Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!

Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!

Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha!

Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.

Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.

Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!

Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.

Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.

Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!

Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.

Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.

Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.

Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.

En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.

Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.

Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.

Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?

Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.

Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.

Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.

Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!

Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.

Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).

Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.

No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.

Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.

Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.

Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.

Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.

Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.

Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.

Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!

Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.

Miten niin olen helposti johdateltavissa?

Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:

Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!

Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.

Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.

Me gusta.

Ekaksi tuohon Miss Shin kommenttiin ajastetusta postauksesta (yritin vastata kommenttiin mutta ei jostain syystä suostunut toimimaan hmmm): postausta kirjoittaessa tuossa oikealla on tuollainen kohta kuin Aikataulu ja siitä pystyy sitten valitsemaan päivämäärän ja kellonajan postauksen julkaisulle ja se sitten ilmestyy blogiin omia aikojaan :)

No, mitäpäs minä. Olen kituuttanut läpi muutaman elämäni pisimmistä päivistä, syytä en tiedä. Aika vain ei millään meinaa kulua ja läähättelen sitten aamusta iltaan kun jokainen minuutti tuntuu tunnilta.

Asiaan voi tietenkin vaikuttaa se, että keskiviikkona lähden Helsinkiin ja se on niin tervetullutta vaihtelua, että en edes jaksa enää odottaa. Minut ja Helsinkiin lähtevän koneen erottaa kuitenkin vielä kaksi kokonaista työpäivää, jotka on tuntiensa puolesta tavallista pitempiä ja minulle outoja iltavuoroja (olen aina aamuvuorossa ja huomenna taitaa olla kolmas iltavuoro eli en oikein voi kutsua itseäni ekspertiksi).

No jaa, eipä siinä mitään.

Keskiviikkona varmaan potuttaa sitten kun kello soi 5:30 ja pitää lähteä ajamaan Ouluun enkä saakaan nukkua lämpimien peittojen alle rullautuneena. Seuraavat pari yötä saankin sitten viettää jossain makuupussissa. Paikasta ei edes ole tietoa, koska meillä ei ole asuntoon avainta vaikka olen yrittänyt tehdä asialle jotain.

Eilen toteutettiin suunnittelemamme baarireissu Rovaniemelle.

Olin töissä kuuteen saakka, sen jälkeen kiirehdin siskoni kyydillä kotiin ja kävin suihkussa sekä laittauduin edustuskuntoon ihan salamana, että ehdittäisiin vielä käymään meidän serkun häissä ennen Rolloon lähtöä.

Mentiin ensin tavalliseen tapaan Onnelaan, mutta siellä oli oikeasti vain pari ihmistä poikittain! En muista milloin viimeksi olisin käynyt yhtä kuolleessa paikassa, järkyttävää. Koko baarin piti olla auki, mutta vähäisen ihmismäärän takia sieltä sitten olikin disko ja kasari kiinni, eli eipä jäljellä oikein ollut kovin paljon tilaa hengata, buuu. En ihmettele yhtään ettei meiltä edes peritty mitään sisäänpääsymaksua ja lipunmyynnin vieressä olevilla penkeillä oli ilmainen sipsitarjoilu.

Seisottiin vähän aikaa keskellä baaria, kunnes otettiin jalat alle, juostiin autoon ja kaasutettiin kiireesti katsastamaan meininki Doriksessa.

Sieltähän ne kadonneet ihmismassatkin sitten löytyi ja solahdettiin tyytyväisenä joukkoon. Drinkkien hinnat tietenkin kirpaisi tämmöisiä After Darkiin tottuneita pentuja, mutta Tequila oli vain vitosen, me gusta!

Yritin juhlia hillitysti seuraavana päivänä odottavan työpäivän takia, mutta jaa.

Pois lähtiessä jouduin tahtomattani tekemään narikkajonossa tuttavuutta ystävällisen ja heikkohermoisen mieshenkilön kanssa: en halunnut ruveta ohittelemaan ja etuilemaan ihmisiä huolimatta siitä, että tämä herra tarjoutui päästämään minut ohitse ja lopulta sillä sitten meni hermo kun en ruvennut kiilaamaan ja se ihan kirjaimellisesti viskasi minut läpi siitä edessä seisovasta ihmisjoukosta sanoen, että miksi en voinut uskoa kun se sanoo.

