Taksilla pääsee vaikka Kuubaan!

Tai ainakin tätä mieltä oli eräs tuttava aamun pikkutunneilla eli en sitten tiedä todellisuudestan. Mutta voihan vaikka päästäkin!

Just joo, Ruotsin rahoissa Peukaloinen ja meillä jotain kukkia. Olisko edes siisti joku Haisuli-raha!

Blogi oli muutaman päivän ihan unohduksissa ja aivan pelkästään töiden takia! Asdsahdsakjhflökfds, oon ollut töissä niin paljon viimeksi kuluneiden päivien aikana ettei mitään järkeä.

Torstaina kuitenkin nautin vapaapäivästäni heräämällä työläästi kymmenen aikoihin herätyskelloon, koska halusin välttämättä päästä mukaan Ikeaan. Hetken aikaa harkitsin jääväni nukkumaan, mutta kun tajusin ettei minulla sitten olisi koko päivänä mitään tekemistä, pakottauduin nousemaan.

Shoppailtiin siis siskolleni niitä huonekaluja, eli ei ollut kovin jännää. Oman Ikea-kierrokseni kohokohta oli, kun jonotettiin kymmenen-viisitoista minuuttia kakkua ja kahvia siellä ruokapaikassa ja kuunneltiin kun ihmiset mokelsi ruotsia joka puolella. Mutta söin kyllä aivan taivaallisen ihanan palan jotain krokanttikakkua, slurps!

Karkkikauppa oli totta kai rakkaus, vaikka ehdinkin ensin pelästyä irtokarkkien poistuneen kokonaan valikoimasta kun niitä ei näkynyt. Lopulta paljastui, että hyllyt oli vain vaihdettu minimaalisen mataliin (jotkut lyhyet tapit varmaan käyneet valittamassa kun ei yltäneet ottamaan ylähyllyjen karkkeja!!111) ja siksi ne oli hetken aikaa kadoksissa.

Bongasin myös läheisestä kenkäkaupasta i-h-a-n-a-t kengät, mutta en raskinut ostaa, koska epäilytti niiden korkeus ja hinta. No, ehkä ensi kerralla.

Käytiin vielä syömässä ja voi taivas kun oli hyvää ruokaa (joku kana-vuohenjuusto-härpäke siis kyseessä)!

Takaisin lähtiessä alkoi ihan järkyttävä vesisade, mutta halusin siitä huolimatta ajaa papan auton takaisin kotiin, koska pappa päätti mennä isin kyytiin ja jätti meidät selviämään keskenämme. Niinpä meitsi sitten kruisaili vetisillä moottoriteillä manuaalivaihteistolla, näkyvyys nollassa ja varmaankin kahdella kaistalla kun yritin väistellä Tonaviksi paisuneita ajouria.

Perjantaina oli sitten luvassa ankaraa työntekoa ja illalla käännettiin kavereiden kanssa meidän auton nokka kohti Rovaniemeä ja Amarilloa, mihin mentiin syömään. Minua ja siskoani pyydettiin töihin pe-la väliseksi yöksi, mutta oli jo ehditty sopia tuo ravintolaan meno ja lupauduttiin sitten menemään sunnuntain vastaiseksi yöksi.

Amarillossa oli huvittava järjestyksenvalvoja ovella ja se syynäsi ajokorttiani niin tunteella, että hajoilin siihen portaille sitten kun olin ensin aikani yrittänyt tumput suorina seisoskellen pitää naaman peruslukemilla.

Jatkoin sitten ravintolassa vuohenjuustolinjalla tilaamalla Chicken Pocket -nimisen luomuksen ja tarviiko edes sanoa miten hyvää se oli?! En kestä, miksi ravintoloiden pitää olla noin kalliita kun ruoka on niin hyvää (okei, ehkä juuri siksi)? Oli kyllä jokaisen hikisen euron arvoinen ruoka.

En ensin uskonut jaksavani syödä mitään fiiniä ja kallista jälkiruokaa - koska en jaksanut syödä ruokaanikaan ihan kokonaan - mutta lopulta uskaltauduttiin Krisun kanssa ottamaan jäätelö-vaahtokarkki-kakunmuru-kermavaahto systeemi, jota sitten aivan erityisen romanttisesti hotkittiin kilpaa vastakkain istuen. Oltiin kuitenkin sen verran hienotunteisia, että jaettiin viimeinen vaahtokarkki välttääksemme mahdollisen mielipahan, joka olisi seurannut sille joka olisi saanut vähemmän vaahtokarkkeja kun niitä kerran pariton määrä oli laitettu lautaselle.

