Mo

Wassup?

Aloitin tosi tomerana eilen päivittämään, mutta kahden ensimmäisen rivin jälkeen mieleeni jysähti ajatus siitä, että olin unohtanut tehdä maanantaina sen 30 päivää -haasteen ja päivitysinto lopahti sitten siinä kun hädissäni lähdin väkertämään postausta päivälle numero viisi!

Nyt mulla on kuitenkin selvästikin paljon jännittävää ja mielenkiintoista asiaa joilla voin täyttää päiv... eiku ei mitään.

Raadoin tässä pari päivää töissä ja nyt olen taas parin päivän vapaalla. Eilen oli ihan hurja päivä johtuen yllättävästä hienosta säästä ja olisin tarvinut muutaman jalkaparin lisää kun kirjoitin kynä tulessa lappuja ja kiikutin hampurilaisia pöytään. Selkää ja jalkoja särki kyllä aika armottomasti kun lopulta selvisin kotiin, mutta toisaalta tällaisten päivien jälkeen on aina ihan voittajafiilis kun ei olekaan kuollut vaikka siltä jossain välissä ehkä tuntuikin!

Eli jatkan tyytyväisenä uurastusta ja olen syksyllä tyytyväinen itseeni kun törsäilen päättömästi kaupungilla.

Me juteltiin eilen koko perheen voimin Skypessä Joyn kanssa ja oli kyllä aika jännää kun näki ihan konkreettisesti sen, mitä Joy yritti täällä meille aina selittää!

Se kertoi aina, että niillä on tosi pieni asunto ja silti pidin sitä ihan kohtalaisen kokoisena, mutta se oli ihan oikeasti pieni. Tietokonetta kääntämällä näki ihan oikeasti koko asunnon (jos vain avasi oven) ja tuntui ihan hullulta, että ne asuu tilassa joka on ehkä yhtä suuri kuin mun ja Joyn huoneet täällä yhteensä.

Joyn äitikin kävi vilkuttamassa siinä, mutta veli ei suostunut tulemaan koska se oli huonolla tuulella (Joy ei edes kertonut meille sen nimeä, koska se ei uskaltanut sanoa sitä ääneen, heh). Pystyttiin kuitenkin koko puhelu puhumaan suomeksi (okei, paria sanaa lukuunottamatta) ja se oli kiva. Toivottavasti Joy nyt saa pidettyä kielitaitonsa kun se kerran näki vaivaa oppiakseen suomea!

Tänään pääsin pitkän odottelun jälkeen Rovaniemelle, jeee!

Ilma oli tosi hyvä ja hikoilinkin varmaan kaikki nesteet ulos odottaessani äitiä jostain silitysrautakaupasta ja muista turhista paikoista, joihin en itse jaksanut lähteä säästääkseni voimia kiinnostavampiin paikkoihin.

Kodinkoneliikkeen edessä muistin sitten, että lentolippuja piti varata ja istuttiin äitin kanssa kuumassa autossa pitkä tovi varaten lippuja ennen kuin hinnat ihan hujahtaa taivaisiin ja pitää huristella junalla. Ensi keskiviikkona sitten pyyhkäistään minilomalle Helsinkiin siivoamaan mun asuntoa ja katsastamaan paikkoja. Takaisin tullaan sopivasti perjantaiaamuna ja itse sitten kipittelen yhdeksi töihin. Jeij.

Lähdin ostamaan toppeja, koska ne on vähän päässeet repeilemään helmoista, mutta en löytänyt. Ostokset jäi muutenkin melko köyhiksi, koska raahasin kotiin vain tämmöisen punaisen ja kimaltavan lörttöneuleen, jota olen katsellut monta kertaa aiemminkin.

Söin kuitenkin ihanan kanapestopatongin, slurps, ja se korvasi vähän tätä rupsahtanutta shoppailusaalista!

Mulla piti käydä tiistaiaamuna kysymässä poliisilaitokselta sitä ajokorttia (jota en vieläkään ole saanut, huokaus), mutta arvatkaa muistinko! Kyllä illalla järsi kun suihkussa yhtäkkiä muistin, että eipä tullut sielläkään sitten käytyä eli pitää odottaa seuraavaan tiistaihin. Buuu pikkupaikkakuntien virallisten laitosten aukioloajat!

Ja mitäs muuta...

Viikonlopulle on suunnitteilla baarireissu, jota tosin omalta osaltani rajoittaa the työpäivä seuraavana aamuna, mutta ainahan voi ottaa iisisti (okei joo, otan iisisti vain silloin kun taskussa on autonavaimet). Tämä olisi kyllä todella tervetullutta vaihtelua kotona istuttuihin iltoihini!

Ja sitten vielä jotain...öööö

Joo, sain anonyymikommenttina ihan mielenkiintoisen postausehdotuksen: kaverit vastaisi kysymyksiin minusta. Tuo kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta ja voisin itse asiassa yrittää sen toteuttaa tässä heinäkuun aikana kunhan saan valittua itselleni ensin muutaman uhrin tätä tarkoitusta varten! Eli teen tämmöisen postauksen asap!

Tämä kuva on Krisulle kaikella rakkaudella, koska se nauroi mun jaloille

No joo, miksi taas turhaan tätä pitkittämään kun mahtava elämäni osoittautuukin päivitystä kirjoittaessa aina ihan lällyksi?

PS. Mirka, mihin sun loistavasti alkanut ura bloggarina on kaatunut?!

"Ei punaisia silmiä koska kohta nähdään"

Tuntuu ihan hirveälle.

Tämä koko homma on saanut miettimään sitä, kun itse lähdin takaisin Suomeen. Ajattelin ensin tämän olevan jotenkin eri juttu, mutta eilen tajusin sen olevan ihan täsmälleen sama.

Eri mittakaavassa vain.

Hong Kongissa on söpöt rahat!

Lähtö on ollut Joylle ihan älyttömän vaikeaa ja varmaan se on yksi suuri syy siihen, että mulla itsellänikin on niin kauhea fiilis ollut tästä.

Eilen tuntui siltä, että pitäisi valvoa koko yö nyt kun on vielä aikaa olla Joyn kanssa. Musta tuntuu, että Joy taisikin valvoa yöstä suuriman osan. Ainakin sillä oli valot myöhään ja se lähti pihalle.

Muistan kun Laura lähti ja aamulla oli kamala herätä kun tiesin, että herään vain lähteäkseni juna-asemalle sanomaan heippa. Nyt oli ihan sama fiilis, mutta tiesin etten pääse töiden takia mukaan lentokentälle. Ja olisin niin halunnut.

Joy oli hereillä ihan aamuyöstä saakka ja oli itkuinen koko aamun, eli oli siinä itselläkin kova työ pitää itteni kasassa. Aamulla ensimmäisenä tipahti huoneen oven avatessani syliin synttärilahja ja siinä sai kyllä ajatella sateenkaaria ja perhosia ihan antaumuksella etten heti ruvennut märisemään.

Kestin siihen saakka, että mentiin autoon ja lähdettiin meidän pihasta.
Sitten huomasin Joyn tuijottelevan auton ikkunasta ulos ihan samalla tavalla kuin itse tuijottelin silloin kun mun host perhe lähti viemään minua Bangoriin.

Siinä sitä sitten oltiin.

Kun minut jätettiin kyytistä, en tiennyt miten päin olisin. Itkettiin Joyn kanssa kilpaa siinä parkkipaikalla ja en millään halunnut päästää irti.