Häpesin siinä sitten paikallani kattoon tuijotellen ja olin tyytyväinen kun kukaan etuilemistani ihmisistä ei alkanut siinä sitten reuhaamaan mulle tahattomasta syöksähtelystäni.

Ei varmaankaan tarvi sanoa, että väsytti ihan järkyttävästi kun kuuden aikoihin lopulta kaivauduin tuonne peittojen alle.

Aamulla olin kuitenkin ihan yllättävän virkeä! Veikkaisin sen johtuvan siitä, että nukuin vain pienissä pätkissä enkä ehtinyt oikeastaan nukahtaa mihinkään tukkiuneen, josta herääminen on työläämpää kuin virtahevon nielaiseminen kokonaisena. Töissäkin olin ihan virkeä ja tyrmäävä väsymys iski päälle vasta sitten, kun kotiin päästyäni lösähdin hetkeksi olohuoneen sohvalle.

No, ajattelin mennä tänään aikaisin nukkumaan. Eli heti Koston jälkeen. Siksi yritänkin tässä näppäimistö tulessa hakata tätä postausta valmiiksi, että ehditin vielä käydä suihkussakin ennen kuin pitäisi kaivautua TV:n eteen.

Eilen sain myös vähän lisää Euroopan tuliaisia! Sain kuolaamiani Kindereitä, tuollaisen pienen pullon (josta ymmärrän vain kohdan 11% vol), sekä karu-Kristalta Me gusta -avaimenperän! Okei, nauroin itseni kuoliaaksi kun Krista dramaattisesti kiskaisi avaimenperän selän takaa. Söpöä!

Tämä on kuulemma tulevan asuntoni avaimille ja saan kuulemma olla onnekas, että minulle ei tuotu Forever alone -avaimenperää?!

Olen yrittänyt silloin tällöin kuolemaa tekevillä jaloilla ja särkevällä selälläni lenkkeillä, mutta ongelmaksi ovat muotoutuneet paarmat ja muut epämiellyttävät jahtaajahyönteiset.

Toistaiseksi jokainen lenkkini on päättynty siihen, että juoksen ponnari suorana ja jalat maitohapoilla kotiin pari viimeistä kilometriä, koska sinnikäs öttiäinen on lähtenyt jahtaamaan.

Toissapäivänäkin olin jo ihan innoissani kun lenkin puoliväliin päästyäni ei yhtään paarmaa ollut edes näkynyt ja käännyin iloisena kotia kohti. Juoksin siinä sitten jonkin aikaa erittäin sporttisesti, kunnes lihakset alkoivat voimistuvalla äänenvoimakkuudella laulaa hoosiannaa ja lopulta olin ihan henkihieverissä ja valmiina vaihtamaan kävelyksi seuraavan heijastintolpan kohdalla (koska juoksua ei voi vaihtaa kävelyksi ihan milloin vain!).

Hmmm. One does not simply decide to walk.
Olin juuri saavuttamaisillani kävelytolpaksi valitsemani kohdan, kun valtava paarma surrasi naaman edestä. Siinä kyllä unohtuin saman tien maitohapot ja hoosiannaa huutavat koivet, kun pingoin pitkin maantietä huitoen järkyttyneenä minua jahtaamaan lähtevää paarmaa pois.

Aina hetkeksi onnistuin karistamaan sen matkasta, mutta sitten se aina iski uudelleen: joka kerta kun uskoin, että en enää voi juosta lujemaa, ilmestyi se ärsyttävä paarma jostakin ja jostain sitä vauhtia aina sitten tuli lisää.

Pääsin lopulta pakoon, mutta jouduin illan makaamaan vetelänä sängyllä ja sohvilla, koska en enää kyennyt minkäänlaiseen toimintaan.

Okei joo, mutta nyt on pakko varmaan lähteä suihkua kohti, koska aikaa on joku alle vartti ja kuvatkin pitäisi tähän saada ladattua.

Heido.

I'm sexy and I know it!