Amarillossa pohdittiin pitkään ja hartaasti seuraavaa liikkuamme ja päätettiin lopulta lähteä lipumaan hitaasti Onnelan ohi ja katsomaan mikä meininki. Vaikka siellä ei tällä kertaa istuneetkaan portsarit rivissä ikkunan ääressä, päätettiin silti että meno olisi varmaan vähän laimeaa ja kipitettiin takaisin sinne mistä tultiin ja sukellettiin Amarillon vieressä olevaan Dorikseen.

Sielläkin oli melko hiljaista kun mentiin, mutta lähtiessä sitä porukkaa kyllä riitti joka tuutista.

Itse olin tosi bad ass ja otin pari kuvaa, vaikka valokuvaaminen on kielletty! Voittex uzcoo?!?11?

Himoitsin Mariannea, mutta olin kuskina eli täytyi vain tyytyä haistelemaan kavereiden drinkkejä ja inhaa kokolattiamattoa, josta kohoaa merkillinen lemu. Iltaani myös hieman latisti varmaankin reilu nelikymppinen mieshenkilö, joka tuli hipsuttelemaan hiuksiani kun oli ensin aikansa nojaillut selkäni takana olevaan seinämään. Hohhoijaa, "anteeksshhhh emmä millää pahallah". Jaaha.

Lauantaina aamulla sitten reippaana kymmeneksi töihin kuuden tunnin yöunien jälkeen. Töissä vierähti puoli kuuteen ja sitten kipaisin kotiin suihkuun ja minimaalisen lyhyille puolen tunnin päiväunille ennen kuin hivuttauduttiin Ellun kanssa hotellille töiden merkeissä.

Täällä oli siis tosiaan viikonloppuna jokavuotiset markkinat ja, kuten joka vuosi, lauantai-iltana ihmiset pakkautuu paikalliseen hotelliin bilettämään ja rälläämään. Se oli itsellänikin ensin tarkoituksena, mutta toisin meni ja niinpä sitten katselin sivusta muiden bailaamista.

Oli kuitenkin ihan jeesiä, koska näki kavereita ja muitakin tuttuja enemmän ja vähemmän!

Itse sain kolme kertaa kahdelta eri henkilöltä kauheat raget niskaani, koska en kuulemma niiden mielestä ollut täysi-ikäinen ja minun pitäisi siis mennä heti paikalla kotiin nukkumaan, hähä.

Kipittelin siis tosiaan lähinnä ympäriinsä ja keräilin tyhjiä laseja, tuoppeja ja muita astioita, tyhjensin tuhkakuppeja ja vaihdoin aina silloin tällöin muutaman sanan erinäisten ihmisten kanssa. Krisu ja Elina juoksi vain tylysti erään luokkakaverimme luokse kun yritin iloisena mennä juttelemaan ja jäin sitten yksinäni itkemään kun niillä ei kiinnostanut. Ääni kuitenkin muuttui kellossa kun piti saada jonojen ohi vettä ja Krisu sitten tuli niin kovin lempeästi siihen lepertelemään. Huoh. Niina ilmoitti olevansa tulossa Helsinkiin kanssani, mutta epäiltiin Kristan kanssa ettei se aamulla enää välttämättä muista sitä (no hei, mitä voi olettaa ladylta joka ei erota puhelinta ja taskumattia toisistaan?!).

Aamuyöstä joku myös onnistui kaatamaan drinkkinsä niskaani ja elelin pari viimeistä tuntia paidanselkä ihan märkänä.

No joo, ihan kiva yö silti, vaikka itsellä silmät veresti ihan vain väsymyksestä ja luulin nukahtavani millä hetkellä tahansa! Viiden aikoihin pääsin lopulta kaatumaan sänkyyn ja nukkumaan luksus-uneni (neljä tuntia) ennen töihin lähtöä.

Sunnuntaina luulin kuolevani kun herätyskello soi, mutta ei auttanut.

Konttasin ylös ihan hirveällä työllä, yritin sohia hieman ripsiväriä järkyttävimmän väsymys-lookin peittämiseksi ja hivuttauduin sitten autoon, jonka olin pumminut käyttööni juurikin tuon etukäteen ennakoidun väsymyksen takia.

Köröttelin töihin ja ryömin sinne muutaman paikalla olevan työkaverin sekaan silmät vuotaen haukottelusta. Meidän työporukasta varmaan puolet oli ollut töissä edeltäneenä yönä (ja osa sitäkin edellisenä, jolloin myös mulla ja Ellulla olisi pitänyt olla töitä jos ei olisi ehditty sopia muuta) eli väsynyttä porukkaa oli havaittavissa.