Pakko oli lopulta.

"Heippa, nähdään!"


Ja sitten sitä ei enää ollut.

Alkoi taas itkettään, mutta eipä tuo ole mitään uutta: koko päivä on mennyt enemmän ja vähemmän itkeskellen ja omissa maailmoissa.

Aamun häpesin töissä, koska menin sinne aivan itkeneen näköisenä ja painelin suorinta tietä tiskaamaan sinne nurkkaan, missä sain yksinäni olla ja yrittää saada silmät takaisin normaalin väriseksi. Totesin yksinäisen tiskinurkan kuitenkin lähinnä pahentavan asiaa, koska siellä oli kalakippoja pestessä aikaa miettiä asioita ja sitten rupesi uudestaan itkettämään.

No, selvisin siitäkin lopulta, mutta kotiin päästyä hukutin taas kaiken elollisen, mikä sattui olemaan lähistöllä. Ensin avasin lahjan (iso juliste Hong Kongista ♥) ja sitten hipsin yläkertaan, missä odotti pöydällä kirje. En edes yrittänyt lukea sitä, koska tiesin etten pysty.

Vähän aikaa keräilin itseäni ja raahauduin sitten omaan huoneeseen kirjeen kanssa. Ei tarvinut edes kirjettä vilkaista, koska pelkästään Joyn huoneen läpi käveleminen sai aikaan uuden itkukohtauksen.

En edes jaksa kertoa millaista sen kirjeen lukeminen sitten oli.

Yritin aloitella tätä päivitystä jotain muuta ajateltavaa saadakseni (ai siis miten niin ei toimi?!), mutta lähdin käymään ylhäällä ja takaisin tullessa ajauduin istumaan tuonne sohvalle Joyn huoneeseen ja siinä sitten istuin pillittämässä, koska eilen koko huone oli levällään Joyn tavaroista ja nyt siellä oli vain kaksi sen tekemää maalausta seinällä.

Vähän niin kuin se ei olisi siellä koskaan ollutkaan.

Nyt on oikeasti pakko siirtyä muihin aiheisiin, koska Mirka odottaa malttamattomana päivitystä ja en saa tätä kasaan kun pitää koko ajan pysähtyä itkemään. Säästän siis sen myöhemmäksi ja ryhdistäydyn hetkeksi.

Varmaan seuraava ongelmani on kuvien laittaminen tähän postaukseen: olen leikkinyt tuolla kamerallani nyt 24/7 ja kuvaillut matonhapsuja, joita en tätä ennen ole huomannutkaan! Nytpä tuolla blogipäivityksiä varten tarkoitetussa kuvakansiossa odottaa kolmekymmentä kuvaa ja eihän niitä nyt kukaan jaksa yhteen postaukseen tunkea. Eli mahtavaa, mulla on nyt kuvamateriaalit ainakin kahteen postaukseen, edessä kolme vapaapäivää ja selvästikin armotonta päivittelyä ettei Mirka pääse hermostumaan ja suutuspäissään hajota muropaketteja vatupassillansa!

Mulla on tänään synttärit!

En voi oikeasti uskoa, että täytin kaksykymmentä, se kuulostaa ihan hirveän paljolta! Ja tunnen nyt itseni siis äärettömän vanhaksi. Juhlia en tietenkään pitänyt, koska olin töissä, mutta mummu ja pappa kävi nyt illalla syömässä kakkua, jonka Onki eilen teki.

Muistan kun pienenä aina olin ihan naama pitkänä kun katsoin aikuisten saamia lahjoja, joiden sisältä paljastui jotain paistinpannuja, pyyhkeitä ja kynttiläkuppeja, koska itse toivoi aina pyörää ja nukkea ja pehmoleluja ja muuta. No, tänään sitten revin ihan onnenkuola poskella paketeista kattilaa, paistinpannua, mukeja ja tuikkukuppeja ja liitelin seitsemännessä taivaassa kun liitin ne astiakokoelmaani, ihanaa!

Nyt sitten pitäisi vielä saada muutama haarukka, veitsi ja lusikka sekä pölynimuri. Niillä pärjäisin varmaan ainakin vähän aikaa sitten kuolematta ylimääräiseen pölyyn tai nälkään.

Näin tänään ensimmäiset kuvat sieltä asunnolta ja näytti kyllä niiden perusteella ainakin ihan siistiltä. Vähän pelotti kun talo on -50-luvulla rakennettu, mutta ei siellä sitten ollutkaan mitään sinapin värisiä suurutapetteja ja turkoosia kokolattiamattoa, vaan valkeat seinät (yksi tosin taisi olla joku tumman harmaa) ja joku ruskean sävyinen lattia, jota tosin voi ehostaa matoilla.

Nyt sitten pitäisi vain päästä käymään Helsingissä, että saisi sitä asuntoa kuntoon ja jotain kalusteita, Harry Potterit ja pari muuta juttua raahaan sitten rekalla kun elokuussa sinne muutan. Siis jos saan Harry Potterit mahdutettua sinne rekkaan.

Meinasin jo kirjoittaa, että muutahan mulla ei sitten varmaan olekaan sinne vietävänä, mutta taitaapa sittenkin olla. Olen niitä ihmisä, jotka uskoo tarvitsevansa vuoden -98 Lapin Kansan takasivun, koska sitähän voi käyttää vaikka pehmusteena lasiastioiden välissä tai siitä voi tehdä kirjekuoren tai siitä voi askarrella paperilentokoneen tai tai tai....

En pysty siis varmaan jättämään mitään matkasta.
Mistä tulikin mieleen, että minusta oli jotenkin piristävää kun Joy jätti tänne laatikollisen tavaraa, joita se ei tarvi Hong Kongissa, mutta joita se sitten voi käyttää kun tulee takaisin Suomeen. Mä niin toivon, että se pääsee tänne vielä uudestaan! En pelkästään itseni takia, vaan siksi että se ihan oikeasti haluaa tulla takaisin ja suunnittelee tosissaan hakevansa tänne kouluun. Toivottavasti! Itsekin haluaisin tosissani lähteä käymään Hong Kongissa, eli rahaa vain säästämään!

Ilokseni voin myös ilmoittaa, että jääkiekkofanitukseni alkaa lopultakin upota äitiin ja isiin, jotka on ennen vain tuhahdelleet sille ja todenneet että jaa.

Eilen katsoin äitin kanssa telkkaria, kun se yhtäkkiä vain tokaisi, että "Hei, Ossi Väänänenhän on sinkku!"

Mulla kyllä kopsahti leuka lattiaan, koska meillä ei kukaan minua lukuunottamatta puhu vapaaehtoisesti mitään jääkiekosta. Varsinkaan sinkkujääkiekkoilijoista. Piipitin siinä sitten ihan ihmeissäni, että niinhän se on, IIIIIH!

Tänään sitten isi näytti kuvia tulevasta asunnostani ja tokaisi ihan yhtäkkiä yhden kuvan kohdalla, että "Joo no tuossahan on tilaa sitten että voit laittaa vaikka sen Ossi Väänäsen tuohon nukkumaan!"

Ne alkaa selvästi lämmetä jääkiekolle, olen tehnyt huolellista työtä aivopesussani!

Huomenna sitten pitäisi lähteä käymään poliisilaitoksella (olen niin die hard Poliisit-fani!!). Muistin tässä juuri, että vein kolme viikkoa sitten todistuksen II-vaiheesta sinne ja kortti pitäisi jossain vaiheessa saapua minua varten, mutta mitenkä minä sen sieltä saan jos en muista ikinä noutaa. Lisäksi ajattelin pyörähtää kirjastossa, koska huomisen sää pitäisi olla ihan kökkö ja sateinen.

