen täältä ja tein pari tehtävää, minkä jälkeen siirryin seuraavaan asiaan ja toistin saman.

Matikan parissa seilasin rinnakkaistodellisuuteen, missä minua oli vastassa joukko ystävällisä logaritmeja, epäyhtälöitä ja integraaleja. Tunnen itseni hieman hölmöksi, koska matikka on yksi niistä harvoista jutuista, joita tehdessä olen jonkin aikaa sekä kuuro että sokea kaikelle ympärillä olevalle. Toistaiseksi en ole törmännyt kohtalotovereihin, ehkä joskus tulevaisuudessa.

Olen myös nyt saanut lähes varmasti päätettyä mihin haen. Mutta vain lähes. Vielä on vähän kysymysmerkkejä, jotka kaipaa hiomista ja pohdintaa. Toistaiseksi lista näyttää kuitenkin tältä:

1. matikka
2. kemia
3. farmasia
(4. lääkis)

Lääkikseen en lopulta varmaan kuitenkaan hae, koska kiinnostus on vähän lopahtanut. Se roikkuu tuossa listassa enää siksi, että aioin niin monta vuotta hakea sinne ja nyt en osaa luopua ajatuksesta. Matikka on nyt kuitenkin ihan varma ykkönen ja toinen varma asia on se, että matemaattis-luonnontieteelliselle alalle ollaan menossa. Muita aloja kohtaan kiinnostus on iso soikea zero.

Oikeasti haen kouluun tietenkin vain siksi, että saan mennä kaupunkiin juhlimaan ja siinä sivussa käydä pääsykokeissa, heeeee.
No ei. Tai joo.

No ei oikeasti.

Aaaaa, näin toissayönä tosi slurps♥-tasoista unta, joka sisälsi Kristan (sori, et ollut se slurps♥-osio), mansikkatäytekakkua ja ruokalallisen kuumia jääkiekkoilijoita!

Se oli taivaallisen ihana uni, jossa Lasse Kukkonen yritti viedä minulta kakkupalan, jota himoitsin koulun ruokalassa. Onnekseni uskomattoman komea Tuomo Ruutu tuli paikalle ja antoi minun pitää kakkupalaseni, jonka jaloudenpuuskassani kuitenkin jaoin pöydällä istuvan Juhamatti Aaltosen kanssa. Kompastelin lautaseni kanssa ratsastuskentäksi muuttuneeseen liikuntasaliin, missä Krista pelasi jalkapalloa, ja sitten me yhdessä seisottiin ruokalan ovella kuolaamassa lounastavia jääkiekkoilijoita uskaltamatta sanoa kenellekään mitään. Suureksi suruksemme Sami Lepistö oli kuitenkin piiloutunut johonkin ja tämä timantti jäi meiltä näkemättä.

Jääkiekosta kun nyt kerran puhutaan niin voisin jakaa senkin asian, että olen koko päivän masistellut luettuani uutisen siitä, että kumpikaan Koivu ei välttämättä tule kotikisoihin. Byhyyyyyyyy.

Tänään vietin myös viihdyttävän tovin stalkaten ja tutkien kävijätietoja.

Mun blogi oli jonkin aikaa Googlen ja kumppaneiden ulottumattomissa, mutta vähän aikaa sitten vaihdoin asetuksia ja nykyään pitää välillä miettiä olisiko enemmän aihetta itkuun vai nauruun. On kyllä kieltämättä huvittavaa seurata ilmestyviä hakusanoja, mutta pelottavuudessa voiton vie sata nolla ne haut, jotka on haettu suoraan blogin nimellä tai osoitteella.

Tämä siksi, että mystinen googlettaja on selvästikin tiennyt mitä hakea, iiiks! Pohdittiin tässä kaverin kanssa yksi päivä sitä, että mitenkähän moni tuttu ja puolituttu oikeasti lukeekaan meidän blogeja niin, että me ei tiedetä. Se oli mielenkiintoinen pohdinta, heh! Muutaman kerran olen yllättynyt jonkun ohimennen mainitessa tietävänsä mun blogin ja lukevansa sitä, mutta ei se kai lopulta ole mikään ihmekään: itsekin on nyt myönnettävä se, että lueskelen muutaman puolitutun blogeja ilman, että olen liittynyt lukijaksi (eli suomeksi sanottuna stalkkaan?).