90% tästä postauksesta on omistettu alla olevassa kuvassa olevalle ystävälleni, joka jälleen kerran niin kovin sieväsanaisesti tuli ilmaisemaan, mitä mieltä on harvasta päivittelystäni.


Loput 10% on omistettu niille, jotka tunnistaa itsensä tekstistäni ja jossa otsikko herättää jotain ajatuksia.

Aloittakaamme siis palaamalla hieman ajassa takaisin, vaikkapa nyt tuonne edellistä päivitystä seuraavaan päivään, joka alkaa jännittävästi sillä, että herään oikeasti kello 9.36. Tuo oikeasti meinaa tässä tapauksessa sitä, että ennen oikeaa heräämistäni olin nähnyt unta, jossa näin unta heräämisestä: heräsin, tajusin nähneeni unta, heräsin uudelleen ja tajusin edelleen näkeväni unta, kunnes heräsin vielä kolmannen kerran vain tajutakseni, että olin kaksi kertaa turhaan panikoinut nukkuneeni liian pitkään.

Se oli outoa.


Olin siis tosiaan yksin kotona ja helpotus oli suuri, kun olin kaikesta huolimatta selvinnyt hengissä yli pimeän yön. Lapin Kansaa postilaatikosta hakiessani pelkäsin kuollakseni jääväni lukkojen taakse, joten hain laukusta avainta samalla kun laitoin oven niin, ettei se mene lukkoon.

Seuraavaksi oli luvassa ruuanlaittoa, joka sujui ilman suurempia järkytyksiä tai sotkuja. Tein tomaatti-mozzarellapiirakkaa, joka oli kokkaustaitoni huomioon ottaen oikein syötävää.

Tämän jälkeen iski tylsyys. Kiersin ympäri taloa, juoksin alakerrasta yläkertaan ja sitten taas takaisin, kävin peilaamassa jokaisesta peilistä ja laitoin lopulta musiikkia kuulumaan kun säikähtelin vähän väliä kaikenlaisia naksahduksia ja rasahduksia.

Yksinäisyyteeni tuli pieni katko kun sain kaveriltani viestin ja heti perään puhelun. Yleensä olen keskivertoa rauhallisempi puhelimessapuhuja ja istun paikallani kun puhun. Nyt kuitenkin olin niin kyllästynyt (en siis tietenkään puhelusta, näin yleisesti vain!), että ehdin puhuessani (no, jos ollaan rehellisiä niin kaverini oli se puhuvampi osapuoli) ravata koko yläkerran ympäri, käydä makoilemassa sängyllä ja juosta keittiön maton edestakaisin muutamaan kertaan. Eikä puhelu edes kestänyt kovin kauan.


Ehdin kaveriani odotellessa maalata vähän (siitäkin maalaamisesta suurin osa meni siihen, että päätin kantaa alakerrasta piirustusvälineeni keittiöön ja jouduin juoksemaan portaat sata kertaa vain sen takia, että unohdin aina jotain ja melkein jokainen pensselikin piti erikseen hakea) ja lopulta päätin nukahtaa vähän aikaa, kun en muuta enää keksinyt.

No, eihän se ihan niin helposti suju ikinä.

Olin juuri päässyt mukavasti sohvalle peittojen mutkaan, kun puhelin soi ja herra puhelinkauppias kauppasi puhelinliittymää.

Kieltäydyin kohteliaasti ja hautauduin takaisin tyynyjen sekaan.

Tekstiviesti. Juuri kun olin päässyt siihen taivaalliseen koomavaiheeseen, jota tavallisesti seuraa nukahtaminen!

Päätin siis suosiolla luovuttaa.


Meidän piti kaverini kanssa laskea kehittävästi matikkaa, mutta näin jälkeenpäin mietittynä ainakin puolet ajasta taisi kulua johonkin aivan muuhun.