Siskoni pääsee sunnuntaina ripille ja sinnekin pitäisi leipoa, mutta luulen että paras on jos pysyn poissa uunin lähettyviltä. Olen kuitenkin aikonut lomailla sydämeni kyllyydestä, koska siitä on jo pitkä aika kun viimeksi sain nauttia ihan kunnon vapaapäivästä. Mun jalat ja selkä on aivan järjettömän kipeät, enkä oikeasti edes tiedä miten olen selvinnyt niiden kanssa päivästä toiseen kun olen yksinäni tiskaillut. En tajua mikä mun selkää vaivaa, se ei kestä mitään, mutta ei siinä pitäisi kai mitään vikaakaan olla.

Surkeaa.

Pakko on myös sanoa, että reilaaja-kaverini ja siskoni ovat ihan helvetistä kaikki! Kukaan ei jaksa mulle vaivautua mitään kuulumisia kertomaan ja oma-aloitteisesti ottaneet yhteyttä silloin kun piti niille varata hostelli (onneksi en silloin ollut vielä näin täyteen patoutunu vihoistani, koska en olisi suostunut varaamaan!). Olis Ellu edes voinut tekstarin lähettää kun Emmakin riparilla ollessaan sen vaivan näki.

Olen ihan älyttömän loukkaantunut.

Edit. Juuri kun olin ihan hiiltynyt ja valmis lähettämään tämän päivityksen, sainkin puhelun ja nyt olen onnellinen! En silti ottanut tuota pois, koska olen edelleen vähän loukkaantunut heikosta kuulumisten vaihdosta ja aion tässä hienotunteisesti sen ilmaista!

Ei tämä postaus nyt oikein syttynyt huumorista, vaikka yritin kirjoittaa tätä tavalliseen tapaan pilke silmäkulmassa. Nyt kuitenin kokonaiskuva on se, että tämä on kirjoitettu tippa silmäkulmassa niin että masentukaa vain tekin!!

No joo, voisin lähteä vaikka lukemaan tai tekemään jotain muuta tähdellistä (itkemään taas vaihteeksi?), että jaksan sitten huomenna herätä virkeänä suunnittelemaan vapaapäivieni ohjelmaa. Yritin jo Mirkalta kysellä sen tekemisiä, mutta valitettavasti aikataulumme eivät oikein sopineet yhteen ja nyt ilmeisesti saan mennä kauppaan murohyllylle (vai sinne jauhohyllylleköhän mulla piti siirtyä?) jos haluan sen kanssa viettää laatuaikaa.

Surullista.

No, ehkä yritän viihtyä kamerani seurassa ja ottaa lisää taidekuvia, joilla sitten häikäisen kaikki, kaadan koko Bloggerin ja pääsen johonkin National Geographic -lehteen luontokuvaajaksi!

Tai ehkä alan harrastaa sivistynyttä elokuvien katsomista.
Olen oikeasti katsonut parin päivän aikana kaksi kokonaista elokuvaa ja vieläpä sellaista genreä, jota yleensä vieroksun. En vain voi mitään sille, että Rakkautta ennen aamua on kaikessa hunajaisessa imelyydessään yksi lempielokuvistani! Katsoin sen Joyn kanssa ja olin ihan unohtanut miten hyvä se on. Jotenkin kauhean täynnä fiksuja ajatuksia, osaisinpa itsekin ajatella yhtä älykkäästi.

Niin siis ei mulla kai sitten mitään muuta ollut. Toivon, että Mirka saunoi pitkään eikä vielä istu koneella hakkaamassa hiirtä ja odottamassa tätä päivitystä, koska kuvat on edelleen lataamatta ja siinä luultavasti kestää kauan.

PS. Ranualaiset, ottakaa joku vaihtari, tänne on ilmeisesti tulossa yksi ja sille olisi kiva saada kaveri! Se ei ehkä tunnu kovin isolta jutulta, mutta toinen vaihtari samassa koulussa on helpottavinta ikinä T. Jenni ja Mook!

Goodbyes are not forever

Joy lähtee huomenna. Ei mulla muuta.

Oikea päivitys tulossa ehkä huomenna, ehkä ylihuomenna.

Baby, this place is on fire!

Töissä olin tänään vielä vakuuttunut siitä, että lähden illalla lenkille. Ei siitä kuitenkaan mitään tullut, koska laiskistuin pyöräillessäni kotiin, ja kun Joy oli laittanut mulle ruuan valmiiksi ja postista tuli saapumisilmoitus kamerasta, päätin suosiolla lykätä lenkkeilyäni jonnekin hamaan tulevaisuuteen.

Eli huomiseen, ihan varmasti!

Jou, sain siis uuden kamerani tänään ja nyt totta kai näpertelen sitä koko ajan!

Tämä tuntuu niin eriltä käteen kuin tuo vanha kamera! Edellisessä oli kiiltävä pinta ja tässä on matta ja nyt pelkään koko ajan, että tuhoan sen hetkellä millä hyvänsä, eli hyvä kun uskallan käyttää tuota.

Testailin tuota kameraa ja kyllä siitä huomasi eron muutoinkin kuin vain ulkopinnasta. Olin ilahtunut etenkin siitä, että tässä syväterävyyden säätö oli paljon parempi kuin vanhassa kamerassa, samoin ISO ja näin ollen pimeäkuvauskin. Me gusta.

Nyt olen siis nuuskuttanut läpi koko talon ja kuvannut jokaisen matonhapsun ja parketista repsottavaan puutikkuun tarttuneen pölypalleron, eli aika päivittää blogia! No joo, oikeasti päivitän siksi, että en keksi mitään tekemistä, Joy tuolla katsoo jotain TV-ohjelmia ja nauraa yksin eikä mulla siis ole oikein seuraakaan.

Suttupaperi nimeltä Piirrän Tähän Sillä Aikaa Kun Koneeni Lataa Nuo Jutut.

Ollaan tosiaan oltu eilisaamusta saakka Joyn kanssa kahdestaan, koska Ellu on edelleen reilaamassa ja muu perhe otti naapurin mukaansa ja lähti Tuuriin ja shoppailemaan Keskiselle. Itse sitten aherran töissä ja Joy on ollut kavereiden kanssa ja kuten jo mainitsin, kokannut mulle tänään ruokaa.

Oli ehkä parasta ikinä tulla töistä kotiin, kun kenkiä riisuessa Joy juoksi portaat puoliväliin ja huusi syömään ♥ Ihan onnessani mussutin siellä sitten riisiä, kanaa, soijaa ja mitähän kaikkea siinä olikaan, en tiedä miten selviän kun Joy lähtee ensi tiistaina!

Pitänee varmaan viikonloppuna yrittää pyytää sitä opettamaan fried ricen kokkaamista, koska se on jotain ihaninta ikinä!

♥

Töissä viihdyn koko ajan paremmin nyt, kun olen lopultakin päässyt ihmisten ilmoille tiskien seasta ja avannut sanaisen arkkuni.

