Erään paparazzin bisnespäivä

Yllättäen nopeutuneen päivitystahtini vuoksi olen todellisessa pulassa kuvien kanssa, sillä en saa niitä otettua niin usein kuin tarvitsisin. Kameran kanssa haahuilusta on tullut uusi harrastukseni ja sen myötä olen oppinut jättämään tuhahtelut ja muut muminat omaan arvoonsa kuvatessani ruukkukasvin multia tai koristetyynyn laskoksia. Tästä tuhahtelusta yksi kaverini on erinomainen esimerkki, koska se läähättää aina paheksuvasti nähdessään minut kuvailemassa jotain muuta kuin "oikeita" juttuja, mutta siitä huolimatta viimeksi eilen oli tunkenut omaan blogipäivitykseensä peräti kolme näitä läähäti läähäti* -laatuisia kuvia

*läähäti läähäti noudattaa kaverini omaa kaavaa tehosteiden keksimistä varten: esimerkiksi koulun huonoja luistimia kuvaa tehoste "väkä väkä" ja mummojen kävelytyyliä ilmaus "köpöti köpöti", kun taas syömisestä puhuttaessa on hyvä painottaa sanomisiaan toteamalla "rouskuti rouskuti".

Eli tosiaan tämän
lyhyen ja ytimekkään
harhailevan aloituksen pointtinahan oli siis se, että en tavallisesti vietä päiviäni kaverin työpaikalla karkkihyllyjä ja kortsupaketteja kuvaten (jälkimmäisen kuvan otin kaverini painostuksesta, oma-aloitteisesti otan vain sivistyneitä kuvia).

Yllä olevasta kuvasta voitte myös rauhassa ihastella hiustenvärjäystaitojani, jotka selvästi on huippuluokkaa!
Ja huomatkaa toki myös Kristankin uusi järjestelmäkamera!

Ekstaasinalle, rakastuin!

Täällä on nyt tosiaan meneillään hiihtoloma ja jo tämän ensimmäisen päivän aikana olen ehtinyt kasvattaa vihani tätä lomaviikkoa kohtaan mittaviin suhteisiin. Aina ennen olen totta kai ollut innoissani hiihtolomasta, mutta nyt en, sillä:
1) minulla ei ole lomaa, täytyy lukea kirjoituksiin
2) kaikilla muilla on loma, niiden ei tarvitse lukea kirjoituksiin
3) muut kokevat tärkeäksi mekkaloida ja meuhata kovaäänisesti heräämisestä nukkumaanmenoon asti samalla kun itse yritän otsasuoni tykyttäen paahtaa päähäni tietoa titrauksesta ja dopplerin ilmiöstä
4) ei kouluruokailua, joten kärvistelen aikavälin 9:00-16:30 ilman ruokaa, koska olen kykenemätön laittamaan mitään itse ja muut ei koe ruuanlaittoa kiireellisenä syystä, että aamupala on syöty yhden aikaan iltapäivällä kun on ensin päästy ylös sängystä

Nyt siis pyörin täällä itsesäälissä polkien jalkaa ja kiukutellen kaikella taidolla.

Eilen ei lukeminen ottanut millään onnistuakseen, johtuu varmasti lauantaisesta vapaapäivästä. Hervottomasta laiskuudenpuuskasta huolimatta pakottauduin kaivamaan kemian vitoskurssin kirjan nurkasta ja rupesin perehtymään sen sisältöön.

Se oli turhautuminen ensisilmäyksellä.
Otsikot kuulosti kyllä tutulta (kuulin kurssin opettaneen opettajamme sanovan ne pääni sisällä ärsyttävällä äänellä, vaikka luulin jo unohtaneeni sen narinan), mutta itse sisällöstä ei ollut hajuakaan. Yritin tutkia esimerkkejä ja keksiä, mistä lukuarvot oli tulleet. Muistin jopa kysyneeni yhtä kohtaa opelta tunnilla, mutta koska opelta itseltään meni likimain kymmenen minuuttia keksiä vastaus ei kai ole ihmekään, että en muistanut sitä.

Niinpä poltin päreet sivulla 16 ja viskasin kirjan pois.
Olen lukulomalla oppinut matikan olevan oivallinen terapiamuoto ja niinpä kaivoin viimeisen jäljellä olevan kurssin (jota en käynyt syystä että sama ope kuin kemiassa) kirjan ja rupesin perehtymään approksimointiin ja Taylorin polynomeihin. Mieliala koheni takaisin entiselle tasolle ja nyt on kaikki matikan kirjatkin luettu läpi.