Kenelläkään ei kai mennyt päivä oikein putkeen, ei mullakaan. Ensin rupesin keittämään kahvia ilman suodatinpussia, sitten perin hampurilaisateriasta melkein sata euroa ja vauvanruokaa lämmittäessäni havahduin siihen, että tungin sitä purkkia mikron sijaan kylmäkaappiin. Huokauksien huokaus.

Yritin virkistäytyä menemällä illalla aikaisin nukkumaan, mutta tänä aamuna heräsin silmät edelleen ristissä kahdentoista tunnin yöunista huolimatta! Eek.

Nyt sitten kirjoittelen tätä päivitystä tässä tuli hännän alla valmiina menemään nukkumaan ja jaksamaan vielä huomisen päivän, koska keskiviikko ja torstai on sitten hienosti (?) ansaittuja (?!) vapaapäiviä, joista iso osa menee kyllä nukkumiseen.

Olen myös harrastanut piiloshoppailua, eli toisin sanoen netistä tilailua. Siinä se raha vain äkkiä palaa eikä ehdi edes huomata!

Sain perjantaina eBaysta tilaamani rannekellon ja olen nyt ollut onnesta soikeana kun ei tarvitse koko ajan metsästää kelloa sieltä missä milloinkin satun olemaan. Tein myös hetken mielijohteesta tilauksen Yves Rocherille, koska sain postissa mainoksen, joka käski niin tekemään.

Miten niin olen helposti johdateltavissa?

Tänään sitten saapui myös minun ja siskoni H&Mn tilaus ja pussiin raapusteltuna tällainen:

Tämä oli kyllä oikeasti päiväni piristys, vaikka olinkin tästä jo vähän kuullut huhuja etukäteen. Tällaisia saisi saapua postissa useamminkin, ihana!

Ensimmäistä kertaa sain myös tilausen, josta olisin halunnut kaaaiken. Valitettavasti olin kuitenkin tilannut hieman varojeni ylitse (koska en ikinä tykkää jokaisesta tilaamastani vaatekappaleesta!) ja näin ollen jouduin hieman karsimaan, nyyhky. Pidin siis vain jättehalvan mustan neuleen, valkoisen paidan, valkoisen topin ja violetit (?) housut, jotka oli aikamoinen päähänpisto.

Mutta jou, lähden tästä hakemaan vielä viimeiset palat päärynäsuklaata (varsinainen luomus sekin, en ole varma tykkäänkö, mutta koska syön nykyään kaiken niin doesn't really matter) ja kiidän suihkun kautta nukkumaan.

Ja niin Severus sai Lilynsä

Kaverini sattui päivityksessään ohimennen mainitsemaan Lilyn ja Severuksen traagisen suhteen ja siitäkös minä innostuin ja kirjoitin pitkän kommentin, joka käsitteli mielipidettäni Lilyn valinnasta Jamesin ja Severuksen väliltä. Tämä on itse asiassa aihe, josta saisin aikaan kokonaisen esseen (uskoisin tosin saavani esseen aikaan mistä tahansa Harry Potteriin liittyvästä, jopa jättiläiskalmarin elinolosuhteiden vaikutuksesta sen mielialaan), mutta säästin Kristan siltä ja pohdin asiaa vain pintapuolisesti.

Tästä kehkeytyi kuitenkin jostain syystä mielikuva Harry Severus Kalkaroksesta (vierastan hieman noita suomennoksia, mutta yritän osoittaa sivistyneisyyteni käyttämällä suomenkielisessä tekstissä suomenkielisiä nimiä, hmmm). Aioin piirtää siitä kunnollisen kuvan, mutta päätinkin nyt myöhäisen ajankohdan vuoksi tyytyä vain muutaman minuutin nopeaan luonnokseen, joka ei kyllä aivan tuo esille käsitystäni Harrysta, jonka isä on Severus, mutta on se silti suuntaa antava.

Kaiken lisäksi kieltäydyin raahautumasta yläkertaan, missä skannerimme pesii ja näin ollen jouduin tyytymään köpöön kameralla otettuun kuvaan, byhyy.

PS. Olen sitä mieltä, että Lily teki oikean ratkaisun.

Olen ollut säälittävän laiska päivityksieni kanssa, mutta minulta löytyy kyllä selitys.

Selityksiä, jos tarkkoja ollaan. Niitä on paljon enkä jaksa kirjoittaa niitä tähän, mutta esimerkkinä mainittakoon vaikka laiskuus.

