Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!

Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!

Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha!

Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.

Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.

Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!

Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.

Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.

Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!

Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.

Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.

Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.

Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.

En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.

Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.

Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.

Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?

Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.

Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.

Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.

Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!

Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.

Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).

Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.

No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.

Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.

Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.

Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.

Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.

Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.

Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.

Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!

Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.

Miten niin olen helposti johdateltavissa?

Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:

Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!

Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.

Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.

"Me seisotaan tässä raidetöiden takia jaa eipäs seisotakaan"

Tuo oli ehkä suloisin kuulutus, jonka olen kuullut junassa ollessani ja kun kuuluttaja oli vielä nuori mieshenkilö niin slurps.


Päätin käyttää ylimääräiset kaksi ja puoli tuntia blogin päivittämiseen sen sijaan, että olisin vaikkapa mennyt nukkumaan ja yrittänyt korvata osan univajeesta, jonka pari neljän tunnin yöunilla mentyä yötä on aiheuttanut tässä parin päivän aikana.

Onneksi osaan kuitenkin tärkeysjärjestyttää (sanako?) asiani.

No, anyway.

Täällä sitä taas ollaan pikkuisen väärässä maakunnassa ja avaimet Uudellemaalle kiertää tuossa vieressä veistä haavassa. Mutta ei tässä enää ole kuin reilu kuukausi jos oikein tulkitsin kalenteriani (kesäaikaan en ole koskaan perillä ajakulusta ja työvuorolistaakin seuraan ruuduissa, en päivissä).

Siellä on nyt asunto laitettu ja sanoisinko että huhhuh kun oli työtä. Lähtiessä oli tarkoitus, että yritetään siinä keskiviikon aikana saada asunto valmiiksi ja torstaina voidaan tehdä jotain muuta, mutta eih. Torstaina pyyhkäistiin takaisin Ikeaan ja sitten yritettiin olla suututtamatta naapureita kun porattiin niin myöhään ja kolisteltiin muutenkin.

Mutta ainakin se on nyt valmis ja tykkään lopputuloksesta tosi paljon!

Keskiviikkona ei paljon vapaapäivän kunniaksi saanut nukkua, kun herätyskello soi puoli viideltä ja viiden aikoihin suunnistettiin kohti Oulun lentokenttää. Lähtöselvityksessä törmättiin ylipaino-ongelmaan ja piti vähän purkaa ja pakata matkalaukkua uudelleen ennen kuin päästiin koneeseen.

Kinusin itselleni ikkunapaikan, koska halusin tuijotella eksoottista pilvimaisemaa ja olin muutenkin sitä mieltä, että ikkunapaikka olisi mennyt ihan hukkaan jos äiti tai isi olisi nukkunut siinä koko matkan. Niinpä sitten tuijottelin pilviä koko töyssyisimmän ja epämukavimman lentomatkan ikinä!

Varsinkin jonkin aikaa ennen laskeutuessa tuntui, että ei olisi ollut mikään ihmekään vaikka koneesta olisi yhtäkkiä irronnut siipi. Istuttiin ihan siipien takana ja meteli oli sitten sen mukainen. Yritin kuunnella musiikkia, mutta totesin sen toivottomaksi ja nakkasin iPodin takaisin laukkuun kun Pitbull oli aikansa karjunut kilpaa Norwegianin koneiston kanssa. Yritin sitten rentoutua nojaamalla ikkunanpieleen, mutta luovuin siitäkin ideasta sen jälkeen, kun oli tullut kauhea töyssy ja löin naaman seinään.

Niinpä sitten istuin kiltisti suorassa paikallani ja katselin ikkunasta miten näytettiin laskeutuvan metsään, mutta jostain siihen sitten yhtäkkiä tulikin joku alusta.

Lentokentältä suhahdettiin sitten Finnairin bussilla keskustaan, ostettiin kortit Helsingin sisäiseen liikenteeseen ja hypättiin junaan, joka meni Pohjois-Haagaan.