Kun kaverini oli lopulta saanut pinottua tavaransa huoneeseeni (miten niitä olikaan niin paljon?!) ja me kannettiin kirjat ja laskimet yläkertaan, alkoi pitkä päivittely siitä, miten perusteellisesti raja-arvot onkaan unohtuneet. Lopulta saatiin kuitenkin laskettua yksi lasku. Eikä se oikeastaan ollut edes lasku: siinä piti vain kirjoittaa pari numeroa tehtävän jokaiseen kohtaan.

Helppoa!

...teoriassa.

Sitten keskittyminen herpaantui jälleen. Minä sain puhelun. Kaveri sai puhelun. Unohduttiin katsomaan videoa kaverini peto-kissasta (en tosin enää ole varma kumpi oli kauhistuttavampi: kissa, joka hyökkäili videolla erinäisten käsien ja jalkojen kimppuun vai kaverini, joka kuvasi videoa käskien samalla veljensä vilkutella kissalle niin, että se aina lopulta hyökkäsi kaverini veljen kimppuun... kerrassaan hurmaavaa).

Ja sitten juuri, kun oltiin taas syventymässä matematiikan ihmeelliseen maailmaan sain viestin toselta kaveriltani, joka halusi lähteä kauppaan.

Lopputuloksena aiotusta tehokkaasta laskemisesta oli se, että reilun tunnin aikana saatiin tehtyä tasan kaksi laskua. Mutta kyllä tämä vielä tästä paranee. Tilanne ei selvästikään vain ollut meidän puolella.


Tuottelias iltani katkesi siis siihen. Käytiin kaupassa ja sen jälkeen hautauduin katsomaan Harry Potteria laskemisemme keskeyttäneen kaverini kanssa.

Suoraan sanottuna en voi suositella Krisua (katso kuva tämän postauksen alusta) elokuvaseuraksi kenellekään!

Yritin hampaat irvessä keskittyä katsomaan elokuvaa, mutta se oli suorastaan toivoton yritys: samaan aikaan toisella puolellani ystäväni kehitteli elokuvalle jo jatko-osaa nimellä ”Harry Potter ja yhteenkasvaneet kulmakarvat”, teki suorastaan K-18 juonenkäänteitä tapahtumiin, joita ei elokuvassa näytetty, ryysti limukat alas väärää putkea pitkin ja yritti sitten valuttaa ne nenän kautta ympäriinsä sekä alkoi lopulta loilottamaan epävireisesti Rebecca Blackin Fridayta, sen perään sulavasti Basshunterin Saturdayta päättäen lopulta oopperansa surumielisesti sanoihin ”it's just another lonely sundayyyy....”

Syvä huokaus.

Turha varmaan mainita, että alakerrassa olleen ystävänikin korvista valui verinorot kun me hetkeä myöhemmin mentiin katsomaan, miten se siellä pärjäsi.


Loppuilta oli suorastaan... no, hulvaton!

Baarissa horjahdin lippua jonottaessani portaalta ja se sai pasmat ihan sekaisin ja minut hihittelemään päänsisäisesti niin, että en edes kuunnellut enää mitä lipunmyyjä tai mies narikassa sanoivat, hehheh.

Alkuillasta minä ja kaverini vietettiin pitkä tovi erään norjalaisen miehen kainalossa jutellen niitä näitä. Tai oikeastaan kaverini jutteli yrittäen saada minutkin mukaan, mutta kieltäydyin kohteliaasti silmät pyörien ja hokien, etten ymmärrä englantia. Lopulta kävi ilmi, että meidän norjalainen (jonka nimeä en kykene muistamaan, muistan vain Barbien ansiosta sen, että sen yhden kaverin nimi oli Ken) oli joku armeijan johtaja, hehheh. Ensin minä ja kaverini ei meinattu uskoa sitä, mutta vaihtoehtoja ei enää jäänyt kun se kaivoi niin virallisen näköisen kortin lompakostaan.

Sillä norjalaisella juttua ainakin riitti. Se kertoi suomalaisten olevan paljon hillitympiä juhlijoita ja suomalaisten naisten olevan paljon norjalaisia naisia pienempiä. Se myös neuvoi, että jos oikeasti rakastaa jotakuta, sille täytyy näyttää olevansa parasta, mitä se voi saada. Se selitti käsivarret minun ja kaverini ympärillä, että sillä on jo tyttöystävä. Se kääntyi hetkeä myöhemmin ilmoittamaan minulle, että ”I'm not a rapist!”.