Tänään päätin yrittää kemiaa uudelleen hieman pirteämpänä ja motivoituneempana ja onnistui huomattavasti paremmin! Lukeminen oli totta kai hidasta, koska tunnilla meille oli opetettu vain murto-osa jutuista (lue: puskuriliuokset silloin, kun meillä oli sijainen) ja jouduin siis parhaani mukaan opettelemaan jutut itse. Lopputulos ei ole kehuttava, mutta kyllä tällä jo 5plussaa parempi arvosana saataisiin.

Eilen tosiaan sain leikkiä kampaajaa värjätessäni kaverin hiukset. Krista oli ostanut merkillisen vaahtovärin, jollaista en ole koskaan nähnytkään ellei mukaan lasketa megasiistiä Barbietani, joka mulla oli pienenä ja jonka mukana tuli sininen ja punainen hiusväri. Värjäily loppui tosin siihen, kun päätin hieman tasoittaa Barbieni pitkää, platinablondia tukkaa ja lopputulos oli parin sentin pituinen vino polkkakampaus. Yhyy.

No, kävi sitten ilmi, että se vaahtoväri oli tehty juuri minunlaisilleni tumpeloille, koska sitä ei tarvinut levittää kamman kanssa pienissä osissa, vaan sain raaputtaa (joskin omasta mielestäni vain hellästi taputtelin) sen kaverini päähän. Läträsin innoissani värillä ja onnistuin lopussa aiheuttamaan pienimuotoisen vaahtodisco-efektin yrittäessäni saada viimeisetkin värit ulos pullosta. Pääasiallisesti väri kuitenkin päätyi ystäväni päähän ja minun valkoiselle paidalle (nyyhkis, ihana ja uusi satiininen pitsipaitani! No ei, vaan kulahtanut korispaitani, jonka tärkein osuus - Granlund-teksti - on takana eli ei hätää!).

Pääsin myös tutustumaan viimeiseen minulle tuntemattomaan kolkkaan kaverini talossa: suihkuun. Istuskelin sitten pytyn päällä Kristan pestessä väriä päästään ohjeiden vastaisesti ("hiero hiuksia kaksi minuuttia" muuttui muotoon "läpyttele latvoja kymmenen sekuntia").

Samalla sain kuulla järkyttävän kauhutarinan siitä, miten kaverini penkkaripäivänä kuumeessa yrjösi suihkuun pizzeriasta tultuaan.

Tyhmä kun olin, rupesin kyselemään yksityiskohtia ("Ai siis yäk oksensitko sinne suihkukoppiin?!" "Joo...."), joita en halunnut kuulla ("Mutta miten ne nököt mahtu menemään alas tuosta viemäristä?!" "Ei ne mahtunutkaan, niitä piti tökkiä...."), eli on varmaan hyvä kun osa jäi ilman vastausta ("Millä sä tökit niitä?!" "En muista...........").

Jäin muka odottelemaan siksi aikaa, kun Krista kuivasi hiuksia, mutta en edes muistanut katsoa lopputulosta kunnolla, sillä olin keksinyt pöydällä olevan meikkipurkin ja meikkasin innoissani peilin edessä kiinnittämättä enää juurikaan huomiota hetki sitten värjäämiini hiuksiin, hmph.

Kyllä niistä silti hienot tuli ja minä ainakin tykkään väristä!

Turhauttaa vähän se, että tässä viimeaikoina on pulpunnut pää täyteen kaikenlaisia hienoja ideoita ties mistä tekemisistä, mutta kun mitään ei pääse toteuttamaan ennen kirjoitusten loppumista! Pahinta on, että käytän nyt sitten viimeisetkin motivaation rippeet noiden juttujen haikailuun, eli good bye Laudaturit, Eximiat, Magnat ja Cum Laude Approbaturit. Kyllä tuli taas titrauskäyrää piirtäessä pohdittua kuumeisesti sitä, miksi juuri kemia on tutkintoon kuuluvana psykologian sijaan (tämä oli siis jossain vaiheessa suunnitelmana).