Interesting.
Mutta oikeastaan tiesin näin käyvän, koska niin moni tuttu luki vaihtariblogia ja ei vaadita kovin uskomattomia salapoliisikykyjä, että pystyi löytämään tiensä sieltä tänne uuteen blogiin.

Eilen sain myös katsottua To Kill A Mockingbirdin ja se oli paljon parempi kuin muistinkaan!

Olen taas ihan rakastunut, miksi meillä Suomessa ei äidinkielen tunneilla luettavat pakolliset kirjallisuusklassikot ole tällaisia helmiä?

Okei, en aina tykännyt tästäkään kirjasta sitä koulua varten lukiessani, koska ope vaati ihan samanlaisia syvällisiä tulkintoja, joita Suomessakin jouduin tekemään.

Enkä tietenkään osaa. Minua ei vain ole yksinkertaisesti siunattu sellaisella sisäisellä aistilla, joka kertoo, että lause "Huoneen yksi seinä oli musta" tarkoittaa jotain muutakin kuin että seinistä yksi tosiaan oli musta. Valitettavasti minua kuitenkin vaaditaan esseetä varten ymmärtämään se, että kirjailija on itse asiassa tarkoittanut lausahduksellaan jotain seuraavan kaltaista: "Musta väri kuvaa päähenkilön taipumusta alakuloon symboloiden samalla hänen traagista menneisyyttään, joka on muokannut hänen persoonallisuuttaan henkilön itse tätä huomaamatta, mutta siitä huolimatta seuraukset ovat selvästi nähtävissä ja valkoinen seinä mustan seinän vieressä itse asiassa kuvaa parempaa tulevaisuutta ja toivoa synkästä menneisyydestä huolimatta ja päähenkilön on vain ymmärrettävä tämä ja kohdeltava mustaa seinää muutoinkin kuin vain mustana seinänä, jolloin asiat avautuvat hänelle uudessa valossa."

Olen aivan sukka tällaissa analyyseissä (kuten varmasti jo selväksi kävi yllä olevan perusteella) ja sen vuoksi To Kill A Mockingbird oli erityisen haastava: joka hemmetin virke tarkoitti jotain muuta kuin mitä päällisin puolin olisi ajatellut, yhyy.

Niinpä sitten vietin hyvin tuskallisia hetkiä esseitteni parissa. Järsin sukkapuikkoa lötköttäessäni sohvalla eteisessä (eteisellä on nyt tarkoita tavallista eteistä, vaan kahdesta huoneestani ensimmäistä, jonka kautta pääsi varsinaiseen huoneeseen ja jossa säilytin kaapissa kenkiä ja ulkovaatteita sekä suurinta osaa tavaroistani lukuunottamatta vaatteita) päänsäryssä ja täydellisen kyllästyneenä. Kerran kokeilin tympääntyneenä kysyä apua host äiltä, mutta ei auttanut:

minä: "What is a mad dog?"
mom: "It's a dog suffering from rabies."
minä: "Okay.... but in 'To Kill A Mockingbird' it means something else, right?"
mom: "Yes. Basically it means that...... plaaplaa"

Viisastuin sen verran, että sain selville mad dogin olevan vesikauhusta kärsivä koira, mutta symboliikka meni toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos.

Vaikka vihasinkin tätä jatkuvaa analysointia, oli se silti oikeastaan aika hyödyllistä loppujen lopuksi. En usko, että tuokaan kirja olisi avautunut minulle kunnolla ilman sitä ja kyllä minäkin sain ihan hyvät pisteet esseestäni, jossa yritin kertoa miksi Boo Radley on kirjan mockingbird (mitä se nyt sitten on suomeksi? matkijalintu?), jeeee!

En tiedä milloin jaksan tai ehdin seuraavan kerran päivittää, koska nyt alkaisi hektinen aika kirjoitusten osalta ja vajaa pari viikkoa pitäisi yrittää lapioida tietoa päähän. Tuskin ainakaan ennen viikonloppua mitään päivitän (ja jos päivitän niin olen ajautunut rappioteille).

Nyt on varmaan sitten pakko raahautua laittamaan herätyskello aamuksi, että jaksan vääntäytyä ylös ja lähteä vielä kauppaan ostamaan eväitä, jotka niin autuaasti unohdin.