Eilen oli ihan älyttömän kiireinen päivä, en tajua mistä niitä ihmisiä yhtäkkiä lappasi, vaikka ulkona oli harmaa ja ruma tihkusää! Itse poikkesin yhden aikoihin kassalle, kun siinä oli asiakkaita, ja siihen sitten jumiuduin enkä päässyt mihinkään kahteen seuraavaan tuntiin: seisoin vain paikallani, hymyilin ja tervehdin ja naputin hintoja kassakone tulessa. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen iski ihan kauhea vessahätä, koska olin juonut aamulla kahvia ja limpparia, ja siinä sitten puolitoista tuntia kärvistelin jalat ristissä kun kaikki oli niin kiireisiä.

Kolikot meinasi koko ajan loppua kesken ja siihen sitten joku aina tuli tuomaan lisää ja viskeli niitä kassaan aina kun sen avasin, eikä siinä sitten tiennyt mitkä kädet kuului kenellekin.

Lopulta minut tultiin pelastamaan kun keittiön puolella rauhoittui ja pääsin vähän oikomaan koipiani (ja käymään vessassa.....), tuntui ihanalta kun olin ensin jäykistynyt paikallani niin pitkän aikaa! Vessassa käydessä satuin vilkaisemaan peiliin ja nauroin sitten yksinäni siellä pukuhuoneessa, koska mun naama oli ihan punainen. Ei tosin mikään ihmekään, kyllä siinä hitusen verran kuumotti naputella sitä kassaa, kun ihmisiä vain virtasi lisää koko ajan.

Tänään oli melko normi päivä, yhdessä välissä ihmisiä pulpahti jostain, mutta ei mitään hirveitä määriä.

Aamulla meidän iloksemme saapui paljon tavaraa, mukaanlukien maailman söpöimpiä sytkäreitä ja laastareita, eli mun ei enää tarvi raahautua lainaamaan eläinpuiston lipunmyynnistä. Tänään olen myös paistanut niska limassa hampurilaisaterioita ja yllättänyt itsenikin kyvyilläni, jeee!

Iloiseen työntekijäporukkaamme liittyi myös söpö Seppo-poika, jolla on vaihtohattu ja joka istuu uskollisesti pyörätuolissaan Vodka-pullojen vieressä meitä ilahduttamassa.

Töissä sattui iltapäivällä myös hätätilanne, joka kuitenkin lähinnä vain nauratti (ainakin minua, ehehe) kun kriisiosuus oli ohi: olin tulossa salin puolelta keräämästä tiskejä, kun satuin vähän ennen hampurilaisnurkkausta nostamaan katseeni juuri parahiksi nähdäkseni, miten sieltä leimahti tuli kohti kattoa. Siellä oli sitten paperi vahingossa osunut johonkin kuumaan juttuun ja innostunut ihan syttymään tuleen. Muutamien "Apua mitä mä teen mitä mä teen?!" hokemisten ja palavan paperin päällä hyppimisen jälkeen ongelma oli kuitenkin ratkaistu ja sitten vain lakaisemaan roskia lattialta samalla kun yritin vääntää naamaa peruslukemille.

Eli olisin maailman surkein palomies, koska palon sammutettuani makaisin vain siellä raunioilla ja nauraisin huutonaurua.

Huomenna vapaapäivä, joka ei kylläkään tunnu vapaapäivältä kun pitää nousta kymmeneksi pankkiin tekemään takuuvuokratiliä. Sitten reippaasti vuokrasopimus postiin, pari Kelan lappua mukaan ja ehkä toivottavasti saan joskus nämä ärsyttävät viralliset bisnekset pois alta, möyh.

Hullua, että nyt viikonloppuna on jo juhannus! En jotenkin oo tajunnut miten äkkiä tämä kesä on tässä jo hurahtanut. Apua! Kohta on kai sitten jo syksy ja muutto, wäää, en voi asua yksin kun en osaa laittaa ruokaa! Ja luultavasti pelkään jokaista raksahdusta ja jouluun mennessä minulle on kehittynyt pari tusinaa fobiaa ja joudun muuttamaan takaisin tänne. Möö.

No joo, taidan lähteä katsastamaan pakkasen jäätelötilanteen ja kuvaamaan uudelleen parkettien pölyhiukkasia koska nuff said, asiavarastoni on nyt puristettu kuiviin.

Sama kärmeskielellä, kiitos!

Okei, tähän alkuun saatte erään Harry Potter -videon, joka on tänään aiheuttanut minulle harmaita hiuksia kaverini muodossa.





Kaverini oli nimittäin suureksi surukseni katsonut tämän videon  uudelleen viikonloppuna (joskus viime vuonna sen sille linkitin muistaakseni) ja sen vuoksi jouduin lähes koko sählykerhon ajan kuuntelemaan sen imitointia kärmeskielestä (voitte kuunnella suuntaa antavan esimerkin videolta kohdasta, jossa Harry ja Voldemort bailaa limusiinissa).

Tämä samainen kaverini on myös pääsyy siihen, että yleensäkään päivitän blogia tänään. Kultainen sääntöhän kuuluu seuraavasti: "Kaikki, minkä haluatte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille". Ja minä haluan Krisun tekevän kolmen sivun pituisen postauksen blogiinsa, aivan niin kuin se pyysi minua tekemään sellaisen tänään.

Jos joku ei jo ole huomennut niin itsehän elän orjallisesti Raamatun ohjeiden mukaisesti.
Eiku siis mitä?

Okei, just joo.

Minun oletetaan kursivan kasaan kolme sivua, vaikka päivitin viimeksi eilen illalla?

Hohhoijaa, kovat on odotukset.

Tänään on Chinese New Year ja Joy halusi sen kunniaksi kokata meille kiinalaista ruokaa. Olin totta kai aivan innoissani, koska rakastan sen tekemiä ruokia yli kaiken, vaikken muutoin kiinalaisista eväistä oikein perustakaan (varsinkin vihaan sitä, että ne syö kalaa niin paljon, Joy on kuitenkin jättänyt kalan pois omista kokkailuistaan). Pääsin myös auttamaan vähän ja käärin siskoni kanssa jauheliharuohosipuli-nokareita taikinan sisään.

Lopputuloksen olisi kuulemma pitänyt näyttää kukilta, mutta minun ja siskoni luomukset olivat lähinnä aivomaisia. Maku oli silti hyvä!

Tarjolla oli myös mahdollisuus kääriä fried rice sellaisiin sushissa käytettäviin "mattoihin" (anteeksi lack of knowledge tämän alan sanaston kanssa). Katsoin epäilevästi vieresä, miten Joy kääri omat ruokansa vihreään liuskaan. Kun se söi sitä, kuulosti niin kuin paperia olisi haukannut. Haistelin siskoni ottamaa maton palasta ja olin pökrätä pelkästä järkytyksestä haistaessani ahvenen.

Sanomattakin kai selvää, että minun kokeilut rajoittuivat näin ollen pelkkään katseluun ja haistamiseen, syömään en sellaista suostunut (kuin en myöskään suostu syömään mitään kalaa tai muita mereneläviä sisältäviä ruokia).

Muutoin ruoka oli ihan taivaallista, pitää varmaan pyytä Joyta opettamaan vähän kokkaamista mullekin ennen kuin se lähtee!

Jos joku onneton olisi erehtynyt unohtamaan tämän olevan viimeinen kouluviikko, niin asia varmasti palautuisi mieleen viimeistään meidän abiturienttien tunteja seuraamalla: missään ei varmasti ole ollut vetelämpää porukkaa. Kaikki on kuin löysiä makaroneja, makoillaan vain pulpeteilla silmät lurpottaen ja vieruskaverille hiljaa tai vähemmän hiljaa lörpöttäen samalla kun opettajat yrittää saada edes jonkun huomion kiinnittymään opetettavaan asiaan.