Hehee.

En myöskään ole kyennyt saavuttamaan viikon aikana mitään kirjoittamisen arvoista, joten siinäkin ehkä yksi syy sille, että olen pitäytynyt omissa oloissani jaksamatta välttämättä edes avata konetta kun puhelimellakin pääsee nettiin (rakastan tuota nykyistä puhelintani, koska se ystävällisesti ilmoittaa heti, kun saan sähköpostia ja se on kyllä mahtavaa).

Suurin saavutukseni tällä viikolla taitaa olla kuvisdiplomin edistäminen neljällä tunnilla!

Menin keskiviikkona koululle heti yhdeksän jälkeen ja suoraan sanottuna nautin hiljaisesta kuvisluokasta, jossa sain istua aivan yksinäni maalaamassa ikkunan edessä. Kerran meinasin tosin hikeentyä, kun aurinko paistoi niin kuumasti ja mulla oli sen vuoksi järkyttävän tukalat oltavat ja koko naama varmasti ihan punainen, mutta pieni hermolenkki takahuoneesta (mikä media-puoli se nyt onkaan, en muista sen hienoa nimitystä) varsinaisen luokan puolelle ratkaisi tämänkin ongelman.

Vetäydyin flow-tilastani (jota ei oikeasti edes ollut) takaisin todellisuuteen kello kaksitoista, kun lähdin lounastamaan Kristan kanssa maksapihvien merkeissä. Se oli epämiellyttävää. En myöskään ole vieläkään tottunut uudistuneeseen ruokalaan, jossa vesi ja maitokin saadaan sivistyneistä automaateista (maito on kyllä aina loppu) ja jossa on yksittäisen tuolit pitkien penkkien sijaan (en haluaisi olla yläasteella ja yrittää ängetä istumaan ruokalaan, joka oli ahdas jo ennen remonttia, vaikka istumapaikkoja oli silloin paljon enemmän). Lisäksi hermojani raastaa se kauhea tolppa astioiden palautuksen yhteydessä, koska olen jatkuvasti törmäyskurssilla sen kanssa. asdasds.

Muutoin olen sitä mieltä, että yläaste näyttää nykyisin paljon viihtyisämmältä (olen tosin järkyttynyt siitä tosiasiasta, että olen edelleen täällä kämäisessä autiomaassa todistamassa tämän remontin valmistumista, huokaus), joskin minua raastaa se, että en pääse kokeilemaan hienoa lasihissiä. Olen myös harmistunut siitä, että ulko-ovet on korvattu kaksilla pariovilla, joista molemmista on kuitenkin oven toinen puolisko aina lukossa.

Anteeksi, mutta miksi laittaa pariovi jos ovista vain toista pidetään auki?!
En enää kuitenkaan ole oville yhtä vihainen kuin alussa, koska monen pysäyttävän törmäyksen jälkeen olen lopulta oppinut muistamaan kumpi ovista on lukossa ja kumpi aukeaa.

Torstaina olin avuliaasti lupautunut olemaan paikalla kun Joyta haastateltiin lehteen. Missasin tämän tilaisuuden vuoksi eksoottisen ja epätavallisen juustobroileritikku-kouluruuan ja olin siitä harmistunut. Kaiken lisäksi haastattelu alkoi minun osaltani onnettomissa merkeissä, kun ajattelematta kävelin haastattelijan tielle ja se sitten vahingossa mottasi minuta kyynärpäällä, möö.

Torstaini sisälsi myös pätevää kerho-ohjausta, joka käsitti portailla istuvan Kristan, Kristan polvien päällä löhöävän Jennin ja omiaan leikkivät lapsoset. Okei joo, kyllä me silti oikeasti tehtiinkin jotain, itse esimerkiksi suoritin osani jalkapallomaalivahtina loistavasti (tyttö noin 7v: "Jenni, mee sä maaliin kun sä peität sen koko maalin!" yhyyy) ja Kristakin hoiti osansa jahtaamalla huonosti käyttäytyvää lasta halki koko salin.

Tämä päivä vierähtikin sitten Haaparannassa ympäri kauppoja vaellellen.

Lupauduin jalosti ajamaan menomatkan ja niinpä sitten köröttelin kiltisti talvirajoituksen mukaan pitkin sulia teitä, vaikka oikeasti olisi tehnyt mieli kaahailla perille paljon reippaampaa vauhtia. Nautin kuitenkin täydellä sydämellä taas täysin sulista moottoriteistä Kemi-Tornio välillä, ne on ihan mahtavia!