Perillä sitten lähdettiin määrätietoisesti suunnistamaan puhelimen kartan mukaisesti, päädyttiin kiertämään juna-asema ympäri ja pysähdyttiin neuvottomana paikallemme pyörimään. Lopulta isi soitti serkulleni (joka asuu samassa kerrostalossa johon itse muutan) ja se sattui olemaan lähistöllä rattaiden ja koiran kanssa ja tuli noutamaan meidät onnettomat maalaiset, jotka ei osattu edes kartan mukaan kävellä.

Oli kyllä ihan jännä nähdä asunto ihan oikeasti! Tuntuu hullulta että tuosta noin vain vuokrattiin asunto tietämättä siitä muuta kuin vuokrahinnan ja sijainnin, mutta hyvähän se oli. Olin jotenkin kuvitellut asunnon paljon pienemmäksi ja oli ilahduttavaa huomata, että mahtuuhan siellä muutakin kuin vain pyörähtämään paikoillaan. Lisäksi olen hyvilläni siitä, että asunnossa on parveke ja siitä tuntuu heti tulevan paljon enemmän tilaa, vaikka se onkin pieni.

Ainoa napisemisen aihe on vessa/kylppäri, koska hanajuttu on hassu ja suihkun hana pitää kääntää myös lavuaarin hanaksi, koska siinä ei ole ollenkaan hanaa. Lisäksi amme on vähän pelottava, mutta eiköhän siihenkin sitten totu! Muuten oli oikein hyvä paikka!

Ja Pohjois-Haaga on ihana, se oli niin nätin näköinen kun siellä käveltiin!

Kaivettiin sitten mitta laukuista, mitattiin asunto ja pingottiin takaisin juna-asemalle ja keskustaan, mistä lähti ilmainen bussi Ikeaan. Ajateltiin ensin mennä Vantaalle, mutta hypättiinkin sitten Espoon bussiin kun se lähti siitä ihan läheltä.

No, Ikeassahan vierähti tovi huolimatta siitä, että oli kotona jo yritetty katsella valmiiksi mitä voitaisiin ostaa!

Sohvaa ei löytynyt ollenkaan ja lopulta luovutettiin, koska oli vietetty ikuisuus istuskellen eri sohvilla ja mikään ei siltikään tuntunut tarpeeksi mukavalta ja kaikki muut huonekalut oli vielä ostamatta. Seuraavaksi käytiin TV-tason kimppuun ja sekin tuotti ongelmia, joten kiiruhdettiin seuraavalle osastolle, missä myytiin lipastoja. Lipasto oli helppo, koska tiesin millaisen halusin: näin joskus jossain sellaisen lokerolipaston, jossa ei ole mitään taustelevyä, kaappeja tai muuta vastaavaa, pelkkiä lokeroita vain, ja halusin ehdottomasti sellaisen. Otettiin siihen kyllä sitten pari peiliovea (olisin halunnut kaksi lisää, mutta ne oli loppuneet samoin kuin eräät toiset lokeroihin laitettavat upotettavat hyllyt eli nyt on pärjättävä noilla kahdella toistaiseksi) ja kipitettiin takaisin TV-tasojen luo.

Löytyihän sieltä lopulta sopivat ja pingottiin katsomaan sänkyjä. Sänky oli helppo, koska olin kotona katsellessa löytänyt yhden kivan ja koska se näytti livenäkin hyvältä, en nähnyt mitään syytä jäädä jahkailemaan. Nyt mulla on 140cm leveä sänky eli hyvästi ahtaat yöt ♥ Patjan osto oli teoriassa ihan helppoa, mutta käytännössä ei niinkään: meitä ennen oli vuorossa eräs pariskunta ja se nainen vain hyppeli sängyltä toiselle kokeilemassa niitä uudelleen ja uudelleen ja meidän piti yrittää kärsivällisenä odottaa vuoroa.

Hermo oli kyllä jo mennä, mutta saatiin lopulta patja (itse patjan valitsemiseen meni ehkä kaksi minuuttia eli en tajua mikä sen naisen ongelma oli........) ja hölköteltiin keittiötavaroiden ihmemeehan.