Kirjat avataan aikaisintaan sitten, kun ope on kolme kertaa käskenyt ja on hyvin tavallista, että kirja on aamuhulinassa unohtunut kotiin (ellei sitten ole ollut siellä tiiviisti edeltäneestä viikosta saakka). Läksyjä on turha tarkistaa, koska kaikki vain istuu apaattisina paikoillaan tyhjyyteen tuijottaen, harvoin kukaan edes tietää mitä on tullut läksyksi puhumattakaan siitä, että joku olisi tehnyt ne.

Ruokailun alkaessa muodostetaan max viiden hengen porukat siten, että vähintään yksi porukan jäsen on autolla liikkellä. Sitten sulloudutaan autoon, itketään 500 metrin matka ruokailuun auton kylmyyttä ja raahaudutaan viimeisillä voimilla lastaamaan ruoka lautaselle. Sitä sitten nakerretaan autuaana tyhjääkin tyhjempään vatsaan, kunnes joku huomaa että tunti on alkanut tai juuri alkamassa.

Lopulta kaikki saapuvat luokkaan porrastetusti, tavallisesti ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana ja tuntia voidaan pitää suunnilleen vartti, ennen kuin ensimmäiset alkavat kysellä olisiko mahdollista lopettaa sinä päivänä hieman aikaisemmin. Loput tunnista meneekin asiasta inttäessä ja kellon soidessa kireä ilmapiiri lopulta hellittää jokaisen hajaantuessa omalle taholleen.

Welcome to our life!

Minä ja kaverini yritettiin kerhossa keksiä kuumeisesti miten päästäisiin penkkaripäivänä baariin jos mistään ei löydy kuskia. Keksimme monta omasta mielestämme varmasti hyvin toimivaa ideaa (linja-autolla Rolloon ja aamuyön tunnit hengaillaan Mäkkärissä kunnes linja-auto lähtee takaisin // isketään itsellemme baarista miehet, jotka on valmiita tarjoamaan yöpaikkaa // liftataan). Ideoiden käyttökelpoisuudesta voi tietenkin olla montaa mieltä, mutta hauskojen asioiden eteen on otettava joskus riskejä.

Selailtiin tänään kavereiden kanssa vapaatunnilla mahdollisia ehdokkaita penkkariasuiksi, mutta jotenkin löydettiin itsemme tutkimassa pukuja vilauttelija-mummosta ja itsensäpaljastaja-papasta ja se touhu jäi sitten siihen. Vaikka sangen mielenkiintoiset puvut olivatkin, ei voitu kieltää sitä! Olisipa mielenkiintoista nähdä ihmisten ilmeet kun sellainen yllä saapuisi paikalle penkkaripäivänä.

Päätimme myös olla ottamatta riskejä ruuan kanssa ja, niin houkuttelevalta kuin jauheliharisotto kuulostikin, suuntasimme grillille kun lopulta oltiin saatu käyttöömme auto (ulkona oli yli -20℃ pakkasta eli kävelyä vältimme viimeiseen saakka).

Itse olen syönyt koko elämäni aikana vain kerran aiemmin paikkakuntamme grillillä ja se kerta oli viime keväänä. Nyt kuitenkin rohkaistuin ja lounastin kanahampurilaisen merkeissä kaverini piikkiin (okei, olen sille nyt velkaa muutenkin yhteensä reilu kymmenen euroa, mutta eräs toinen kaverini ja siskoni ovat tälle kaverille velkaa yli satasen molemmat, joten velkani ovat sangen pieniä loppupeleissä).

Eilen illalla en voinut taas olla ihmettelemättä onnetonta tuuriani, kun puhdistin uusimpia reikiä korvissani.

Oikeanpuoleisesta oli tullut hieman verta ja niinpä kiskoin korvakorun irti puhdistaakseni sen kunnolla (mikä kuusi viikkoa? itse vaihdoin korvakorun jo kahden viikon jälkeen, oho). Sain reiän putsattua ja aloin tukkimaan korvista takaisin, kun puolivälissä urakkaani hiukset tippui korvan takaa suoraan eteen.

No, ei muuta kuin kaikki järki käyttöön!
Pyyhkäisin siis sen enempiä ajattelematta hiukset pois edestä ja totta kai siinä samassa rytäkässä myös korvakorun, joka oli vain puoliksi paikallaan.

Onnettomana sitten katselin, miten juuri puhdistamastani korviksen reiästä alkoi pulputa verta.
Tämä ei tosin ollut se suurin järkytys, hehheh.

Surkuhupaisinta tässä koko hommassa oli se, että kun huitaisin korvakoruni irti, se korvis lensi suoraan mun korvaan. Siis ihan sinne korvakäytävään. Hetkeksi jäädyin ja pohdin saattoiko se edes olla mahdollista, mutta  niin tosiaan oli käynyt.

Siinä sitten hetken aikaa hypin paikallani pää kallellaan ja sain kuin sainkin lopulta kaivettua korvikseni pois korvasta.

Äskettäin kävin myös havainnoimassa sellaista asiaa, että leuanvetoon tarkoitettu tanko on lopultakin kiinnitetty paikalleen ihan kunnolla!

Menin tietenkin innoissani kokeilemaan sitä ja mitä sainkaan huomata?
Tanko oli liian korkealla.

Jouduin siis hyppäämään vähän yltääkseni ottamaan kunnolla kiinni tangosta ja valitettavasti se vei kaikki voimani enkä saanutkaan kiskottua leukaani tangon yläpuolelle (tavallisestihan tämä siis onnistuisi). No, ehkä jos syön oikein paljon saatan vielä joku päivä yltää ottamaan kiinni tangosta.

Nyt taidankin lähteä intoilemaan sitä tosiasiaa, että huomenna on kaksi ensimmäistä tuntia vapaata! Maanantait on poikkeuksetta joko iltoja, jolloin menen nukkumaan tosi myöhään tai tosi aikaisin. Tänään ollaan siinä aikaisessa ääripäässä, koska ei ole mitään ihanampaa kuin pitkät yöunet kouluviikolla!

Huomenna matkaan myös (taas vaihteeksi, hohhoijaa) Rolloon Krisun kanssa. Rahan tuhlaaminen onkin lemppari harrastukseni, jeejee.

"Senkin vanha, homeinen tiskirätti! Tottele minua! Katala, härski maneetin maksa!"

Muumipeikko ja Pyrstötähti on ihan hulvaton! Etenkin Myyn kommentit lämmittää aina.

Sain viime lauantaina päähäni, että Pyrstötähti on nähtävä, mutta meillä on se vain VHSllä ja laitteet ei toimi. Lopulta sain kuitenkin ladattua sen (vaikka alku kangertelikin: laitoin ensin ajatuksissani Googleen hakusanaksi Harry Potter ja Pyrstötähti, mutta eihän sillä mitään tietenkään löydä) ja vietin hyvin antoisia hetkiä sitä katsoen!


Halusin niiiin käydä koulun jälkeen ottamassa valokuvia ulkona, kun nyt kerran oli lunta lopultakin satanut. Mutta niinhän se sitten on, että kolmen aikaan on turha enää haaveillakaan kunnon valaistuksesta ulkona, joten siihen kaatui ne haaveet. Toivottavasti huomenna kuitenkin vielä lunta löytyy ja pääsen pelleilemään kamerani kanssa.