Wish me luck, I'm going to need it!
Etenkin kemiassa, joka odottaa keskiviikkona.
Puhumattakaan fysiikasta, joka kummittelee siitä seuraavana keskiviikkona.

"Ja tämä kauniisti muotoiltu pahvilaatikko tekee sitten 60€, kiitos!"

Latasin eilen kuvat koneelle aikeena päivittää, mutta Photoshop imaisi minut mukanaan kuvanmuokkauksen ihmeelliseen maailmaan ja sille tielle sitten jäin. Kun lopulta palasin takaisin todellisuuteen tuomisina muutama avaruuskuva Rovaniemeltä, en enää jaksanutkaan päivittää ja nyt taas pakon edessä väkerrän tätä kun menin Krisulle möläyttämään, että lähden päivittämään.

Kuvistahan en tietenkään muokannut muuta kuin värisävyjä, meillä täällä Lapissa on kaikenlaisia etuja, kuten esimerkiksi se, että galakseja ja muita mahtavia avaruuskappaleita näkee tarkasti aivan paljaalla silmällä. Kaukoputket sitten vain sumentaa eli niitä ei tueta.

Okei joo.

Eilinen mutka Rolloon oli kyllä mun osaltani köyhin pitkään aikaan, koska mukaan tarttui vain muutamia juttuja Cittarista ja jätski Spice Icesta. No joo, ostin piilarinesteitä, mutta ne oli välttämättömyys, joita en siksi laske mukaan tähän.

Poden vieläkin huonoa omaatuntoa siitä, että järkyttävässä vessahädässä juoksin kauppakeskuksen läpi sisko kantapäillä ja kuulin vain ohimennen liukuportaiden lähellä seisoskelleen nuoren mieshenkilön sanovan "Anteeksi, haluaisitko allekirjoittaa..." luullen sen puhuvan juuri kohdalla olleelle miehelle, mutta vessaan jonottaessa pikkusiskoni sopotti minulle, että se olikin puhunut mulle! Järkytyin tahattomasta tylyydestäni ja melkein teki mieli ryömiä takaisin kysymään, mitä asia koski, mutta päädyin lopulta vaihtoehtoon B ja kiersin palatessani paikan hieman kauempaa.

Reissun kyöhyys ei johtunut siitä, että en olisi löytänyt mitään: nope, ongelma oli se, että löysin niin järkyttävän paljon kaikkea kallista. En sitten edes ruvennut kokeilemaan mitään kun tiesin joutuvani jättämään kaiken kauppaan. Löysin H&Mltä aivan ihana laukun, jota nyt kuolaan täällä. Ehkä voisin kerätä paljon pulloja ja kiillottaa kylällä ihmisten kenkiä sen kolmenkympin eteen, joka laukusta pitäisi pulittaa. Tai sitten lupaan ja vannon jättää muut ostokset vähäksi aikaa.

Okei, jälkimmäinen ei tule toimimaan, joten pitää kerätä ne rahat jostain muualta, yhyy.

Cittarista sitten metsästelin kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, koska siellä nyt sattui olemaan kaikenlaisia alennuksia. Pääasiassa ostokset rajoittui kuitenkin sellaisiin juttuihin kuin hammastahnaan ja hiuslakkaan, mutta elokuvahyllyjen ohitse kävellessä päätin pysähtyi nopeasti katsomaan olisiko siellä mitään hyvää.

Olin jo lähdössä jatkamaan matkaa, kun silmiin osui yhtäkkiä To Kill A Mockingbird!
Joo, tein nyt varmasti vaikutuksen kaikkiin ihkuttamalla jotain vuoden 1962 mustavalkoista elokuvaa, mutta kun mutta kun... Se kirja oli ihana! Olen itse asiassa katsonut tuon elokuvan joskus vaihtovuoden aikana enkun tunneilla, mutta en muista siitä kovin paljoa, koska saatoin väkertää jotain muutakin siinä samalla.

Tänään ajattelin sitten illalla (yöllä, jos jatkan tämän päivityksen tekemistä samalla vauhdilla kuin tähän mennessä.....) katsoa tuon elokuvan, koska nyt on jäänyt joku elokuvaputki päälle (johtunee kirjoituksista). Tai sitten katson sen huomenna karkkien kera.