Pöytä oli vähän ongelmallinen, koska eihän sinne mitään isoa mahtunut, mutta en kuitenkaan halunnut mitään pientä yöpöytääkään. Isi sitten bongasi yhden tosi söpön pöydän, joka oli kyllä kohtalaisen kokoinen mutta ei paljon tilaa vienyt, ja se sitten lähti mukaan! Pöytä osoittautui ihan täydellisen sopivaksi asuntoon, koska se ihan oikeasti menee niin pieneen tilaan.

Sitten piti vielä keräillä yksittäisiä tavaroita, kuten verhot, keittiökapuloita (tai niitä vispilöitä ja lastoja sun muita) ja sitten alkoi seuraava hikinen urakka: tavaroiden kerääminen varastosta.

Siinä oli kyllä kanssa palaa pinna kaikilla, mutta lopulta saatiin kaikki kärryyn ja kassalle suunnatessa soitettiin serkulleni ja kysyttiin kainosti josko se voisi hakea meidät, koska Ikean kotiinkuljetus ei millään onnistunut samalle päivälle ja pakettiauton vuokraus olisi ollut melkoinen mielenkiintoinen hanke siihen nähden, että kukaan meistä ei ikinä olisi löytänyt Espoosta Pohjois-Haagaan.

Isi meni sitten siinä tavaroiden kanssa pakettiauton mukana, mutta me jäätiin äitin kanssa metsästämään muuta kyytiä. Oltiin juuri missattu edellinen ilmainen Ikea-bussi ja seuraavan lähtöön oli kaksi ja puoli tuntia. Niinpä suunnattiin lähimmälle bussipysäkille, odotettiin ensimmäinen Helsinkiin menevä bussi ja hypättiin siihen.

Jouduttiin vielä kiertämään vähän kaupungilla, koska itse huomasin lentokentällä unohtaneeni piilarinesteet kotiin ja ne oli saatava. Lisäksi piti ostaa illaksi jotain ruokaa ja vähän siivousvälineitä.

Turha varmaan sanoa, että jaloissa oli havaittavissa pientä särkyä kun päästiin takaisin asunnolle.

No, reippaasti vain kokoamaan huonekaluja isin kanssa sillä välin kun äiti siivosi asuntoa.

Saatiin kasattua vain sänky ja pöytä+tuolit, koska kello oli jo niin paljon että naapurit tuskin olisivat arvostaneet öistä poraamista. Ja kyllä mekin haluttiin nukkumaan. Niinpä piti sitten jättää loput jutut seuraavalle päivälle.

Aamulla olis nukuttu varmaan ties mihin saakka ellei toinen lähistöllä asuva serkkuni olisi soittanut. Hypättiin sitten äkkiä ylös ja ryhdyttiin miettimään miten saataisiin kaikki tehtyä päivän aikana.

Ensimmäisenä suunnattiin etsimään lähistöllä sijaitsevaa Prismaa ja sieltähän se löytyi kun oli ensin talsittu hikisesti puistossa, raahauduttu järjettömässä helteessä pitkin Pohjois-Haagan teitä ja lopulta kipsuteltu jonossa Kehä ykkösen ylittävälla sillalla todettuamme, ettei siinä metelissä voinut mitään keskustella.

Täytyy kyllä sanoa, että siinä oli Prismalla kokoa! Rovaniemen Prisma oli sen vierellä yhtä iso kuin R-kioski, eli siellä Prismassa sai tosiaan kirmailla ympäriinsä ihan hyvää vauhtia. Täydennettiin vielä muutama puuttuva juttu ja löysin kattolampunkin, jota ei Ikeasta lölytynyt! Nyt siellä katossa killuu tuollainen söpö härpäke, jota isi sanoi rotiskoksi?!

Prismaseikkailun jälkeen palattiin asunnolle jatkamaan kunnostuksia siitä, mihin eilen jäätiin: äiti siivosi ja minä ja isi kaivettiin porakone laukusta. Siellä oli niin kuuma, että meinasi hermo mennä ihan vain sen takia kun vaatteet liimautu koko ajan ihoon eikä auttanut mitään, että parveke ja ikkuna oli auki!

Lopulta saatiin hikisen urakan jälkeen TV-taso kasaan vain huomataksemme, että kello oli jo niin paljon että siellä pitäisi olla ruoka valmiina serkun luona yläkerrassa (se oli siis vaimonsa kanssa tehnyt ruokaa ja pyytänyt meidät syömään) eli köpöti köpöti vain kolmanteen kerrokseen.