Itse asiassa pääsin kyllä koulusta kahdelta, mutta kaverini pyysi kauniisti odottamaan kolmeen saakka, että sen kyyti tulee ja niin me sitten istuttiin koulun atk-luokassa kyttäämässä ihmisiä Facebookissa ja kuuntelemassa oksettavaa musiikkia MTVltä. Ihan vain btw.


Ihan ensin haluan avautua sellaisesta asiasta, että kaverini ansioista (takia?) ”tsssssh” -ilmaisu kuuluu nykyään vakiosanastooni. Siis sellainen sihahdus. Toisaalta on kuitenkin sanottava, että se on äärimmäisenä kätevä: sen voi sanoa eri ”sävyllä” ja se kelpaa kommentiksi moneenkin juttuun!

Mistä ajatukseni harhailivatkin kouluun ja siihen, että tänään saatiin kauan (ja kauhulla?) odotetut yo-kirjoitusten tulokset!

Kaikki oli kuin tulisilla hiilillä, kun odotettiin että päästää hakemaan ne. Itse olin ensimmäistä kertaa hyvillä mielin sukunimestäni ja siitä, että olen aakkosissa ensimmäisenä, kun rehtori käski käydä hakemassa tulokset aakkosjärjestyksessä. Se oli sitten nopeasti ohi ja saatoin keskittyä jännittämään kavereidenkin puolesta.

Kirjoitukset meni ihan jeesisti: psykologiasta tuli M ja englannista E. Enkku oli kolmen pisteen päässä L:stä, mutta noh, ensi keväänä käyn kokeilemassa uudestaan ja jos ei vieläkään niin ei sitten väkisin. Pärjään kyllä ilman laudaturianikin.

Olen pitkään haahuillut ja miettinyt kirjoittaisinko keväällä fysiikan vai biologian. Nyt kun tuli tulokset, muistin taas millaista oli lukea psykologiaa kirjoituksiin ja päätin, että fysiikka se on. Keväällä siis odottaa enkun uusinnan lisäksi äidinkieli, pitkä matikka, kemia (pakollisena, mitä ihmettä oikein ajattelin kun keväällä sitä lappua täytin?!) ja se fysiikka.


Tosiaan lunta on lopulta tullut, ihanaa! On ollut suorastaan kurjaa katsella ulkona ympärille, kun joka paikka on ollut täynnä pelkkään harmaata ja oksia ja lätäköitä.

Mutta tietenkin siinä lumentulon ja vesisateen välissä oli se eräs vaihe, joka aiheutti etenkin minulle valtavasti kärsimyksiä ja tukalia hetkiä: teiden jäätyminen.

Äiti lähetti yhtenä aamuna vietin, että siellä on sitten aivan hirveän liukasta, mutta kun katsoin ulos ja lämpömittariin, siellä olikin plus asteita ja vesisade. Ajattelin jo, että äiti on nähnyt unta tai höpisee muuten vain.

No, äiti oli sittenkin oikeassa, kuten sain huomata kun astelin rempseästi ulos ulko-ovesta ja ensi töikseni mäjähdin nurin jäiseen ja vetiseen maahan. Uskalsin syöksystäni huolimatta lähteä pyörällä kouluun, mutta hiki norui pitkin otsaa jo ennen kuin olin päässy puoltakaan kilometriä kotoa. Kerran meinasin lentää nurin oikein kunnolla ja kettingit irtosi kahteen otteeseen, mutta lopulta pääsin ehjänä koululle. Seuraavana aamuna vielä hyppäsin pyörän kyytiin, mutta tänä aamuna en uskaltanut vilkaistakaan siihen, vaan ihan suosiolla kävelin koululle.


Eihän siihen tietenkään jäätä tarvita, että kompastelen ja törmäilen ympäriinsä, se vain nopeuttaa kaatumista. Olen myös viime aikoina huomannut, että heti jos ajattelen selvinneeni jostain tasapainoa uhkaavasta tilanteesta hyvin, kompastun heti perään johonkin maailman pienimpään kiveen tai jos alusta on tasainen, omiin jalkoihini.

Muutama päivä sitten joku oli keksinyt jättää keskuspölynimurin lojumaan eteisen lattialle. Sen yhden huoneen läpi kävellessäni meinasin kompastua imuriin kolme kertaa, mutta en silti kaatunut. Tyytyväisenä onnittelin itseäni ja juoksin portaisiin. Kolmen portaan jälkeen löysin itseni makaamasta naamallani portailla.

Lisäksi lenkkini sai onnettoman käänteen, kun juoksin ja kompastuin yllättäen kiveen (omasta mielestäni kivi oli varsin järeän kokoinen, mutta kukaan muu ei nähnyt koko kiveä) ja kaaduin rähmälleni iPodin päälle. En mainannut uskaltaa nousta ylös maasta, sillä olin pitänyt iPodia kädessä ja kaatunut niin, että sen näyttöpuoli osui ensimmäisenä jäätyneeseen maahan. Huojennuksekseni laite kuitenkin pelasi vielä, vaikkakin sen näyttö näytti rautavillalla jynssätyltä.


Tällä hetkellä nautin autuaana viikonlopustani! Siskot lähti Turkuun Maata Näkyvissä -festareille ja äiti ja isikään ei ole kotona. Tänään vietän siis ihanan leppoisaa iltaa puhtaassa talossa, jonka siivosin ja järjestelin! Huomenna kaverini on tarkoitus tulla meille hyvin matemaattisissa merkeissä: me aiotaan derivoida ja integroida, hehheh. Tämä kaverini myös sai minut suostumaan sopimukseen, jonka mukaan olen puoliksi vastuussa sen matikan yo-arvosanasta (koska lupasin laskea kaverini kanssa muulloinkin tulevaisuudessa) ja siinä tapauksessa, että arvosana on hyvä, saan palkaksi pitsaa.

Opettajankykyni ovat vielä hyvin piilossa, mutta aion kaivella ne esille hiljalleen. Ihan lähiaikoina.

Päivemmällä katson kaverini kanssa keskiviikkona postilaatikkoon kolahtaneen Harry Potter -elokuvan ja illalla sitten lähdetään kaveriporukalla katsastamaan Roin yöelämä ja se onkin tervetullutta viihdettä! Olen ollut aivan liian pitkään pelkästään arjen pyöritettävänä: koulu, kerho, kuntosali, koulu, kerho, koulu, kuntosali, kerho, koulu, kerho, läksyt, koulu.... Ihan loputtomiin. Vapaa-aikaa on tuntunut olevan onnettoman vähän, eikä muutosta näy lähitulevaisuudessa. Kohta alkaa nimittäin koeviikko ja sen jälkeen (totta kai) viimeinen lukiojakso, joka on melkein täysi!

Anteeksi vain aikaisempien vuosien abiturientit, mutta miten paljon te oiktein olette opiskelleet kahden ensimmäisen vuoden aikana, jos teillä on vain pari kurssia viimeisessä jaksossa? Itse olen käynyt kursseilla niska limassa ja tahti vain pahenee loppua kohti.


Aion nyt myös jakaa kauhukokemukseni eilisen illan kuperkeikkakerhosta (3-7 vuotiaita lapsia, kuusi kappaletta paikalla).

Kaverini, jonka kanssa yleensä pidän kerhoa, joutui menemään töihin ja olin kerhossa aivan yksinäni. Kiskoin hiuksia päästä ensimmäisen vartin jälkeen, koska lapset oli aivan erityisen hankalia ja niitä oli ihan liikaa, että olisin ehtinyt pitää kaikkia silmällä. Tappeluita piti olla selvittämässä koko ajan ja heti perään juosta kantamaan juntturoivat yksilöt pois keskeltä remonttimiehien maalipurkkeja ja työkaluja.

