Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!

Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!

Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha!

Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.

Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.

Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!

Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.

Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.

Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!

Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.

Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.

Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.

Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.

En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.

Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.

Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.

Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?

Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.

Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.

Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.

Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!

Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.

Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).

Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.

No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.

Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.

Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.

Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.

Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.

Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.

Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.

Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!

Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.

Miten niin olen helposti johdateltavissa?

Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:

Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!

Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.

Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.

Napapiirin sankarit part one and two!

Taka-ajatuksena viime päivien tihentyneelle päivitystahdille on totta kai se, että yritän hienotunteisesti saada kaverini tajuamaan, miten mukavaa on lukea uusia päivityksiä! Yskäys, Krisu.


Hundred% turistikuva. Olimme kaverini kanssa hyvin vaikuttuneita touhuistamme, kun eilen Rovaniemellä ollessamme kuvailimme täyttä päätä Lordi-aukiolla olevaa tolppaa ja Lordin & kumppaneiden kädenjälkiä.

Puolustuksena kuitenkin se, etten ole koskaan aiemmin ottanut kuvaa siitä! Ja kuvan saaminen oli ehdottoman tärkeää, koska... no jaa, ei itse asiassa tärkeää.


Toisaalta kuvailin kaverini kanssa kyllä melkein kaikkea muutakin, kuten esimerkiksi Kalotinlinnan ulko-ovia...


...ja joulukuusta kattoparkkipaikoilta uutta kuvakulmaa hakiessa roikkuen.


Äkillisen talven saavuttua sääolosuhteet ei oikeastaan olleet reippaan ajamisen kannalta mitenkään suotuisat (tosin tämäkin ilmeisesti riippu ajajasta, mutta siitä kauhukokemuksesta lisää myöhemmin), joten huristeltiin jäisillä teillä mukavan rauhallista tahtia ja matka tuntui näin ollen kestävän ikuisuuden.

Vastaantulijoista ei juuri kukaan välittänyt siitä, että niille on varattu tasan yksi kaista, vaan kaahottivat omasta mielestään varmasti sangen turvallisesti keltaisen viivan molemmin puolin samalla kun itse yritin olla viemättä heijastintolppia tien laidasta kaverini huutaessa rumia ja näyttäessä loukkaavia, yleisesti tunnettuja käsimerkkejä pitääkseen puoliani. Se oli piristävää, koska minun ei sitten tarvinut itse keuhkota niin paljoa.


Aloitettiin kaupunkikierros käymällä läpi pari kirpputoria, joista toiselta tuli (surulliseksi) saaliiksi läjä portikortteja ja toiselta (surullisemmaksi) saaliiksi yksinäinen pöllö-sormus, jonka kaverini adoptoi huostaansa.

Itse olin ennen lähtöä kokannut menestyksekkäästi itselleni kanaa ja riisiä (onnistuen kuitenkin keittämään osan riiseistä kiinni kattilan pohjaan), joten en ollut yhtä nälkäinen kuin ystäväni, joka kertoi minulle vatsassaan asuvasta pienestä miehestä, joka kaapii kaiken ruuan omaan talteensa ja jättää kaverini kärvistelemään nälissään.

Päätin antaa kaverini siis valita ruokapaikan, koska sen suhtautuminen ruokaan ja syömiseen yleensäkin on suorastaan intohimoinen. Itselleni riittää se, että ruoka on hyvää ja nälkä lähtee.

Päädyimme sitten lopulta Raxiin, missä ystäväni lappasi lautaselleen ruokaa kuin ei olisi saanut päiviin mitään syötävää. Ruokapöytäkeskustelumme etenivät sulavasti aiheesta toiseen alkaen tomaatti-feta-pizzasta, siirtyen sulavasti kasvissyöntiin ja siitä toisen kaverimme kautta elinluovutuskorttiin, mistä matka jatkui aivojen ja sydämen merkityksen pohtimisesta polttohautauksen ja tavallisen hautauksen hyviin ja huonoihin puoliin. Se oli tuottoisa keskustelu se.