Oli hyvää ruokaa ja siinä aikamme tankattua todettiin, että ei auttanut muu kuin lähteä jatkamaan matkaa jos aiotaan jotain vielä keretä. Otettiin kimpsut ja kampsut mukaan asunnolta ja tarvottiin sen toisen serkun luokse kahville. Istuttiin siellä tovi ja sitten taas paita selkään liimautuneena puiston läpi juna-asemalle.

Siinä vaiheessa kyllä järsi hieman, kun päästiin juna-aseman alle ja satuin vilkaisemaan ylös vain huomatakseni, että meidän juna tuli juuri asemalle eikä meillä ollut mitään mahdollisuuksia ehtiä portaita ylös ennen kuin se olisi jo jatkanut matkaansa.

Niinpä sitten seisoskeltiin asemalla 20-25 minuuttia odottelemassa seuraavaa sankaria, joka veisi meidät keskustaan.

Isi kyllästyi lopulta odottamaan ja lähti takaisin asunnolle kasaamaan viimeistä hyllyä ja me jatkettiin äitin kanssa suunnitellusti.

Äiti pääsi junassa valitsemaan paikkaa ja valikoi kyllä itselleen oikein mukavan ikkunapaikan, mutta itse jouduin sitten elämäänsä kyllästyneen nuorehkon miehen jalkojen väliin ja istuin siinä sitten kuunnellen koko matkan valitusta junan hitaudesta (ja tosiaan sillä oli siis niin pitkän koivet, että ne ylsi sinne minun puolelle asti kun se siinä röhnötti vastapäisellä istuimella, eli oli siinä vähän niin kuin häkissä).

Juna-asemalla huomattiin että Ikeaan menevän bussin lähtöön on vielä aikaa, joten houkuttelin äitin seikkailemaan kanssani Helsingin julkisessa liikenteessä ja kipaistiin lähimmälle metroasemalle. Siinä metron tullessa huomasin, että pari muutakin ihmistä oli matkalla Kamppiin ja metron ilma oli oikeasti niin paksua ja kuumaa, että sen melkein näki.

Huristeltiin sitten Kamppiin, kipitettiin sen läpi ja saavuttiin pysäkille juuri sopivasti kun Ikean bussi kaarsi sieltä.

Tämä reissu sujui ihan nätisti!

Kerättiin mukaan pari edellisenä päivänä matkasta jäänyttä juttua, mattoja, vessaan roskis, pari taulua ja muuta. Ja tosiaan tässä vaiheessa olisi sitten varmaan aiheellista kertoa, että en ole voittanut lotossa tai ryöstänyt pankkia, vaan tässä nyt shoppaillaan mun vakuutusrahoilla.

Edessä oli enää kauheiden kantamusten raahaaminen Kiasman edestä rautatieasemalle ja sieltä junalla asunnolle, mutta selvittiin oikein hienosti.

Oli oikeasti ihana kun illalla lopulta saatiin kaikki valmiiksi, vietiin roskat pois ja poljettiin pahvilaatikot läjään niin, että se se paikka näytti ihan asunnolta! Oli ihan surku kun piti saman tien lähteä takaisin kotiin, möö.

Halusin päästä käymään yliopistolla, mutta aika ei tosiaan vain riittänyt. Niin kuin ei riittänyt shoppailuun. Tai kirkon portailla istumiseen. Tai päämäärättömään harhailuun. Tai metrolla ajeluun. Hmm.

Mutta juu, nyt sitten vain odottelemaan syksyä ja sitä, että pääsen muuttamaan! Sitä ennen kuitenkin työt kutsuu, see yah.

Hälsningar från Sverige!

Haaparannasta siis (anteeksi, postaus myöhässä, Ruotsi valloitettiin siis 16.10, joka oli sunnuntai).