Olematon kärsivällisyyteni oli siis koetuksella.

Olin kymmenen minuuttia ennen kerhon loppumista ehtinyt juuri huokaista helpotuksesta, kun kaksi kerholaistani menee ja törmää toisiinsa. Toisen nenästä alkoi tippasta verta, mutta siinä vaiheessa kun sain sen penkille istumaan, verta tuli kuin putouksesta. Pukuhuoneen ovet oli tietenkin lukossa, eikä paperia ollut lähettyvilläkään. Jouduin sitten repimään kerhopapereistani palasen ja pyyhkimään sillä enimpiä veriä.

Hyöty oli kuitenkin minimaalinen. Lopulta, kun koko lapsonen oli aivan verinen ja omatkin kädet oli ranteisiin asti aivan veressä enkä voinut koskea enää mihinkään, oli pakko mennä pyytämään apua yhdeltä rakennusmieheltä. Se kävi heti hakemassa mulle ison nipun paperia alakerrasta ja lähetin verisen kerholaisen vesipullon kanssa pihalle pesemään enimpiä sotkuja pois sillä välin kun itse jäin pyyhkimään lattiaa, penkkejä ja kansiota puhtaaksi.

Olin suorastaan kriisissä, kun lähdin kerhon loputtua morjenstamaan töitä tekevää kaveriani naapuriin. Kaverini oli myöskin hyvin avulias ja päästi minut takahuoneeseen pesemään kädet, kun sinne pukuhuoneisiin en tosiaan salissa päässyt.


Meidän vaihtari on oppinut älyttömän paljon suomea! Se on hirveän motivoitunut opettelemaan ja oikeasti uskaltaa puhua sitä. Se on pyytänyt, että yritettäisiin aina ensin sanoa sille suomeksi ja jos ei onnistu niin sitten enkuksi. Oli tosi kiva yhtenä päivänä kaupungilla huomata, että pystyin käymään kokonaisen keskustelun suomeksi sen kanssa!


Ja kirjoitettava loppui juuri, kun olin ehtinyt ajatella miten paljon sitä onkaan vielä jäljellä. Uskomatonta, että pääni tyhjeni sillä samaisella sekunnilla.

Olinkin kyllä sitä mieltä, että tässä on jo enemmän kuin tarpeeksi asiaa, uhhuh.

PS. Jos joku on joskus erehtynyt luulemaan vuonna 1912 Atlantilla uponnutta laivaa Titaniciksi niin voin kertoa, että olette aivan eksyksissä. Kaverini mukaan laiva nimittäin oli ehdottomasti Titanium ja se olisi hyvä rakentaa uudestaan lähiaikoina.

”Voisitko jo päivittää blogia, kun turhaan käyn täällä 5 kertaa päivässä. :< ”

Öh, anteeksi.
Seuraava blogiteksti on omistettu sinulle, Krista hyvä, koskipa sen sisältö sinua tai ei.

Samalla voinkin varmasti hyvästellä kuukauden mittaiset tauot blogissani, koska ilmeisesti tasainen päivittely on otettu valvovan silmän alle.


Törkeän pitkä (järkyttävä, suorastaan) tauko johtui lähinnä siitä, että ei ole oikein ollut mitään kuvia blogitekstiin liitettäväksi. Niinpä nyt hätääntyneenä otsikossa olevasta vihaisesta kommentista pelästyneenä kipitin kiireesti kameran luo ja kuvasin kaiken, mikä tuli ensimmäisenä eteen: Harry Potter-kokoelma, palmusta roikkuvat leit, fysiikan muistiinpanot, seinällä roikkuva valokuvajuttu ja kaulahuivi.

Valopallot ja poron kuvasin jo aiemmin, mutta valopalloja en aikonut laittaa blogiin ja poron aioin laittaa vasta sitten kun se saisi seurakseen enemmän kuvia.

Toisin kävi ja valopallot ampaisi mukaan päivitykseen, samoin poro seuranaan ankea joukko huoneeni sisustusta (mutta älkää käsittäkö väärin, en pidä fysiikan muistiinpanoja seinällä, vaikka ajatus tietenkin on houkutteleva).

Voin tietenkin yrittää selittää aihealuettani esimerkiksi sillä, että olen viime päivinä katsonut Harry Potter -elokuva. Tai oikeastaan olen viime päivinä katsonut Tom Feltonia, joka on ollut valintaperusteenani sille, monennenko HP:n milloinkin katson.


Hei, voisin nyt vaikka tässä vielä kiittää kaikkia kilttejä ihmisä, jotka äänesti minun Miss Mix -logoa! Täällä on nimittäin eräs onnellinen voittaja, jota odottaa laukun ja Sinellin 140 euron lahjakortin lisäksi myös 1 000 euroa rahaa!

Tuntuu vieläkin epätodelliselta, että sain noin paljon rahaa vain istumalla jonkin aikaa koneella rälläämässä photoshopilla, koska sitä teen muutenkin ihan vain huvikseni. Varsinkin kun ehdin joka välissä onnellisesti unohtaa osallistuneenikaan, kunnes sitten olin pyörtyä eilen sähköpostiin kirjautuessani ja nähdessäni ruudulle lävähtäneen sähköpostin, joka ilmoitti voitosta. Huh.

Joo, erityinen kiitos Kristalle, joka vaatii palkinnosta itselleen vähintään 2% sen vuoksi, että äänesti minun logoa sekä omallaan että pikkusiskonsa nimellä. Lupaan korvata vaivannäkösi ruhtinaallisesti ♥


Vaihtarin kanssa menee hienosti, tuntuu kuin se olisi ollut täällä jo tosi kauan, ei vain kuutta päivää! Välillä aina kauhulla muistelen viime marraskuuta ja kolmea äärettömän kiusallista ja stressaavaa viikkoa enkä voi kuin olla onnellinen, että meillä on täällä tämä ihan toinen ääripää.

Pelättiin kaikki, ettei se viihtyisi pienessä koulussa tai pienellä paikkakunnalla, mutta eikö mitä, se on ihan haltioissaan koko paikasta. Koulussa kuulostaa olevan kivaa, kouluruoka on hyvää ja opettajat on hauskoja. Ihmiset juttelee eikä asiaa ainakaan vaikeuta se, että Joy on itse maailman sosiaalisin. Se oli tänään koulumatkallaan pysähtynyt juttelemaan meidän naapureille, joita ei ollut koskaan nähnyt aiemmin!


Kyllä minullakin on koulussa kivaa. Ainakin yritän nauttia siitä, vaikka kirjoitukset painaakin päälle kuin katujyrä.

Fysiikka on lähtenyt alamäkeen oikein kunnolla, enkä kyllä pysy mukana enää ollenkaan. Tuijottelen vain tunneilla taululla olevia magneetti- ja sähkökenttiä ja panikoidun aina kun luen tehtävän vain huomatakseni, etten edes tiedä mitä siinä kysytään.

Tiistaina koin hetkellisen valaistumisen kun jäin vähäksi aikaa koulun jälkeen syventämään vähäisiä tietojani (käytännössä ei-mitään), mutta jo heti seuraavalla tunnilla katselin jälleen kerran menoa aivan väärästä junasta.