Lopulta kaverini päätti lähteä ja juoksin hädissäni perään haluamatta jäädä yksin norjalaisen sotilaamme kanssa, sillä kielitaitoni oli kuollut täydellisesti.


Ja mentiin korkealla ja oli hauskaa!

Tequila kaatui kenkään, drinkistä katosi tikku aivan yhtäkkiä, joku makasi tyrmässä vessassa järjestysmiesten ympäröimänä, eksyin, kaverini yritti opetta minulle erittäin monipuolisia tanssiliikkeitä (astu sivulle ja sitten takas ja sitten taas sivulle ja sitten takas ja jatka sitä) ja loppuillasta kävin tiedustelemaan kaverini poikaystävältä oliko mikään edes todellista.

Mäkkärissä kaverini päivittelivät punaista silmääni ja säikäytin hetkeä myöhemmin vessassa jonkin tyypin tuijottamalla sitä tuimasti merkillisellä silmälläni. I'm sorry, ei ollut tarkoitus!

Kaverini tuli meille yöksi ja pakotti minut syömään äärimmäisen oksettavan pitsan kuuden aikaan aamulla. Hikasta kärsiessänikin muistin jokaisen palan välissä sanoa kaverilleni, miten pahaa se pitsa olikaan. Lopulta tajusin laittaa pitsan mikroon ja vaikka mitään merkittävää parannusta ei tapahtunutkaan, oli se sentään vähän siedettävämpää lämpimänä.


Sunnutai oli aikamoinen no-life-päivä.

Syystä joka-jääköön-nimeämättä.

Lähinnä vain kököttelin omassa huoneessa peittojen mutkaan kääriytyneenä koneella yrittäen lämmitellä jäätyneitä sormia nipistelemällä ystäväni pipossa olevaa tupsua (ahem, siksi siis kuva tupsusta, se oli ihan true friend kun makasin kylmissäni sängyllä kattoon tuijottaen ja miettien, saisinko mitään ruokaa pysymään alhaalla vai kuolisinko suosiolla nälkään).


Tiistaina lähdettiin Rovaniemelle katsomaan Breaking Dawn part 1. The Krista friend ajoi ja sää oli seuraava:


Selvisimme kuitenkin perille ja ympäriinsä kaupungissa eikä myöhästytty elokuvastakaan! Varausta tosin ei ehditty lunastamaan ajoissa, mutta onneksi paikkoja oli vielä jäljellä.

Elokuva oli ihan hyvä, kyllä sitä oikeasti huomaa miten suuri ero on sillä, onko se puskettu yhteen elokuvaan vai jaettu kahteen osaan. Saisivat jakaa useammankin elokuvan (nimim. forever katkera siitä, ettei Feeniksin Killasta tehty kahta elokuvaa).

Yleensä olen surkea arvaamaan miten elokuvat mahdollisesti päättyivät ja nyt olinkin seitsemännessä taivaassa kun tämä loppui ihan just sillä tavoin kuin olin aiemmin miettinyt. Vietin itse asiassa aika ison osan elokuvasta pohtien mahdollisia loppukohtauksia päätyen kuitenkin aina siihen yhteen ja samaan. Wohoo!


Säät on... no, herkät.

Oikeasti, ensin satoi lunta ja oli kivat talviset pakkaset, mutta eiköhän alkanut vettä ripsimään ja sehän oli sitten bye bye snow!

Kaikki oli jälleen liukasta ja siitähän se riemu repesi.

Ongelmia aiheuttaa etenkin se, että ruokailuun mentäessä me aina oikaistaan jokseenkin syvän ojan läpi ja sen reunojen jäätyminen oli suorastaan katastrofi!

Viime viikolla minä ja kaverini kohdattiin ongelma yrittäessämme kiivetä peilijäistä ojanreunaa ylös. Kaverini meni edeltä ja minä liukastelin perässä yrittäen töniä kaveriani ylös ojan reunnalle. Eihän siitä mitään tullut ja lopulta me päädyttiin takaisin sinne mistä lähdettiinkin kolmen muun kaverin hihitellessä vahingoniloisesti takana.