Onnekseni minut tekee edelleen aivan huikean onnelliseksi tieto siitä, että fysiikka on vain ylimääräinen: kohta alkaa mekaniikan opiskelu ja siitä on kyllä nauru kaukana. Pidän hyvin todennäköisenä sitä vaihtoehtoa, että heti koulujen alettua raahaudun opettajainhuoneeseen niiskuttamaan matikan open perään mukana kottikärryllinen kysymyksiä.

No, enää alle kolme viikkoa, I can
not
do this!

Hiihtoladut alkaa taas mukavasti kuorruttua neulasiin, oksiin ja naavaan. Toisin sanoen tämä meinaa sitä, että lasken muka-pätevänä mäkiä alas, kunnes kohdalle sattuu käpy tai jokin vastaava este ja sitten puoliksi juoksen, puoliksi kompastelen mäen alas sukset jalassa ja olen niin pro. Tämä on hankaloittanut etenkin aurinkolasien käyttöä, koska vähän väliä ne meinaa lentää nenältä alas aivan erityisen yllättävän esteenylityksen yhteydessä ja sitten vispaan suksisauvoillani ja muistutan lähinnä tuulivoimalaa.

Muutoin kyllä nautin ihan täydellä sydämellä näistä mahtavista kevään hiihtokeleistä (se ainokainen syy, jonka vuoksi tykkään keväästä, tästä loskapaskan ja paukkuvien peltikattojen ihmevuodenajasta). Okei, en täydellä sydämellä, koska mun selkä ei kestä tätä menoa ja jokaisen lenkin jälkeen vaatii ylimääräisen toipumisajan sängyllä lojuen, koska särkee niin kauheasti.

Okei, kehittävien tekemisten ihmemaa vetää minua imurin lailla puoleensa, pakko mennä.

No jaa, kyllä ne minunkin kehittävät tekemiset taitaa jo kaikki tietää, möö. Eilenkin viihdyin hyvin lukiessani anonyymin ladyn kokemusta pienimunaisesta seksikumppanista, jolla "kortsukin roikkui kuin Dumbledoren hiha". Se oli oikeasti huvittavaa ja nauroin sille pitkään, minkä jälkeen jaoin sen kaverini kanssa ja se väitti että saastutan sen blogia entisestään, koska se muutenkin kuulemma löydetään nykyään sellaisilla hakusanoilla kuin seksikäs poliisi ja Jussi Vatanen alasti Kulman pojat.

Huokaus, sen pitää kohta muuttaa blogin asetuksia niin, että vierailijoille tulee ilmoitus aikuisille tarkoitetusta sisällöstä.

”Tuo on kyllä musta kuin yö ja imee valoa ympäriltä!”

Mikäpäs sen kauniimmin sanottu?
Sangen kuvaava silti, jos ei mieti asiayhteyttä.


Tämä taitaakin olla ensimmäinen löllöily-perjantai muutamaan viikkoon. Olisi tosin ollut mahdollista lähteä Rovaniemelle, mutta ottaen huomioon sen, että kävin siellä viime viikolla yhteensä kuusi kertaa, päätin jättää väliin.

Sen sijaan keskitynkin blogin päivittämiseen ja siihen, että seuraan autuaana Facebook-draamaa, joka on seurausta high schoolini cheerleadereiden ja basketball girlsien tulehtuneista väleistä. Voi hyvä ihme sentään, niillä on täysi sota meneillään.


Palataan nyt kuitenkin vaikka abipäiviin viime perjantaihin. Kertomista itse abipäivistä on onnettoman vähän, koska (kuten Oulussakin) jännittävimmät hetket koettiin totta kai vasta yliopistolta poistumisen jälkeen.

Yliopistolla ei tosiaan ollut kovin paljon pöytiä ja ne näki melkeinpä kaikki keskellä aulaa seisomalla ja ympäri pyörimällä. Yritettiin käydä katselemassa paria pöytää, mutta mikään ala ei oikein kiinnostanut ja päädyttiin jälleen pyörimään päättöminä edestakaisin, kunnes päästiin syömään.

Syönnin jälkeen lähdettiin seurueeseen liittyneen kaverimme (pitäisi varmaan käyttää vaikka nimikirjaimia tai jotain, koska ”kaveri” on aika epämääräinen käsite, hmmm... no, kysessä nyt kuitenkin Hunks-kaverini, jolla on farkuilta näyttävät kalsarit) johdolla tutkimaan itse pöytiä.