Päätettiin lähteä kaveriporukalla käymään Ikeassa, muutenkin shoppailemassa ja ETENKIN maailman parhaassa karkkikaupassa. Meidän piti ensin lähteä vasta torstaina, mutta kun yksi kavereista lähtikin Helsinkiin (huomatkaa katkera äänensävy), siirrettiin reissu viikonlopulle.

Ensin aiottiin (ja haluttiin!) lähteä lauantaina, mutta törmättiinkin auto-ongelmaan: kuskeja oli kyllä pilvin pimein, samoin lähtijöitä, mutta autoja vain yksi. Lopulta saatiin meiltä toinen auto, joskin vasta sunnuntaille kun piti vaihtaa talvirenkaat (jotka jouduttiin sitten kyllä lopulta vaihtamaan takas, koska ne oli vähän liian isot). Kävin kyllä touhukkaana auttamassa, mutta herätin lähinnä närkästystä jysäyttämällä tunkin ryminällä alas heti sen jälkeen kun minun oli käsketty laskea se hitaasti ja varovasti).


Aamu alkoi siis tuskaisen aikaisin, herätyskello soi lopulta vartin yli kahdeksan kun olin sitä aamuyöllä siirtänyt kymmenellä minuutilla, että saisin nukkua vähän kauemmin.

Lähdettiin ajelemaan kauheassa sumussa, minä jälkimmäisenä, koska en handlaa meidän pikkupaikkakunnan ulkopuolella ajamista (lukuunottamatta Rovaniemen keskustaa).

Niinpä sitten köröteltiin kohti Haaparantaa tärykalvot soikeina, koska päästin kaverini säätelemään volyymi-nappulaa. Lisäksi kaverini kuvasi vuorotellen omalla ja mun kameralla upeita maisemia, jotka koostui sumusta ja edellä menevän auton perävaloista.

Itse onneksi olen sen verran kiinnostunut kuvaamaan maisemia, että ymmärsin kaverini tarpeen päästä kuvaamaan sumuista jokea ja pysäytin autoni keskelle tietä. Muilta tuli oudoksuvia katseita kun saatiin ne jälleen kiinni (ne oli huomaavaisesti pysähtyneet odottamaan kun huomasivat, että me jäätiin).


Perillä ajettiin ensin Haaparantaan ja käveltiin siitä Tornioon vain tajutaksemme, että oltiin niin ajoissa että kaupatkin aukeaisi siellä vasta tunnin kuluttua. Hetken pohdintojen jälkeen talsittiin takaisin Ruotsin puolelle ja aloitettiin kierros Ikeassa.

Minä ja kaverini syöksähdeltiin ympäriinsä kameroidemme kanssa, muut leikki kotista ja lopulta päädyttiin ottamaan perhepotretti eräällä sohvalla ohikulkijoiden pälyillessä meitä ihmeissään.

Mukaan tarttui uusi leikekirja, koska haluan tehdä leikekirjan (surprise! siis sen toisen lisäksi, siitä aiemmasta tulee nyt Amerikka-leikekirja). Se tulee luultavasti täyttymään maailman turhimmilla kauppakuiteilla, kunnes viimeisellä sivulla tajuan kauhukseni, etten saanut mahdutettua mukaan itse valokuvia (jotka teetin myös loman aikana).

Olen nyt päässyt jo ruhtinaalliset kolme sivua, mutta myöhettäköön, ettei mitään hehkeää ole vielä yhdelläkään sivulla. Lukion traumaattisimpia muistoja verestääkseni liimasin kirjaan erään fysiikan tehtävän, joka tuotti aivan erityisesti ongelmia, mutta jonka ope avuliaasti laski minulle ja vähän aikaa tunsin taas osaavani jotain.

Lisäksi ostin tuoksukynttilöitä, joita en raskikaan yllättäen polttaa. Valokuvakehyksen laitoin jo seinälle edellisen viereen ja molemmat on myös täynnä kauniiden kavereitteni kuvia. Oikein ilolla sitä aina katselen.