Perjantaina olin kuitenkin hyvin taitava ja loikin kuin gaselli sen liukkaan mäen ylös ja luulin kavereidenkin tulevan perässä. Lopulta kuitenkin tajusin, että vain yksi kavereistani tuli vähän matkan päässä takana. Käännyin katsomaan ja ehdin juuri sopivasti näkemään, miten yksi kavereistani konttasi ylös ojasta samaan aikaan kun toinen teki mätkähtävän mahalaskun ojaan niin, että vain pää jäi näkymään tien laitaan.

Olin varmasti tarpeettoman vahingoniloinen, sillä yleensä olen itse se, joka sukeltelee pitkin maata!


Eilen oli myös joulunavajaiset. Aamulla ei ollut yhtään lunta ja ehdin jo itkeä, ettei joulunavajaisia voi olla missään harmaassa säässä (vuosi sitten oli lähemmäs -20 pakkasta, hmmm). Jossain vaiheessa alkoi kuitenkin sataa lunta ja kun kävelin koulusta kotiin oli jo aikamoinen myräkkä.

Ehdin tietenkin ajatella, että ”Jee! Sittenkin lunta!”.

Just. Kun talsittiin torille, alkoi miellyttävä vesisade ja pianhan ne tiet ja nurmikotkin jo lainehti iloisesti samalla kun joka paikka muuttui peilijääksi.

Pikkusiskoni ei ollut yhtään vaikuttunut kun minä ja meidän vaihtari suojatien ylitettyämme otettiin kunnon vauhdit ja liu'uttiin pieni alamäki alas kuin parhaatkin surffaajat. Höh.

Käytiin vielä toistamiseen morjenstamassa töissä olevaa kaveriani (hmmm, siellä se ryysti mehua penkillä istuskellen) ja lämmiteltiin hetki sormia sen niskassa ennen kuin hipsittiin takaisin kotiin. Saunan kuva mielessä lähdin juoksemaan ojan läpi oikaistakseni vähän ja sain jälleen kerran huomata katselevani taivasta Joyn ja siskoni hihitellessä kauempana.

En kuitenkaan jaksanut saunaan saakka. Taaskaan. Saunoin viimeksi kesällä.


Nyt on sitten koeviikko virallisesti alkanut ja opiskelua on ilmeisesti tiedossa, möö.

Ilmoittauduin myös kirjoituksiin ja polvet alkaa notkua joka kerta kun muistan, että se fysiikka nyt sitten odottaa ensi keväänä. Oh sweet jesus, mitähän tästäkin tulee?

PS. Huomaan postaukseni venyneen. Krista you'd better be happy!

Hei Prinssi Rohkea, miksi niin toimeton?

Ankeinta tässä postauksessa on varmasti se, ettei kuvat liity millään lailla tekstin sisältöön.

Okei, ehkä kaksi jotenkin kevyesti, koska otin ne kuviksen luokan ikkunasta ja vietin perjantaina pari tuntia pimiössä valokuvia tehden.


Pimiössä oli oikeastaan tosi hauskaa! Olin tietenkin aluksi ihan kujalla, enkä tiennyt mistään mitään, mutta lopulta se osoittautuikin kohtalaisen helpoksi touhuksi jos ei tarvinnut tarkentaa kuvaa tai säädellä mitään muitakaan juttuja.

Tein saman kuvan varmaan sata kertaa (ainakin se tuntui siltä) ja nyt pitäisi tehdä sen avulla kantaaottava juliste ympäristön tuhoutumisesta. Joo.


Sain eilen myös oma-aloitteisuuden puuskan ja laitoin verhot omaan huoneeseen. Se oli yllättävän haastavaa ja kököintä oli, etten huomannut toisen puolen verhojen olevan ylösalaisin ennen kuin äiti ystävällisesti asiasta huomautti.

Hehheh, oho. Ja minä kun vielä tarkistin moneen kertaan, että ne on oikein.