Tai oikeastaan se kaveri kyseli ja jutteli esittelijöiden kanssa, me muut vain möllötettiin apaattisina takana ja kierrätettiin purkkapussia. Törkeää.

Lopulta porukastamme kolme häipyi kaupungille ja minä jäin Joyn ja edelleen eri pöydissä lörpöttelevän kaverini kanssa tutkimaan pöytien tarjontaa (lue: keräämään karkkeja kupeista sitä mukaan kun kaverini aloitti jutun uudessa pöydässä).


Matka kaupunkiin oli ongelmallinen: kävelymatkaa kuitenkin oli reilu pari kilometriä ja tiet oli aurausjäiset (you know, kun auralla on ajettu tiet ja se ei ole jäinen, mutta lumi on kovaa ja kiiltävää ja ihan hemmetin liukasta?).

Olin varmasti tarpeettoman vahingoniloinen katsellessani kaverini liukastelua, sillä yleensä olen itse se hapero, joka astuu jokaiseen liukkaaseen kohtaan ja räpiköi sitten ympäriinsä.

Vahingonilohan nyt ei tietenkään koskaan ole hyvä asia: kaverini vain horjahteli ja huitoi, itse en edes ehtinyt tajuta mitä tapatui ennen kuin jo istuin vaatteet lumisena maassa kaverini ja meidän vaihtarin tiedustellessa kohteliaasti (tähän väliin muistutus taipumuksestani sarkasmiin), olinko ehkä myös loukkaantunut.

Pitkän kävelymatkamme aikana minä onneton menin liukastumaan vielä toisenkin kerran ja kolmas kerta oli aivan lähellä, joskin se oli täysin kaverini syytä.


Ja aina kun luulee, ettei mitään hirveän yllättävää voi tulla vastaan, jotain ilmenee.

Kaverini marssitti meidät yllätyksekseni musiikkikauppaan ja viimeistään siinä tipahti leuka, kun kaverini kaupan kierrettyään suuntasi kassalle ja kysyi ohjeita klarinetin huoltoon. Itse sitten keräilin leukaani ylös lattialta kaverini ottaessa ylös Oulussa sijaitsevan liikkeen puhelinnumeroa mahdollisia huoltotapauksia varten ja lähtiessämme kävin sitten tietenkin utelemaan, oliko kaverini ehkä hankkimassa klarinettia.

Pyh. Sillä oli kuulemma ollut sellainen jo monta vuotta.

Toisaalta olen kylläkin erikoistunut elämään pimennossa (mutta haluaisin silti nähdä sen luvatun kuvan siitä klarinetista!).


Kaupungilla kierrellessämme meillä aina välillä ristesi tiet aikaisemmin seurueesta poistuneiden kolmen yksilön kanssa, mutta pääasiassa me kai kierreltiin keskenämme lähinnä vain tutkimassa paikkoja.

H&Mllä kaverini käski minun pukea päälle jonkun kauhean karvaliivin ja ennen kuin huomasinkaan, olin jo kiskonut liivin päälle (en ymmärrä miksi, tavallisesti vastustelisin).

Näytin kuulemma kananpojalta. Ei siis karvaliivejä minulle.

Urheilukaupassa päädyttiin tutkimaan jotain ihme suksia, joilla voi laskea miten päin vain, enkä sitten vähään aikaan voinutkaan muuta kuin nauraa merkilliselle mielikuvalle asiasta.


Hetken mielijohteesta kehkeytynyt Onnelan reissu samana iltana oli kokonaisuudessaan sangen dramaattinen. Itsekin heittäydyin kerrassaan hankalaksi ja keuhkosin kaverilleni, kun se ei meinannut päästää minua etupenkille. Aamulla sitten tietenkin nolotti, että sellaisestakin asiasta piti kiihtyä, mutta toisaalta sarkasmi-puoleni kanssa tasoissa oleva provosoija-puoleni ilahtui aivan mahdottomasti silloin yöllä, kun kaverini lopulta alkoi hiiltyä, hehe!

Mitä rauhallisemman tyypin saan ärtymään, sitä suurempi voitto. Huvini ovat ajoittain julmia.


Sain myös sinä viikonloppuna LOPULTA aloitettua Sofi Oksasen Puhdistuksen, joka on ollut odottamassa jo... tuota, pari kuukautta. Häpeällistä.