Ikea-kierroksen jälkeen nähtiin kaikki tähtiä, koska oltiin niin nälissään. Tarkoitus oli kuitenkin siirtyä Suomen puolelle syömään ja siksi pitikin ensin koluta kaikki Ikean vieressä olevat kaupat ympäri polvet notkolla ja kädet täristen. Siellä me siis seilattiin urheilukaupoissa, kenkäkaupoissa ja lopulta kauan odottamassamme karkkikaupassa, missä nälkäkin hetkeksi unohtui, kun juostiin ympäri paikkaa vetäen perässä isoja koreja täynnä karkkia.

Laiskoja kun oltiin, ajeltiin autoilla Haaparannasta Tornioon (näköyhteys........) ja alettiin etsimään parkkipaikkaa. Se osoittautuikin lopulta päivän haastavimmaksi tehtäväksi.

Ensin seurasin toista autoa kiltisti jollekin parkkipaikalle, mutta siellä oli vain tunti pysäköintiaikaa, joten siirryttiin minun johdolla katsomaan toista parkkipaikkaa. Tunnin rajoitus sielläkin. Ei siis auttanut muu kuin mennä parkkihalliin, missä oli kaksi tuntia ilmaista pysäköintiaikaa.



Ja siitäkös ne ongelmat alkoivat, heh.

Minä ajoin edellä ja kaikki meni hyvin siihen asti, että ajoin parkkihalliin ja tulin T-risteykseen. Huomasin kyllä seinällä olevan suuren Parkkihalli-kyltin, mutta jostain tuntemattomasta syystä missasin sen alla olevan VALTAVAN nuolen, joka näytti vasemmalle.

Tietenkin käännyin oikealle.

Kun tajusin ajaneeni umpikujaan, oli peruuttaminen työn takana, koska naurettiin kaverini kanssa niin paljon. Yritettiin viittoa ikkunasta takana tuleville kavereille, että peruuttaa niin että me päästään sieltä pois.

Lopulta ne ymmärsi, me päästiin umpikujastamme ja käännyttiin oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi rupesin tihrustamaan likaisen tuulilasini lävitse automaattisesti aukeavassa ovessa olevaa kylttiä. Kun pääsin aivan lähelle, sain lopulta tekstistä selvää: ”Paina nappia ja ota pysäköintilippu”.

Niinpä, olin ajanut sen vempeleen ohi.

Ei muuta kuin peruuttamaan taas.

Lopulta pääsin automaatin kohdalle ja kohtasin seuraavan ongelman: nappulan painaminen.

Avasin ikkunan ja yritin coolisti kurkottaa painamaan nappulaa niin kuin kaikki elokuvissakin tekee.

152cm ei selvästikään ollut riittävä pituus.

Ei siis muuta kuin parkkivaihde päälle, käsijarru pohjaan, turvavyö auki ja uusi yritys.

Edelleen laihat tulokse, koska ikkuna ei ollut tarpeeksi auki.

Yritin avata ikkunaa lisää samalla kun roikuin siitä ulkona, mutta painoinkin nappulaa vahingossa väärään suuntaan ja jäin jumiin ikkunan väliin kun se meni kiinni.

Lopulta sain hemmetinmoisen vaivannäön jälkeen kurkotettua niin, että sain painettua nappia ja kone lahjoitti minulle sievän pikku lappusen.


Mentiin syömään, kierreltiin kauppoja ja lopulta viimeisillä voimilla raahauduttiin takaisin autoille ja suunta kotiin.

Olin aivan fiiliksissä moottoriteistä, joilla ajaminen on suuri rakkauteni! Varsinkin ne kaksikaistaiset hirviaidalla reunustetut tiet, joiden rajoitus on 120kmh ♥

Moottoriteitä ihanampi oli kuitenkin varalaskeutumispaikka, jossa tie oli niin leveä, että kolaroimisen todennäköisyys on minimaalinen, vaikka olisin ajanut jalat niskan takana, side silmillä ja sormet suussa.




Selkäsärky oli reissun jälkeen melko ankara, koska omistan heikon selän, joka ei siedä lainkaan autojen istuimia. Toipumista auttoi kuitenkin valtava pussi irtokarkkeja, vaikka seuraavana päivänä sainkin huomata, ettei pussi ehkä ollutkaan niin valtava: karkit loppui jo ennen iltaa ja katkerana tuijotin kaipaavasti siskoni karkkipussia.