Muistelin matkalla kuitenkin kaiholla Kristaa, joka viimeksi piti minulle seuraa Haaparantaan ajaessani. Tällä kertaa sain tyytyä kuuntelemaan radiosta juttua eutanasiasta samalla kun väistelin tippa silmässä niitä monia jäniksiä, jotka oli jo kerran jääneet jonkun auton renkaisiin (tippa silmässä johtui siis niistä jäniksistä, ei siitä eutanasia-ohjelmasta).

Kierrettiin ensin läpi kaikki pikkukaupat alkaen Iittalan mahtavasta mukimyymälästä, jossa en koskaan ole viihtynyt. Nyt kuitenkin yritin hieman ja pörräsin ympäriinsä ottamassa kuvia tuikkukupeista ja tielle sattuneista kattauksista. How creative.

Urheilukaupoissa kiinnostuinkin jo vähän enemmän ja sukelsin lopulta sovituskoppiin mustavaaleanpunaisen juoksupuvun kanssa, koska olen kyllästynyt juoksemaan törkeän kuumassa hiihtopuvussani. Meinasin jo viskata puvun takaisin hyllyyn kun en löytänyt takin helmasta kiristysnauhaa, mutta siskoni tuli onneksi hätiin ja nyt se puku sitten roikkuukin mun huoneeni naulakossa, jee.

Karkkikauppa oli totta kai koko reissun pääkohde!
Vierin onnessani ympärinsä massiivisten karkkihyllyjen välissä viskellen koriin mitä mahtavimman näköisiä luomuksia. Mukaan tarttui myös Reese's peanutbutter cups, joita en ole syönyt melkein kahteen vuoteen! Olin unohtanut miten hyviä ne onkaan (vaikka niitä ei voikaan syödä kovin paljoa kerralla)!

Ikeassa jaksoin kiinnostua lähinnä kaikesta pienestä tilpehööristä. Juoksin siskoni kanssa kaupan läpi alta aikayksikön ja sitten me porhallettiin takaisin etsimään muita. Tavattiin Joy ja pappa kierroksen puolivälissä ja jatkettiin matkaamme etsimään loputkin, mutta juostiin kai jossain välissä niistä ohi ja päädyttiin takaisin kaupan alkupäähän, mistä alkoi työläs vaellus sinne, mistä juuri tulimme.

Itse sain kauan kaipaamani piirustuslampun, jota pystyy kääntämään ja vääntämään ja jonka voi kiinnittää pöydän laitaan tai muuhun vastaavaan paikkaan. Olen tähän mennessä joutunut väkertämään taideteokseni vanhan pöytälampun valossa ja vihasin sitä: lampussa oli ärsyttävä metallinen varjostin, joka kuumui aina varmaan sata asteiseksi ja nauru oli kaukana aina kun kumarruin lähemmäs paperia tehdäkseni pieniä yksityiskohtia ja siinä hötäkässä täräytin naamani siihen kuumaan varjostimeen. Hyi.

Lisäksi kahmin mukaani pullalta tuoksuvia tuoksukynttilöitä ja haaveilin valtavasta ja kalliista taulusta päättäen kuitenkin suosiolla jättää sen sinne odottamaan lottovoiton rapsahtamista pankkitilille. Voin kuitenkin Krista kertoa jo nyt, että sitten kun lottovoitto tässä lähiaikoina tulee niin voit varautua näkemään yhteisessä olohuoneessamme puoli seinää peittävän kuvan Manhattanin skylinesta. Lisäksi haluan ripustaa ympäri taloa tämän tyyppisiä Einstein tauluja, toivottavasti sinua ei haittaa.

Viimeinen pysäkki oli ABC, jonka söimme tyhjäksi kaikesta ruuasta. Muistelin kanahampurilaista syödessäni kaiholla viime toukokuuta, kun söin vastaavanlaista ateriaa ABCllä lähellä Oulua seuranani Krista, Elina sekä Kristan veli ja äiti. Voi sentään, siitäkin on kohta vuosi aikaa (mulla oli seuraavana päivänä fysiikan koe sähköopista, trauma).

Olin jo kiivennyt tyytyväisenä etupenkille istumaan ja laittanut turvavyönkin kiinni valmistautuen leppoisaan matkaan nukkumatin seurassa, kun yhtäkkiä sain jaloudenpuuskan ja päätin ajaa kotiinkin.