Voin kuitenkin leijua sillä, että tänään osasin tunnilla tehdä kaksi (2!!) tehtävää aivan itse ja ilman mitään ongelmia. Se on luultavasti ylpeyden aiheeni seuraavat kaksikymmentä vuotta.

Eräs suurista suruistani on myös se, että fysiikan tunneilla käyvistä kymmenestä oppilaasta minä olen ainoa tyttö. Tunnen itseni äärimmäisen orvoksi, mutta jos yritän etsimällä etsiä niitä hyviä puolia, niin ainakin kuuntelen enemmän kuin mitä siinä tapauksessa, että minulla olisi joku juttukaveri.


Hankin myös kaverini painostuksesta kuntosalikortin.

Olen vakuuttunut siitä, että kuntosali ei suoranaisesti ole minun paikkani, koska luutavasti vain roikun väärinpäin jossakin laitteessa huutamassa apua, mutta ajattelin pääseväni helpommalla jos vain suosiolla otan sen kortin. Täytyy kyllä myöntää, että painostavat silmäykset on hieman vähetyneet sen jälkeen kun nimeni siihen lappuun kirjoitin.


Huomenna alkaa onneksi viikonloppu, jonka ajattelin käyttää pelkästään kaikkeen hyödylliseen.

Kuten käytin edellisenkin, ja sitä edellisen, ja... eiku?

No, jos nyt ei muuta niin olen estänyt itseäni laiskistumasta hankkimalla läksyjen, YO-kirjoituksiin lukemisen ja muiden juttujen lisäksi vielä kaksi kuvataiteen kurssia suoritettavaksi (kuvataidediplomin vuoksi), joten teoriassa tekeminen ei siis pitäisi loppua.

Käytännössähän asia ei aina kuitenkaan ole niin yksinkertainen.

Terveisiä Hong Kongista!

Toivoisin oikeastaan, että toisin terveisiä sen takia kun oon ollu siellä itse, mutta nyt saatte terveiset kylläkin vaihtarin muodossa.

Ja siitä lisää myöhemmin.


Remontti. Todellakin tämän viikon sana. Remontti alotettiin juurikin siksi, että saataisiin meidän vaihtarille huone käyttöön. Pitkän aikaa huone lojui keskeneräisenä, kunnes yhtäkkiä havahduttiin siihen, että hei, viikon kuluttua pitäisi olla kaikki valmiina!

Sen jälkeen huonetta on laitettu melkeinpä non-stoppina.

On maalattu, naulattu, nidottu, luututtu ja tehty ties mitä.

Itse onnistuin saamaan valkoiset latvat hiuksiin ja hienon valkean vauhtiviivan päälaelle kattoa maalatessa, mutta muuten säästyin suuremmilta vammoilta.

Eilen kasasin siskon kanssa kokonaisen lipaston! Ja aivan hyvin meni, en porannut ruuveja läpi väärästä paikasta kuin kaksi kertaa. Oltiin oikein ylpeitä aikaansaannoksestamme.

Eilen illalla meni myös remontin viimeistelyn takia tosi myöhään, pääsin nukkumaan vasta yhdeltä ja se kyllä tuntuikin aamulla. Viimeiset silaukset tehtiin juuri ennen lentokentälle lähtöä ja huokaistiin helpotuksesta samalla kun seiniin nojailten katseltiin pää kallellaan lopputulosta.

Kuva lopputuloksesta seuraa postauksen lopussa.


Blogin kuvaosuus on tällä kertaa hyvin valopainotteinen, koska takkahuoneen kattoon laitettiin ”tähtitaivas”, jonka kuvaaminen oli eräs suosikki harrastuksistani silloin kun oilisi pitänyt tehdä kaikkea muuta remontin kannalta hyödyllistä.


Tänään oli tavallisen koulupäivän sijaan pieni retki kaikille lukiolaisille ja niinpä me tyylikkäästi tuulihousuihin ja tuulitakkeihin kääriytyneinä talsittiin pitkin metsäpolkuja, heitettiin tikkaa alas mäeltä ja viskeltiin puolen minuutin aikana vaivalla kerätty käpykokoelma muoviämpäreihin.

Vettä satoi ja oli välillä vähän turhan viileää, mutta muutoin oli kyllä oikein mukavaa (vaikka tunnelmaa ajoittain latistikin se, ettei me päästykään kaikki samaan ryhmään niin kuin linja-autossa porukalla suunniteltiin).

Kuvia yritin ottaa, mutta sade vähän haittasi ja kamera temppuili. Tuo yläpuolella oleva kuva on otettu kovalla työllä, koska ensin oli ilme huonosti, sitten oli valaistus huonosti ja mikään ei muutenkaan mennyt putkeen. Lopulta kelvollinen kuva saatiin aikaan kahden opettajan voimin.


Ja sitten siihen jännittävään asiaan.

Jotenkin on ollut äärimmäisen hankala sisäistää sitä, että meille on oikeasti tulossa vaihtari. Niinpä en siis oikein osannut kunnolla aamusta jännitääkään, mitä nyt välillä polvet notkahti kun asian muistin. Se ei kuitenkaan saanut käsiä tärisemään niin paljon etteikö tikka olisi osunut tauluun ja kävyt lentäneet suunnilleen oikeaa sankkoa kohti.

Kunnes sitten koitti se hetki kun seisottiin Rovaniemen lentokentällä ”Joy”-kyltti kädessä ja nähtiin kun Finnairin kone valui maahan.

Siinä sitä sitten seisoskeltiin kuin tulisilla hiilillä ja katsottiin kun ihmisiä alkoi virrata terminaalin puolelle. Kun sitten lopulta nähtiin meidän vaihtari (joka muuten tunnistettiin heti), tärähti jo kädetkin vähän.

No, kaikesta huolimatta pyrin seisomaan kylttini kanssa coolisti ja vilkuttelin iloisesti takaisin kun Joy meidät bongasi ja lähti kipittämään kohti.

Turhaan jännitettiin.


Meillä on täällä aivan tajuttoman puhelias ja naurava vaihtari, joka koko ajan osoittelee tavaroita ja juttuja ja kyselee niiden suomenkielisiä nimiä, käyttää osaamiaan suomenkielisiä sanoja aina kun vain sopiva tilaisuus tulee ja on utelias ihan kaikesta.

Matkalla kysyin onko siitä outoa kun joka puolella on puita.

Sain vastaukseksi että on, mutta se ei haittaa koska korkeat puut on kivempia kuin korkeat rakennukset.


Kun päästiin kotiin se oli ihan tyrmistynyt sen huoneen koosta (ihan tavallisen kokoinen huone on siis kyseessä) ja kertoi myöhemmin illalla kun syötiin, että sen koko asunto Hong Kongissa on meidän keittiön kokoinen.

No, ymmärrettävää sitten.

Syötettiin sille jo turkinpippuria ja ilme oli näkemisen arvoinen.

Ei muuta kuin kiikuttamaan mukia alle, että se sai siihen sen sylkäistä ennen kuin silmät pulpahti päästä pois.

Odotellaan jo täällä siskon kanssa innolla, että päästään tutustuttaan se meidän kavereihinkin!



Maanpinnalle palatakseni muistutin jälleen itseäni ylioppilaskirjoituksista, jotka vainoaa mua.

Lisäksi päälle alkaa painaa kaksi kuviksen kurssia, jotka pitäisi ennen joulua suorittaa itsenäisesti niin että voin joulun jälkeen heti aloittaa kuvataidediplomin väsäämistä.

Kauhulla täällä odottelen, että mitä siitäkään tulee.