Reissu oli oikein jättemukava, johtui varmastikin loistavasta seurasta ♥

"No kai se yleensä näin menee, kun Komarov lukee selässä"

Elämä on joskus tosi jännää, pakko myöntää.

Kulttuurialan esittely Torniossa oli itseasiassa varsin mielenkiintoinen, vaikka en tosissani suunnittelekaan tulevaisuutta taiteen alalla (joskin se on alkanut viimeksi kuluneiden viikkojen aikana nousemaan mieleen tavallista useammin), enkä ainakaan ammattikorkeassa. Siellä maalauksia katsellessa kuitenkin rupesin vakavissani miettimään, mitä voisin tehdä jos jostain yhtäkkiä keksisinkin lähteä opiskelemaan kuvataidetta tai muuta vastaavaa.

Vastaus on yhä kateissa.


Puoleen päivään asti kärvisteltiin ilman ruokaa ja kun lopulta päästiin syömään, vaihtoehtoja oli kaksi: silakkapihvit tai kalapihvit. Järkytys oli suuri, pakko myöntää. Yritin kovasti saada kalapihviä alas, mutta ajatus siitä, että se oli kalaa, sai sen nousemaan takaisin ylös alta aikayksikön.

No, aina kuitenkin yritän tykätä kalasta.

Matkalla maailman ihanimpaan karkkikauppaan eksyttiin ohimennen urheilukauppaan ja jäin sinne kaverini kanssa penkomaan juoksuhousuja samalla kun kaksi muuta kaveria lähti viereiseen kenkäkauppaan. Hyvin löytyi.

Karkkikaupassa yritettiin ensin selvitä ilman koria, mutta lopulta luovutettiin ja haettiin sekin.

Tein myös Ikean kassajonossa varman vaikutuksen lähistöllä oleviin ruotsalaisiin lukemalla äärettömän kauniin kuuloisesti ääneen kaikenlaisia ruotsinkielisiä tekstejä, joita silmiin sattui. Suoraan sanottuna siinä vaiheessa ei kauheasti muistunut mieleen se, että oltiin Ruotsin puolella.

Taidonnäyte suunnistuksessa tuli tuotua ihmisten ilmoille siinä vaiheessa kun seisottiin Ikean pihalla ja katsottiin muutaman sadan metrin päässä olevaa kauppakeskusta, johon meidän piti mennä etsimään linja-autoa. Lähdettiin tyytyväisenä seuraamaan lähintä pyörätietä, kunnes lopulta muutaman minuutin kuluttua tajuttiin kävelevämme epämääräistä pikkupolkua kauppakeskuksen etääntyessä huolestuttavasti.

Vähän aikaa pyörimistä ja kipitys autoteiden ylitse vei meidät kuitenkin lopulta oikealle tielle ja päästiin kauppakeskukseen, joskin hieman väärälle puolelle.


Kaikkein piristävintä oli kuitenkin se, kun seisottiin kauppakeskuksessa kuuntelemassa juttua kulttuurialan koulutukseen liittyvistä koulujutuista ja mun puhelin soi. Yleensä en viitsi vaivautua vastaamaan pelkkään numeroon, koska ne on lähes poikkeuksetta ärsyttäviä, ikitarttuvia puhelinmyyjiä, mutta jostain syystä sain silloin hetkellisen rohkeuden puuskan ja vastasin.

Kesätöitä tuli kesäkuun lopulta elokuun alkuun.


Katsoin eilen myös Suomen pelin ja aamulla en voinut olla miettimättä oliko se todella sen arvoista.

No, oli se, vaikka haluttikin ajoittain potkaista sekä Tsekin ällöruskeaa maskottia, että tuomareita. Antero Mertaranta on äärettömän hyvä selostaja, ja olin kovin tyytyväinen kun pelin loppuun mennessä olin oppinut Suomen pelaajien pelinumeroista suurimman osan, vaikka ensimmäisen erän alkaessa tiesin vain Granlundin.

Opin myös kaksi uutta sanaa enkuksi, joten Laudatur YO-kokeesta on nyt tietenkin varmistettu.