Kaduin päätöstäni muutamaan kertaan silloin, kun siskoni istuin täysin hiljaa takapenkillä ja äiti nukkui vieressä etupenkillä samalla kun itse ajoin silmät harittaen ja tyhjyyteen tuijottaen toivoen voivani sulkea hetkeksi silmät. Selvisin kuitenkin koettelemuksestani kääntämällä ilmastoinnin niin kylmälle, että silmäripsistä kasvoi jääpuikkoja. Lisäksi minulle pitivät seuraa niin Novan kuin Ylexnkin (anteeksi tämä kirjoituasu, ehhehh) juontajat, jotka tosin eivät kerrassaankaan soittaneet minua miellyttävää musiikkia.

Nyt ajattelin kuitenkin suhahtaa suihkun kautta nukkumaan, koska silmät lurpsottaa ja jalkoja särkee ja huomenna pitäisi ilmeisesti nousta ihmisten aikoihin (okei, nousen kyllä aina ihmisten aikoihin, hmmm).

Hälsningar från Sverige!

Haaparannasta siis (anteeksi, postaus myöhässä, Ruotsi valloitettiin siis 16.10, joka oli sunnuntai).


Päätettiin lähteä kaveriporukalla käymään Ikeassa, muutenkin shoppailemassa ja ETENKIN maailman parhaassa karkkikaupassa. Meidän piti ensin lähteä vasta torstaina, mutta kun yksi kavereista lähtikin Helsinkiin (huomatkaa katkera äänensävy), siirrettiin reissu viikonlopulle.

Ensin aiottiin (ja haluttiin!) lähteä lauantaina, mutta törmättiinkin auto-ongelmaan: kuskeja oli kyllä pilvin pimein, samoin lähtijöitä, mutta autoja vain yksi. Lopulta saatiin meiltä toinen auto, joskin vasta sunnuntaille kun piti vaihtaa talvirenkaat (jotka jouduttiin sitten kyllä lopulta vaihtamaan takas, koska ne oli vähän liian isot). Kävin kyllä touhukkaana auttamassa, mutta herätin lähinnä närkästystä jysäyttämällä tunkin ryminällä alas heti sen jälkeen kun minun oli käsketty laskea se hitaasti ja varovasti).


Aamu alkoi siis tuskaisen aikaisin, herätyskello soi lopulta vartin yli kahdeksan kun olin sitä aamuyöllä siirtänyt kymmenellä minuutilla, että saisin nukkua vähän kauemmin.

Lähdettiin ajelemaan kauheassa sumussa, minä jälkimmäisenä, koska en handlaa meidän pikkupaikkakunnan ulkopuolella ajamista (lukuunottamatta Rovaniemen keskustaa).

Niinpä sitten köröteltiin kohti Haaparantaa tärykalvot soikeina, koska päästin kaverini säätelemään volyymi-nappulaa. Lisäksi kaverini kuvasi vuorotellen omalla ja mun kameralla upeita maisemia, jotka koostui sumusta ja edellä menevän auton perävaloista.

Itse onneksi olen sen verran kiinnostunut kuvaamaan maisemia, että ymmärsin kaverini tarpeen päästä kuvaamaan sumuista jokea ja pysäytin autoni keskelle tietä. Muilta tuli oudoksuvia katseita kun saatiin ne jälleen kiinni (ne oli huomaavaisesti pysähtyneet odottamaan kun huomasivat, että me jäätiin).


Perillä ajettiin ensin Haaparantaan ja käveltiin siitä Tornioon vain tajutaksemme, että oltiin niin ajoissa että kaupatkin aukeaisi siellä vasta tunnin kuluttua. Hetken pohdintojen jälkeen talsittiin takaisin Ruotsin puolelle ja aloitettiin kierros Ikeassa.

Minä ja kaverini syöksähdeltiin ympäriinsä kameroidemme kanssa, muut leikki kotista ja lopulta päädyttiin ottamaan perhepotretti eräällä sohvalla ohikulkijoiden pälyillessä meitä ihmeissään.

Mukaan tarttui uusi leikekirja, koska haluan tehdä leikekirjan (surprise! siis sen toisen lisäksi, siitä aiemmasta tulee nyt Amerikka-leikekirja). Se tulee luultavasti täyttymään maailman turhimmilla kauppakuiteilla, kunnes viimeisellä sivulla tajuan kauhukseni, etten saanut mahdutettua mukaan itse valokuvia (jotka teetin myös loman aikana).