Tänään oli sitten tavalliseen tapaan herätyskello soimassa aamulla. Yritin ihan tosissani nousta ylös, mutta päätä särki ja silmät rupesi vuotamaan kun yritin pitää niitä auki, joten päätin vartin yrittämisen jälkeen nukkua vielä vähän kun ei siitä lukemisesta kuitenkaan olisi tullut mitään. Nukuin sitten tyytyväisenä melkein kahteentoista saakka ja muistin taas miten ihana on nukkua pitkään!

Ylösnousun jälkeen (vaikka ehkä saattaakin vaikuttaa siltä, että sain vaikutteita riparilta palannelta siskoltani niin asia ei kuitenkaan näin ole) äkkiä sukset jalkaan ja ladulle, että ehtisin myöhemmin vielä käymään kaverin 20wee synttäreillä. Ajattelin ettei siellä hiihtämässä nyt niin kauan mene, mutta peruin ajatukset heti alkuunsa, sillä siellä oli aivan järkyttävä vastatuuli. Oikeasti, tuntui siltä, että joku kiskoo koko ajan takista takaisin ja hiihto oli niin raskasta, että ensimmäiset viisi kilometriä ihan kirjaimellisesti oksetti kun en meinannut jaksaa hiihtää ja vastatuuli heikensi hapensaantia yllättävän paljon.

Yhden toisenkin hiihtäjän siellä näin (enkä kyllä yhtään ihmettele, että sen enempää ei ollut) ja sekin näytti tuulitakkinsa kanssa siltä, että lähtee lentoo koska tahansa. Niinpä sitten hiihdin ohi vauhdilla, joka oli kuin suoraan elokuvien hidastetuista kohtauksista, ja olin tukehtua tervehtiessäni.

Kotiin mennessä äiti sanoi, että luuli mun menneen toisen kerran kun kesti niin kauan, möks. Ajattelin kaikesta huolimatta silti hiihtäneeni ihan kohtalaista vauhtia, etenkin loppuoliskon jolloin tuuli hetken aikaa takaa ja ylämäkeenkin saattoi melkeinpä vain seisoskella.

Kauhealla kiireellä sitten yritin siistiytyä näyttämään edes hieman fiksummalta julkista esiintymistä varten. Vihasin jälleen kerran hiuksiani seisoessani vessassa pienen ikuisuuden hiustenkuivaajalla pohottaen. Siitä huolimatta jouduin lähtemään latvat märkänä pysyäkseni aikataulussa.

Niinpä sitten kaahailin kirjastoon yllättäen alkaneessa lumisateessa ja innosta hihkuen kiikutin tiskille fysiikan ja kemian vanhoja yo-tehtäviä ja niiden ratkaisuja sisältävät kirjat.

Kirjastosta kipsuttelin oksettavassa lumisateessa kaverini luokse. Kaikki päivän aikana kokemani kurjuudet kuitenkin unohtui syödessäni taivaallista grandi-vaahtokarkkikakkua (anteeksi, en tiedä sen oikeaa nimeä, eheh!) sekä hieman suolaisempaa piirakkaa.

Sillä hetkellä ainoana vieraana sain tietenkin jakamattoman huomion ja ehdittiin siinä sitten mm. pohtia pienen paikkakuntamme negatiivisia puolia ja analysoida läpi Putouksen hahmot aina Raisa Reikänaamasta Usko Eevertti Luttiseen. Seuraavien vieraiden saapuessa katsoin kuitenkin parhaaksi siirtyä pyörimästä muiden tieltä ja hivuttautua kotona odottavien kirjojen seuraan.

Tänään luin loppuun ihanaisen kemian kertauskirjan, jota viime postauksessa hehkutin, ja palvon sitä edelleen yhtä paljon kuin silloinkin. Opin taas paljon uutta hämäräksi jääneestä vitoskurssista ja esimerkiksi sellaiset käsitteet kuin veden ionitulo ja happo- ja emäsvakio avautuivat minulle aivan uudessa valossa. Jee!