Kavereilla loppui eilen kirjoitukset ja jotenkihan sitä piti juhlistaa.

Ensin tilanne näytti ankealta, mutta lopulta uhrauduin ja lupasin lähteä kuskaamaan ne Rovaniemelle baariin. Aluksi pelkäsin, että kuolen sinne humalaisten ihmisten sekaan, mutta selvisinkin yllättävän hyvin.

Hätistelin mustaa miestä pois kimpusta ja ravasin ympäri baaria kavereita etsien. Tapasin baarissa myös erään vanhemman kaverini, jonka kanssa nähdään ihan liian harvoin. Oli tosi kiva jutella pitkästä aikaa!

Paikalla oli myös joukko kovaäänisiä ulkomaalaisia miehiä, joista yhdellä oli melkoisen sulavat tanssimoovit. Kaverin kanssa istuttiin pitkä tovi tuijottamassa sitä (ja nauramassa, koska se oli aika hulvattoman näköinen ajoittain) kun se veivasi ympäri tanssilattiaa.


Aivan loppuillasta jouduin vielä pieneen tapaturmaan kun seisoin kavereideni ja heidän parin uuden tuttavuutensa kanssa valmiina lähtemään, kun meidän ohi päätti rynniä ilmeisesti omaa leveyttään tiedostamaton nainen. Ketjureaktion seurauksena kompastuin korkeiden korkojeni kanssa, astuin lasinpalasten päälle ja liukastuin lattialle.

Jos haen asian hyviä puoliani niin kaverini refleksit olivat äärimmäisen nopeat ja se ryntäsi kiskomaan alas hameeni, joka oli siinä hötäkässä lentänyt sangen paljastavasti ylös, hahhah. Lisäksi sankarini nosti minut ylös heidän uusien miespuolisten tuttaviensa vain pällistellessä erittäin apaattisina vieressä.

Tuli taas huomattua, ettei tosielämässä mikään mene niin kuin elokuvissa, koska siinä tapauksessa joku komea mies olisi kiirehtinyt ritarin elkein paikalle pelastamaan prinsessaa pulassa.

Oli hauska ilta, pysähdyttiin vielä Mäkkäriin ja sitten ajeltiin takaisin kotiin silmät ristissä keskiviivan päällä kiemurrellen.

Aluksi näytti siltä, että muistoksi illasta sain vain turvonneen ranteen ja mustelman siihen kohtaan, jonka löin kaatuessani pöydän laitaan, mutta tarkemman tutkailun jälkeen sain huomata, että myös toisessa käessä on mustelma. Lisäksi käsivarressa on kokoelma pieniä haavoja ja naarmuja, koska kaaduin lasinpalojen päälle, hah.

”Hei, me ajettiin kulma!”

Eilen oli siis kaverini 18wee synttärit, ne joita on odotettu kuin kuuta nousevaa!

Ne on suoraan sanottuna sotkeneet minun kirjoituksiin lukemiseni aika pahasti, koska me eräänä iltana siskon kanssa jutellessa keksittiin suorastaan nerokas idea, joka oli tietenkin pakko päästä toteuttamaan.

Lisäksi olen maalannut kortin (okei, ei vienyt kauan) ja tehnyt pari muuta askartelua synttärilahjan takia.


Päätettiin siis tehdä tälle meidän kaverillemme porukalla lahjaksi DVD, johon tulee valokuvien lisäksi onnitteluja videolla. Kuvattiin jokainen video, jolla onniteltiin kaveriamme, mutta lisäksi kuvattiin onnitteluja myös muilta koulun oppilailta, sekä lähes kaikilta opettajilta. Hah, voin sanoa, että niiden videoiden kuvaaminen oli yksi kummallisimmista jutuista, joita olen viime aikoina tehnyt!

Kaksi iltaa sitten vietin siskoni kanssa kasaten videoa. Tietokone ei ollut oikein meidän puolellamme tässä projektissa, kuin ei myöskään ohjelma, jolla videoa tehtiin. Saatiin se kuitenkin työllä ja vaivalla lopulta kasattua, jee, ja sain myös pidettyä pääni siinä, että video alkaa Hedwig's Themellä.