Olen nyt päässyt jo ruhtinaalliset kolme sivua, mutta myöhettäköön, ettei mitään hehkeää ole vielä yhdelläkään sivulla. Lukion traumaattisimpia muistoja verestääkseni liimasin kirjaan erään fysiikan tehtävän, joka tuotti aivan erityisesti ongelmia, mutta jonka ope avuliaasti laski minulle ja vähän aikaa tunsin taas osaavani jotain.

Lisäksi ostin tuoksukynttilöitä, joita en raskikaan yllättäen polttaa. Valokuvakehyksen laitoin jo seinälle edellisen viereen ja molemmat on myös täynnä kauniiden kavereitteni kuvia. Oikein ilolla sitä aina katselen.


Ikea-kierroksen jälkeen nähtiin kaikki tähtiä, koska oltiin niin nälissään. Tarkoitus oli kuitenkin siirtyä Suomen puolelle syömään ja siksi pitikin ensin koluta kaikki Ikean vieressä olevat kaupat ympäri polvet notkolla ja kädet täristen. Siellä me siis seilattiin urheilukaupoissa, kenkäkaupoissa ja lopulta kauan odottamassamme karkkikaupassa, missä nälkäkin hetkeksi unohtui, kun juostiin ympäri paikkaa vetäen perässä isoja koreja täynnä karkkia.

Laiskoja kun oltiin, ajeltiin autoilla Haaparannasta Tornioon (näköyhteys........) ja alettiin etsimään parkkipaikkaa. Se osoittautuikin lopulta päivän haastavimmaksi tehtäväksi.

Ensin seurasin toista autoa kiltisti jollekin parkkipaikalle, mutta siellä oli vain tunti pysäköintiaikaa, joten siirryttiin minun johdolla katsomaan toista parkkipaikkaa. Tunnin rajoitus sielläkin. Ei siis auttanut muu kuin mennä parkkihalliin, missä oli kaksi tuntia ilmaista pysäköintiaikaa.



Ja siitäkös ne ongelmat alkoivat, heh.

Minä ajoin edellä ja kaikki meni hyvin siihen asti, että ajoin parkkihalliin ja tulin T-risteykseen. Huomasin kyllä seinällä olevan suuren Parkkihalli-kyltin, mutta jostain tuntemattomasta syystä missasin sen alla olevan VALTAVAN nuolen, joka näytti vasemmalle.

Tietenkin käännyin oikealle.

Kun tajusin ajaneeni umpikujaan, oli peruuttaminen työn takana, koska naurettiin kaverini kanssa niin paljon. Yritettiin viittoa ikkunasta takana tuleville kavereille, että peruuttaa niin että me päästään sieltä pois.

Lopulta ne ymmärsi, me päästiin umpikujastamme ja käännyttiin oikeaan suuntaan.

Seuraavaksi rupesin tihrustamaan likaisen tuulilasini lävitse automaattisesti aukeavassa ovessa olevaa kylttiä. Kun pääsin aivan lähelle, sain lopulta tekstistä selvää: ”Paina nappia ja ota pysäköintilippu”.

Niinpä, olin ajanut sen vempeleen ohi.

Ei muuta kuin peruuttamaan taas.

Lopulta pääsin automaatin kohdalle ja kohtasin seuraavan ongelman: nappulan painaminen.

Avasin ikkunan ja yritin coolisti kurkottaa painamaan nappulaa niin kuin kaikki elokuvissakin tekee.

152cm ei selvästikään ollut riittävä pituus.

Ei siis muuta kuin parkkivaihde päälle, käsijarru pohjaan, turvavyö auki ja uusi yritys.

Edelleen laihat tulokse, koska ikkuna ei ollut tarpeeksi auki.

Yritin avata ikkunaa lisää samalla kun roikuin siitä ulkona, mutta painoinkin nappulaa vahingossa väärään suuntaan ja jäin jumiin ikkunan väliin kun se meni kiinni.

Lopulta sain hemmetinmoisen vaivannäön jälkeen kurkotettua niin, että sain painettua nappia ja kone lahjoitti minulle sievän pikku lappusen.


Mentiin syömään, kierreltiin kauppoja ja lopulta viimeisillä voimilla raahauduttiin takaisin autoille ja suunta kotiin.

Olin aivan fiiliksissä moottoriteistä, joilla ajaminen on suuri rakkauteni! Varsinkin ne kaksikaistaiset hirviaidalla reunustetut tiet, joiden rajoitus on 120kmh ♥

Moottoriteitä ihanampi oli kuitenkin varalaskeutumispaikka, jossa tie oli niin leveä, että kolaroimisen todennäköisyys on minimaalinen, vaikka olisin ajanut jalat niskan takana, side silmillä ja sormet suussa.