Pizzeriasta kipitin kiireellä takaisin parkkihalliin siirtämään autoa, kun parkkiaika oli lopussa. Sen jälkeen shoppailukierros jatkui saaden minut ja kaverini ymmärtämään, että elämä oli menossa totaalisen rappiolle, koska vaatekaupoissa huomion kiinnitti vain kimaltelevat paidat ja muut juhlavaatteet.

Eräs poika yritti tehdä tuttavuutta keskellä kauppakeskuksen käytävää (julkisella paikalla keskellä päivää!), mutta suhtauduin nihkeästi. Kuten aina.

Päätimme shoppailukierroksen Spice Iceen, josta ostetut jäätelöt päätimme kuitenkin syödä kylmässä autossa (suurin syy tähän oli se, että me oltiin ihan janokuoleman rajoilla ja vesipullot odottivat kiltisti auton lukittujen ovien takana). Se osoittautui varsin loistavaksi ideaksi, kun istuttiin jäätelöittemme kanssa hytisemässä kylmässä autossa ja odottamassa matkustajiamme saapuviksi (ne onnettomat oli kuulemma menneet katsomaan marsuja).


Jatkettiin kyytiläisten ininöistä huolimatta matkaa suoraan Napapiirille, koska minä ja kaverini haluttiin ehdottomasti saada kuvia sieltä lumien kera. Napapiiri on niin ihana ja varsinkin jouluna!

Räpsittiin sitten kameroista akut tyhjiksi pöydällä seisten ja huristeltiin kohmeisina Citymarkettiin.

Kaverini rynni innoissaan ostamaan Prinsessa-elokuvia ja minä sain kotona haukut, kun en ollut ymmärtänyt ostaa myös. Voi minua onnetonta, pitäisi kyllä alkaa miettimään vähän tarkemmin mitä jätän ostamatta.

Kassalla oli reippain myyjä ikinä ja kaverini oli ihan maassa kun ei ollut kehdannut katsoa sitä silmiin. Onneksi itse tajusin ajatella hieman aikaisemmin ja yritin hymyillä sille nätisti, kun se oli kerrassaan niin kovin ystävällinen!


Kotimatkalla sää muuttui dramaattisesti niin, että näkyvyys oli nollassa. Lunta tuli vaakatasossa ja itse köröttelin kuin kana lumihangessa päästäen suosiolla kaikki maantiekiitäjät ohi ennen kuin ne oli kovin kauaa ehtineet tukkia autonsa keuloilla pakoputkea.

Mutta oli silti hienoa, että sitä lunta satoi kaikkien niiden vesisateidenkin edestä!


Kotona kiskoin onnellisena villasukkia jalkaan ja huppari päällä ja viltti sylissä lötkähdin koneelle viettämään leppoisaksi tarkoitettua koti-iltaa karkkipussin ja AriZona jääteen kanssa (jota mulla on ollut ihan helvetinmoinen ikävä siitä saakka, kun tulin takaisin Suomeen!).

Juttelin Facebookissa parin kaverini kanssa tuntien itseni aivan yltiösosiaaliseksi. Jossain vaiheessa kävi kuitenkin niin, että keskustelu masentavasta maanatai-datailusta kääntyi Hunkseihin ja eipä aikaakaan kun löysin itseni sutimasta meikkiä naamaan ja kaivamasta korkkareita kaapista!

Parikymmentä minuutti myöhemmin löysin itseni kaverini kyydistä, suuntana Rovaniemi. Taas.


Totta kai yritimme saada Krisuakin mukaan, mutta se on töissä käyvä nuori, joka tarvitsee riittävästi unta, eikä hiuksetkaan olisi olleet tarpeeksi hyvin. Lähdettiin sitten kaverini kanssa kahdestaan kauhealla kiireellä.

Kiireellä, tosiaan.