DVDlle oli hankittu onnitteluvideo niinkin kaukaa kuin Puolasta saakka (älä itke Krista) ja kaverin ilme oli... no, näkemisen arvoinen.


Okei, myönnän olevani creeper ja hiipineeni muiden bilettäessä kuvaamassa kaverini korukokoelmaa.

Lisäksi pelailtiin ja ihan yleisesti vain pyörittiin ympäriinsä, sovitettiin kaverin kenkäkokoelmaa, kaverini vastaanotti puhelun Dubaista ja leijui koko lopun iltaa, koska sai lahjaksi lentoliput sinne (okei, olisin itsekin leija). Ukkonenkin kerkesi käväistä lähistöllä, mutta eipä se pitkään meitä vaivannut.

Ihana synttärisankarimme myös viihdytti meitä puoleniltaa kulkemalla ympäriinsä neule nurinpäin päällä, ennen kuin joku asiasta ystävällisesti huomautti.

Vesisade oli onneksi myös loppunut siinä vaiheessa kun lähdettiin jatkamaan juhlimista täysi-ikäisten voimin baariin. Eräs kaveri oli lupautunut kuskiksi ja alkuillasta olimme kuulevinamme pientä pihinää siitä, että vain alkoholittomat juomat olivat sallittuja, mutta illan mittaan nekin katosivat (tai ehkä ei vain kiinnitetty niihin samalla tavalla huomiota?).


Joku oli onneksi saanut upean idean ilmoittaa baariin etukäteen, että tullaan porukalla juhlimaan synttäreitä, ja niinpä päästiin suoraan jonojen ohitse ja saatiin rannekkeet, joilla oli koko illan ajan -50% off kaikista juomista. Ihanaa!



Aluksi olin hieman eksyksissä, mutta nopeastihan se siitä lähti käyntiin.

Ensimmäinen (ja viimeinen) drinkki mulle tarjottiin noin tunti paikalle saapumisen jälkeen kun kaverini kanssa sohvalla istuessani havahduin siihen, että takana nojaileva mies haluaa lainata meiltä puuteria.

Hieman hämilläni utelin, että miksi se meidän puuterista on kiinnostunut ja sain selville, että se oli kaverin fritsuja varten. Öh, aijaa.

Suosittelin sitten peitepuikkoa ja kun suostuin lainaamaan omaani, se mies tarjosi minulle ja kaverilleni tequilat.


Itse vietin aikaani aika pitkälti juomia ja laukkuja vahtien, välillä lähdin käymään kierroksen baarin ympäri nähdäkseni millaista porukkaa siellä liikkui, mutta mitään mielenkiintoista ei tullut vastaan.

Eräs pois kyllä pysähtyi taputtamaan olkapäälle ja sanomaan myötätuntoisesti, että ”Ei mitään hätää”. En tiedä näytinkö sitten niin onnettomata vai mitä, koska omasta mielestäni vietin silläkin hetkellä hienoa aikaa talsiessani lasinpalojen päällä kohti vessoja.


Baarissa vierähti aika pilkkuun asti ja sen jälkeen lähdettiin kohti Mäkkäriä etsimään evästä. Ensin ajettiin ohi (ohhoh) ja jouduttiin kiertämään ylimääräinen mutka (itsehän tosin ilmaisin asian omalla kielelläni tokaisemalla iloisesti, että ”Hei, me käytiin kulma!”).


Meistä viidestä kolme rynni tilaamaan hampurilaisiaan ja ranskalaisiaan, itse odottelin kauempana nojaillen hartaana kuskina toimineen kaverini olkapäähän ja ihastellen vitriinissä olleita Smurffeja.

Smurffeista muotoutuikin sitten kotimatkalla synttärisankarin inspiroimana tulevaisuuden kuumin iskulause: ”Hei sä, mä olen oikeasti Smurffi... vinkvink”.

Oli kyllä tosi hauska ilta!

PS. Krista, jos tarvitset apua muffinssien tai muiden syömiseen niin voit esimerkiksi tuoda niitä minulle kouluun köhköh.