Selkäsärky oli reissun jälkeen melko ankara, koska omistan heikon selän, joka ei siedä lainkaan autojen istuimia. Toipumista auttoi kuitenkin valtava pussi irtokarkkeja, vaikka seuraavana päivänä sainkin huomata, ettei pussi ehkä ollutkaan niin valtava: karkit loppui jo ennen iltaa ja katkerana tuijotin kaipaavasti siskoni karkkipussia.


Reissu oli oikein jättemukava, johtui varmastikin loistavasta seurasta ♥

"No kai se yleensä näin menee, kun Komarov lukee selässä"

Elämä on joskus tosi jännää, pakko myöntää.

Kulttuurialan esittely Torniossa oli itseasiassa varsin mielenkiintoinen, vaikka en tosissani suunnittelekaan tulevaisuutta taiteen alalla (joskin se on alkanut viimeksi kuluneiden viikkojen aikana nousemaan mieleen tavallista useammin), enkä ainakaan ammattikorkeassa. Siellä maalauksia katsellessa kuitenkin rupesin vakavissani miettimään, mitä voisin tehdä jos jostain yhtäkkiä keksisinkin lähteä opiskelemaan kuvataidetta tai muuta vastaavaa.

Vastaus on yhä kateissa.


Puoleen päivään asti kärvisteltiin ilman ruokaa ja kun lopulta päästiin syömään, vaihtoehtoja oli kaksi: silakkapihvit tai kalapihvit. Järkytys oli suuri, pakko myöntää. Yritin kovasti saada kalapihviä alas, mutta ajatus siitä, että se oli kalaa, sai sen nousemaan takaisin ylös alta aikayksikön.

No, aina kuitenkin yritän tykätä kalasta.

Matkalla maailman ihanimpaan karkkikauppaan eksyttiin ohimennen urheilukauppaan ja jäin sinne kaverini kanssa penkomaan juoksuhousuja samalla kun kaksi muuta kaveria lähti viereiseen kenkäkauppaan. Hyvin löytyi.

Karkkikaupassa yritettiin ensin selvitä ilman koria, mutta lopulta luovutettiin ja haettiin sekin.

Tein myös Ikean kassajonossa varman vaikutuksen lähistöllä oleviin ruotsalaisiin lukemalla äärettömän kauniin kuuloisesti ääneen kaikenlaisia ruotsinkielisiä tekstejä, joita silmiin sattui. Suoraan sanottuna siinä vaiheessa ei kauheasti muistunut mieleen se, että oltiin Ruotsin puolella.

Taidonnäyte suunnistuksessa tuli tuotua ihmisten ilmoille siinä vaiheessa kun seisottiin Ikean pihalla ja katsottiin muutaman sadan metrin päässä olevaa kauppakeskusta, johon meidän piti mennä etsimään linja-autoa. Lähdettiin tyytyväisenä seuraamaan lähintä pyörätietä, kunnes lopulta muutaman minuutin kuluttua tajuttiin kävelevämme epämääräistä pikkupolkua kauppakeskuksen etääntyessä huolestuttavasti.

Vähän aikaa pyörimistä ja kipitys autoteiden ylitse vei meidät kuitenkin lopulta oikealle tielle ja päästiin kauppakeskukseen, joskin hieman väärälle puolelle.


Kaikkein piristävintä oli kuitenkin se, kun seisottiin kauppakeskuksessa kuuntelemassa juttua kulttuurialan koulutukseen liittyvistä koulujutuista ja mun puhelin soi. Yleensä en viitsi vaivautua vastaamaan pelkkään numeroon, koska ne on lähes poikkeuksetta ärsyttäviä, ikitarttuvia puhelinmyyjiä, mutta jostain syystä sain silloin hetkellisen rohkeuden puuskan ja vastasin.

Kesätöitä tuli kesäkuun lopulta elokuun alkuun.


Katsoin eilen myös Suomen pelin ja aamulla en voinut olla miettimättä oliko se todella sen arvoista.

No, oli se, vaikka haluttikin ajoittain potkaista sekä Tsekin ällöruskeaa maskottia, että tuomareita. Antero Mertaranta on äärettömän hyvä selostaja, ja olin kovin tyytyväinen kun pelin loppuun mennessä olin oppinut Suomen pelaajien pelinumeroista suurimman osan, vaikka ensimmäisen erän alkaessa tiesin vain Granlundin.

Opin myös kaksi uutta sanaa enkuksi, joten Laudatur YO-kokeesta on nyt tietenkin varmistettu.