Yleensä en koskaan lue vaadittuja kirjoja äidinkielen tunnille ja yritän sitten vain hataralla selaamisella kirjoittaa vaaditut esseet ja tekstit (tosin täytyy tähän väliin huomauttaa, että lukion ekalla itse asiassa luin novellikokoelman!). Koska en myöskään jaksa lukea koealuetta, yritän sitten itse koetilanteessa paniikissa muistella, mitä tunnilla sanottiin silloin kun itse seisoin päälläni luokan takanurkassa laulamassa Hoosiannaa ja piirtämässä yksisarvisia.

Olen kuitenkin menestynyt kohtalaisesti ja suurin ylpeydenaiheeni on viime vuonna kirjoittamani lähes täydet pisteet saanut kahden sivun vastaus valistuksesta: en tietenkään ollut vaivautunut lukemaan siitä kirjasta, mutta hetken panikoituani muistin tätä koko aiempaa päivitystä tähdittäneen kaverini pitämän esitelmän Jane Austenin Ylpeys ja ennakkoluulo -kirjasta, ja kirjoitin ylös jokaisen asian, jonka muistin kaverini kirjasta sanoneen.

Ilmeisesti olin vakuuttava.

Öh, mutta tosiaan... palatakseni takaisin Mongolian sademetsistä siihen Puhdistukseen.

Sain sen tosiaan luettua ja itse asiassa tykkäsinkin siitä! Alku oli hankalaa, se ei herättänyt oikein mitään mielenkiintoa, mutta kun reippaasti silmät ristissä ja hampaat irvessä pläräsin eteenpäin (oikeasti, tarkistan tämän sanan kirjoitusasun joka ikistä päivitystä varten!), alkoi sekin lopulta kiinnostaa. Lopussa koin kuitenkin hienoisen wtf-fiiliksen, koska viimeiset sivut menivät iloisesti yli ymmärrykseni.

Nyt sitten vain onnesta soikeana väkertämään neljän sivun pituista kirjallisuusesseetä aiheesta, joka on vielä toistaiseksi tuntematon.


Kerhotkin on nyt onnellisesti ohi tältä vuodelta! Outoa, että nyt yhtäkkiä sitten onkin niin paljon enemmän vapaa-aikaa.

Hikisesti olen kerhoja mun kanssa pitäneen kaverin kanssa yrittänyt täytellä lappuja palkkaa varten ja tänään lopulta saatiin viimeisetkin palautettua. Ystäväni tosin tykkäsi huonoa, koska oltiin sovittu vievämme paperit tänään, mutta unohdin ottaa ne mukaan aamulla ja kun kaveri lähti varta vasten käyttämään minua vapaatunnilla kotona papereita hakemassa niin arvatkaa muistinko, miksi olin tullut?

Noh, en.
Kävelin vain ympäri taloa miettien, mitä varten siellä olin, kävin lopulta avaamassa joulukalenterin ja lampsin takaisin autoon.

Puolisentoista tuntia myöhemmin ruokailussa muistin ja oli suorastaan häpeällistä sanoa kaverilleni, että siellähän ne paperit ja verokortti odottaa edelleen kotona lipaston laatikossa.


Ai niin:
HIIHTOKAUSI ON ALKANUT!

Voi että olen taas maailman onnellisin ihminen vähän aikaa. Olisin päässyt hiihtämään jo aikaisemmin, mutta flunssa kieltäytyi itsepäisesti lähtemästä. Lopulta kaivoin sukset vintiltä ja lähdin yskästäni huolimatta, koska en vain enää jaksanut odottaa.

Kyllä on ihanaa! Kelit vain on olleet turhan sitkeät, ei siellä näin pehmyellä voi oikein hiihdellä.


Nyt aion yrittää uudelleen erään TV-sarjan katsomista, koska rupesin eilen nynnyilemään ja se jäi täysin kesken. Koska perjantaini on näköjään jo kuitenkin huvennut kaikkeen turhuuteen, on varmasti turha enää yrittää tehdä mitään tuottoisaa.


PS. Ärsyttävää, että vielä tämän kaiken jälkeenkään en saanut päivitykseen mahdutettua kaikkea, mitä olisin halunnut! Seuraava opeteltavien asioiden listallani on tiivistäminen.