Nyt on vielä neljä päivää aikaa laskeskella ja kertailla ja toivon todellakin, että edes jotain osaisin siinä kokeessa sitten. Laskuja toivoisin, koska ne sujuu paljon paremmin kuin joku asioiden teoreettinen selittäminen tai tehtävät tyyliin "Sinun täytyy valmistaa vetykaasua kerro miten missä milloin miksi näin".

En voi sanoa olevani kovinkaan luottavaisin mielin liikkeellä tämän kemian kanssa, mutta paremmin se silti on hallussa kuin fysiikka. Luultavasti saisin paremmat pisteet Kalevala-aiheisesta esseestä kuin fysiikan yo-kokeesta, ja Kalevalaa on ole ikinä koskaan milloinkaan edes lukenut, kun taas fysiikan tunneilla olen istunut matikan jälkeen eniten lukioaikanani.

Mutta tasan kaksi viikkoa ja sitten huokaisen syvempään kuin olen koskaan ennen huokaissut.

Eilen oli elämäni ehkä tuotteliain päivä!

Okei, ainakin se tuntui siltä, koska kävin hoitamassa virallisia bisneksiä ja tein siis oikeasti jotain hyödyllistä. Krista on vauhkonnut minulle jo iät ja ajat siitä, ettei minulla ole verkkopankkitunnuksia. Olen sitten yhtä lailla iät ja ajat yrittänyt rauhoitella sitä lupaamalla hankkia ne heti ensitilassa. Onnistuneesti kuitenkin sain tätäkin lupaustani pitkitettyä useammalla kuukaudella, kunnes erään onnekkaan sattuman seurauksena (vaihtarivuosi) minulla tuli asiaa pankkiin (äitin käskystä).

Eli piti lähteä lopettamaan joku äitin pankkikortille oleva rinnakkaiskortti (yhyy), joka me avattiin vaihtarivuoden aikana siltä varalta, että Visa Electron ei toimikaan kaikkialla. Niinpä sitten aamulla heti kello kymmenen marssin kortin kanssa pankkiin, missä vietin seuraavat puoli tuntia hiki otsalla tietämättä oikeasti mistään mitään.

Sain kuitenkin kortin lopetettua, selvittelin vähän tilin omistajan vaihtoon liittyviä juttuja (en ymmärtänyt) ja sitten muistin verkkopankkitunnukset. Niidenkin hankkiminen oli oikeasti maailman helpoin juttu, olen vain ollut niin järjettömän saamaton.

Nyt en vain keksi niille käyttöä, vaikka tähän mennessä lähes jokainen projektini on tyssännyt siihen, että olisi pitänyt olla verkkopankkitunnukset ja niitähän ei sitten ole ollut. Mutta jaa, tuskin ne käyttämättä jää (Krista varmasti pitää siitä huolen, koska uhkasi ettei me muuteta yhteiseen asuntoon ennen kuin olen verkkopankkitunnukset hankkinut eli jotain se selvästi juonii, I'm very suspicious).

Paras viltti ever, ollut tukenani ylä- ja alamäissä koko lukuloman ajan!

Huomenna on mulle luvassa ihanan rauhallinen päivä, koska kaikki muut lähtee Kemiin näyttämään Joylle lumilinnaa. Itse jään tänne lukemaan enkä todellakaan olisi halunnut lähteä mukaan (ai kuka on katkera?). Yritän nyt kuitenkin ottaa tämän siltä kannalta, että saan aina luettua paremmin kun muut ei ole kotona ja ehkä saan jotain mahtavia tuliaisia (toiveajatteluako?).

Nyt alkais kuitenkin pahasti näyttää siltä, että hereillä en kauan enää pysy huolimatta siitä, että nukuin pitkään, eli luultavasti suuntaan tästä kohta kolmen lämpimän peiton alle nukkumaan pois päänsärkyä, joka vainoaa minua itsepintaisesti.

PS. Otsikko pilkkaa kaveriani, jota tänään menin morjenstamaan töihin (koska se uhkaili blogissaan kaikenlaisella epämiellyttävällä jos joku ei käy katsomassa) ja pääsin samalla todistamaan tämän mahtavan hetken, kun asiakas maksoi 60€, lähti paikalta tyytyväisenä pienen pahvilaatikon kanssa ja tuli hetken kuluttua takaisin sanoen, että se kanavapakettikorttikin olisi ihan kiva saada mukaan.