Kaveri-raukkani repi paidankin hoppuillessaan ja menomatka oli kuin jostain varoittavasta ”Näin liikenneonnettomuudet tapahtuvat” -opetusvideosta. Itse näpräsin sormet kylminä vesipulloa katsellen mielenkiintoisesti oikealle keikahtavaa nopeusmittarin viisaria ja puoltakymmentä muuta yksittäistä juttua, jotka kaikki oli näkyneet autokoulun teoriatunneilla taululla otsikon ”Älä koskaan tee näitä asioita ajaessasi” alla.

Kyllähän ne perinteiset porotkin piti matkalla nähdä.
Valitettavasti minä olin ainoa, joka näki ne tienlaidassa jauhamassa meheviä oksia leuat pyörien.

Ilmeiseti traumastani toipumista edistääkseen kaverini rupesi kertomaan tarinaa otsikolla ”Kauhein porokokemus ajaessa”. Suorastaan hurmaavaa, enpä itse olisi keksinyt mitään rauhoittavampaa kertomusta!


Ja kuten aika moni varmasti on jo arvannutkin, emme kaikkien odotusten vastaisesti kuolleet sillä matkalla. Selvisimme onnellisesti Onnelaan ja hivuttauduttiin reippaasti mukaan tungokseen.

Eikä jouduttu edes kauan odottamaan Hunksien saapumista! Itse keksin odotellessani rentouttavaa tekemistä ihastellen katossa olevaa disco-palloa, joka kimalteli niin hauskasti, että silmiä särki. Kaverini sen sijaan pyöri paikoillaan uskomattoman levottomana.


Kyllä kannatti!
Oi sentään, mitä lihaksikkaita miehiä sain kieli pitkänä tuijotella reilut puolituntia. Yritin totta kai ottaa kuviakin, mutta missasin esimerkiksi täydellisimmän kuvakulman ikinä jäämällä autuaana tuijottamaan kuvauskohdettani silmät soikeana.

Oli aivan surku kun jättää ne upeat ilmestykset sinne!


Lähtiessä yritin vielä suostutella kaveriani tanssimaan, vaikka se yrittikin vedota siihen, että se joutuu tanssimaan yksin kun tanssiminen ei oikein ole minun sydäntäni lähellä. Ainakaan yhden kokislasin jälkeen.

Kaverini kuitenkin kieltäytyi ja luovuttuani suostutteluyrityksistäni vannotin sitä olemaan itkemättä matkalla, koska olin yrittänyt saada sitä tanssimaan ja luvannut istua kiltisti odottamassa.

No, totta kai sain vankat lupaukset ja lähdettiin hakemaan takit narikasta.
Ja miten kauan lupaus piti?

Arviolta kaksi minuuttia.

Kun narikkamies puki ystävälleni takkia, se kohtasi baariin tulossa olevan elämänsä miehen, joka oli vielä kaiken lisäksi miellyttävän näköinen ja tarjosi yöpaikkaakin! Meidän ja poikakaksikon teiden erotessa hetkeä myöhemmin, ei märisemiselle ollut tulla loppua.

Olenkin aina yrittänyt sanoa, että minua kannattaa ehdottomasti kuunnella. Omistan hienoja mielipiteitä, joille kukaan vain ei oikein tunnu lahjoittavan kovinkaan paljoa kiinnostusta!


Puherikkaan maanantaini ansiosta flunssani päätti protestoida oikein antaumuksella ja tänään olen raakkunut vaihtelevalla volyymilla muiden hihitellessä huvittuneina vieressä ja imitoiden ääntäni rasittavasti.

Sain kuitenkin purkaa harmistumistani kolaamalla äkäisesti lunta ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen ja se vähän piristi.

Tuntemattoman sotilaan skippasin puoliksi tarkoituksella, puoliksi tahallaan ja minkäänlaista ruokatarjoiluakaan ei Itsenäisyyspäivän kunniaksi ole tässä talossa ollut. Eli sangen epäperinteikäs juhlapäivä tämäkin.

Hyvää Itsenäisyyspäivää kuitenkin teille muille, joilla se toivottavasti on ollut kehittävämpi!